Kanat munivat
tyytyväisinä. Kaikki olivat sisällä jaettuna kahteen osaan.
Kukkoja oli joukossa viisi. Hyvin nekin sopeutuivat osaansa.
Lauloivat harvakseltaan, syynä taisi olla muiden kukkojen läsnäolo.
Pihamaalla olisivat äityneet kunnon taistoon. Kuukaudet kuluivat ja
täytyi tehdä päätös jatkamisesta. Juttelimme Paulan kanssa. -
Ovat kanat olleet varsin vähätöisiä, mitä nyt kerran jouduin
aluspehkon poistamaan vesivahingon takia. Melkoista jopia ja
raskasta. Päivässä se kuitenkin meni. Olen silti ajatellut vähän
isompia elikoita. - Ei kanoissa mitään vikaa ole, täytyisi vaan
suurentaa kanalaa, jos jatkettaisi. - Onhan navetassa kokoa, mutta
jos ottaisin sonneja kasvamaan.
Tallissa oli tyhjää
tilaa, viimeinen hevonen vietiin jo Valtterin aikana. Hevosia
mahtuisi kaksi, niin miksei sitten sonnit. Aloin rakentaa kahta
karsinaa. Sontaa varten seinässä oli luukku. Tallin eteisessä oli
säilytetty valjaita. Mietin senkin tilan käyttöä. Siihen ajon
sitten heiniä ja kuiviketta. Eihän se iso tila ollut, mutta toimi
kyllä käsivarastona. Karsinoiden vaalmistuttua ostin välityksestä
vasikat. Pieniä ja laihoja olivat, hyvin mahtuivat karsinoihinsa.
Veden kannoin ämpäreissä. Hiukan purivat heinää, mieluisempaa
oli tuore ruoho, jota vielä sain niiteltyä pientareilta. Ohjeen
mukaan annoin niille jauhoja, kovin maistuivat.
Kanojen muninta
alkoi vähentyä. Kiloja ei enää tullut entiseen malliin. Vielä
jokunen viikko, ja alkaisivat sulkasatonsa. Päätin laittaa
ilmoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen. Olin varautunut siihen, ettei
kukaan ostaisi kanojamme, kun edessä oli sulkasato ja toinen
munintakausi, joka olisi aikaisempaa pienempi. - Turtiainen, vastasin
aamulla puhelimeen. Heti alkoi rumba, ostajat olivat tulossa saman
tien. Yksi osti kaksikymmentä, toinen viisikymmentä. Heillä oli
sopivat laatikot kanoille. Kanalassa alkoi aika vilske. Alkuun
rauhallisesti sain kanat syliini niinkuin aina iltaisin. Siitä
sitten kannoin ne pränniin, jossa asetin ne laatikoihin. Vieraat
ihmiset ja uusi paikka sai kanat motkottamaan ja hiukan kiekuivatkin.
Seuraavien kanojen kiinni saaminen oli jo työläämpää.
Rauhallisuus tuli säilyttää, astelin hiljalleen nurkkaa kohti
kädet levällä, napsin sitten kanat kiinni ja ojensin samalla
ostajalle takanani. Kanalassa oli jo väljää. Ensimmäisen päivän
ostajat ajoivat tyytyväisinä tiloilleen. Illalla ja aamulla keräsin
munat kennoihin, vielä niitä tuli. Uusi ostaja saapui. - Minulla on
nytkin kanoja, ostaisin sinulta kaikki loput, paljonkos niitä on?
Menimme kanalaan ja aloimme laskea. - Ei tästä mitään tule,
tehdään könttäsumma. Viet sitten mitä haluat. Se sopi, ja
minulle jäi kymmenkunta kanaa ja yksi kukko.
Illalla kysyin
Paulalta, - onko sinulla vielä tilaa pakkasessa, minä voin
teurastaa sinne kanoja. Eihän niissä paljon ole, mutta ovat kyllä
maukkaita. Pihalla hakotukin päällä kanat menettivät päänsä ja
alkoivat hurjasti heiluttaa siipiään. Ensimmäistä pidin kiinni,
mutta veri roiskui vaatteille ja sotki, niin seuraavat päästin
käsistäni kaulan katkettua. Ruoho veti veren, eivät ne pitkälle
jaksaneet riuhtoa. Valtteri katseli liiterin oviaukossa verihurmeista
urakkaani.
Kukkoa en tappanut,
se oli Ville, ja sillä oli jo isot kannukset ja komea heltta.
Koppasin sen syliini ja nostin volkkariin. Ajoin Virtasille, Matti
tarvitsi kukkoa kanalaansa. - Morjens, tässä on Ville, mitään et
maksa, mutta Villeä et saa syödä. Annat sen vaan tepastella niin
kauan kuin elää. Matilla oli kanala navetan päässä, muutama
kymmentä kanaa kaakotti ja kuopsutteli.
Jouduin Sianojilla
teurastamaan hanhia. Sinä tarvitsin oppiani kanojen kolkkauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti