Ruista ja lannoitetta v. 1973

Rukiin viljely

Innanmaan pellot olivat savisia Santamäen rajalla ja edelleen alaspäin kohti Putajan tietä. Riihelle menevä tiemaa jatkui saman suuntaisena Ojansivun rajalle saakka ja siitä eteenpäin vanhana karttatienä. Isäntä mieli kyntää tuon turhan tien ylös, hyvä syykin siihen saatiin salaojituksen ja piiriojien kaivuun yhteydessä. Ei sitä tietä kukaan ollut käyttänyt, kaikki olivat tilalla töissä siinä kulkijat. Täytyi silti varautua valituksiin. Ojansivun vanhan emännän riitelyt ojien kaivuussa olivat olleet samanmoisia, täysin turhia. Traktorilla pelloilla kuljettaessa ja lehmien kuljettamisen laitumelta toiselle loputtua tien pito olisi pellon haaskausta. Syksyn tullen kynnöllä Pekka ei enää nostanut auroja vähäisen karttatien kohdalla. ”Uljaassa palassa ovat nyt kotipellot, vielä kun saan ne salaojiin niin saan koneilla lasettaa ilman esteitä ja kiertelyjä. Mutta kyllä tästä joku valittaa, odotetaas vaan.”

Valtteri oli huomannut tiemaan jääneen viilujen alle. ”Meinaakkos tien vallan hävittää, siitä ennen hevosella kuljettiin?” ”No kyllä meinaan, en ole siinä koskaan ketään nähnyt.” ”Ei kyllä ole kulkenut, mutta kun se on vanha karttatie.” ”Tulkoon sitten minulle valittamaan niin katsotaan sitten. Tällä pellolla on ollut minun aikanani tasan yksi kulkija, hänkin tuli Saunanojan peltoja pitkin ja sitten Santamäen rajaa meille.” ”Kukas hän sitten oli?” ”Ekkös muista, viime kesänä Virtaselta vanha isäntä tuli lainaamaan sorkkasaksia kävellen. Annoin ne hänelle ratashuoneesta ja sanoin, ettei tarvi pitää kiirettä niiden kanssa.” ”Niinpäs olikin, onko jo palauttanut?” ”Kyllä vaan.”

Lehdon Jussin kanssa Pekka suunnitteli viljelykiertoa. Istuivat keittiössä juomassa kahvia. ”Kuule, kun sinulla on tuossa yläpäässä savinen lohko, niin siihen sopisi ruis.” ”Meinaakko, en ole sitä pitänyt oikein soveliaana näille pelloille, menisi satokin kokonaan myyntiin. Ei siinä kyllä viimeksikään kaura niin kasvanut, herne sen sijaan kasvoi. Olisihan se ikiaikainen vilja ja miksei sitä voisikin kokeilla.” ”Kyllä se sitten vahvan maan tarvitsee, ei se pelkällään savessa kasva. Onko sulla jo viljavuuskokeet tehty sieltä?” ”Ei ole vielä kuin suunnitelmissa.”

