Lahti 1945-1954, Vesijärvi, Pitkäruokonen, Vammalan kauppala, Aittalahden Kansakoulu 1954-56, Tyrvään yhteislyseo 1957-, Vammalan kauppala 1954-1968,Vaununperä 1967-78, Rauma 1980-86, Lahti, Sysmä, Santahamina 1969-1970, Niinisalo 1971, Liperi 1971-1972. Sääksmäki 1991-, kalastusavustajana Linkolassa 1994-2005. Elämän tarkkailija ja muistiin merkitsijä. Lukijoita kertynyt ympäri maailmaa yli 160.000 , juttuja on 450
torstai 23. toukokuuta 2019
torstai 9. toukokuuta 2019
Retki Liekosaareen -60 l
Olimme sopineet
ensimmäisestä reissusta, ehdotukseni Liekosaaresta kuulosti
Paulasta hyvältä. Valmistauduin kotona pakkaamalla reppuni, tikut,
puukko, villapaita, lettutaikina, paistinpannu, rautalankaa,
näkkäriä, voita, sulatejuustoa, kahvia, pannu, sokeria. Teltan lainasin Tyrvään
Metsänpojilta. Isäni oli ostanut perämoottorin, 5 hv Terhin. Se oli
ostettu Puraslahden liikkeestä torin varrelta. Ruuvasin moottorin
soutuveneen perään. Minun menemisiini oli totuttu, kesällä tai
talvella. Siitä ei tarvinnut mitään kertoa, taisin sanoa meneväni
Jukan ja Raunon kanssa. Kiskaisin Terhin käyntiin Juopporannassa.
Siinä Jokisen tontin kulmassa oli pieni yleinen ranta, laituri ja
muutama soutuvene. Repun pakkasin veneen kokkaan vastapainoksi. Eihän
se hyvin toiminut, perä tahtoi kyntää. Olin siihen keksinyt
keinon, istuin keskituhdolla ja ohjasin pitkällä seipäällä,
jonka sidoin Terhin kahvaan. Vene kulki tasapainossa, matka taittui
pienessä tuulessa kohti Vaunujoen suuta, ohi vaneritehtaan ja
Liekosaari jäi vasemmalle. Rautatiesillan kohdalla hieman kumarruin,
kokka kohisi vähäisen joen penkkojen välissä. Tulin joen haaraan,
jonne pysähdyin odottamaan. Oli lauantai-ilta. Viikon työt postin
jakelussa olivat takana, olin kiertänyt keskikauppalassa pitkin
Marttilankatua, ylös Puistokatua Tubitalolle, siitä alas Rajakatua
ja pitkin Väinönkatua, matka päättyi Ison Iivarin talolle.
Postilaukku oli musta hihnasta kannettava kookas kapine. Siihen sopi
kerrallaan vain osa kannettavasta postista. Loput jaettavista
lehdistä ja kirjeistä olin vienyt etukäteen reitin varrelle
nipuissa.
Nousin joen
penkalle. Katsoin yli tien, ohi Tuomen talon aina Innanmaahan saakka.
Sinne kulki vähäinen kärrypolku, Tanhuaksi se oli nimetty.
Heinäkuu oli paahteinen, tieltä nousi pöly korkealle ohi ajavista
autoista. Muutama pilvi ei kyennyt aurinkoa varjostamaan. Heinämaan
laitaa asteli tulija, makuupussi kainalossa ja vähäinen laukku
olalla, ylitti tien ja minä kävelin vastaan.
- Terve, hyvinkös
pääsit tulemaan?
- Kyllä minä
pääsin, isä vaan kysyi, että tuleeko sinne retkelle muitakin, ja
minä sanoin, tulee.
- Hyppää
veneeseen, mene kokkatuhdolle istumaan.
Työnsin veneen
kellumaan, vetäisin käynnistysnarusta, ohjasin veneen tulosuuntaan
ja vesi halkesi kokassa. Katselimme toisiamme, hymyilimme ja yritimme
jotain puhua siinä koneen metelissä. Sillan ali, Liekosaari oli
edessä.
- Minne sinä
ajattelit mennä?
- Tuonne toiselle
puolelle saarta, tässä on edessä Kisan mökki ja sitten tuo
toinen, niin ohitetaan ne, mennään Torran puolelle. Poliisien saari
täytyy ohittaa kaukaa, siinä on karikkoa.
Liekovesi kiersi
Liekosaaren molemmilta puolilta, Torran puolella oli isompi virtaus.
Nousimme maihin, tavarat rannalle ja vedin veneen tukevasti maihin.
En ollut tässä paikassa aiemmin käynyt, mutta olin siitä kuullut.
Postissa oli töissä Kimpanpään Seppo, hän oli siellä usein
käynyt. Kuljimme etsimässä tasaista paikkaa teltalle. Siinä
olikin useampi tallattu teltan pohja mistä saatoimme valita. Sopu
teltta oli pian pystyssä.
- Mitä sinä olit
ajatellut sitten tehdä?
- Laitetaan tulet ja
laitetaan hiukan ruokaa. Minulla on puolen litran pullossa
lettutaikinaa. Siitä sitten riitti joskus aamullakin
taikinaa.
- Miten sinä voit pitää kuumasta pannusta kiinni?
- Minulla on mukana rautalankaa, vuolen oksasta sopivan varren ja kiinnitän sen langalla paistinpannun kahvaan.
Keräilimme kuivia
oksia aika kasan. Lähimaasto oli jo tyhjentynyt sopivista puista,
mutta ei niitä nytkään kaukaa tarvinnut hakea. Kokosin kivien
väliin sopivan kasan, tuikkasin tulen niiden alle rakentamaani
sytykkeisiin. Hetki vain, savu oli poissa ja liekit nousivat
nuolemaan paksumpia oksia. Kaivoin repusta voita, leikkasin puukolla
aika köntsän pannulle ja sulatin sen ruskeaksi. Pullosta kaadoin
taikinaa pannulle kiertäen keskeltä alkaen reunoille saakka.
- Oletkos sinä
paistanut lettuja retkilläsi?
- Ei meillä koskaan
ollut lettuja, makkaraa kylläkin paistettiin ja kahvia juotiin.
Olihan meillä leipiäkin, mutta ne oli jo kotona tehty valmiiksi.
- On minulla
makkaraakin, Vammalan Lihan lenkkiä. Oletkkos sitä maistanut?
- En, meillä
syödään SOT:n makkaraa, kun isä on siinä jäsenenä.
- No sen ymmärrän.
Mutta katsos nyt, miten letty käännetään. Nostin pannun tulelta
syrjään, ravistin hieman lettua irti pannusta ja heitin letun
ilmassa ympäri.
- Minä en kyllä
ole noin koskaan tehnyt, veitsellä vaan kääntänyt.
- Voi sen tietenkin
niinkin tehdä, vaan tahtoo lettu usein hajota kapean veitsen alla.
- Ei se mihkään
hajoa, täytyy vaan pannua hieman kääntää kyljelle ja olla nopea
veitsen kanssa.
Nopeasti pullollinen
taikinaa oli paistettu, pääsimme maistelemaan. Minä ripotin
jokaisen letun päälle hieman hienoa sokeria, näin uusi lettu
sulatti sokerin ja koko lettu maistui makealta. Jätin hillon kotiin,
olisi siinä sitten uusi kikka, jos sellaista tarvitaan. Rantaan oli
tullut toinen vene kauppalasta. Menivät hieman syrjään meidän
tulilta, laittoivat teltan pystyyn ja tunkivat kaikki sinne sisälle.
Kimpanpään Seppo oli yhtenä pojista. Meillä kun oli lettuja mahan
täydeltä, kävelin poikien teltalle.
- Seppo, aukaises,
niin saatte lettuja. Seppo avasi teltan vetoketjun, pisti päänsä
ulos.
- Mitä ihmettä
sinä, onko sinulla meille lettuja? Pojat olivat mielissään
makeasta suupalasta.
Istuimme Paulan
kanssa tulilla, hätistelimme hyttysiä. Keitin kahvit. Katselimme
toisiamme ja koetimme tutustua paremmin. Paula kertoi omista
retkistään Ojansivun poikien ja Sinikan ja Sirkan kanssa.
- Olimme sellainen
kylän kakarajoukko, yhdessä menimme aina. Ojansivun pojista yksi
oli kokeneempi ja vanhempi, niin hän meitä vähän ohjasi. Meillä
oli hauskaa keskenämme, vaikka kyllä välillä yöllä hieman
pelotti musta metsä.
Minä kerroin omista
retkistäni, milloin Houhajärvelle tai Pääjärvelle. Kävimme
Ritajärvilläkin, ja Isolla Lattiolla sekä Poikkeluksella. Oli
meillä kerran retki Säkylän Pyhäjärvellekin.
Hyttysten määrä
alkoi olla valtava, häädyimme telttaan suojaan. Kiemurtelimme
makuupusseihimme.
maanantai 6. toukokuuta 2019
Välimäessä -60 l
Vaunujoki haarautui
Tuomen Topin tiluksien kohdalla. Myllymaahan kulkeva haara jatkoi
suoraan pohjoiseen ja siitä erkautui lisäjoki kohti Vaununperää.
Tämä joki oli vuosien saatossa muodostanut pienen laakson, ja sinne
alas melkein näkymättömiin oli rakentunut muutama talo. Kuljimme
joen rantaa laaksossa ja tulimme Välimäen talon pihaan. Isännällä,
nauravalla Eerolla oli keltainen nelivetoinen Fiat traktori. Se oli
pihassa tälläkin kertaa. Eero istui pihassa traktorin vierellä.
Siinä olivat myös hänen kolme tytärtään. Nuorimmat olivat
Paulan ikäisiä, ja tunsivat toisensa hyvin. Vanhin tytär oli jo
ehtinyt naimisiin. Hänen miehensä oli Eeron tapaan muheva
jutuissaan.
- Terve, tulemme
Sydänmaalta, Paula aloitti, kävimme siellä peltoja katselemassa.
- Päivää,
tervehdin ja kävin kättelemässä paikalla olijat. Eero nauroi,
tässäkö Innanmaan uusi isäntä.
Minua hymyilytti,
eikä Paulakaan mitään sanonut siihen.
- Mitäs täällä,
oikein olkia selässä, olette tainneet olla töissä suulissa.
