Ihmeellinen mopo

Keltainen kaunokainen lepäsi talven Kissalammen liiterissä. Käytin sitä hiukan aikaa ennen peittämistä. Kari sitä aiemmin korjasi Hämeenlinnassa ja Henri ajoi sen lammelle. Paula pyysi minua katsomaan sitä ennen juhannusta. Menin liiteriin, riisuin peiton päältä, laitoin virta-avaimen paikoilleen ja starttasin. Hyvin pyöri, vaan ei käynnistynyt, ja akkukin simahti. Olin varautunut takaiskuun, toin mukanani laturin. Liiterissä oli valot ja pistorasia. Laturi höyrysi täysillä. Menin nukkumaan. Aamulla uusi yritys, akku oli latautunut täyteen virtaa. Annoin kaasua moottorin pyöriessä, ei käynnistynyt. Otan tulpan irti, ajattelin. Se on tiukassa paikassa katteen suojassa. Minulla oli tulppa-avaimessa ristikko väännön apuna. Onpas tiukassa, hitto, Kari on vetänyt tulpan tiukkaan. Kämmeneni meinasi haljeta, kun laitoin peliin kaikki voimani. Mutta tulppa pysyi kiinni. Kävelin kahville ja soitin Karille. - Millä sinä sen tulpan väänsit kiinni, kun en sitä millään saa auki? - Sinun avaimellasi. - Ok, koetan huomenna uudestaan.

Ajelimme kotiin yöksi, minä kasasin lisää työkaluja mukaani uutta yritystä varten. Liiterissä laitoin lenkkiavaimen ristikon jatkoksi ja pusersin. - No nyt heltisi. Koetin tulppaa, se oli edelleen tiukassa. Katselin sitten avaintani. Sen päässä oleva ristikko oli irronnut eräti poikki, sormen vahvuinen tanko. Paula tuli katsomaan, kun istuin rappusilla ja mietin seuraavaa siirtoa. - En saa tulppaa auki, oliskohan Paavolla parempia avaimia. - Menenkö minä kysymään? - Mene vaan.

Paavo tuli kantamuksellisen kera, tulppa-avaimia ja hylsy vääntövarrella. - No mitä se Pekka, eikö tulppa aukene? - No ei, minun avaimeni murtui. Paikka oli ahdas, sinne katsominen vaati erityisiä selfie taipumuksia. Käsin tunnustelemalla tulppa löytyi, vaan ei auennut. - Saisikos näitä katteita irti, tuossa ainakin on ruuvi, Paavo tuumi ja sovitti hylsyn taas paikoilleen tulpan ympärille. Vääntää ei mahtunut oikein millään. Lopulta Paavo onnistui. - No nyt se taisi irrota, juu tämä tulee käsin. Se pieni nytkähdys vaadittiin irrotukseen. Tulppa oli tieten aivan märkä. Putsasin sen, ja koetin tuleeko kipinää, tuli kyllä. Uudelleen tulppa kiinni ja uusi yritys. Irrotus ja kiinnitys ja moottorin pyöritys, kunnes akku alkoi tyhjetä. Menin sisälle. - Menen huoltoasemalle Pälkäneelle, ostan uuden tulpan ja pienkonebensaa. Soitan ensin Karille.

- No jopas, osta sitten samalla jarrujen puhdistusta varten tehtyä kaasua, se on paukkupullo. Ruiskauta sitä imuaukkoon samalla kun starttaat. Se on siellä mopon sivulla.

Jäätelöjuna Aapiskukkoon lähti. Paula tuli mukaan. Minä hain hirmuisen kahden pallon rommirusina jäätelöannoksen. Kysyin jarrujen puhdistukseen paukkupulloa. Myyjä ei tiennyt, mutta paikalla ollut rahtari tiesi. Nappasi pullon hyllystä. - Tämä on siihen parasta. - Kyllä varmaan, mutta kun minä tarviin sen starttiavuksi. - Kyllä se varmaan siihenkin käy. Istuin autossa lusikoimassa jäätelöä. Kieleni jäätyi jäätelön edessä, ajoimme nukkumaan.

Päivä alkoi taas kotireissulla. Koskissa poikkesin Masan autotarvikeliikkeeseen. - Morjens, mitä nyt saa olla? - Aasin potkua mopoa varten. - No sitä on täällä. - Sitten vielä käsien puhdistusainetta. Sain tarvitsemani tuotteet ja karautin uuteen otatukseen mopon kanssa. Päivän valossa kurkkasin tuohon imuaukkoon. Siinä oli muoviritilä neljällä ruuvilla kiinni. Aloin irrotta ruuveja ja keplottelin sen irti. Ahdas paikka, päätin seuraavaksi irrottaa katteita. Katsoin sitten ihmeen puhdasta tuuletuspyörää, se oli alumiininen tuuletin koneen jäähdytykseen. Jarrujen puhdistusainen oli toiminut hyvin. Kampesin mopon seinän vierestä vähän irti, että pääsin mopon toiselle puolelle. Saunasta hain matalan pallin, istahdin sille katselemaan, missä imuaukko olisi. Musta pitkänomainen muovikotelo päässä aukko, osittain katteen suojassa, odotti löytäjäänsä. Tällä kertaa päätin voittaa taistelun. Aloitin irrottaa katteita, ensin keltainen ovaalinen muovisuoja, sitten sininen sivusuoja, osittain lattiakin täytyi irrottaa. Ilmanpuhdistin imukotelo oli kiinni kahdeksalla ruuvilla. Tiputtelin ne lasipurkkiin. Muut ruuvit asettelin pesuvatiin. Kansi irtosi ja pääsin aivan kaasuttimen aukolle.

