Vuoriston ylitys v. 1986

Sierra Nevada

Pekka vuokrasi auton Malagasta. Toimitus oli yksinkertainen, ajokortti ja luottokortti olivat tarpeen. Keltaisella pienellä kotturalla aloitettiin hurja Espanjan ympäriajo, pitkin rannikkoa, sisämaahan Madridiin saakka, Cordoban Al Hambraan ja Sierra Nevadalle. Viikon pyörityksen jälkeen jarrut alkoivat vinkua yhä lujempaa. Ajo vuokraamoon ei tilannetta muuttanut, tönäisivät hieman autoa ja painelivat jarrua. Hyvin toimi etanan vauhdissa, mitä hiukan valitti, takapyörä. ”Olkoon sitten, ei ole minun autoni, mutta kyllä jarrukengät ja jarrurumpu menevät piloille,” Pekkaa hieman harmitti löysä suhtautuminen asiaan. Aamulla aikaisin starttasivat kohti Espanjan lumihuippuisia vuoria. Alkuun moottoritietä pitkin niin hurjaa vauhtia kuin pääsi. Samaa nopeutta ajoivat muutkin. Ilmeisesti rekisteristä tunsivat vuokra-auton ja siten turistin, kun jokainen kanimoottorilla varustettu ritsa pyrki eteen. Tarkoituksena oli ennättää päivässä Madridiin ja takaisin tullessa ylittää vuoristo säästäen näin matkassa. Huoltoasemalta oli taas saatava kartta. ”Sierra Nevada, kartta?” Mies tiskin takana arvasi turistin tarpeen, veti esiin monivärisen hienon maantiekartan, jossa oli osin kuvinkin esitelty tuo valtaisa vuoristo. Tyytyväisenä palattiin autoon ja alettiin suunnistaa laskettelurinteille. Kartassa oli hyvin merkitty tie yli solia pitkin rannikolle. Lumihuiput erottuivat Pekan alkaessa kiipeämisen. Näkymät huikaisivat, aurinko paistoi. Kasvillisuus väheni, puuraja oli jo takana, kun edessä oli jyrkänteen reunalla maan ulkopuolisten olioiden rakentama kupolimainen hopealle hohtava rakennus. Lunta alkoi näkyä, osin sitä riitti tiellekin. Rakennus osoittautui kahvilaksi, siellä olikin paljon väkeä, osa seisoi aivan jyrkänteen vieressä nojaten kaiteeseen. Pienen virkistyksen jälkeen vinkuvajarruinen keltiainen jatkoi matkaansa vuoren harjanteilla, solissa, jyrkänteiden reunoilla yhä pienemmäksi ja kapeammiksi käyvillä teillä. ”On tässä kuitenkin tie, vaikka karttamme ei tunnekaan näitä paikan nimiä, kunhan hurruuttelemme.”  

Aurinko alkoi laskea huippujen taakse, solan sattuessa valo vielä välkkyi vastapäiseen rinteeseen. ”Katsos, tuolla näkyy kylä, siellä paistaa valoja.” Ajoivat keskelle toria. Siihen heti kertyi väkeä. Pekka nousi autosta ulos, levitti  karttansa konepellille. ”Kattokaas nyt, minun pitäisi päästä tätä tietä pitkin etelään, missäs tässä kartassa on tämä kylä?” Eihän siitä mitään tullut suomella. Vaihdettiin englantiin samalla tuloksella. ”Nämä eivät ole turisteja nähneetkään, kun ei tule ainoatakaan selvää sanaa millään kielellä, jota ymmärtäisi.” Pekka aloitti elekielen, näytti kylää ja sitten karttaa. Usean yrityksen jälkeen lamppu syttyi. Paikalliset syynäsivät vielä kerran karttaa, pyörittivät päätään ja alkoivat nauraa. Hitaasti syy selvisi. Kylä ei ollut kartalla. Eikä tietäkään ollut kuin kartalla yli vuoriston. Kyseessä oli suunnitelma olympialaisia varten, siis suunnitelma mitä rakennettaisiin, muttei koskaan rakennettu. Se selvisi, kun näyttivät kartassa olevia olympiarenkaita. Pekka oli ajanut niin pitkälle vuoriston syliin kuin tie vei. Kylään se loppui. Paikalliset toivat uuden kartan ja näyttivät siitä kylän. Ruskea piirto ei mennyt pitemmälle. Nopean harkinnan jälkeen päättivät ajaa takaisin, kylässä ei ollut minkäänlaista majoitusta. Ylhäältä vuorelta alkoi lasku tasangoille, Pekka katseli mittarista matkaa, jonka saattoi päästellä vapaalla. Pisin taival oli 22 km. Jarrut siitä saivat osansa, tie oli yhtä mutkaa. Kiljunta tuntui hampaan paikoissa saakka. Päästyään vuorelta poikkesivat vielä kylään tultuaan poliisiasemalla. ”Tämä kartta ohjasi meidät harhaan, mitä tietä nyt pääsemme lyhimmällä matkalla rannikolle.” Poliiseja nauratti, katselivat karttaa ja alkoivat viittoilla joka suuntaan ja puhua palattaa. Ei siitä mitään saanut selvää, ystävällisiä kumminkin olivat. Lopulta yksi heistä otti kynän, alkoi piirrellä karttaan, ensin kylän ja sen nimen, sitten reittiä, mitä olisi ajettava. Nyt alkoi asia selvitä, pääsisivät kuitenkin lyhyemmällä kuin tullessa. Lopulta olivat illan täydessä pimeydessä moottoritiellä kohti Malagaan. Sama hurja ajo kuin mennessä, ei minkäänlaista luovuttamista silloinkaan, kun moottoritie loppui ja ajettiin jo esikaupungissa. Keltiainen ei antanut periksi, paikalliset olivat kuolemattomia. Ensimmäiset liikennevalot pysäyttivät ajajat.