Hankkijalla oli käytävä. Kylvöalalle oli ostettava siemenet, ruis oli kylvettävä syksyllä. Se oli kaksivuotinen, antoi sadon vasta kylvöä seuraavana vuotena. Kynnön jäljiltä pelto oli muokattavissa äkeellä kylvökuntoon. ”Terve, olisiko sinulla rukiin siementä, kuusisataa kiloa?” ”On, vai ruista ajattelit nyt laittaa, siemen löytyy heti tuolta varastosta. Onko sulla lannoitteet?” ”Eipä vainenkaan, ne tarviin myös, mutta niitä sulla on aina saatavilla, pistetään sama määrä. Mä ajan Volkkarin tuonne lastauspaikalle.” Tällaisissa kuljetuksissa pakettiauto oli paikallaan, se otti helposti lastin kantaakseen. Autoon oli sivuovesta luonnikas lastata. ”Tämä on hyvä hevonen, mun ei tartte enää säkkejä siirrellä kun kylvinkoneeseen. Ovat täällä suojassa, ja ajettavissa pellolle mihin kohtaan vaan.” Oli siinä vielä toinenkin hyvä puoli, ei tarvinnut selkää särkeä säkkiä maasta ylös kammetessa. Autossa ne olivat hyvällä korkeudella.
Muisti Pekka toisenkin kylvön. Hän oli Harrille lupautunut kylvämään Anna-mummun hehtaarit. Harri meni edellä äkeen kanssa ja kylväjä sai alkaa melkein samaan aikaan. Rivakat miehet kylvivät hetkessä neljä hehtaaria. Pellon laitaan oli samana aamuna pudotettu lannoite ja siemen säkeissä. 50 kiloa painoi lannoitesäkki. Muovisena ja kosteana ruohosta se viimeinen säkki oli tempaistava vauhdilla, jotta se nousi syliksi ja koneeseen. Harri oli siemenen kohdalla tehnyt tepposen. Viimeinen säkki oli kuin patjapussi. Painoi ainakin 80 kiloa ja vetelä joka suuntaan. ”No perkele, kait sentään nouset.” Kylväjä tarrasi lujemmin säkin kylkiin, nosti minkä kykeni, ja ote lipesi ennen kuin säkki nousi polvien päälle. ”Tähän en kyllä apua pyydä, helvetin vempula säkki, uudestaan, äähh, nouse saatana.” Kaikkensa ponnistaen Pekka sai säkin nousemaan polviensa päälle takamus miltei maassa. Samalla säkin päät valahtivat melkein maahan saakka. ”Ei köyhän auta, on vaan yritettävä, kun vaan jalat kestäis.” Ylös nousu oli vaikea senkin takia, että tuo pahalainen säkki oli niin vetelä, kun jalat oikenivat, niin pussi alkoi valua polvilta maahan vaikka kuinka pusersi. Nyt oli menossa viimeiset voimat, säkkiä ei saanut päästää valumaan. Molemmin käsin yhteen puristaen ja tajunnan heiketessä, silmien hämärtyessä Pekka sai säkin pysymään sylissään selkä suorana. ”No hyvä, kyllä minä tämän voitan, enää nousu koneelle, hoop.” Punnerrus koneen takana olevalle lavitsalle oli melkein liikaa, jotenkin säkin mahaa koneeseen tukien se onnistui. ”Saatana, minä teurastan tämmöisen säkin, avaan puukolla sen mahan, jos se avaamista vastustaa.” Pussin suun Harri oli oikein solminut, veto vaan ja siemenet valuivat koneen leveään laariin. Äestäjä katseli nauraen työn lomassa kylvömiehen vaikeuksia.

Kotilohko oli pian kylvetty, pitkulainen ruskeanharmaa jyvä peittyi vantaitten ohjaamina oikeaan syvyyteen, noin kolmeen senttiin. Takavantaat levittivät kylvörivien väleihin lannoitteen lähes samaan syvyyteen, hiukan syvemmälle. Pelto oli sen verran kostea, ettei kylvettäessä pöly noussut ilmaan. Edellisenä keväänä oli niin tapahtunut. Ylen kuiva ilma oli ehtinyt kuivattaa pellon pinnan äestyksen jäljeltä. Kylvö oli kuin Saharassa olisi ajellut. Silloin Pekka oli lisännyt kylvösyvyyttä niin, että siemen tuli kostean maan rajalle. Näin se pääsi kuivuudesta huolimatta alkuun.
Pellon rajalla seisoi pitkä mies, siinä kohtaa missä karttatie oli kulkenut. "Nonnii, ensimmäinen saapuu, mennääs kuunteleen." "Päivää, minä olen Ilveskoski." Arviolta yhdeksänkymppinen suoraselkäinen viljelijä tervehti ojan toiselta puolelta. "Tässä kulkee kyllä karttatie, siitä täytyy päästä tulemaan." "Niin kyllä, ennen niitä oli paljonkin, nyt ne ovat tarpeettomina kynnetty ylös." "Mitenkäs minä nyt tästä pääsen, kun olette kyntänyt tiemaan?" "En ole teitä koskaan nähnyt tässä kulkemassa, mihin te nyt olisitte sitten menossa?" "En minä mihinkään ole menossa, mutta kulkemaan tarvis päästä." "Eihän tämä tie enää edes vie mihinkään, Kaukosellekin pääsette tuosta Saunanojan vieritse. Putajan maantie vie Vammalaan. Älkää nyt siinä tämmöisen takia pahoittako mieltänne." Pääsivät siitä asiasta päätökseen, tie pysyi kynnettynä.