Olihan sinne selkään jäänyt joitakin heinän rippeitä, vaikka
kovin olimme koettaneet niitä rapsia pois.
- Otattekos kahvia,
meillä tässä olisi? Eero oli vieraanvarainen.
- On sinulla siinä
komea traktori, miten olet sillä pärjännyt? Minua kiinnosti kuulla
nelivedosta.
- Kyllä se on
pelannut. On minulla jo toinen Fiat. Edellinen kului, kun olin
kalkkia levittämässä oikein trahtina. Laitoin siihen
kaksinkertaisen ilmanpuhdistimen. Ei se auttanut siinä pölyssä.
Kalkki levisi kaikkialle, kulkeutui moottoriin ja hioi sen väljäksi.
- Uskon kyllä, ihme
kun ei edes toinen suodatin riittänyt. Onkos sinulla kettingit
pyöriin talvella?
- Ei ole, hyvin on
neliveto toiminut, olen lumiakin kolannut, kerran olin Osuuspankin
luiskassa, se oli hyvin lipoinen. Mietin miten pääsen ylös, jos
luistaa. Niin tuli kuin lintu kädestä, ei mitään vaivaa.
- Aika peli. Eerosta
oli mukava kertoilla uudelle miehelle juttujaan. Paula puheli Sinikan
ja Sirkan kanssa. Ensimmäistä kertaa tapasin Sirkan, Sinikan
tunsinkin jo Ahometsän Pertin kautta. Hän se minut Paulaan
tutustutti. Mitä olikaan meillä mielessä ja menossa, minä kait
jotensakin kerroin olevani innokas tapaamaan jonkun uuden tytön.
Siitä me sitten ajoimme Innanmaahan. Paula tuli sisältä ja
istuimme kaksin rappusille. Pertti seisoi meidän edessä ja kertoili
minusta ja Paulasta. Sain näin ensi kosketuksen tulevaan vaimooni.
Meillä olikin yhteisiä harrastuksia, retkeily ja kalastus. Siitä
sitten aloitimme retkemme, yhdessä ja erikseen. Mukaan liittyi myös
Sirkan kaveri, Jokisen Altti Kiikan Piimäjärveltä.
Joimme kahvia,
juttelimme, tutustuimme ja nautimme kesäisen illan lämmöstä.
lauantai 4. toukokuuta 2019
4.5. -19 Kuorojen konsertti
Valkeakosken Työväenopiston Naiskuoro ja Valkeakosken Työväen
Mieskuoro sekä Musiikkiopiston lapsikuoro ja bändi yllättivät
miellyttävästi
Jokakeväinen
kuoroesitys kilpaa ankanuiton kanssa muutti esiintymisessään
aikatauluaan ja ohjelmistoaan. Tietolan koulun sali oli tuttuun
tapaan täysi, mutta nyt osa kuulijoista oli vaihtunut hyvästä
syystä. Musiikkiopisto oli treenannut joukostaan lapsikuoron sekä
bändin, jotka nousivat mukaan laulun ja esiintymisen riemuun.
Kannatti odottaa yli vapun. Kuoron johtaja Ulle Valjakka oli koonnut
lastenlauluista ihastuttavan sarjan. Kaunis kirkas aurinko paistaa,
suomal. Kansanlaulu, aloitti naiskuoron osuuden. Ulle antoi äänen
pianosta, ja soinnukas naiskuoron ääni lennähti ilmoille. Oravan
pesä Immi Hellenin sanoin sai Terttu Paavilaisen nousemaan eteen
esileikkijäksi. Niin me sitten heiluttelimme käsiämme oravan
poikasen liikkeitten tahdissa.
Suutarin emännän
kehtolaulussa kuoron moniäänisyys ja soinnukas harmonia ilahdutti.
Saunavihdat jatkoivat samaa lennokkuutta. Telefooni Afrikassa
kappaleessa alkujen aksentit putosivat paikoilleen täsmällisesti.
Tunnelma salissa alkoi nousta. Kuoro oli saanut ilahduttavasti
riveihinsä uusia tulokkaita, ja äänimatto sai näin lisää
peittoa. Lasten liikennelaulu soi tutun viihdyttävänä Ulle
Valjakan erinomaisen pianon säestyksellä.
9 v. Ingo Korpinen
astui mikrofonin taakse, ja tunnelmallinen Hei, isä, kuule alkoi.
Olin hieman käynyt ennakkoon kuuntelemassa lapsikuoron harjoittelua,
ja hieman minua jännitti. Ingon esiintymisvarmuus otti mukaansa.
Ihastus täytti salin, kun hän pyysi taas isää pelaamaan futista.
Kuoro vaihtui
miehiin, ja oli tarpeenkin, sillä Mikki Hiiri joutui merihätään.
Hannu Haavisto laittoi korvat päähänsä ja lauloi varmaan tapaansa
Mikin huikentelevaisesta meriseikkailusta. Onneksi meillä oli
heittää tuleen Suomen Joutsen, Seppo Syrjänen. Hän syöksyi
hätiin ja hiuli hei, Mikki tuli pelastetuksi. Bassot olivat mainio
merihirviö, hui. Miehet olivat kuin mainio Kippari Kvartetti
aikanaan.
Pieni nokipoika
kaikui kuin herkäksi aluksi Rosvolaululle. Se tunkeutui aivan
ytimiin. Sanna Saarinen nosti haitarinsa syliin, ja niin alkoi
haitaribussi, säv. ja san. Juice Leskinen, sov. Ulle Valjakka.
Porista matka alkoi ja soljuvasti eteni. Mieskuoro oli
vahvuusalueellaan esittävässä meiningissä, jossa vuoron perään
pienet soolo-osat vyöryttivät bussia maaliin.
Anssi ei osaa
tanssia, säv. ja san. Martti Vuorinen sov. Kaupunginorkesteri yhtye,
ja mieskuoro johdatti tarkasti artikuloiden kuulijat simalle ja
munkille.
Väliajalla
suoritettiin arvonta, jonne olikin kerätty suurin koskaan näkemäni
voittojen määrä. Niitä riitti hauskasti hyvin monelle, myös
minulle.
Lavalle nousivat
lapset, Musiikkiopiston Lauluvalmennus, ensimmäisenä kappaleena
Lintu (elokuv. Belle ja Sebastian), huilussa Sanna Saarinen. Herkästi
10 kuorolaista,, yhdellä pojalla vahvistettuna, esittivät
kappaleen. Se parani hyvin loppua kohti kaikkien saatua ääneensä
rohkeutta.
Lapin äidin
kehtolaulu, säv. ja san. Kalervo Hämäläinen säestäjänä Sanna
Saarinen harmonikka oli vuorossa. Esitys oli hyvin balanssissa, aivan
erinomaista työtä.
Mustan kissan tango,
säv. Francesco Pagano, harmonikan säestyksellä hurahti käyntiin.
Lapsilla alkoi olla hauskaa lavalla ja riemu hiipi myös saliin.
Sekakuoro asteli
lavalle, Tuuli hiljaa henkäilee nosti meidät kasteniitylle,
pellolle ja soutelemaan. Riemukas laulu kerrassaan. Kuorolaulun
kaunein osa, harmonia, loiskahti korvissa.
Iltapäivä toi
uusia yllätyksiä. Seppo Syrjänen alkoi kukoksi. Immi Hellen
runossa Kukko ja kana. Osa sopi hänelle hyvin. Loppu kuoroa yhtyi
mukaan kanan hätäilyyn.
Paavolaisen Terttu
lauloi soolon kappaleessa Sininen uni, säv. Tapio Rautavaara, san. P
Mustapää, sov. Seppo Hovi. Kuoro tuki hyvin takaa, sur rur sininen
lintu, Tertun ääni tuuditti meidät. Nostalginen esitys,
mieleenpainuva ja taidokas.
Nukkumatti toi eteen
kaksi lapsilaulajaa solisteiksi. Saara Lehtonen ja Ingo Korpinen
asettautuivat omien mikrofoniensa taakse. Molemmat lauloivat
jännittämättä ja ilolla osuutensa. Ingolla oli selvästi voimakas
palo esiintyä, ja hän jaksoi hyvin koko ohjelman ajan. Saaran laulu
oli soljuvaa ja kaunista.
Päivänsäde ja
menninkäinen toi esiin mieskuoron voiman naiskuoron kauniin
harmonian takaa. Esitys oli hyvin viihdyttävä.
Lopuksi kaikki
esiintyivät yhdessä, bändikin pääsi esille. Yllättävä kappale
Mä voisin olla se, valinta oli löytynyt Youtubesta. Ulle Valjakka
kehui kappaletta, sen tanssillisuutta ja mukaansa tempaavuutta. Totta
se olikin, vallankin ylimääräisenä kertana. Sali alkoi elää,
Ulle keinui ja tanssi, kuorot lauloivat kyllyydestään, bändi piti
huolen rytmistä ja sävelistä rumpujen ja kitaran kera.
Kerrassaan
viihdyttävä ja raikas konsertti.
Pekka Turtiainen
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
Kävelyllä -60 l
Kuljimme kaksin
Ajelin
polkupyörällä, ylitin Vammaskosken sillan, ohi Uosson risteyksen
ja edelleen Tyrvään asemalle päin. Liekoranta jäi vasemmalle ja
edessä oli vaneritehdas. Ylitin junaradan ja laskettelin Kumitehtaan
sivuitse Nuupalaan ja kohta Vaununperälle. Paula olikin pihamaalla,
laitoin pyöräni talon seinustalle.
- Lähdetään
kävelemään pelloille ja katselemaan viljelyksiä. Se sopikin
minulle hyvin.
- Onko sinulla
mielessää jokin kohde?
- Ei ole, mutta
voidaanhan me jossakin käydäkin.
Astelimme ratastien
poikki, navetan päädystä karttatielle. Vasemmalla oli iso suuli,
pieni savusauna ja kookas pärekattoinen riihi.
- Kurkataas sisälle,
olitkos sinä koskaan riihessä syksyllä puimassa?
- En ollut, ei
riihtä enää minun aikanani ole käytetty, mutta isä on kyllä
siellä kuivattanut ja puinut.
Kynnyksenä oli
mahtavat lankut, oikeastaan puolikkaat hirret. Ne menivät läpi
rakennuksen osana lattiaa. Silmät eivät aluksi nähneet oikein
mitään. Sisälle astuessani aloin nähdä seinien ja katon
mustuudessa. Vasemmalla oli suuri tiilinen kiuas, metriset halot
mahtuivat sen pesään.
- On täällä
väkevä tuoksu vieläkin, hurjia nämä lattialankut. Seinät ovat
aivan ehjät ja kuivat. Voisi tästä mökin hyvin rakentaa.
- Ei näin nokisia
hirsiä voi mihinkään käyttää.
- Kyllä vaan voisi,
saa ne pestyä ja harjattua puhtaiksi, tai ainakin isoin lika
lähtisi. Katselin orsia, nekin olivat aivan mustia. Oikealla
puolella hirsissä oli aukko, sen takana oli suuli. Sinne viskattiin
oljet, kunhan ne ensin oli varstoilla puhdistetut jyvistä.
- Nykyään sinne
ajetaan heinät, jos eivät kaikki puimasuuliin mahdu.
Matkamme jatkui
karttatietä. Siinä oli kaksi vähäistä kärryn pyörien jälkeä
ja niiden välissä kasvoi heinää. Oikealla näkyi haavikko. Se oli
paltojen korkeimmalla kohdalla. Sinne puiden laitamille oli
kangerrettu isoja kiviä pellosta. Muutamia näkyi vielä jääneen
haavikon takana olevalla kaistaleella.
Pysähdyimme
seisomaan runkoihin nojaten. Alamäkeen kohti Putajan tietä
ulottuivat Innanmaan pellot. Viimeinen kärki oli tiessä kiinni.
Enimmäkseen siinä kasvoi heinää. Tilalla oli vielä muutama
lypsävä. Niille hyvin riitti peltojen heinä ruuaksi ja laitumeksi.
Siellä alhaalla tien laidassa oli taksiautoilija Toivo Tuomen tilan
rakennukset. Punatiilinen navetta ja kaksikerroksinen rintamamiestalo
vaaleana erottuivat hyvin. Tuomen pellot olivat molemmin puolin
Putajan tietä, enimmät Vaunujoen puolella.
- Oletkos ajatellut
tilan kohtaloa Valtterin jälkeen? Onko pojista jompikumpi
kiinnostunut jatkajaksi?
- Ei ole,
Markuksella on omat opintonsa, rakennusalalle hän taitaa tahtoa.
Antti taas olisi kyllä rauhallisena hyvä ehdokas, muttei taida
hänelläkään halua olla.
- Tila on siinä
vaiheessa, että uudistuksia täytyisi tehdä, pellot salaojittaa,
navetta korjata. Ei taida Valtteri enää sellaiseen ryhtyä.
- Ei kyllä, isä on
jo liian vanha. Olen minä sitä ajatellut. Kait hän vuokraa maat ja
asuu itse taloa.
- Ei sekään huono
vaihtoehto ole.
Jatkoimme
rajaojalle. Kovin oli umpeen kasvanut ja matala. Rajakivi oli
kumollaan. Tie vei Ojansivun talolle. Heillä oli lehmiä,
vanhaemäntä ja pojat pitivät taloa. Tie kulki ojan vartta
Vaunujoelle. Oikeastaan se oli joen haara. Siihen oli syöpynyt
satojen vuosien aikana oikein laakso. Sen kaltaalle oli rakennettu
muutamia taloja. Myös niissä pidettiin lehmiä elannoksi. Emme
menneet niitä kohti, vaan jatkoimme suoraan joen toiselle puolelle
kohti Sydänmaata. Silläkin puolella oli taloja, Mäntysaari ja pari
muuta pienenpää asumusta. Tulimme rajalle, siitä eteenpäin
kuljimme Innanmaan metsässä. Suuret kuuset varjostivat meitä
astellessamme polkua. Edessä aukeni Sydänmaan pellot, sarkaojissa
nekin. Pellolla kävellessämme edessä näkyi kaksi suulia. Oikealla
oleva oli keskellä peltoja, pienessä mäntyjä kasvavassa
saarekkeessa. Toinen oli etäämmällä pellon laidassa. Pujahdimme
ensimmäisen suulin ovesta heinien tuoksuun. Takamaat olivat kaikki
heinällä. Hevosella heinät ajettiin talvella kartanolle. Matka oli
lyhyt, pian sieltä kuorma tuli kotiin. Makailimme heinissä, Vedin
tuoksua sisääni, maaseudun, elämän väkevää hajua.
Palailimme
hiljalleen takaisin metsän laitaan. Maasto oli hieman noussut
Putajan tieltä. Siihenkin, metsän ja tien väliin oli rakennettu
muutama talo, niissäkin joissain navetta ja lehmiä. Putajan tien
alapuolella oli Mustanojan kookas päärakennus. Ylitimme taas joen
haaran ja laskeuduimme kulkemaan sen vartta. Siinä oli edessä talo
ja pihassa ihmiset istuivat juttelemassa. Välimäki.
tiistai 16. huhtikuuta 2019
Etukuormaaja -70 l
Kaivurin olin saanut
hyvään kuntoon, oli aika saada traktorin etupäähänkin lisälaite.
Ajelin Mäkisille Vaununperän tiehaaraan. Heillä oli melkoinen
halli ja suuri määrä kalustoa, traktoreita ja metsäkoneita. Olin
nähnyt siellä keltaisen kuormaajan ja siinä hyvän santakauhan.
Aarne oli kotona.
- Terve, sinä
oletkin koneita korjaamassa, mikäs nyt on menossa?
- Morjens, tässä
katselen vanhan Valmetin letkuja ja vaihtelen öljyt, pääsee sitten
taas tälläkin metsään.
- Se onkin
aikamoinen peli, kasaatko silläkin tien varteen?
- No ei, tämä on
enemmän massan ajoon, ja voi tätä käyttää esikasaamiseen
metsässä. Varsinainen tukkikone on siten tehokkaammassa käytössä.
- Kyllä vain, ja
sinulla on sitten ajurikin mukana pelissä. Kuules, minä ostan
sinulta tuon keltaisen etukuormaajan ja sen kauhan, jos vain myyt.
- No kyllä se on
minulle tarpeeton, kylläs sen saat. Mennääs katsomaan sitä.
Kävelimme hallin
nurkalle ja kiskoimme romut päältä pois. Olihan se aika rupinen,
mutta sopisi kyllä niihin töihin, mihin sitä tarvitsen. Ei Aarne
siitä kovaa hintaa pitänyt, saimme kaupat valmiiksi. Minä lupasin
hakea kuormaajan seuraavana päivänä. Kävelimme takaisin hallille.
- Minä tilasin
sähkömiehen laittamaan valot kuntoon, kun niitä hommia en saa itse
tehdä. No mies tuli ja aloitti työt. Kun tulin niitä katsomaan,
niin käskin heti purkaa ja aloittaa asentamisen toiseen paikkaan.
Sähkömiehet kun ovat aika kovapäistä porukkaa, niin tämäkin
itse päätti mihin johdot veti ja kytkimet asensi. Kun olin antanut
korjausmääräyksen, niin alkoi vasaroida juuri asennettuja ja uusia
kytkimiä hajalle. Ne olivat porsliinia. Ensimmäinen hajosi ja minä
sanoin siihen.
- Itse saat jokaisen
hajoittamasi maksaa, minulta ei niihin rahaa tule.
Alkoi sähkäri
sitten purkaa ruuvimeisselillä asennuksiaan ja säästi kytkimet
uuteen asennukseen. Ajattele nyt, hajotti uusia vehkeitä, ei kyllä
minun rahoillani.
- On ne aika poikia,
samaa olen minä nähnyt. Eivät koskaan käytä vanhoja osia. Nämä
eivät kyllä olleetkaan vanhoja. Itse oli just ne kiinnittänyt.
- Katsos, asensin
tänne lämmitykseen kaminan, käytän siinä jäteöljyä. Sitä
tulee minulle aika paljon, hyvääkin öljyä hydrauliikasta. Siinä
palaa kaikki.
- Hyvä kun saat ne
hyödynnettyä, vaan voi siihen joku tarkastaja puuttua.
- Mitä se niille
kuuluu, pysyköön pois täältä.
Palasin toisena
päivänä Mäkisille traktorilla. Aikomukseni oli ottaa kuormaaja
kyytiin. Sitä ei näkynyt. Aarnen isä olikin raahannut sen koppiin
lukkojen taakse. Olin kuormaajasta puhellut hänen kanssaan muutamaa
päivää aikaisemmin, kun Aarne ei ollut kotona. Eikö sitten ollut
tuntenut minua, en tiedä. Onneksi Aarne oli sisällä, ja saimme
asennettua laitteen traktorin etupäähän. Hydrauliletku tuli
kiinni, ja pumppu oli uusi. Vedin vivusta kopissa, ja kuormaaja nousi
hyvin ylös. Muuta toimintaa siinä ei ollutkaan, ylös paineella ja
alas painovoimalla. Kauhaan kulki teräsvaijeri kopista. Kauhan
keskellä sen takana oli lukkosalpa, kieli, joka piti kauhaa
paikoillaan. Vivusta kiskaisemalla kauha kippasi ja pudotti lastinsa.
- Kyllähän
hydraulinen kauhan kääntö olisi hyvä, mutta kyllä tälläkin
pärjää. Täytyy vaan rasvata salpaa, jotta se liikkuu keveästi.
- Jos meinaat
peräkärryyn lastata, niin täytyy olla tarkkana hiekan kanssa,
ettei kauha jysähdä kärryn laitaan, kun tyhjennät sen.
Sellaista en ollut
ennen tehnyt, kaikki työ oli minulle uutta. Intoa kyllä oli. Kotona
harjoittelin kuormaajan käyttöä. Työnsin pellon laidassa kauhaa
maahan ja koetin saada lastin multaa. Mietin miten päin kuormaajaa
käyttämällä saan kauhan parhaiten täyteen. Pienellä vaihteella
painoin eteenpäin, samalla nostin kuormainta varovasti. Vastus
kasvoi, ja etupyörät nousivat ilmaan.
- Aivan päinvastoin
mitä ajattelin, pitoa kyllä tuli takapyöriin, mutta kauha ei
tunkeutunut maahan.