- Tules Paula taas starttaamaan, nyt löytyi oikea aukko. Odotellessani sidoin etujarrukahvan narulla kiinni. Se oli tappokytkin, ilman sen vetämistä kone ei satrttaa. Paula tuli ja painoi starttia, moottori pyöri ja minä riuskaisin aasin potkua kaasariin. Pruut prööt ja mootori pärähti käyntiin ja sammui. Uudelleen ja sama tulos vaikka kuinka yritin. Tulppaa ostaessani otin myös kaksitahtista bensaa neljän litran kannullisen. Päättelin mopon tankissa olevan sakkaumia, katselin muoviletkuja, joita oli kaasarin vieressä. Yksi niistä tuli tankista. Keplottelin sen irtyi ja työnsin sen päähän toisen paksumman letkun ja toisen pään kanisteriin. Parisen litraa siellä oli. Kaadoin sitten ostamaani kaksitahtista bensaa muutaman lorauksen tankkiin ja aloitin taas starttaamisen ja potkun ruiskuttamisen. Kone kävi sytytysnesteellä, mutta ei saanut lainkaan bensaa, eikä siten käynnistynyt kunnolla. Menin sisälle. - Kuules, minun konstini ovat käytetyt. En ala kaasutinta enää irrottelemaan. Vien mopon korjaajalle. - Mistä sellaisen nyt saa. - Katsellaan netistä, kyllä sieltä löytyy. Soitin ensimmäiselle, aikoja olisi vasta heinäkuun puolivälin jälkeen. Lähdimme Pälkäneen torille ostamaa kalapojalta savulohta. Minä istuin autossa ja Paula kävi juttelemaan savustajan kanssa. Hän osasi neuvoa Kaukkosen Epaalasta päättyvän tien päässä. Löysimme netistä paikan. Soitin ja Pekka sieltä lupasi korjata mopon. Vein sen kyljellään katteen alla peräkärryssä. Vähän se vuoti bensaa. Katselimme navista mihin se nyt meitä ohjaisi. Käänny ja käänny, opasti aivan oikein. Touhusin hevostilan pihassa mopon lavalta maahan, ja talosta tuli Pekka ja lupasi korjata sen samana päivänä. Lupasipa vielä soittaa kun tulisi valmista.

Ajoimme kotiin Kemmolaan, tv:stä tuli puoli yhdeksän uutiset, ja minä soitin. - Kyllä, mopo on valmis, sen kaasutin oli aivan tukossa ja se savutti kovasti. Vaihdoin tankin bensat. Kaasarissa oli yksi suutin ihan toimimaton.

Taas lähti auto Kemmolasta. Hirmuinen oli toiminnan määrä yhdelle päivälle. Korjasin iltapäivällä postilaatikkotelinettä. Vetelin porakoneen teräsharjalla isoimmat jäkälät pois päällilaudoista. Naapurikin tuli siihen ja alkoi autella. Irrotimme laatikot ja minä aloi maalata. Rytköseltä olin ostanut mustan ja sinisen paukkupullon ja kaksi mustaa muoviämpäriä. Jätimme telineen kuivumaan, ja ikkunasta huomasin Mikon kiinnittäneen laatikot paikoilleen, niinkuin puhe oli.

Uutisten jälkeen soitin Pekalle. Mopo oli valmis. Peräkärrystä irrotin kannen ja otin kiinnitysliinat mukaan. Ajoimme Epaalaan. Mopo ja Pekka olivat pihassa, hän starttasi, hienoa, kone kävi hyvin.

- Tämä on tuorevoitelukone, bensaa tankkiin ja oljyä toiseen. - Kyllä minä sen nyt opin.

Ohraa ja heinää -70 l

Pellot alkoivat kuivua. Posion Martti opetti, kuinka piti kävellä kumisaappaissa sarkaa pitkin. Jos saappaisiin ei tarttunut savea, oli maa kiimassa. Silloin viljelijä alkoi sitä siementää. Ajoin pakettiautollani Kaukolan myllylle. Nostin säkkini myllyn lastauslaiturille ja nousin muutaman rapun myllyyn sisälle. Siellä oli Hohkon tilan isäntä. Juttelimme kevään tulosta ja kyselin kuinka maat ovat kuivuneet.

- Ei vielä pääse pellolle, menee ainakin kuukausi.

Minä sitä hieman epäilin, mutten sanonut mitään. Kotona menin pelloille katselemaan ja kokeilemaan saappaillani ja käteen kouraisemalla saven märkyyttä. Kyllä Hohkon isäntä oikeassa oli, ei sinne vielä ollut asiaa. Savi linttaantui. Minulla se kiima oli, mutta vielä oli maltettava. Hankkijalta olin tilannut lannoitteet, ne tuotiin kuorma-autolla. Navetan päädyssä oli sopiva paikka, lastasin 50 kg säkit isoksi kasaksi. Olin tehnyt kylvösuunnitelmat eri lohkoille. Lähinnä pihaa olerville lohkoille kylväisin ohraa. Niiltä kynnin syksyllä nurmimaat nurin. Hyvin heinä siinä kasvoi, mutta nyt oli laitettava tuottavampi kasvusto alulle. Heinämaita jäi vielä sellaiset kolmisen hehtaaria kotilohkolle.

- Jokos sinulle kuume nousee, Paulaa hymyilytti minun kevään touhuni.

- No kyllä, käyn taas huomenna katsomassa, josko saisin lannoitteet ajettua pelloille valmiiksi.

- Ei pellot vielä kestä, uppoat sinne.

- Ajattelin viedä lannoitteet tanhuan tien varteen, ja sitten ratastietä riihen ohi niin pitkälle kuin tie kestää.

Aamulla joimme kahvit keittiössä. Valtterikin tuli siihen juttelemaan ja kahvittelemaan.

- Kylvöjäkös suunnittelet?

- Niitä, muttei nyt vielä. Vien hieman lannotteita valmiiksi.

Paula lähti töihin Vammalaan, ja minä aloin lastata säkkejä tavaratilaan. Ensimmäiset säkit pinon päältä tuntuivat kevyiltä. Tila alkoi täyttyä ja säkit tulivat raskaimmiksi. Viimeinen säkki maassa oli littaantunut levyksi. Sisus oli kovettunut, eikä säkin reunoista saanut enää kunnolla otetta kouraan. Työnsin käteni pitemmälle säkin alle ja nostin tuon lannoitelevyn ilmaan. Sen nostamiseen autoon täytyi taas ponnistaa varpailleen ja työntää säkkiä pallealla ja rinnalla ylöspäin. Puuh, olkoon tässä, ajattelin, haen sitten lisää. Kunhan saan nämä ensin vietyä.

Iltasella Paula katseli pienentynyttä kasaa navetan päädyssä. Kaksi kolmannesta siitä oli pellolla neljässä paikassa.

- No sinulla kävi työt kuitenkin.

- Kävi hyvin, en mennyt ollenkaan pellon päälle, siellä ne nyt ovat, kaksi kasaa Tanhualla ja kaksi ratastiellä. Sydänmaalle en vielä mennyt, kuivuu hitaammin. Siellä täytyy kaivattaa piiriojat auki ja salaojittaa lohkot, jotta sinne hyvin pääsee. Melkoinen raivaus on pajupuskista, niitä kasvaa sarkaojissakin. Olen jo soittanut Ojasen Mikolle, aloitamme ensi vuonna urakan.

Hyrkin tilalla oli kaksi traktoria keväällä kylvöillä. Tauno ajoi kylvinkonetta, renki kylvi ensin toisella traktorilla apulannan. Hyvin kävi työ niinkin, mutta minulla ei ollut toista traktoria, eikä olisi ollut varaakaan palkata ajuria. Ostin Hankkijasta koneen, jolla kävi molemmat yhdellä ajolla. Siinä oli kaksi erillistä kaukaloa, toinen lannoitteelle, ja toinen siemenelle. Näin pääsin yhdellä ajokerralla kylvön osalta. Potilan jousipiikkiäkeellä pienensin pellot.

Ohraa tuli suulin takaiselle lohkolle, siitä riihen taitse heinämaan laitaan. Riihen ja tien väliin tuli samaten ohraa. Metsäsaarekkeen ympärille kylvin kauraa aina Saunanojan rajalle asti.

Heinäkuussa oli kuuma, aurinko paistoi päivä toisensa perään. Heinätyöt odottivat. Avuksi sain kylän poikia ja Heinot, Raunon ja Mervin. Seivästimme heinät viimeistä kertaa Innanmaan pelloilla. Aamuisin pellolle kävellessä ilma melkein ritisi kuivuuttaan auringon räkityksessä. Minulta paloi kalju, aivan tulipunaiseksi ja kipeäksi. Hain sopivaa hattua suojaksi. Kaikki olivat liian karkeita palaneelle iholle. Lopulta löysin keltaisen sydvestini. Sen sisus oli niin pehmeää kangasta, että sitä saatoin pitää. Raunoa nauratti hattuni, ja ehkä muitakin.

Sirkkelin rakentaminen -70 l

Pienkoneita

Vanhalla isännällä oli lypsykone. Siihen kuului sähkömoottori, joka pyöriti varsinaista alipainekonetta. Se oli kuin auton moottori, jossa männät kulkivat ja saivat aikaan alipaineen alatahdilla, siis männän liikkuessa alas. Kovin voimakas alipaine ei ollut, mutta riittävä putkistoa varten. Ne taas oli pultattu navetan kattoon, ja niistä tuli alas kuhunkin parteen alasveto, johon sitten kannettava löypsykone liitettiin. Maito suihkusi kannettavaan kannuun. Siinä taas oli ilmatiivis kansi, jossa oli liitäntä lypsyä varten. Katselin konetta ja tarkastelin putkia navetan katossa. Putket olivat vanhoja ja ruosteisia, niistä ei olisi mihinkään. Lypsykoneen voisi korjata ilmapumpuksi. Puhuin asiasta Virtasen miehille. Hannu tuumi sen kyllä onnistuvan, tarvittaisiin vain vahva sähkömoottori ja muutama venttiili. Asia jäi hautumaan.

Päätin tehdä sirkkelin. Moottori oli jo valmiina. Sen akselilla oli kiilahihna, josta saisin voiman välittymään sirkkelin akselille. Sopivaa akselia joiuduin etsimään nurkista ja tavarakasoista. Ei löytynyt. Soitin Osmolle.

- Terve, olisikos sinulla aikaa lähteä Vauranojalle?

- Kyyllä, jos ei nyt heti tarvi mennä. Mitä me haetaan?

-Sopivaa akselia, johon saan päähän hihnapyörän. Siinä saisi olla valmiiksi laakerit päissä. Siihen keskelle ajattelin sovittaa sirkkelin terän.

- Vauranoja on oikea paikka, kyllä me sieltä sellainen löydetään, mennäänkö aamusta.

Aamulla hyppäsin Volkkariin, toppasin Osmon kohdalla ja otin kaverini kyytiin.

- Kyllä meillä on aina jokin yritys menossa.

- Niin on, mutta se on elämää. Täytyy rahattoman koettaa tulla romuilla toimeen. Vaikka hyvinhän me olemme onnistuneet hankkeissamme.

- Vauranojalla on aina hauska poiketa ja lkatsella, mitä siellä nyt on tarjolla.

Ajoimme portista sisään. Kesä kuumotti ja kentän kuiva hiekka pölysi. Moikkasimme myyjää kopissa, ja Osmo kysyi hiukan neuvoa.

- Mistäs voisimme katsella akselia, jossa on laakerit paikoillaan, tai sellaisen, mihin sitten voisi asentaa laakerit. Saimme neuvon edetä peremmälle ja kääntyä katokseen oikealla puolella. Voi pojat, kuinka siellä oli tavaraa, maassa, hyllyillä, katoksen sivuilla ja takana. Kopistelimme sisälle ja aloimme kulkea hyllyrivejä katsellen. Vähän väliä Osmo pysähtyi, otti käteensä jonkin väkkärän.

- Tästä saisi hyvän..

Niin saisi, mutta ei sitä nyt tarvittu. Minäkin katselin kasoja akselia etsien. Näin kyllä tavarat, mutta ei minun silmäni osannut asettaa romuja osaksi hyödyllistä rakennelmaa. Osmolla oli auton asentajan koulutus, siksi hänellä lähtökohtaisesti oli parempi silmä esineille.

- Kuinka pitkä sun akselin tarvii olla? Tossa on aika pitkä, laakeritkin päissä.

- Vajaa metrinen käy hyvin. Tuo kävisi kyllä, mutta sun täytyisi katkaista se ja taas hitsata pätkät yhteen. Vaikka kyllä se sinulta käy.

- Kyllä, mutta olisi parempi, kun olisi yhtenäinen, ei tule sitten värinöitä niin helposti.

- Sitä minäkin ajattelin, kun meillä ei vielä ole metallisorvia.

Sitä hyllyä aloimme tarkemmin tonkia. Siinä oli lattarautaa, pyörörautaa, putkea, levyn kappaleita. Seuraavasta välistä se akseli sitten löytyi.

- Katsos tätä, tämä on hyvä, pituus on sopiva ja laakerit paikoillaan. Onneksi ne eivät ole aivan päissä, niin saamme siihen sovitettua hihnapyörän. Sekin täytyisi sitten löytää.

- Katellaan eteenpäin, pyörä voi olla melkein minkä kokoinen tahansa, kunhan reikä sopii ilman eri töitä paikalleen.

- Täytyy siihen akselin päähän saada kiilakin.

- Kyllä sinä sen helposti siihen juotat. Ei siihen iso rasitus kohdistu.

Jatkoimme etsimistä. Katoksessa ei sopivaa osaa ollut. Palailimme kopin suuntaan. Siinä seinustalla olikin kasa hihnapyöriä. Osmo innostui kaivelemaan kasaa, löysikin joitain ehdokkaita. Koetti sitten niitä akselin päähän. Niitä oli liian isoja, liian pieniä, liian leveitä moniuraisia ja lopulta kaksi, joiden reiät vastasivat akselin kokoa. Otimme niistä toisen. Kävelimme vaakalle, laskimme ostoksemme siihen. Osmolla oli omiakin ostojaan. Erityisesti laivateräs kiinnosti. Se kun oli nriittävän kovaa ja sitkeää metsäkoneiden korjauksiin. Myyjä tuli katselemaan ostoksiamme, määräsi hinnan. Sen verran meillä oli rahaa, että pääsimme portista ulos.

- Mistäs sitten ajattelit tehdä sirkkelin päydän ja rungon?

- Teen puusta, sen ei tarvitse olla niin mittatarkka. Yleensä sahaan vain poikki, ja ehkä joitain listan pätkiä.

- Et sitten laita siihen puukkoa terän taakse?

- En, olkoon se, sirkkelöin varovasti.

Osmo sovitti kotona hihnapyörän akselin päähän. Minä sillä välin suunnittelin sirkkelin runkoa. Siihen tarvitsin kakkosnelosta ja lautaa. Minulla oli navetan päädyssä pieni lautatapuli kuivumassa. Suulista löysin vahvempaa tavaraa. Kannoin pari lankkua talliin. Sahasin neljä yhtä pitkää pätkää. Asetin ne ristiinn naulasin kiinni ja asetin ristikon päälle toiset pätkät ja naulasin samaan kulmaan. Katselin pöydän sopivaa kokoa, kun asetin ristikot ensin malliksi paikoilleen. En kovin isoa pöytää tarvinnut, sahasin laudasta pöydän pituiset kaksi lautaa ja naulasin ne ristikkoon kiinni. Katselin tuotostani kauempaa tallin perältä. Isosta pöydästä tulisi painava ja hankala siirtää. Sahasin ja naulasin ristikkoihin laudat vaakasuoraan. Seuraavaksi sahasin laudat, ja aloin naulata niitä pöydän pinnaksi. Siihen keskelle jätin sirkkelin terän menevän raon. Pöydän alle ristikkoon suunnittelin petiä sähkömoottorille. Sitä en voinut vielä naulata, koska tarvitsin tarkan mitan. Sen saisin vasta akselin asennuksen jälkeen. Lypsykoneessa oli ollut kiilahihnat, niistä saisin sopivan sovittamalla.

Kävin kahvilla sisällä ja hyppäsin Volkkariin. Ajelin Osmolle katsomaan, mitä hän oli saanut aikaiseksi.

Seurustelua talven tullen -60 l

Liekosaaresta palasimme mukavan reissun tehneinä. Hauskaa meillä oli. Katselimme ja ihmettelimme toisiamme, rauhallisesti uivaa virtaa, hiljaisuutta.

- Lähdetäänkös takaisin, minun on mentävä laittamaan ruokaa,

- Mennään vaan, pian tästä suoriudutaan. Teltta nurin ja reput mukaan. Nostin tavarat veneen kokkaan. Paula meni perässä ja minä tönäisin veneen irti. Muutaman kerran jouduin vetämään käynnistysnarusta ennen kuin moottori pörähti käyntiin. Kaarsin Torran salmesta kohti Vammalaa. Kirkko näkyi edessä, oikealla Roismalan lahti. Saaren jälkeen käänsin suunnan vaneritehtaalle. Koivujen säilytysaltaassa oli isot kasat puita. Niiden tuohet alkoivat irtoilla ja näljääntyä pitkässä säilytyksessä. Aikoinaan allasta pääsi kiertämään jalkaisin, mutta ei enää, sillä pystytukkien päälle rakennettu lautapolku oli kovin lahonnut.

- Tuossa me olemme poikien kanssa usein olleet ongella. Tuo tukkikasa ja aita vetävät kaloja, kai ne saavat niistä jotain suojaakin. Ahvenet olivat punaisia. Joku sitä oli kysynytkin Helsingistä, mutta ei siihen selvyyttä tullut. Me mietimme, että se voisi olla koivun nila.

- Söittekös te niitä ahvenia?

- Syötiin, ei se maussa tuntunut. Paistettaessa se väri katosi.

Vene putkutteli ruokojen väleissä, lumpeitakin siinä oli, ja ulpukoita. Vesi madaltui, rannan padot aukesivat rautatiesillan alla meidän ajaessamme Vaunujokeen.

- Kävimme Kuoppalan Jukan kanssa viime kesänä ajelemassa tätä jokea ylös niin pitkälle kuin pääsimme, siihen lisäjoen haaraan, mihin nytkin menemme. Ensimmäinen kerta oli erikoinen, mutta kävimme täällä sitten usein. Emme kuitenkaan ajaneet enää pitkälle.

- Täällä on rannoilla paljon katiskoja, osuitteko niihin.

- Ei, mutta ei siellä ollut yhtäkään polaa esissä.

- Ei kukaan laita polaa merkiksi kalavarkaille. Kaikkien katiskat vaan heitetään ilman merkkejä niin syvälle, ettei niitä näe.

- Mites ne sitten koetaan?

- Kokijalla on sellainen pitkä seiväs, sillä sitten haroo katiskan esille ja rannalle. Täällä on muutama kaveri, jotka sitten harovat rantoja koettaen kokea kaikki löytämänsä katiskat. Vähän siinä täytyy salailla kulkemisiaan.

- Jaa, no tiedätkös ketkä niitä varkaita sitten on?

- Osan tiedän, ja tietävät muutkin.

- No jo on merkillistä touhua, eihän täältä kummoista saalista saa.

Seurustelumme kulki vakaasti eteenpäin. Päivät koulussa ja viikonloput olin usein Innanmaassa. Kävelimme Vaununperällä tietä ja polkuja myöten. Paula kertoili talojen asukkaista ja sukulaisistaan. Innanmaata vastapäätä oli Inna, Vammalaan päin Innanmaan Veikko. Hänen isänsä oli Lauri, Valtterin veli. Veikon tytär kävi Yhteislyseota samaan aikaan kuin minä. Putajan tien varressa asuivat Innan sisarukset, Vaununperän perällä taas Lehtimäet, Heikki ja Ilmi. Valtterin vaimo oli Heikin sisko. Niitä sitten opettelin muistamaan, Santamäki, Virtanen, Alanko, Kaukoset, Mäkiset, Riutta. Olihan niitä asukkaita, isossa kylässä.

Polkupyörä oli sopiva kulkuväline, pian Innanmaahan polkaisi, parikymmentä minuuttia. Syksyn tullen ilmojen viilennyttyä menomatka oli vielä lämmin, mutta yöllä takaisin polkiessa viileys sai pelkässä paidassa kulkevan värisemään. Tien noustessa ylös mäkeä alkoi ilmakin lämmetä.

Lunta alkoi sataa. Pian tiet olivat lumisia. Silloin otin potkukelkan ja laskettelin sillä tuon viiden kilometrin matkan. Sidoin koiran kaulapannan toiseen jalkaan, sain siitä hyvän pidon potkuihin. Hiljalleen jalaksella oleva jalka väsyi, ja sillä täytyi potkia muutama kerta että veri kiersi.

- Miten tänne tulee linja-autoja sunnuntaisin? Potkukelkka ei enää oikein kulje.

- Kyllä tänne kulkee, aamupäivällä ei pääse, mutta puolen päivän jälkeen kyllä. Mutta se menee Putajan tietä. Sinun täytyy kävellä Vaununperän tietä.

-Onhan tuossa tanhua, siinä on jokunen jalan piirto, kait siitä pääsee.

- Kyllä, mutta siinä on tiellä valtava auravalli. Ei siitä jalkaisin pääse yli. Enhän sitä uskonut, ajattelin seuraavalla kerralla tulla siitä.

Kävelin torille, sieltä linjuri lähti Putajaan ja Suodenniemelle. Istuin oikealle puolella ikkuna viereen ja katselin lunta vainioilla. Nuupalan kohdalla auravalli häipyi, Vaununperän tiehaaran jälkeen se taas nousi. Tuomen Topin jälkeen valli pompahti valtavaksi. Innanmaan suunnasta oli vapaata peltoa tuulen kerätä lunta. Aura sitten nosti lumen tien pinnasta yhä korkeammaksi keoksi. Linjuri pysähtyi, minä hyppäsin ulos. Katselin epäuskoisena lumikasaa, minkä yli minun oli päästävä. Aloin kavuta. Jalassa minulla oli nahkasaappaat, poljin lunta saadakseni askeleeseen pitoa ja ponnistin toisella jalalla seuraavaan koetukseen. Lumi oli pakkasesta kevyttä höttöä. Vallissa se hieman tiivistyi, joten jälkeä alkoi syntyä. Hitaasti pääni nousi vallin yli ja sitten keskiruumis, kunnes olin vallin päällä. - Hitto kun oli tarpomista, mutta maali näkyy. Tanhuaa oli helppo kulkea. Lunta ei ollut kuin puoleen saappaan varresta.

- Hui, joko sinä tulit, minä katselin ikkunasta tielle.

- Tulin Tanhuaa pitkin. Hiukan siinä oli vallia aluksi.

- Hullu, ei siitä kukaan kulje. Minä keitän kahvit.

Kotosalla olivat muutkin sisarukset, Markus, Päivi ja Antti. Kahvit tuukattiin keittiön pöytään. Maito oli kannussa, Paula kaatoi siitä paksua kermaista päällismaitoa pienempään nekkaan, nosti pöytään voita tassilla ja siihen kakkoa viereen. Lisäksi tuoretta nisusta. Leivonnaiset Paula oli lauantaina leiponut. Leivinuuni antoi vielä lämpöä.

- Minä haen isän myös kahville. Valtteri tuli kammaristaan, hymyillen tervehti ja istui pöytään. Markus oli hyvällä tuulella, hän alkoi kertoilla juttujaan.

- Osaatkos sinä ryypätä tassilta? Se sinun täytyy opetella, jos tänne meinaat asettua. Hän kaatoi tassille ja alkoi ryypätä ryystäen. - Vanhat ämmät täällä ryyppäävät kahvin suuhunsa monen sentin päästä. Parhaat kannattavat ryystöä lusikalla ja pääsevät melekein kahteenkymmeneen senttiin.

- Ole höpsimättä, Paulaa harmitti veljensä esitys. Päivi hihitteli esitykselle, Antti ei alkanut kokeilla, tunsi veljensä.

- Kyllä maar joskus ryypätään kuumaa kahvia tassilta, mutta ei kylässä, Valtteri puuttui puheeseen.

Kahvit juotuamme menimme kamariin. Me istuimme vierekkäin sängylle, Markus otti keinutuolin alleen ja Antti ja Päivi istuivat toiselle sängylle. Juttelimme aikamme, pojat tekivät lähtöä, Päivi jäi meidän kanssamme kamariin. Ilta alkoi hämärtyä, kävimme vielä juomassa maitoa keittiössä. Talo hiljeni yön edessä. Minun oli aika lähteä takaisin Vammalaan.

Retki Liekosaareen -60 l

Olimme sopineet ensimmäisestä reissusta, ehdotukseni Liekosaaresta kuulosti Paulasta hyvältä. Valmistauduin kotona pakkaamalla reppuni, tikut, puukko, villapaita, lettutaikina, paistinpannu, rautalankaa, näkkäriä, voita, sulatejuustoa, kahvia, pannu, sokeria. Teltan lainasin Tyrvään Metsänpojilta. Isäni oli ostanut perämoottorin, 5 hv Terhin. Se oli ostettu Puraslahden liikkeestä torin varrelta. Ruuvasin moottorin soutuveneen perään. Minun menemisiini oli totuttu, kesällä tai talvella. Siitä ei tarvinnut mitään kertoa, taisin sanoa meneväni Jukan ja Raunon kanssa. Kiskaisin Terhin käyntiin Juopporannassa. Siinä Jokisen tontin kulmassa oli pieni yleinen ranta, laituri ja muutama soutuvene. Repun pakkasin veneen kokkaan vastapainoksi. Eihän se hyvin toiminut, perä tahtoi kyntää. Olin siihen keksinyt keinon, istuin keskituhdolla ja ohjasin pitkällä seipäällä, jonka sidoin Terhin kahvaan. Vene kulki tasapainossa, matka taittui pienessä tuulessa kohti Vaunujoen suuta, ohi vaneritehtaan ja Liekosaari jäi vasemmalle. Rautatiesillan kohdalla hieman kumarruin, kokka kohisi vähäisen joen penkkojen välissä. Tulin joen haaraan, jonne pysähdyin odottamaan. Oli lauantai-ilta. Viikon työt postin jakelussa olivat takana, olin kiertänyt keskikauppalassa pitkin Marttilankatua, ylös Puistokatua Tubitalolle, siitä alas Rajakatua ja pitkin Väinönkatua, matka päättyi Ison Iivarin talolle. Postilaukku oli musta hihnasta kannettava kookas kapine. Siihen sopi kerrallaan vain osa kannettavasta postista. Loput jaettavista lehdistä ja kirjeistä olin vienyt etukäteen reitin varrelle nipuissa.

Nousin joen penkalle. Katsoin yli tien, ohi Tuomen talon aina Innanmaahan saakka. Sinne kulki vähäinen kärrypolku, Tanhuaksi se oli nimetty. Heinäkuu oli paahteinen, tieltä nousi pöly korkealle ohi ajavista autoista. Muutama pilvi ei kyennyt aurinkoa varjostamaan. Heinämaan laitaa asteli tulija, makuupussi kainalossa ja vähäinen laukku olalla, ylitti tien ja minä kävelin vastaan.

- Terve, hyvinkös pääsit tulemaan?

- Kyllä minä pääsin, isä vaan kysyi, että tuleeko sinne retkelle muitakin, ja minä sanoin, tulee.

- Hyppää veneeseen, mene kokkatuhdolle istumaan.

Työnsin veneen kellumaan, vetäisin käynnistysnarusta, ohjasin veneen tulosuuntaan ja vesi halkesi kokassa. Katselimme toisiamme, hymyilimme ja yritimme jotain puhua siinä koneen metelissä. Sillan ali, Liekosaari oli edessä.

- Minne sinä ajattelit mennä?

- Tuonne toiselle puolelle saarta, tässä on edessä Kisan mökki ja sitten tuo toinen, niin ohitetaan ne, mennään Torran puolelle. Poliisien saari täytyy ohittaa kaukaa, siinä on karikkoa.

Liekovesi kiersi Liekosaaren molemmilta puolilta, Torran puolella oli isompi virtaus. Nousimme maihin, tavarat rannalle ja vedin veneen tukevasti maihin. En ollut tässä paikassa aiemmin käynyt, mutta olin siitä kuullut. Postissa oli töissä Kimpanpään Seppo, hän oli siellä usein käynyt. Kuljimme etsimässä tasaista paikkaa teltalle. Siinä olikin useampi tallattu teltan pohja mistä saatoimme valita. Sopu teltta oli pian pystyssä.

- Mitä sinä olit ajatellut sitten tehdä?

- Laitetaan tulet ja laitetaan hiukan ruokaa. Minulla on puolen litran pullossa lettutaikinaa. Siitä sitten riitti joskus aamullakin taikinaa.

- Miten sinä voit pitää kuumasta pannusta kiinni?

- Minulla on mukana rautalankaa, vuolen oksasta sopivan varren ja kiinnitän sen langalla paistinpannun kahvaan.

Keräilimme kuivia oksia aika kasan. Lähimaasto oli jo tyhjentynyt sopivista puista, mutta ei niitä nytkään kaukaa tarvinnut hakea. Kokosin kivien väliin sopivan kasan, tuikkasin tulen niiden alle rakentamaani sytykkeisiin. Hetki vain, savu oli poissa ja liekit nousivat nuolemaan paksumpia oksia. Kaivoin repusta voita, leikkasin puukolla aika köntsän pannulle ja sulatin sen ruskeaksi. Pullosta kaadoin taikinaa pannulle kiertäen keskeltä alkaen reunoille saakka.

- Oletkos sinä paistanut lettuja retkilläsi?

- Ei meillä koskaan ollut lettuja, makkaraa kylläkin paistettiin ja kahvia juotiin. Olihan meillä leipiäkin, mutta ne oli jo kotona tehty valmiiksi.

- On minulla makkaraakin, Vammalan Lihan lenkkiä. Oletkkos sitä maistanut?

- En, meillä syödään SOT:n makkaraa, kun isä on siinä jäsenenä.

- No sen ymmärrän. Mutta katsos nyt, miten letty käännetään. Nostin pannun tulelta syrjään, ravistin hieman lettua irti pannusta ja heitin letun ilmassa ympäri.

- Minä en kyllä ole noin koskaan tehnyt, veitsellä vaan kääntänyt.

- Voi sen tietenkin niinkin tehdä, vaan tahtoo lettu usein hajota kapean veitsen alla.

- Ei se mihkään hajoa, täytyy vaan pannua hieman kääntää kyljelle ja olla nopea veitsen kanssa.

Nopeasti pullollinen taikinaa oli paistettu, pääsimme maistelemaan. Minä ripotin jokaisen letun päälle hieman hienoa sokeria, näin uusi lettu sulatti sokerin ja koko lettu maistui makealta. Jätin hillon kotiin, olisi siinä sitten uusi kikka, jos sellaista tarvitaan. Rantaan oli tullut toinen vene kauppalasta. Menivät hieman syrjään meidän tulilta, laittoivat teltan pystyyn ja tunkivat kaikki sinne sisälle. Kimpanpään Seppo oli yhtenä pojista. Meillä kun oli lettuja mahan täydeltä, kävelin poikien teltalle.

- Seppo, aukaises, niin saatte lettuja. Seppo avasi teltan vetoketjun, pisti päänsä ulos.

- Mitä ihmettä sinä, onko sinulla meille lettuja? Pojat olivat mielissään makeasta suupalasta.

Istuimme Paulan kanssa tulilla, hätistelimme hyttysiä. Keitin kahvit. Katselimme toisiamme ja koetimme tutustua paremmin. Paula kertoi omista retkistään Ojansivun poikien ja Sinikan ja Sirkan kanssa.

- Olimme sellainen kylän kakarajoukko, yhdessä menimme aina. Ojansivun pojista yksi oli kokeneempi ja vanhempi, niin hän meitä vähän ohjasi. Meillä oli hauskaa keskenämme, vaikka kyllä välillä yöllä hieman pelotti musta metsä.

Minä kerroin omista retkistäni, milloin Houhajärvelle tai Pääjärvelle. Kävimme Ritajärvilläkin, ja Isolla Lattiolla sekä Poikkeluksella. Oli meillä kerran retki Säkylän Pyhäjärvellekin.

Hyttysten määrä alkoi olla valtava, häädyimme telttaan suojaan. Kiemurtelimme makuupusseihimme.

Välimäessä -60 l

Vaunujoki haarautui Tuomen Topin tiluksien kohdalla. Myllymaahan kulkeva haara jatkoi suoraan pohjoiseen ja siitä erkautui lisäjoki kohti Vaununperää. Tämä joki oli vuosien saatossa muodostanut pienen laakson, ja sinne alas melkein näkymättömiin oli rakentunut muutama talo. Kuljimme joen rantaa laaksossa ja tulimme Välimäen talon pihaan. Isännällä, nauravalla Eerolla oli keltainen nelivetoinen Fiat traktori. Se oli pihassa tälläkin kertaa. Eero istui pihassa traktorin vierellä. Siinä olivat myös hänen kolme tytärtään. Nuorimmat olivat Paulan ikäisiä, ja tunsivat toisensa hyvin. Vanhin tytär oli jo ehtinyt naimisiin. Hänen miehensä oli Eeron tapaan muheva jutuissaan.

- Terve, tulemme Sydänmaalta, Paula aloitti, kävimme siellä peltoja katselemassa.

- Päivää, tervehdin ja kävin kättelemässä paikalla olijat. Eero nauroi, tässäkö Innanmaan uusi isäntä.

Minua hymyilytti, eikä Paulakaan mitään sanonut siihen.

- Mitäs täällä, oikein olkia selässä, olette tainneet olla töissä suulissa. Olihan sinne selkään jäänyt joitakin heinän rippeitä, vaikka kovin olimme koettaneet niitä rapsia pois.

- Otattekos kahvia, meillä tässä olisi? Eero oli vieraanvarainen.

- On sinulla siinä komea traktori, miten olet sillä pärjännyt? Minua kiinnosti kuulla nelivedosta.

- Kyllä se on pelannut. On minulla jo toinen Fiat. Edellinen kului, kun olin kalkkia levittämässä oikein trahtina. Laitoin siihen kaksinkertaisen ilmanpuhdistimen. Ei se auttanut siinä pölyssä. Kalkki levisi kaikkialle, kulkeutui moottoriin ja hioi sen väljäksi.

- Uskon kyllä, ihme kun ei edes toinen suodatin riittänyt. Onkos sinulla kettingit pyöriin talvella?

- Ei ole, hyvin on neliveto toiminut, olen lumiakin kolannut, kerran olin Osuuspankin luiskassa, se oli hyvin lipoinen. Mietin miten pääsen ylös, jos luistaa. Niin tuli kuin lintu kädestä, ei mitään vaivaa.

- Aika peli. Eerosta oli mukava kertoilla uudelle miehelle juttujaan. Paula puheli Sinikan ja Sirkan kanssa. Ensimmäistä kertaa tapasin Sirkan, Sinikan tunsinkin jo Ahometsän Pertin kautta. Hän se minut Paulaan tutustutti. Mitä olikaan meillä mielessä ja menossa, minä kait jotensakin kerroin olevani innokas tapaamaan jonkun uuden tytön. Siitä me sitten ajoimme Innanmaahan. Paula tuli sisältä ja istuimme kaksin rappusille. Pertti seisoi meidän edessä ja kertoili minusta ja Paulasta. Sain näin ensi kosketuksen tulevaan vaimooni. Meillä olikin yhteisiä harrastuksia, retkeily ja kalastus. Siitä sitten aloitimme retkemme, yhdessä ja erikseen. Mukaan liittyi myös Sirkan kaveri, Jokisen Altti Kiikan Piimäjärveltä.

Joimme kahvia, juttelimme, tutustuimme ja nautimme kesäisen illan lämmöstä.

4.5. -19 Kuorojen konsertti

Valkeakosken Työväenopiston Naiskuoro ja Valkeakosken Työväen Mieskuoro sekä Musiikkiopiston lapsikuoro ja bändi yllättivät miellyttävästi

Jokakeväinen kuoroesitys kilpaa ankanuiton kanssa muutti esiintymisessään aikatauluaan ja ohjelmistoaan. Tietolan koulun sali oli tuttuun tapaan täysi, mutta nyt osa kuulijoista oli vaihtunut hyvästä syystä. Musiikkiopisto oli treenannut joukostaan lapsikuoron sekä bändin, jotka nousivat mukaan laulun ja esiintymisen riemuun. Kannatti odottaa yli vapun. Kuoron johtaja Ulle Valjakka oli koonnut lastenlauluista ihastuttavan sarjan. Kaunis kirkas aurinko paistaa, suomal. Kansanlaulu, aloitti naiskuoron osuuden. Ulle antoi äänen pianosta, ja soinnukas naiskuoron ääni lennähti ilmoille. Oravan pesä Immi Hellenin sanoin sai Terttu Paavilaisen nousemaan eteen esileikkijäksi. Niin me sitten heiluttelimme käsiämme oravan poikasen liikkeitten tahdissa.

Suutarin emännän kehtolaulussa kuoron moniäänisyys ja soinnukas harmonia ilahdutti. Saunavihdat jatkoivat samaa lennokkuutta. Telefooni Afrikassa kappaleessa alkujen aksentit putosivat paikoilleen täsmällisesti. Tunnelma salissa alkoi nousta. Kuoro oli saanut ilahduttavasti riveihinsä uusia tulokkaita, ja äänimatto sai näin lisää peittoa. Lasten liikennelaulu soi tutun viihdyttävänä Ulle Valjakan erinomaisen pianon säestyksellä.

9 v. Ingo Korpinen astui mikrofonin taakse, ja tunnelmallinen Hei, isä, kuule alkoi. Olin hieman käynyt ennakkoon kuuntelemassa lapsikuoron harjoittelua, ja hieman minua jännitti. Ingon esiintymisvarmuus otti mukaansa. Ihastus täytti salin, kun hän pyysi taas isää pelaamaan futista.

Kuoro vaihtui miehiin, ja oli tarpeenkin, sillä Mikki Hiiri joutui merihätään. Hannu Haavisto laittoi korvat päähänsä ja lauloi varmaan tapaansa Mikin huikentelevaisesta meriseikkailusta. Onneksi meillä oli heittää tuleen Suomen Joutsen, Seppo Syrjänen. Hän syöksyi hätiin ja hiuli hei, Mikki tuli pelastetuksi. Bassot olivat mainio merihirviö, hui. Miehet olivat kuin mainio Kippari Kvartetti aikanaan.

Pieni nokipoika kaikui kuin herkäksi aluksi Rosvolaululle. Se tunkeutui aivan ytimiin. Sanna Saarinen nosti haitarinsa syliin, ja niin alkoi haitaribussi, säv. ja san. Juice Leskinen, sov. Ulle Valjakka. Porista matka alkoi ja soljuvasti eteni. Mieskuoro oli vahvuusalueellaan esittävässä meiningissä, jossa vuoron perään pienet soolo-osat vyöryttivät bussia maaliin.

Anssi ei osaa tanssia, säv. ja san. Martti Vuorinen sov. Kaupunginorkesteri yhtye, ja mieskuoro johdatti tarkasti artikuloiden kuulijat simalle ja munkille.

Väliajalla suoritettiin arvonta, jonne olikin kerätty suurin koskaan näkemäni voittojen määrä. Niitä riitti hauskasti hyvin monelle, myös minulle.

Lavalle nousivat lapset, Musiikkiopiston Lauluvalmennus, ensimmäisenä kappaleena Lintu (elokuv. Belle ja Sebastian), huilussa Sanna Saarinen. Herkästi 10 kuorolaista,, yhdellä pojalla vahvistettuna, esittivät kappaleen. Se parani hyvin loppua kohti kaikkien saatua ääneensä rohkeutta.

Lapin äidin kehtolaulu, säv. ja san. Kalervo Hämäläinen säestäjänä Sanna Saarinen harmonikka oli vuorossa. Esitys oli hyvin balanssissa, aivan erinomaista työtä.

Mustan kissan tango, säv. Francesco Pagano, harmonikan säestyksellä hurahti käyntiin. Lapsilla alkoi olla hauskaa lavalla ja riemu hiipi myös saliin.

Sekakuoro asteli lavalle, Tuuli hiljaa henkäilee nosti meidät kasteniitylle, pellolle ja soutelemaan. Riemukas laulu kerrassaan. Kuorolaulun kaunein osa, harmonia, loiskahti korvissa.

Iltapäivä toi uusia yllätyksiä. Seppo Syrjänen alkoi kukoksi. Immi Hellen runossa Kukko ja kana. Osa sopi hänelle hyvin. Loppu kuoroa yhtyi mukaan kanan hätäilyyn.

Paavolaisen Terttu lauloi soolon kappaleessa Sininen uni, säv. Tapio Rautavaara, san. P Mustapää, sov. Seppo Hovi. Kuoro tuki hyvin takaa, sur rur sininen lintu, Tertun ääni tuuditti meidät. Nostalginen esitys, mieleenpainuva ja taidokas.

Nukkumatti toi eteen kaksi lapsilaulajaa solisteiksi. Saara Lehtonen ja Ingo Korpinen asettautuivat omien mikrofoniensa taakse. Molemmat lauloivat jännittämättä ja ilolla osuutensa. Ingolla oli selvästi voimakas palo esiintyä, ja hän jaksoi hyvin koko ohjelman ajan. Saaran laulu oli soljuvaa ja kaunista.

Päivänsäde ja menninkäinen toi esiin mieskuoron voiman naiskuoron kauniin harmonian takaa. Esitys oli hyvin viihdyttävä.

Lopuksi kaikki esiintyivät yhdessä, bändikin pääsi esille. Yllättävä kappale Mä voisin olla se, valinta oli löytynyt Youtubesta. Ulle Valjakka kehui kappaletta, sen tanssillisuutta ja mukaansa tempaavuutta. Totta se olikin, vallankin ylimääräisenä kertana. Sali alkoi elää, Ulle keinui ja tanssi, kuorot lauloivat kyllyydestään, bändi piti huolen rytmistä ja sävelistä rumpujen ja kitaran kera.

Kerrassaan viihdyttävä ja raikas konsertti.

Pekka Turtiainen