Materian mitättömyys 1985

Lähtö Raumalta

Vene nostettiin talvitelakalle. Takana oli pitkä kesä. Suomenlahti päästä päähän, Saimaan Kanava samoin, Etelä-Saimaata Puumalaan, Savonlinnaan ja Punkaharjulle, Repoveden kierto, ja takaisin Raumalle. Kanavaa seilattaessa Ville käski tuoda ryypyt ulos sitlooraan, kohta skoolattaisiin Suomen rajalle. Matka kävi järveä myöten, no nyt, tuon niemen takaa tulee raja näkyviin. ”Perkele, venäläiset ovat siirtäneet rajaa!” Löytyihän se, siirretty raja seuraavan niemen takaa. Lappeenrannassa pysähdyttiin keskustan satamassa Prinsessa Armadan vieressä. Satamaravintolaan päästiin jonon ohi, kun kippari kertoi seilanneensa Raumalta. Saimaan aallot olivat lipluja maininkeihin verraten. Ainoastaan kahden päälle syöksyvän ukkosen takia purjeita jouduttiin reivaamaan. Savonlinnassa oli Oopperajuhlat, kippari hankki vapaaliput Bäckmanin Ilkalta, hän ohjasi silloin Taikahuilua. Oopperan jälkeen kippari kävi seuraavana päivänä vierailulla Ilkan ja Elisabetin luona. Heillä oli pieni vauva. Lupasivat lähteä Saimaalle purjehtimaan. Mentiin yökylään purjeilla, seuraavana päivänä kesän kauneimpana päivänä seilattiin takaisin, kippari soitteli huilua, Ilkka lauloi. Huonosti soitto kävi, ei tullut Elisabet mukaan.

Saimaan Kanavalla Rättijärvellä pysähdyttiin. Pekka ja Mikko tutustuivat kommunismivallan eliitin majapaikkaan kanavan vieressä. ”Perskutti kun on hienot paikat täällä, kas kun laskivat meidät tänne. Täällä on kaikki biljardipöydästä alkaen.” ”Tänne ei tavallinen kansa pääse, onkohan täällä saunakin.” ”En tiedä, mutta tarjoilu näyttää pelaavan. Koetetaan kuitenkin päästä veneeseen yöksi.” Viipurissa luotsi tuli suurimpaan veneeseen. Kippari oli varoittanut heitä. ”Onko teillä vodkaa, luotsi ottaa tullinsa?” Ei ollut, kurvasivat Vihrevoihin suunnattaessa Haahdin kylkeen. Asia oli selvä, ja helposti autettu. ”Seilit ylös, nyt me menemme, emme odota edes luotsia.” Kippari komensi gasteja. Tuuli oli noussut, mainingit vyöryivät Viipurin lahdelle. Muut veneet eivät uskaltaneet nostaa purjeitaan, pelkäsivät kait ohjeita. Alkoivat sitten jäädä, pienillä koneillaan taiteilivat Vihrevoihin, jäivät sinne tuulta pitämään. Haahti purjehti merelle ja Santioon, oli ilta, menivät maate, muita veneitä ei laiturissa ollut. Aamuyöllä muut tulivat mekastamaan. Eivät olleet tulleet purjeilla, eivät omalla moottorilla. Venäläinen vartioalus oli heidät hinannut, tuuli kuulemma liikaa. Jäivät nukkumaan aamulla, Haahti nosti purjeensa ja suuntasi länteen.

