Olin MTK:n jäsen.
Tiesin järjestäytymisen tarpeet kaupallisesti. Viljelijöiden
osuuskunnissa tulisi myydä ja ostaa. Kuitenkin kyseeseen tulee tilan
kannattavuus. Sitä dilemma pohdin, kun tarkastelin munien hintoja,
mitä ostajat tarjosivat lehdissä. Munakunta putosi vertailussa.
Päädyin myymään munani Mataralle, yksityiselle ostajalle. Soitin
hänelle.
- Terve, minulla on
yli viidensadan kanan tuotanto, päivässä siis noin viisisataa
munaa, sinulla on tarjous lehdessä ostaa kilo 2.65 markkaa. Miten
sinä haet, jos tehdään sopimus.
- Terve vaan,
minulla on kuorma-auto, jolla kierrän hakemassa viikon välein
asiakkaidet tuotteet.
- Ja maksu sitten
kans, vai?
- Kyllä, minulla on
vaaka autossa, ja saat kuitin ja rahan aina käteen.
- Hienoa, ryhdymme
liikekumppaneiksi.
Tiesin joutuvani
tilille ratkaisustani. Toimin nuorten tuottajien puheenjohtajana.
Kokoonnuimme pitkin pitäjää eri kylissä. Kokouksissa tuli esille
mielenkiintoisia aiheita, mutta puutuimme vain järjestöllisiin
kysymyksiin. Kävimme vierailuilla erilaisilla tehtailla ja
koetiloilla. Opettavaisia reissuja. Nikalin Altti tuli kokoukseemme
Innanmaassa. Hän esitti, että nuoret tuottajat alkaisivat mainostaa
hänen leikkuupuimuriaan ajoon. Minä torppasin sen. Ajattelin sen
olevan yksityinen hanke, sinänsä tarpeellinen, mutta se ei kuulunut
meille järjestönä. Olin väärässä. Kutsuimme Kankaanpääläiset
tuottajat meille. He olivat aloittaneet perunanviljelyn kimpassa.
Teettivät kunnollisen perunavaraston, tekivät sopimukset ostajien
kanssa, ja kasvattivat tuotantoaan. Huomasin asenteeni Nikalan
puimuriin olleen pielessä.
Olin samalla jäsen
Tyrvään Maataloustuottajien yhdistyksessä. Säästöpankin Uosson
konttorin kokoushuoneessa valittiin jäseniä johtokuntaan. Lehdon
Jussi ehdotti minua.
- Minusta Pekka on
hyvä jäsen johtokuntaan, ainakin hän tietää uuden viljelijän
vaikeudet.
Pam. Se tuli
päätökseksi.
Istuin Hotelli
Helmen kokoustilassa Vammalan torin laidalla. Isännät onnittelivat
minua ja kyselivät kuulumisia ja tuotantosuuntaa. Vastasin hieman
hämillisenä. Kysyivät järjestäytymisestäni.
- Oletkos Sokos
Sastamalan jäsen, kysyi Anttilan isäntä Myllymaasta.
- En ole, mutta
olettekos te Itä-Hämeen tuottajien, Hankkijan osuuskunnan jäseniä.
Tiesin tästä nousevan vaikka isompikin äläkkä. Sopuisasti
isännät kuitenkin puhuivat.
- Myytkös munasi
Munaosuuskuntaan, puheenjohtaja uteli.
- Kukas minulle
sitten sen 15 penniä kilolta maksaa, myyn yksityiselle.
- No, kyllä sinä
vielä siihenkin liityt, siihen kokous päättyi.
Matara oli
säännöllinen poika, ja toimi hyvin sopimuksen mukaisesti, ei ollut
koskaan myöhässä, ja maksoi aina ajallaan. - Hyvinhän tämä
toimii, ajattelin. Ei tästä tainnut kitkaa minun ja muiden
johtokunnan jäsenien välille tulla.
Haapaniemen isäntä
pyysi kysymään, ostaisiko Matara heidänkin munansa.
- Kyllä varmaan,
odotellaan perjantaita.
Menin Haapaniemeen,
siellä odottivat kuin tuomiota.
- Hyvin tässä
kävi, Matara tulee kohta, missäs teidän munat on, ne täytyy
pakata kennoihin.
- Ai juupeli,
tuumasi isäntä. Minulla oli kennot valmiina autossa, hain ne
nopsaan ja aloin latoa munia tottuneesti korista kennoihin.
- Ei niitä
kopsauttaa parane, mutta muutoin ne kestävät melkoista käsittelyä.
- Kyllä sinä Pekka
aika vauhtia pidät. Ei minun koppurat sormet samaan pysty.
Talon tytär Merja
on mukana latomassa munia. Pian ne ovat kennoissa.
- Itse sitten
sovitte Mataran kanssa mitä sovitte, se ei enää minulle kuulu.
- Kyllä vaan,
kovasti kiitoksia tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti