Tietokoneen haltuun otto v. 1995

Tietokone

Ihmiskunnan neronleimaus, jonka piti vapauttaa meidät muistamisesta. Koneelta piti tarkistaa, mitä jääkaapissa on. Ynnä muita älyttömyyksiä. Niin vaan ostimme tuon laitteen, ja jäimme odottamaan sitä vapaan määrää, mikä meitä sen myötä onnellistuttaisi. Tepon kanssa menimme käytettyjä ihmelaitteita ostamaan Tampereelta. Kotona sitten mietimme, miten sen saa henkiin. Eihän sen käytetyn sisällä ollut mitään. Suoraan olisi pitänyt osata antaa sille käskyjä kirjoittamalla jotain polkua pitkin. Hyvät hyssykät sentään, miten puhelinlaskumme kasvoivat. Yritimme, ja kun ei tullut mitään, niin soitto kaverille. Jos itse sai jotain tehdyksi, niin sen keskeytti kaverin soitto. Näin mentiin useampi viikko. Sitten se kone kävi ahtaaksi kuin liian pieni kenkä. Muistitila oli taikasana seuraavan koneen hankinnassa. Sen kävimme ostamassa Helsingistä. Uusi peli, itse olivat sen rakentaneet. Tyhjä oli sekin. Nyt täytyi mennä Toijalaan hakemaan beta versiota. Se kun oli aina ilmainen. Sain disketin ja asensin käyttöjärjestelmän. Missä se vapaa-aika oli. Istuimme koneidemme ääressä aamusta iltaan. Vieraisilla käydessä kävimme heti kahvin jälkeen isännän koneen kimppuun. Saivat rouvat rauhassa keskustella keskenään.

Lopulta hankimme käyttöoppaan. Siinäpä riemullinen opus. Edes suomenkieliset sanat eivät olleet ymmärrettäviä. Lauseista puhumattakaan. Sitkeästi sitä luin iltaisin. Ikinä siitä ei ollut vähäisintäkään hyötyä.

Seuraavaksi täytyi hankkia printteri. Sen mukana tuli käytönohjaimet. Disketti koneeseen ja valokuvia printtaamaan. Musteet loppuivat heti, uusia ostettaessa käsitimme kopioinnin olevan vimmatun kallista. Kuvien kanssa pelaaminen jäi. Tallinnasta ostimme uusia kuvankäsittelyn ohjelmia, piraatteja. Englannin kielisiä. Sanakirjan kanssa sitten nautimme siitä ajan säästöstä. Täytyi ostaa lopulta kamerakin, kun niitä pikseleitä tarvittiin.

Seuraava ostos oli negatiiviskanneri. Luoja miten monta viikkoa olenkaan sen ääressä digitoinut vanhoja filmejäni 60-luvulta alkaen. Vieläkin on kesken, viimeinen kansiollinen laatikkokameran negatiivejä odottaa edelleen tuossa sivupöydällä.

90-luvulla alettiin puhua internetistä. Paulaa täytyi hiljakseen ohjata siihen suuntaan, että lopulta sain ostaa modeemin, jonka huippunopeus oli alle etanan matelun. Yhteys alvariinsa katkesi kun odotimme yksittäisen kuvan latautumista pikseli pikseliltä. Mikä autuus ja ajan säästö. Paula väitti olevansa nettileski. Kuvat vaativat niin paljon tilaa, että ostin uuden koneen, nyt läppärin. Siinä tuli samalla kaikenmoisia ohjelmia, hyödyllisiäkin.

Paula sai oman läppärinsä ja alkoi opetella nettiä. Muutamankin kerran koetin hiiltymättä opettaa häntä käytännöissä. Vanha printteri jäi käytöstä, sen mustepatruunat olivat aina tukossa tai lopussa.

Mustavalkoinen laser oli tarjouksessa niin halpa että hirvitti. Käypä ja nopea peli. Paula sitten tarvitsi printtausta. Vein hänen koneensa kiinni printteriin ja käskin koneen printata. Ei totellut, ei sitten millään. Ajuria vailla. Netistä sitä ei löytynyt, tietenkään. Ajoin printtauksen omalla koneellani. Tänään tuli taas tehtävä. Yritin sitä Paulan koneella, joka oli minun vanha, joten siinä piti olla ajettuna kaikki ohjurit. Mutta mitämäks. Ei sitten millään löytynyt laserin käynnistävää nappia. Otin oman koneeni, sinne lähetin Paulan koneelta emailina tarvittavan tekstin. Sen sitten tallensin tiedostooni, ja sain sieltä sen printattua. Uusi tehtävä odotti, kopioiminen. Se olisi ollut helppoa, mikäli vanhassa printterissä olisi ollut käypää mustetta. Kone kyllä toimi skannerina. Skannasin yksi kerrallaan tiedostot omalle koneelleni. Sitten vaihdoin usb kaapelin laseriin ja koetin sillä printata. Toimimattomia komentoja, kunnes huomasin vaihtaa uuden koneen oletukseksi. Paula seisoi vieressä ja katseli. Annoin printtikäskyn, hienosti meni, vaan ei tulostunut. Kopioin sitten tiedoston ja siirsin sen uuteen paikkaan tekstieni joukkoon. Ei onnistunut. Sitten kopioin tiedoston kuvieni joukkoon. Läheltä piti, vaan hidasta oli. Sain kuitenkin sieltä ensimmäisen tekstin tulostumaan. Huomasin tallettaneeni alkuperäiset tiedostot kuvatiedostoiksi. Yhtä napsauttamalla se aukesi kuvankäsittelyohjelmaan. Sieltä löytyi nappi printtaukselle. Sai kaikki 15 kopiota lopulta printattua.

Jaa se ajan säästö. Istumme iltaisin vierekkäin tuoleissamme läppärit sylissä televisiota katsellen. Kun minulle tulee asiaa Paulalle, niin kirjoitan hänelle sähköpostiin.