Yliopistolla Pekka sai lehtorin sijaisuuden. Uudet opiskelijat kuuntelivat luennoilla tarkkaavaisina. Erityisesti heitä kiinnosti lapsen oppiminen matkimalla. Esimerkkinä oli intialaislapsi, joka oli kasvanut susien hoivissa pienestä kymmen, yksitoistavuotiaaksi. ”Tuo tyttö kulki nelinkontin, kämmenet olivat lujasti parkkiintuneet, polvet olivat haavoilla. Hän ei osannut kulkea pystyssä ollenkaan, laukkasi vain neljällä raajalla. Tutkijat katselivat, miten tyttö saalisti kanan, hän ei osannut käyttää käsiään kiinniottoon, hampailla puraisi ja ravisteli raivokkaasti. Teki kaiken kuin susi, murisi jos joku tuli saaliin lähelle, ja alkoi siitä pureskella saalistaan ja niellä isoja paloja. Esimerkin voima ja matkimisen taito antaa ihmislapselle mahdollisuuden kehittyä lauman, perheen jäseneksi. Hänellä on fyysiset mahdollisuudet kehossaan, pystyasentoon, puheeseen, päättelyyn, muistamiseen. Niitä on vaan harjoiteltava, mutta jos esimerkkiä ei ole, tai se on poikkeavaa, niin tulos on onneton lapsen kannalta. Lisäksi lapsen kehityksessä on ns. ikkunoita. Se tarkoittaa sitä, että eri taitojen oppiminen sujuu parhaiten juuri kussakin ikä-, ja kehitysvaiheessa. Osaatteko arvata, kuinka monta kertaa lapsi kaatuu opetellessaan kävelemään? Noin kaksisataa viisikymmentä tuhatta. Tämän tiedostaminen antaa ymmärtämään, mikä on harjoituksien merkitys ihmisyydessä. Tätä voi korostaa kouluissa, kun oppilaat sanovat: ”En minä osaa, olen koettanut, mutta ei siitä tule mitään.” Vuorovaikutus oli elävää, opiskelijat olivat innoissaan. ”Ajatelkaa taikuria, muusikkoa, laulajaa, he kaikki joutuvat harjoittelemaan saavuttaakseen hyvän, mestarillisen tason, tiettyä taitoa 10000 tuntia. Sen jälkeen se sujuu niin, että katselijat tai kuuntelijat ihmettelevät toiminnan helppoutta. Tätä tuntimäärää sanotaan mestaritasoksi.”

Gasti ilmoitti, ettei hän enää asu Reilassa, eikä osallistu näin ollen Haahdin purjehduksiin tulevina kesinä. Asia oli sillä selvä, eiväthän he olleet naimisissa. Kippari ilmoitti, että hänen ei tarvitse antaa gastille mitään, ellei tahtoisi, velat kyllä menisivät lain mukaan puoliksi. Eihän hän uskonut ennen kuin pankissa Pekka sanoi, että raha ei liiku hänen tililtään mihinkään, jos hän ei anna lupaa. Pankinjohtaja nosti katsettaan, puristettiin kättä ja poistuttiin. Asia oli aivan selvä. Asianajaja ilmoitti saavansa muutamassa kuukaudessa kaiken selväksi. ”No, nyt teemme näin, minä annan puolet talon myyntihinnasta, mutta sitä varten gastin on käytävä täällä, ja sinä saat selvittää asian lainmukaisuuden.” Eroilmoitus tuli täysin puskista. Sen vaikutukset olivat dramaattiset. Samana yönä Pekka jätti kaiken taakseen, veneen, talon, auton, irtaimiston. Yliopistolle hän ei ilmoittanut mitään. Hannu myi autonsa, sillä alkoi ajo Helsinkiin. Vasta viikon kuluttua oli voimaa mennä edes lääkäriin, todistus työkyvyttömyydestä meni Raumalle. Usean viikon päästä, palattuaan talolleen huomasi Pekka sieltä viedyn hänen tavaroitaan, osa oli sotkettu. Myyntimääräyksen hän jaksoi antaa kiinteistövälitykseen. Sopiva hinta, halukas ostaja, asia oli selvä. Sama saapastelija, joka oli jo huutokaupassa mukana, osti talon. Soitto asianajajalle, gasti oli käynyt kuuntelemassa asian laillisen puolen. Kippari siirsi rahat, unohti entisen elämänsä Raumalla, gastista hän ei muistanut enää nimeäkään.