Tilan osto -69

Matkat Liperin ja Vaununperän välillä jatkuivat talvesta kesään ja syksyyn. Paula kävi Joensuun kauppaopiston toisella vuosikurssilla. Asuimme Jyrissä kauniilla hiekkaisella rinteellä paritalossa. Varuskuntaelämä painui rutiiniksi. Varusmiesten kouluttamista ja viemistä eteenpäin ikäluokka kerrallaan. Mielellään varusmiehet koettivat voittaa minut juoksussa, samoin kuin joukkueen varajohtajakin, kersantti Tanskanen. Ennen saunomista tehtiin juoksulenkki. Menimme muutaman kilometrin päähän kasarmista kevyttä hölkkää. Kääntöpaikalta irrotin suitset ja laukkasimme täyttä karkua takaisin. Santatie pöllysi kolmenkymmenen miehen askelista. Takimmaiset sitä nieleksivät. Nopeimmat miehet pysyvät mukana yli puolen matkaa, sitten alkoi loppukiri. Eivät meinanneet millään antaa periksi, vaan muutaman kymmenen metriä jäivät.

Aloin kouluttaa tulenjohtajia. Testasin varusmiesten syvänäkökykyä. Siinä katsottiin vajaan metrin levyisen tulenjohtokiikarin läpi. Silmät oli osattava lepuuttaa katsomaan kuin harittaen. Sen hoksanneet kykenivät koulutuksessa saavuttamaan hyvän tarkkuuden tykistön tulen johtamista varten. Kranaatin pöllähdyksestä piti ilmoittaa etäisyys niihin tulenjohtopaikalta. Sen mukaisesti tulenjohtaja komensi patteria.

Pohjois-Karjalan pojat olivat vahvoja ja hyviä oppimaan. Motivoituneina he yrittivät palveluksessa parhaansa, joten oli helppoa antaa heille säännölliset lomat. Varikkopalveluksessa Kuopiossa vartio-osastossa meillä oli leppoista. Kun pidin alkupuhuttelun, ilmoitin selvät säännöt palvelukseen ja lomien pyörimiseen. Siihen ei tarvinnut toista kertaa puuttua. Kävimme ampumaradalla polkupyörillä. Palatessamme vilkasta päällystettyä tietä pysäytin jonon, tien ylitystä varten. Komensin pyörät poikittain nokka suoraan tien yli. Kohotin käteni suoraan ylös. Kaikki katsoivat minua ja odottivat käden laskeutumista. Paitsi yksi poika. Hän säntäsi heti matkaan, kun käteni nousi. Vasemmalta tuli linja-auto, helvetti. Kaikki jähmettyivät. Kuljettaja jarrutti voimakkaasti, ja esti törmäyksen. Pääsimme tappioitta yli ja kasarmille. Tuo onneton varusmies katsoi minua niin katuvana, että tiesin hänen kyllä oppineen asiansa ilman haukkujakin. Pudistin vain vähän päätäni.

Joka toinen viikonloppu ajoimme Paulan kanssa Vammalaan. Matka oli niin rasittava, ettei sitä voinut useammin tehdä. Olin hullaantunut maanviljelykseen. Ravasin Lehtimäessä alvariinsa kyselemässä viljelyksestä, metsästä ja eläimistä. Heikki oli hyvin ystävällinen ja kertoili auliisti tietojaan. Siinä seinustalla istuessamme auringon paisteessa tein päätökseni. Minä ostaisin Innanmaan tilan Paulan kanssa ja siirtyisimme viljelijöiksi tilaisuuden koittaessa. Olimmehan jo aiemmin keskustelleet siitä, ja Valtteri otettiin mukaan suunnitteluun. Vanha isäntä oli vuokrannut pellot, ja vuokraaja asui pihapiirissä talousrakennuksen päässä. Asia oli puhuttu, tapasimme kolmisin Tyrvään Säästöpankissa. Pankinjohtaja Heinonen katseli meitä, Paulalla oli asiaa. Olimmehan sopineet hinnan jo etukäteen, 120.000 markkaa. Paula ja Valtteri olivat puhuneet kaksin, ja Paula sanoi minulle. - Hinnaksi olemme ajatelleet isän kanssa 140.000 markkaa, mitä sinä siihen sanot? Hiukan päässä huippasi, vastasin. - Ei tänne ole tultu tinkimään, kyllä se sopii. Heinonen alkoi kirjoittaa kauppakirjaa, rullasi paperin koneeseen ja aloitti. Ensimmäinen kirjain kait jännitti, kun paperille tuli KKKKKKKauppakirja. Katselin sitä ja ajattelin sen olevan vasta harjoitus. En halunnut lopulliseen kirjaan moista alkua. Vaan mikä siinä auttoi, kun Heinonen pyysi siihen kauppakirjaan sitten allekirjoitukset. Niin alkoi taipaleeni Innanmaan isäntänä.

Varuskunnassa kerroimme ostostamme. Palvelustoverit onnittelivat ja kertoilivat omista suunnitelmistaan. Patterin päällikkö oli myös naimisissa maatilan tyttären kanssa. Siitä sukeutui pitkiä keskusteluja maanviljelyksestä. Jotensakin aistin hänellä olevan mieltymystä samaan ratkaisuun, minkä me teimme. Hän lähti kapteenikurssille, ja minä sain patterin komentooni. Nyt minulla oli varasuunnitelma, tilalle töihin. Reissasimme Vaununperällä useammin kuin ennen. Kesälomakin meni tilalla metsätöissä. Humalisjärven lohkolta Sallin Antti leimasi meille ensimmäisen leimikon. Heikin ja Markuksen kanssa menimme töihin. Moottorisaha oli minulle uusi, ja kuuntelin tarkasti miesten neuvoja, ennen kuin aloitin kaataa ensimmäistä mäntyä. Pihkan tuoksu ja lastut lentelivät. Vänkä rakoon ja loppusahaus, luja nosto vänkästä yhdellä kädellä ja puu alkoi kallistua. Sahaa pitelin toisella kädellä, ja tempaisin sen sivuun ja turvaan aluksi hitaasti kallistuvan puun ja kannon välistä. Karsintaa täytyi oikein opetella, ja varoa kärjen takapotkua. Rungon vasemmalla puolella seisten aloin katkoa oksia vastakkaiselta puolelta. Siinä ei saha juuri levännyt oksien välissä. Vasen puoli oli tarkempi, siinä oli varottava omaa jalkaansa ja takapotkua. Hyvin miehet opettivat, enkä saanut telottua itseäni. Karsinnan jälkeen oli tukit katkottava. Siinä taas tuli varoa, ettei saha jäänyt jumiin, mikäli puu notkahti alas, kun sahaaja aloitti päältä. Siitä ei sitten omin voimin tahtonut selvitä. Saha oli kuin tatti, tukkeja ei jaksanut nostaa. Oli tehtävä kalju, tukeva vääntöpuu. Sen avulla saattoi sitten päästä pinteestä. Tukit oli vielä saatava tien varteen, olin tehnyt hankintakaupan. Matka oli lyhyt, kasasin tukit pankolla ja kettinkeillä. Virtasen miehet sitten ajoivat puut lanssille Tähtisen viereen.

Sain Rauma-Repolalta ensimmäisen tilin. Aaltosesta tuli vakinainen ostaja. Kysyin kyllä muitakin yhtiöitä, ja kerran myinkin Metsäliitolle. Vinkki ei ostanut koskaan. Sen sijaan Ojala osti kerran koivutukkeja.