Koetin sitten niin,
että kauhaan tuli ensin multaa, ja sitten laskin kuormaajan varsia
varovasti alemmas. Silloin kauha täyttyi, ja etupyörät pysyivät
maassa.
- Tässäkin
käytäntö opetti. Ajan nyt tuonne roskamontulle.
Valtteri oli
kaivanut suuren kuopan riihen taakse keskelle peltoa karttatien
varteen. Sinne oli kertynyt vaikka mitä, risoista tynnyreistä
vanhaan piikkilankaan. Kaiken lisäksi monttu oli täynnä vettä.
Hyvin se oli tehtävänsä täyttänyt, mutta nyt se oli vain tiellä.
Aloin täyttää monttua kuormaimella. Laidalta vyörytin maata
kuoppaan. Romut alkoivat peittyä ja tiivistyä maan painosta. Minun
täytyi hakea lasteja kauhaan laajemmalta alalta. Näin paikalle ei
jäänyt painannetta. Lopulta ajoin traktorilla yli montun ja
tiivistin näin romuja tiukkaan. Takaperin kauha maassa ajaen sain
pellon tasoitettua. Ei jäisi siihen sitten keväällä vesi
seisomaan.
- Voin kyllä joutua
vielä ajamaan maata lisää tähän, jää nähtäväksi. Lähdenkin
käymään Lehtimäessä. Heikin ja Ilmin kanssa on hauska jutella,
ja olihan siellä navetan takana sontaurakka.
Olin luvannut tulla
ajamaan lehmien sontapatteria etäämmäs navetan seinästä.
- Morjens, tulin
etukuormaajan kanssa katsomaan, saanko patteria siirrettyä.
- Hei, mennääs
katsomaan, sinulla on uusi kuormaaja.
- Joo, sain ostaa
Aarnen vanhan, kyllä tällä vielä töitä tekee.
Kävelimme navetan
taakse. Siellä oli korkea patteri, hyvin vetinen, seinän vierestä.
- Tämä onkin paha
paikka, mitenhän pyörät pitää tässä, täytyy koittaa.
Ajoin traktorin
sontakasan taakse. Laskin kauhan ja koetin edetä. Sonta oli
tiivistä, sain sitä kauhan täys. Se piti viedä edemmäs ja kipata
siihen. Muutama kasa siirtyikin, mutta sitten maa oli lillinkiä,
eikä Fordson Majorin kuluneet takarenkaat saaneet pitoa
lukkoperälläkään. Takavarsissa olisi pitänyt olla iso paino.
Sitä minulla ei ollut.
- Tämä on liian
työlästä näin, minä vaihdan kaivuriin, ja jätän etukuormaajan
pois. En kyllä tänään enää ehdi, täytyy mennä ruokkimaan
kanat ja keräämään munat.
- Mennääs ny ensin
kuitenkin kahville. Katotaan sitten.
Ilmi olikin jo
kahvin keitossa, kun astelimme sisälle. Pannu kuumeni hellalla ja
hän lisäsi puita pesään. Kupit olikin jo pöydässä, siihen
emäntä kiikutti pitkopullaa, itse leivottua. Kävimme pöytään
keittiössä. Sen ikkunoista aukeni kahteen suuntaan näkymät tilan
pihalle, vainioille, navetalle ja Lehtisen tilalle. Ryystimme
kupeista, kastoimme nisusta ja teimme uusia suunnitelmia.
torstai 11. huhtikuuta 2019
Kaivurilla kaivamassa -70 l
Fordson Majorin
perässä oli kaivinkone, Hydro Master. Kiinnitin sen kolmesta
pisteestä traktorin taakse, nostovarsiin ja työntötankoon. Lisäksi
kiinnitin hydrauliletkun. Sekin tuli traktorin taakse pikaliittimellä
painaen. Kaivurin mukana tuli hydraulipumppu kiinni koneen kylkeen.
Pumppu kehitti paineen putkistoon, ja venttiilipöydästä sitten
vipuja vedellen tai työntäen sain kaivinkoneen tekemään mitä
tahdoin. Vipuja oli kymmenen, viisi kummallekin kädelle. Nostin
vipua vetäen kaivurin ilmaan. Samalla kiristin kaivurin jalat
yläasentoon. Edessä täytyi olla vastapainoa varten teline, muutoin
traktori olisi voinut kellahtaa selälleen. Lehtimäen Heikin
sorakuopalle tuli Virtasen miehet peräkärryllään, ja luvuton
määrä katselijoita. Sana oli kiertänyt kylällä. Ajoin traktorin
montun ylälaidalle, painoin tassut tukevasti maahan, siirryin
istumaan pienelle penkille kopin takaosaan kasvot kaivuriin päin.
Osmo ajoi peräkärryn hollille, minä päästin nostovarren suorana
alas soraikkoonja vedin vivusta kauhaa itseäni päin, samalla
nostaen kaivuuvartta. Kauhaan tuli pieni lasti, ohjasin sen
peräkärryyn. Usi lasti ja kärry alkoi hiljakseen täyttyä. Olin
tyytymätön koneen voimaan, joten lisäsin käsikaasulla tehoja.
Musta savu nousi pakoputkesta vastuksen kasvaessa. Heikki kävi
supattamassa korvaani: - Nyt tuli oikein kaivurimieskin katsomaan,
Visurin Heimo. Laskin taas varren suorana kauhan maahan, miutta en
saanut kauhaa kuitenkaan tunkeutumaan soran sisään syvälle. Hieman
alkoi harmittaa. Lisäsin kaasua, kone huusi ja nostovarsi liikkui
liukkaammin. Tyhjennyksen jälkeen työnsin varren vauhdilla alas.
Kauhan piikit kiljahtivat kivien lomassa ja minä aloin vetämisen.
Ei siitä oikein mitään hyötyä ollut, mutta meteli oli melkoinen.
Yritin uudelleen saada kauhan uppoamaan kovalla vauhdilla, kolina oli
kova mutta saalis huono. Sain kuitenkin kaivuu-urakkani tehtyä ja
näytös päättyi.
Virtasen miehet
tulivat seuraavana päivänä tanhualle, menimme yhdessä katsomaan
kaivuria.
- Tässä on nyt
kaksi asiaa, aloitti Osmo, ensimmäinen on tuo hydraulipumppu. Se
taitaa olla aikansa jauhanut, kun sieltä ei oikein tehoja irronnut
kovasta kaasusta huolimatta. Katselin sinistä mötikkää.
- Voikos sille tehdä
jotain?
- Kyllä nyt on
mentävä käymään Vammaksella korjaamopuolella. Minulla on siellä
kiikarissa muutamakin kaivurin nostovarsi. Ne ovat korjaamon
ulkopuolella heinikossa jo maahan miltei vajonneina. Sitten voimme
kysellä korjattua pumppua.
- Selvä, mennääs
vaan. Mikä se toinen juttu oli? Hannu katseli venttiilipöytää.
- Katsos, tässä on
tällainen kuristaja. Sitä kääntämällä paine putkistossa
kasvaa, samalla koneen voima.
- Jahas, tempaistaan
siitä voimaa mukaan.
- Ei nyt vielä,
kyllä se pumppu täytyy ensin saada kuntoon, tämä on vasta
hienosäätöä.
Aamulla olimme
Vammaksen portilla, pääsimme sisään ja astelimme korjaamolle.
Siinä ne olivat, kaivinvarret, juuri ja juuri näkyvissä.
Katselimme niitä, ja Osmo pääsi ääneen.
- Siinä ne ovat
olleet jo monta vuotta, ovat aivan romua tehtaalle, mutta minulta
kyllä pyytävät kovaa hintaa.
Saimme asiamme
toimitettua, korjaamolla oli rauhallinen meininki. Työnjohtaja
kerkisi meidän kanssa jutella ja kuunnella ehdotuksiamme.
- Kyllä sinulle
pumppu löytyy, se on kasattu uudelleen, siinä on kyllä sinulle
puhtia tarpeeksi. Tuo sitten vanha pumppu taas tänne ensi kerralla.
Saat siitä sitten hyvitystä.
Ajlimme
Vaununperälle tyytyväisen jännittyneinä. Kopsautimme vanhan
pumpun irti ja uuden tilalle. Hyppäsin koppiin ja ajoimme
suunnitelman mukaan Virtasen peltotien levennykseen. Minä siihen
lupasin mukaan kaivurilla, pojaat kun taas minua auttelivat. Kaukosen
kaupan kohdalta oikealle mäkeen. Nytkyttelin hiljalleen puiden
väleistä ja kiviä kierrellen aloituspaikkaan. Minulla oli
jakoavain mukana. Tassut maahan, puomi ylös ja kauha ison kiven
taakse. Jyräytin koneeseen kierroksia, vedin venttiilistä itseeni
päin, puomi liikahti, kauha otti kovan otteen kiven kyljestä ja
voima loppui. Kivi vain nytkähti, mutta ei irronnut. Otin
jakoavaimen käteeni ja kiristin letkupainetta. Uudelleen kiven
kimppuun. Sieltä se nousi kuin juustoa olisin leikannut. Ihastuneena
tapahtumaan annoin kiven tulla aivan kintuille. Vastus kasvoi
mahdottomaksi, ja hydrauliletku pamahti halki kuuman öljyn
ruiskutessa ympäriinsä.
- Taisit nyt kyllä
vääntää liikaa voimaa, minä katselin kun iso kivi liikkui kuin
ilmaa. Olisi pitänyt päästää ennen kiven törmäämistä
jalkoihin.
- Perskules, kun
kerrankin olisi työ sujunut. Hyppäsin alas ja irroitin hajonneen
letkun molemmista päistä.
- Katsos, meilläkin
letkut välillä hajoavat, nyt täytyy leikata tuo hajonnut osa pois,
rautasahalla. Sitten vuolet kumipäällysteen siitä päästä sen
matkaa, että saat letkun työnnettyä liittimeen.
- Joo, mennääs
meille, kun tästä on lyhyt matka, mulla on siellä rautasaha. Letku
tuli lyhennettyä, onneksi sen mitta vielä piisasi.
- Sun täytyy pitää
varalla letkua ja hyväteräinen kirves. Katsos, työmies huitaisee
kirveellä kannon päällä letkun poikki. Ja kerralla, jotta
teräslangat katkeavat sen verran suoraan, että liitoksen voi tehdä.
- Jahas, taas tuli
asiaa Vammakselle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)