Lehdet ja paperit
vien Rauhalan kentän vieressä olevaan Molokin kitaan. Sinne on
järjestetty hyvät kierrätyspisteet. Molokin edessä on valtaisat
vetiset kuopat, olleet jo useita vuosia. Aina on pysäköitävä
tarkasti, että voi tyhjentää auton niin, etteivät kengät kastu.
Voi mahdoton, nyt siellä olikin vain yksi vesikuoppa. Muihin oli
ajettu soraa täytteeksi. Aivan mainiota. Tämän kertainen
takaluukussa olevien lehtien tyhjennys vaati kaksi kunniakierrosta
Koskissa. Paula ilmoitti illalla, että hän menisi kauppaan aamulla,
jottei siellä ole vielä tungosta. Pyysin herättämään minut
puoli kahdeksan. Ei tarvinnut, heräsin seitsemältä. Aamutoimien
jälkeen ajoin auton tallista ja päätin mennä ensin viemään
paperit. Miten siinä juteltiin, ja ajoin kaupunkiin muistamatta
asiaa. Jouduin menemään Tokmannille hakemaan jatkojohtoja, siis
käpyttelin sisälle ja hain tarvikkeet kaupan takaseinältä.
Seuraava rasti oli Cittarin yläparkki. Paula meni kauppaan ja minä
laskeuduin portaita jalkakäytävän yllä. Minulla oli kaksi asiaa,
toinen oli kolesterolilääke ja toinen peräpuikkoja. Napsautin
jakokonetta käsineet kädessä, sain numeron viisi. Ei ollut kuin
yksi asiakas tiskillä. Mennessäni katselin olisiko peräpuikot
saatavilla hyllyissä. En nähnyt. Miesfarmaseutti oli vuorossa.
Ajattelin voivani pyytää peräpuikkoja häneltä. Nuori äiti
saapui jonotusnumero toisessa kädessä ja pieni lapsi toisessa. Hän
istui minun viereeni, ojensin vuoronumeroni hänelle.
- Ihan tosi,
meinaakko?
- Kyllä vain,
minulla on aikaa odotella.
- No niin
minullakin, pikkuinen on flunssassa, ja niin minäkin ja kotona ukki
ja muori.
Sillälailla, otin
kuitenkin hänen lappunsa ja ajattelin, ettei passaa kaivaa nenää.
Juttelimme ilmoista, lumesta ja hiihtämisestä. Hänen vuoronsa tuli
miesfarmaseutille. Jäin vielä odottamaan, kun kone käski menemään
numeroon viisi. Nousin ja kurkkasin, siellä oli nuori neito
hymyilemässä. Nousin ja ajattelin peräpukamia, no ei vaan perä,
mitä ne nyt olivatkaan. Astelin tiskille ja annoin neidolle
lääkelunttini.
- Katso nyt noista,
mitä voit antaa, ne kun menevät niin eri tahtiin. Kolesteroli on
ainakin loppunut.
Mietin toista asiaa,
peräpuikkojahan ne olivatkin, mutta niitä on ainakin kahta eri
merkkiä, enkä minä muista niitä. En voi siis kysyä. No hemmetti
kai minä sentään voin. No pyydän minä.
- Tässä olikin
kaikki, tuleeko vielä muuta?
- Ei, tässä on
kaikki.
No niin se meni.
Ajelimme kohti kotia. Paula kertoi saaneensa kovan taistelun jälkeen
uudet pitkät kalsongit minulle. Oli ostanut sellaiset kolme viikka
sitten. Minä vedin ne jalkaani aamulla ja illalla niissä oli kaksi
uutta reikää, suoraan saumasta haljenneet, sääri ja takamus.
Johtaja oli ensin vastustellut, mutta joutui antamaan periksi,
tietenkin. Olisi pitänyt tuoda ne vaihtoon kahdessa viikossa. Oli
perääntynyt, kun Paula lupasi kirjoittaa suoraan johtajalle ja
aloittavansa kampanjan housuja vastaan kaikille ystävilleen. Hah,
siitäs sai.
Minä hoin
mielessäni, lehdet, lehdet. Muistin ne vielä kodin tiehaarassa ja
sain vietyä lehdet moolokin kitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti