Lääkkeet v. 2018

 

Vuosi ja vaiva. Ei sitä nuorena uskonut. Eikä siihen vanhana totu. Tai kait sitä tottuu. Ensin on yksi pilleri. Mitäs, helppoa se on nielaista. Mitään vaikuta. Vaimo kysyy onko otettu, no on on. Sitten tulee toinen pilleri ja se on otettava kaksi kertaa päivässä. Ei mitään vaikutusta, mutta otettava on. Onhan jotain tapahtunut, askelpituus on lyhentynyt, mutta eihän se ole vaiva. Vuosi kuluu ja tulee taas pilleri, kaksi kertaa päivässä. Vaimo kysyy taas. On on vastaan, vaikken enää olekaan varma. Tapojensa orjana alkaa tehdä asioita automaattisesti, ja sitten enää ei muista, onko tehty vai ei. Kaikille tutuin esimerkki on, jäikö hella päälle. Montako kertaa olette palanneet tarkistamaan. Minä olen ajanut kymmeniä kilometrejä ees taas katsoakseni kytkimiä. Nollaa näyttivät. Kävimme sitten Tampereella. Velipoika oli tullut mökille käymään. Hellan levy huusi punaisena. Sammutti pois. Kahvinkeittimet ovat onneksi sellaisia itse sammuvia malleja. Minulle oli jäänyt päälle Päijänteen toiselle puolelle. Termostaatti napsahteli tunnollisesti kun palasin kotiin.

Kävin vanhempiani katsomassa Lahdessa ja kerroin uusista lääkkeistä ja muistamattomuudesta. Sain oivan vinkin, dosetti. Kävin apteekin kautta ja sain sellaisen pienen taskuun mahtuvan lokerikon. Viikonpäivät ja aamu- sekä iltapaikat olivat järjestyksessä. Siinä ei enää voinut erehtyä, luulin. Maanantaisin se dosetti piti täyttää. Tiistaina huomasin unohtaneeni. Mutta olinko ottanut purkista. Mahdoton muistaa. Vuosi kului ja uusi pilleri tuli sekottamaan opitun järjestelmän. Eikä se ollut ainoa vaiva. Mukaan oli tullut sellaisia pillereitä, jotka oli pakattu kirottuihin painopakkauksiin. Niissä on toisella puolella läpinäkyvä muovi, toisella jokin hopean värinen peite. Otin levyn käteeni ja aloin ottaa sitä pois pakkauksesta. Järkeilin, että se pitää painaa takaa, siltä läpinäkymättömältä puolelta. Olipas tiukka, painoin peukalo punaisena, hemmetti, onhan sen tultava sieltä. Lopulta se tuli, kun muovi repesi. Ei tämä voi olla näin vaikeaa, kuka näitä saa irti, heikkovoimaiset. Vaimo sitten kertoi, että se painetaankin toisin päin. Kas, se olikin helppoa.

Lääkkeet lisääntyivät ja ensimmäinen dosetti tuli liian pieneksi. Uusi ei enää mahtunut taskuun. Seuraus oli se, että sitä unohtunutta dosettia täytyi hakea kotoa. Ratkaisuksi tuli se, että laitoin autoon satsin pillereitä. Kesällä ne kävivät vanhoiksi, olisi pitänyt säilyttää viileässä eikä tulikuumassa autossa.

Ennen, kun vielä matkustelimme, oli kolmen p:n sääntö: passi, pengar ja piljetten. Nyt on saanut jättää passin pois ja lisätä pillerit. Piljetit säilytän aina lompakossa. Luulen.

Lääkeralli on mutkistunut. Resptit menivät vanhaksi eri tahtiin. Ikinä en saanut apteekista kaikkia tarvitsemiani pillereitä. Tuli sellainenkin ihmeellisyys, että reseptillä oli kyllä lääkkeitä, mutta aikaa oli kulunut yli kaksi vuotta. Voi pyhä puliveri. Juoksin työkseni apteekin ja terveyskeskuksen väliä. Joskus sain sellaisen hätäpakkauksen että selvisin hiukan eteen päin.

Lääkkeitä oli jo aika kasa, tarvitsin aina apteekista kassin. Maanantaisin aamulla aloitin palapelin. Isosta laatikosta otin pakkauksen ja napsuttelin pillerit paikoilleen viikoksi. Sitten toisen paketin ja sitten seuraavan. Pillereitä alkoi olla joka luukussa. Mutta sitten, oliko kaikki tarvittavat pillerit dosetissa. Alkuun sekin oli helppo tarkistaa, mutta kun lukumäärä kasvoi, ei sitä enää muistanut kaikkia. Aloin laskea lukumääriä. Jos luku ei täsmännyt, oli mahdotonta tietää, että mikä pilleri puuttui. Tein listan lääkkeistäni, se on lompakossa. Hyvä apteekissa ja kotona, jopa lääkärissä. Mitäs sitten teit, kun laatikossa ei ollutkaan tarvittavaa rasiaa. Äkkiä apteekkiin, resepti vanha, äkkiä terkkariin uusimaan. Mutta ei se käynytkään enää 12 jälkeen, piti tulla aamupäivällä. Entäs ne paperiset reseptit, kuka niitä osasi lukea ja tulkita. Vaimoni osasi, hän kärsivällisesti opetti minua erilaisten adjektiivien avulla. Hui hai.

Ikääntyessä on tullut vastaan näön heikkeneminen ja kuulon huonontuminen. Siitä on taas seurannut vaikeuksia dosetin täyttämisessä. Ne suunnattoman typerät läpipainopakkaukset vaativat aivan oman tekniikkansa. Jos painat huolimattomasti, siis tasaisesti, niin pilleri ei suostukaan tulemaan ulos sovinnolla. Napsahtaen se sitten ponkaisee ulos sinkoutuen pöydälle silmin näkemätöntä vauhtia. Nyt kuulo on avuksi. Yrität seurata kuulon avulla pillerin pomppivaa piiloon pakenemista. Joskus se löytyy pöydältä jonkin purkin tai voipaketin takaa. Mutta usein se myös pyörähtää lattialle ja jatkaa hurjaa kiitoaan seinän viereen, tuolien taakse, pöydän jalan kätköön. Niitä sitten imuroidessa kolisee putkea myöten roskapussiin. Tai vaimo huudahtaa, täällä on pilleri. Ei sitä yleensä voi enää käyttää. Mahdotonta muistaa mikä se on.

Dosetissa on sekin hyvä puoli, että näkee hyvin mitkä lääkkeet on unohtanut ottaa. Joskus siellä on kaikki edellisen päivän pillerit. Paitsi silloin, kun muistaa päivän väärin. Sitä alkaa sekoittaa eri päivien pillereitä, ottaa niitä, mitkä ovat tärkeimpiä, kunnes lehdestä lukee, että mikä päivä onkaan menossa. Onneksi lääkkeissä on pitkä puoliintumisaika, vaikutusta kestää seuraavaankin päivään. Siitä taas aiheutuu vaikeuksia laboratoriossa. Tarkattavat testit voivat näyttää vääriä lukemia. Tai oikeitahan ne ovat, mutta eivät lääkemääräysten mukaisia. Siitäkin selviää, kun siirtää labramenoa.

Aivan kaikkia vaivoja lääkkeitten ostamisessa ei uusi sähköinen reseptikään ole korjannut. Minä annoin komennon uusia kaksi reseptiä. Kännykkään napsahti kaksi ilmoitusta uusimisesta. Menin apteekkiin hakemaan. Ei ollutkaan tullut molemmat uusituksi. Yksi lääke oli vahvistettu kaksi kertaa. Onneksi siellä reseptissä oli vielä satsi jäljellä.

Niin että älkää sanoko, ettei eläkkeellä ole mitään tekemistä.