Takaisin opettamaan v. 1986

Opettajaksi uudelleen

Etelä-Suomen sanomissa oli ilmoitus, Myllypuroon tarvittiin kevääksi opettajaa. Usean kuukauden nukkumisen, pimeyden läpi vilkahti ajatus, josko sittenkin. Paikka oli mukavan lähellä, parisen kilometriä. Pekka kävi rehtorin pakeilla, paikka tuli. Kuudetta luokkaa hän alkoi kuskata yläastetta kohti. Kurissa olivat kasvaneet, kotona ja koulussa, syntyi hedelmällinen vuorovaikutus, ehkäpä jotain oppivatkin. Koulussa oli useita opettajia ja vakinainen kanslisti sekö talonmies, työyhteisö oli toimivan mukava. Liikuntatunnilla aloitettiin heti hiihtäminen, Pekkakin kaivoi jostain sukset ja monot, mentiin kunnon ladulle. Alkuun hiukan puhetta hiihtotyyleistä, vapaa oli kaikkien mieleen. Luokalla oli muutama poika, jotka kävivät tosissaan harrastamassa hiihtoa, olivat leireillä ja valmennuksen piirissä. Pellon laidassa, vähäisen ylämäen juuressa opettaja pyysi oppilasta näyttämään. Tämä pamautti menemään mäen vapaalla että suhahti, ei tullut enää Pekalle mieleen näyttää mallia. Seuraavalla kerralla mentiin mäkeen. Taas pellon reunassa metsikköön oli rakennettu oikein kunnon hyppyri lumesta. Mäki näytti aika jyrkältä, männytkin olivat aivan alamäen vieressä, loppuliuku sujui pellolla. Hitaasti tampattiin mäen päälle, ensimmäinen sai luvan laskea ja hypätä. Voi hyvät hyssykät, pojat laskivat, ponnistivat ja ottivat etunojaa. Hirmuja olivat, tytöt laskivat hyppyrin vierestä, meni jokunen hyppyriinkin. Jaha, ylhäällä oli vain opettaja, kaikki katsoivat alhaalta, miten käy. Joka paikkaan sitä joutuukin, mietti Pekka lähtiessään liukuun. Vauhti kohosi, hyppyri tuli ja meni, vielä pystyssä, alamäki, pelto ja pehmeä lumi. Opea vietiin pitemmälle, suksi haukkasi ja kuperkeikka. Päästyään ylös hän näki oppilaitten jo täyttä karkua nousevan uuteen yritykseen, ei opettaja heitä kiinnostanut. Keväällä järjestettiin koululla myyjäiset, hiukan olivat ensin muut vastaan, ei sellaisia ollut heillä ollut. Suostuivat kuitenkin, vanhemmat leipoivat, oppilaat askartelivat, juhlasali koristeltiin, myyntipöydät pystytettiin. Kahvikassa vaan kilisi väen tunkeutuessa ovesta, nyt pääsi opettaja mielipuuhaansa. Hän alkoi kaupata oppilaitaan orjiksi. Kaikki olivat saaneet valita, askartelu tai huutokauppa. Tyttöjä ei myytäväksi liiennyt, poikia iso liuta. ”Reipas hyvälihaksinen poika myydään…”  pihatöihin, haravoimaan, käymään kaupassa, autonpesuun, koiran ulkoiluttamiseen, vasara paukkui, tarjouksia huudeltiin, kaikki myytiin.

Helsingissä Kitillä ei voinut asua. Ei ollut rauhaa, ja lisäksi hän alkoi tervehdyttää Pekkaa. Uupuneena jaksoi jonkin aikaa kuunnella, menihän se korvista ulos, mutta kun se tinnitys vaan jatkui, muutto Lahteen toi levon. Siellä vanhempien omakotitalossa saattoi omassa huoneessa olla rauhassa. Lepo vaikutti, ulkomaailman asiat tulivat mahdollisiksi aistia. Siitä syntyi tuo ajatus loikata takaisin työelämään. Paikka vaan ei ollut vakinainen, keväällä tuli lueskeltua taas Etlaria työpaikkoja katsellen. Siellä se oli, ilmoitus Sysmän paikasta, Särkisalossa. Ensin täytyi käydä tarkastamassa koulutoimenjohtaja, siitä ratkeaisi, hakeako vaiko ei. Minkäänlaisia hankaluuksia toopen esimiehen takia hän ei aikonut kärsiä. Asiat luonnistivat kunnantalolla, Särkisalossa oli mukava kolmeopettajainen ala-aste, vieressä oli paritalo opettajan asua. Paperit menivät sisään, paikka tuli ulos. Reilan talo oli myyty, tavarat olivat olleet Juupajoella navetan vintillä säilytyksessä. Nyt ne saattoi hakea omaan tarpeeseen, paritalossa oli kolme huonetta ja keittiö. Kevään kynnyksellä tuli myyntiin Judinsalosta hehtaarin saari, mökki saunalla, aitta, kalliorannat, hiekkarannat. Kiinteistönvälittäjä lähti saarta näyttämään, veneellä kymmenen minuuttia. Tehinselän kupeessa tuo saari oli, Pekka päätti kaupat heti. Koulun loputtua hän souti saareen koiransa, mustan Jukka Kajavan kanssa. Se oli puolivuotias, Paimelasta haettu. Kaislikon sisässä oli laituri, siitä kolmiloikan päässä mökki, pieni kuisti, kivetykset rapun edessä. Keskellä saarta kohosi kallio itärantaa päin. Siellä lähes korkeimmalla paikalla oli hyyskä, punainen kömmänä, jonka ovi aukesi Tehinselälle, maalattu valkoiseksi. Tunsivat laivurit sen kummelina. Näkyi siellä istuttaessa laivojen menevän selällä, pikkupaatien purjehtivan, lokkien kisailevan, sorsien uivan. Pohjoisranta oli jyrkkää kalliota, itäpuolella oli luonnon kivilaituri. Se oli valmis vastaanottamaan purjeveneen, syväyttä tuossa pystysuorassa paikassa riitti. Siitä mökille päin kallio hävisi hiekkarannalle, ylempänä oli perunamaa. Mökin vieressä etelärannalla oli toinen hiekkaranta, hiukan puskittunut. Suoraan länteen johti mökiltä pieni polku, yli kallionyppylän, ohi oikealla komeana kohoavan pyöreän kallion. Sen kainaloon jäi kolmas hiekkaranta. Näiden väleissä oli vielä kaksi hyvää uimakalliota kivineen laskemassa veteen. Verkot veteen, sauna lämpiämään, teevesi tulelle. Jukkis juoksi alkuun hulluna saarta ympäri, loikki alas kallioilta, Pekka katseli ja ajatteli kohelon koipensa taittavan. Aurinko, lämpö, oma rauha, sauna kun tahtoi, unet puoliin päiviin saivat veret kunnolla liikkeeseen. Päivät kuluivat, kutsuisiko tuttuja kylään ja saunaan.

Jukka Kajava oli kyydissä veneessä, sen Pekka kävi Raumalta ostamassa, puisen fiskarin, edessä kajuutta, moottorina käsin veivattava yksipyttyinen Wikström. Kävi petroolilla kun sai ensin pienen ryypyn. Lahdesta lähdettyä nukkuivat ensimmäisen yönsä Sysmän satamassa, kävivät sieltä nakkikioskilla nakkimakkaroilla. Takaisin tullessaan kuuntelivat satakielen laulavan rannan vitikossa. Nyt vene oli Judinsalossa sillan vierellä odottamassa vieraitaan. Sieltä astelivat Posiot, Ulla, Antti ja Pikku-Pekka. Nousivat veneeseen, Ullaa nauratti kipparin penkki. Se oli tukin pätkä turkilla, irtonaisena. Hyvin siinä istui ja ohjaili. Ensin bensaa kuppiin moottorin päällä, sitten kampi esiin vauhtipyörästä, löysät pois ja pyöräytys. Puks, puks harvakseltaan, kun Pekka sai ensin päästettyä bensan koneeseen kuppia pyöräyttämällä. Sen jälkeen kuppi kiinni, ja petroolihanan avaaminen, puks, puks jatkui, kaksilapainen iso messinkinen potkuri antoi vapaallakin mukavan kyydin saareen. Juotiin kahvit, katseltiin saari, aloitettiin onkia. Ilta-aurinko laski lämpöisenä silokalliolle. Pikku-Pekalle tuli kakkahätä. ”Tonne perunamaan laitaan vaan, sinne sopii peitellä tuotokset.” ”Kuules, kun minulta unohtui potta, Pekka ei osaa tehdä kuin pottaan.” ”En ole enää neljäkymmentäluvun tarvinnut sitä, niin ei minulla ole, tonne vaan pusikkoon.” ”Olisiko sinulla sellaista kattilaa, joka sopisi käyttää pottana?” ”Aah, aika paha, kyllä minä niissä olen perunoita keittänyt.” ”Nyt on hätätila.” Pekka haki kattilan mökiltä. Aika monta kertaa sitä pestiin, ennen kuin sillä taas perunoita keiteltiin.