Valmistautuminen maatilan eloon 70 l

Ostopäätös oli tehty pitkän harkinnan kautta. Olin seurannut muutaman maatilan hoitoa oppien muutamia asioita pintapuolisesti. Paulan eno Heikki ja vaimonsa Ilmi tulivat monilla tapaamisillamme minulle yhä läheisimmiksi ja tärkeimmiksi käytännön tiedon opettajaksi. Valtterilla oli erinomainen tietovarasto, josta ammensin yksityiskohtia ja periaatteita. Ensimmäisiä metsäkauppoja tehdessämme hän opasti hakkuun suunnittelua, puiden apteerausta, tukkien katkaisua, ja jäljelle jätettävien puiden tärkeyttä. Innanmaan metsät olivat hyvässä kunnossa, niitä oli taitavasti hoidettu jatkuvan kasvun menetelmällä. Niin isännät joka puolella Suomea toimivat siihen saakka kunnes metsäyhtiöiden talouslaskenta osoitti heille edullisimmaksi tavaksi avohakkuut. Ne olivat tuntemattomia pienmetsätaloudessa. Tiedon jano oli niin suuri, että käydessämme Sianojilla Harri sanoi minulle, puhutaas tällä kertaa muusta kuin maataloudesta.

Kadettikoulussa kävin kymmeniä keskusteluja Korkalan Tuomon kanssa. Hän oli kotoisin Tyrnävän Ängelsmäestä maanjiljelijän poika. Tuomo sanoikin minulle, sinusta ei ikkään tule maanviljelijää. Ei kait uskonut minun koskaan vaihtavan ammattiani.

Palo veti minut kirjastoon. Lainasin Vammalasta kaikki kirjat, jotka käsittelivät maataloutta tai metsätaloutta sekä karjanhoitoa.Maanviljelijän tietokirja oli erinomainen lähde, ostin sen itselleni ja usein palasin sen sivuille milloin minkäkin asian kohdalla vuosien kuluessa. Jotkut metsätaloudesta kertovat kirjat olivat akateemisuudessaan kuivia, mutta kahlasin nekin läpi, sahauksista lähtien. Opettelin kuvista ja selostuksista maataloudern koneet, kävin läpi nykyaikaisen kuivurin rakenteen, säkkikuivurin ja lavakuivurin myös. Luin lehmien hoidosta ja jalostuksesta, nuorkarjasta ja sonnien .käytöstä astutustoimintaan. Lammastalouden jätin väliin, sillä päätin, ettei tilallemme saa tulla pitkänenäisempiä kuin minä.

Sammaljoella kävimme Harrin kanssa katsomassa hänen enonsa uutta kuivuria. Astuimme sinne sisälle, ja minä selostin näkemääni. Harri ihmetteli, kuinka minä tiesin kuivurin rakenteen. Sen sijaan en vielä tuntenut ulkonäöltä viljojen siemeniä. Sillä reissulla opin millainen on ohran siemen.

Erilaisia kuvia olin kyllä kirjoista katsellut, mutta vasta käytäntö opetti loput.

Traktorien ja työkoneiden sekä puimurin käsittelyn opin sain Posion maamieskoulusta. Hyrkin tilalla oli johtotähtenä, että tilan työt tehtiin aina ensimmäisenä kylästä ja työn jäljen piti olla hyvä.

