Tietokone
Ihmiskunnan
neronleimaus, jonka piti vapauttaa meidät muistamisesta. Koneelta
piti tarkistaa, mitä jääkaapissa on. Ynnä muita älyttömyyksiä.
Niin vaan ostimme tuon laitteen, ja jäimme odottamaan sitä vapaan
määrää, mikä meitä sen myötä onnellistuttaisi. Tepon kanssa
menimme käytettyjä ihmelaitteita ostamaan Tampereelta. Kotona
sitten mietimme, miten sen saa henkiin. Eihän sen käytetyn sisällä
ollut mitään. Suoraan olisi pitänyt osata antaa sille käskyjä
kirjoittamalla jotain polkua pitkin. Hyvät hyssykät sentään, miten
puhelinlaskumme kasvoivat. Yritimme, ja kun ei tullut mitään, niin
soitto kaverille. Jos itse sai jotain tehdyksi, niin sen keskeytti
kaverin soitto. Näin mentiin useampi viikko. Sitten se kone kävi
ahtaaksi kuin liian pieni kenkä. Muistitila oli taikasana seuraavan
koneen hankinnassa. Sen kävimme ostamassa Helsingistä. Uusi peli,
itse olivat sen rakentaneet. Tyhjä oli sekin. Nyt täytyi mennä
Toijalaan hakemaan beta versiota. Se kun oli aina ilmainen. Sain
disketin ja asensin käyttöjärjestelmän. Missä se vapaa-aika oli.
Istuimme koneidemme ääressä aamusta iltaan. Vieraisilla käydessä
kävimme heti kahvin jälkeen isännän koneen kimppuun. Saivat
rouvat rauhassa keskustella keskenään.
Lopulta hankimme
käyttöoppaan. Siinäpä riemullinen opus. Edes suomenkieliset sanat
eivät olleet ymmärrettäviä. Lauseista puhumattakaan. Sitkeästi
sitä luin iltaisin. Ikinä siitä ei ollut vähäisintäkään
hyötyä.
Seuraavaksi täytyi
hankkia printteri. Sen mukana tuli käytönohjaimet. Disketti
koneeseen ja valokuvia printtaamaan. Musteet loppuivat heti, uusia
ostettaessa käsitimme kopioinnin olevan vimmatun kallista. Kuvien
kanssa pelaaminen jäi. Tallinnasta ostimme uusia kuvankäsittelyn
ohjelmia, piraatteja. Englannin kielisiä. Sanakirjan kanssa sitten
nautimme siitä ajan säästöstä. Täytyi ostaa lopulta kamerakin,
kun niitä pikseleitä tarvittiin.
Seuraava ostos oli
negatiiviskanneri. Luoja miten monta viikkoa olenkaan sen ääressä
digitoinut vanhoja filmejäni 60-luvulta alkaen. Vieläkin on kesken,
viimeinen kansiollinen laatikkokameran negatiivejä odottaa edelleen
tuossa sivupöydällä.
90-luvulla alettiin
puhua internetistä. Paulaa täytyi hiljakseen ohjata siihen
suuntaan, että lopulta sain ostaa modeemin, jonka huippunopeus oli
alle etanan matelun. Yhteys alvariinsa katkesi kun odotimme
yksittäisen kuvan latautumista pikseli pikseliltä. Mikä autuus ja
ajan säästö. Paula väitti olevansa nettileski. Kuvat vaativat
niin paljon tilaa, että ostin uuden koneen, nyt läppärin. Siinä
tuli samalla kaikenmoisia ohjelmia, hyödyllisiäkin.
Paula sai oman
läppärinsä ja alkoi opetella nettiä. Muutamankin kerran koetin
hiiltymättä opettaa häntä käytännöissä. Vanha printteri jäi
käytöstä, sen mustepatruunat olivat aina tukossa tai lopussa.
Mustavalkoinen laser
oli tarjouksessa niin halpa että hirvitti. Käypä ja nopea peli.
Paula sitten tarvitsi printtausta. Vein hänen koneensa kiinni
printteriin ja käskin koneen printata. Ei totellut, ei sitten
millään. Ajuria vailla. Netistä sitä ei löytynyt, tietenkään.
Ajoin printtauksen omalla koneellani. Tänään tuli taas tehtävä.
Yritin sitä Paulan koneella, joka oli minun vanha, joten siinä piti
olla ajettuna kaikki ohjurit. Mutta mitämäks. Ei sitten millään
löytynyt laserin käynnistävää nappia. Otin oman koneeni, sinne
lähetin Paulan koneelta emailina tarvittavan tekstin. Sen sitten
tallensin tiedostooni, ja sain sieltä sen printattua. Uusi tehtävä
odotti, kopioiminen. Se olisi ollut helppoa, mikäli vanhassa
printterissä olisi ollut käypää mustetta. Kone kyllä toimi
skannerina. Skannasin yksi kerrallaan tiedostot omalle koneelleni.
Sitten vaihdoin usb kaapelin laseriin ja koetin sillä printata.
Toimimattomia komentoja, kunnes huomasin vaihtaa uuden koneen
oletukseksi. Paula seisoi vieressä ja katseli. Annoin printtikäskyn,
hienosti meni, vaan ei tulostunut. Kopioin sitten tiedoston ja
siirsin sen uuteen paikkaan tekstieni joukkoon. Ei onnistunut. Sitten
kopioin tiedoston kuvieni joukkoon. Läheltä piti, vaan hidasta oli.
Sain kuitenkin sieltä ensimmäisen tekstin tulostumaan. Huomasin
tallettaneeni alkuperäiset tiedostot kuvatiedostoiksi. Yhtä
napsauttamalla se aukesi kuvankäsittelyohjelmaan. Sieltä löytyi
nappi printtaukselle. Sai kaikki 15 kopiota lopulta printattua.
Jaa se ajan säästö.
Istumme iltaisin vierekkäin tuoleissamme läppärit sylissä
televisiota katsellen. Kun minulle tulee asiaa Paulalle, niin
kirjoitan hänelle sähköpostiin.
Oli se silloin melkoista tumpelointia,
VastaaPoistakoneetkin kun olivat jonniinmoisia aataminaikuisia,
Vainion Mauriakin kyydittiin Voipaalaan opastamaa
yms.
Nyt kaikilla lienee tehokkaat (tarpeeksi) masiinat ja hommat käy kuin leikiten, eiks vaan!
Käy kun käy, rutiinit menee kyllä. Tänään siirsin kuvia muistitikulta toiselle, ja taas tarvi aprikoida.
VastaaPoistaHelppoa kuin heinän teko...,
PoistaMuistan myös, kun nämä olivat aivan uusia keksintöjä. Nykyäänkin joudun tietokoneen käytön kanssa kamppailemaan. En ole kovin hyvä tällaisissa asioissa. Nytkin tietokoneen muisti on täynnä, enkä tiedä mitä sille täytyisi tehdä.
VastaaPoista