Isännät kävelivät tarkastellen rukiin itämistä. ”Kyllä se on lähtenyt hyvin, nousee jo vähän oraalle.” ”Härmän Antti kertoi naapurinsa rukiin kylvöstä. Olivat kanssa kävelemässä näin pellolla. Yhtäkään piippaa ei ollut näkynyt. Vanha isäntä sanoi: ”Taisi tulla liian harvaan kylvettyä.” Antti oli sitä sitten ihmetellyt, että mistä se sen tiesi."  Jussi jatkoi jutteluaan.”Keväällä sen sitten paremmin näkee, kuinka sitten talvesta selviää. Ei tässä rinteessä ainakaan jääpoltetta tule.”
Koitti kevät. Ruispellolla näkyi harvakseltaan piippoja. ”Katsos vaan, mitähän tästäkin tulee, ylen on harvaa.” ”Kyllä se vielä voi virkistyä, anna sille pieni apulannoitus,” tuumasi Jussi. ”Älä, se olisi sitten tehtävä käsin, ei pelto vielä traktoria kestä. Meinaakko että kannattaa, vai kynnänkö mä tän ylös?” ”Kyllä se voi vahvistua, on sellaista nähty rukiilla.” ”Tjaa, sitten on haettava Hankkijalta vakka, ei sullakaan sellaista ole?” ”Ei ole kuin joku vanha ruosteinen, ei se enää kelpaa.”

Hankkijalta se oli ostettava, rautarunkoinen muovimahainen laakea vakka, jossa oli toisen olan päälle laitettava kantohihna. ”Meinaakkos oikeen käsin alkaa kylvämään?” ”Nyt on pakko, ei maa kestä konetta. Olen tätä saanut tehdä tuolla Hyrkillä ollessani. Posio pyysi minua lannoittamaan yhden pellon käsin. Hieman siinä oli rytmin hakemista ensin. Kahdella kädellä viskoen se oli yllättävän nopeaa, mutta raskasta.” ”Olen minäkin heinimaalle levittänyt käsin, se on helpompaa, kun ei saapas vajoa.”
Viidenkymmenen kilon säkistä Pekka kauhoi sellaiset kaksikymmentä kiloa lannoitetta vakkaan, nytkytteli hihnan ja vakan sopiviksi mahansa päälle ja aloitti. Vasen jalka otti askeleen, samaan aikaan oikea käsi kauhaisi vakasta ja heitti menemään vasemmalle puolelle. Oikean jalan astuessa sama vasemmalla kädellä. Rytmi sekaantui helposti, jos jalan alle sattui epäsopiva askel. Käsi huitaisi vikatahdissa ja toinen käsi oli jo menossa perään, kun uusi askel oli vasta tulossa. Rytmi oli haettava uudestaan. Vakallinen toisensa jälkeen tyhjeni. Aikaa alkoi hukkaantua tyhjänä kävelemiseen ja täytenä palaamiseen levityskohtaan. Pekka siirsi Volkkaria edemmäs ja työ joutui. Hiki norui poskilta ja niskasta kastellen paidan kauttaaltaan. Kylvö oli ankaran kurinalaista. Jokaisella viskauksella oli oltava sama pituus, rakeiden oli levittävä tasaisesti. Kävelykohta jäi helposti liian vähälle, mitä nyt ylimääräistä kourista roiskui. ”Kyllä tätä vaan tekisi. Toisi vaikka vaimo aina amitsoonia vakkaan. Saisi koko ajan kylvää selkä suorana. Kyllä niissä Suomi-filmeissä isäntien kylvöt käsin ovat pelleilyä, pelkällä toisella kädellä, ja siementä epätasaisesti paiskoen.” Työ tuli tehtyä. Mikä oli sitten asiana, mutta Hankkijalle matka taas kohdistui. ”Mitä, etkös mennytkään kylvämään?” ”Kyllä vaan, se on täytetty.” ”Koko alako?” ”Kaikki, nyt olisi sitten tarvis…” Kaupat jatkuivat varmaan hyvinkin tarpeellisella kapineella.

Ruis vahvistui mutta jäi harvaksi. ”Tuus ny kattoon, mitä mä tälle teen, minusta se on ylen harvaa.” Jussi poikkesi pellolle. ”Kyllä se harvalta näyttää, en minä osaa siihen muuta sanoa.” ”On siihen aika paljon jo satsattu, jos mä sen nyt kylvän uudestaan, niin se kaikki menee hukkaan. Samalla mä saan sekulia, aina sieltä ruista nousee mukaan, eikä enää voi ajatella muuta kuin ohraa.” Ruis jätettiin kasvamaan. Syksyllä Jussi sai puida rukiin melkein maantienopeudella.