Komento kävi, traktorin perään piti hakea milloin mikäkin laite, samoin ne oli joka päivä vietävä takaisin paikoilleen. Ensimmäisen kerran irrotellessani raskasta konetta nostovarsista, olisiko ollut apulannan levitykseen tarkoitettu, ajoin sen paikoilleen, laskin maahan, nousin kopista ja irroitin sokat nostovarsien päistä, nykäisin varret irti, hieman kinnasi, mutta lähtivät. Koetin sitten irrottaa koneen keskellä olevaa paksua sokkatappia työntötangosta. Sepä ei irronnutkaan. Hain vasaran hytistä ja aloin kopistella tappia. Se liikahteli hiukan kerrallaan, ja lopulta irtosi, ja kone rytkähti hieman alaspäin. Kerroin sitten seuraavana päivänä pehtoorille, että tuo tappi oli hieman liian paksu korvakkeisiin. Martti vain hymähti. Seuraavalla kerralla opin sitten, ettei konetta saanut jättää hakaukseen irrottaessa. Hyvin opettavaista oli käydä tehtäviin suoraan käsiksi, piti selvitä itse ja nopeasti. Siinä ei ollut varaa epäonnistumisiin, työ odotti. Tauno, tilan vakinainen työntekijä auttoi välillä kinkkisimmissä paikoissa, arvasi etten vielä selviytyisi kaikista määräyksistä kunnialla.

Kesän kuluessa sain itsenäisiä tehtäviä, joihin olin lupautunut työpäivän jatkeeksi. Se osoitti Martin hyväksynnän ja luoton minuun.

Paulan serkku miehensä kanssa olivat saman henkisiä meidän kanssamme. Kävimme heidän luonaan, ja Rauno otti hyllystä kirjan.

- Tässä on Pekka hyvä teos. Se kertoo maataloudesta kaiken. Minä olen sen moneen kertaan lukenut. Hän toi maatalouden tietokirjan käteeni. Juttelimme sitten monista asioista, oliko meillä niistä sama näkemys. Merviä nauratti meidän uhoaminen.

Kävimme Vaununperällä Paulan kanssa juhlissa ja tapaamisissa eri taloissa. Kahvin jälkeen isännät poistuivat omaan kamariinsa juttelemaan. Siellä minä otin usein jonkin mieltäni askarruttavan asian. Välillä vähän naureskelivat, väliin eivät tienneet ja väliin kuuntelivat esitelmääni. Metsien hoidosta, oksimisesta, poikaoksista, siemenen peittauksesta, ymppäyksestä. Semmi nauroi.

- Kerro sinä, kyllä sen varmaan tiedät. Mietin välillä, olinko liian rasittava.

Tilalla oli vielä vuokraaja. Heillä oli navetassa muutama emakko. Kävin katsomassa pikkuporsaiden hoitoa. Emäntä istui emakon vierssä jakkaralla.

- Minun on vahdittava porsaiden kulkua emakon imettäessä, ettei vain yksikään liiskaudu alle. Hänellä oli pärekoppa lämpölampun alla. Siellä kuivikkeiden seassa oli kymmenkunta eloisaa vastasyntynyttä. Porsaat vinkuivat nälissään, emakko kuuli sen ja röhkäisi vastaan. Emäntä nosti ensimmäisen porsaan nisille, ja emakko rojahti kyljelleen. Siihen sitten nosteltiin kaikki porsaat nisille. Minäkin, nostin ensimmäistä vatsasta, ja emäntä kiljui.

- Hän nostaa mahasta, menee ripulille!

Tjaa, no, ei sitten. Katselin porsaiden kilpailua parhaista nisistä. Ne näkyvät olevan etupään nisät, mistä tapeltiin.

Lehtimäessä menin aina navettaan. Katselin Ilmin tehokasta työskentelyä lypsäessään lehmät. Tiesin olevan kaksi tapaa käsilypsyssä, puristava ote tai vetävä ote. Sain joskus kokeilla, ja minusta puristava ote tuntui luonnollisemmalta. Siinä otetaan tissistä kiinni koko kämmenellä, aloitetaan puristaminen etusormelle ja aaltomaisesti edetään pikkusormeen. Silloin maito sinkoaa ämpäriin, soih, soih. Vuoroon kummallakin kädellä, sitten vaihdetaan tissin kahteen muuhun nisään. Hyvä lypsäjä sai herutettua nopeasti koko utareiden maitomäärän. Ämpärillinen siinä täyttyi yhdestä lehmästä. Minun täytyi vielä opetella.