Ovi raottuu v. 2018

Pinteleen sulasta sorsapari

Istuin iltaa rauhassa kotona. Katselin Paulan kanssa kalentereistamme, milloin minun hieronta olikaan. Olin jo käynyt pesulla ja vaihtanut puhtaan paidan ylleni. Olin kuulemma väärässä. Tämän päiväinen aika oli se peruttu, missä siis se uusi sitten on?

Aamulla vein vaimoni sairaalaan tarkistukseen. Kysyin minne ajetaan. Sinne minne ennenkin oli menty. Kurvasin Cittarin jälkeen oikealle ja ajoin sairaalan päätyyn. Väärä paikka. Paula olisi jo lähtenyt kävelemään, mutta ajoin kuitenkin sairaalan toiseen päähän. Sain käskyn mennä apteekkiin ja torille ostamaan juustoa. Asiat hoituivatkin, ajelin kotiin ja katselin netistä päivän lehdet. Alkoi ramaista, ja kävin pitkäkseni. Heräsin oven kolahdukseen. Makuuhuoneen ovi avautui. ”Missä se lihapaketti on?” En minä mitään sellaista ollut ostanut. ”Sinä et kuuntele, et osannut sairaalaan ajaa, mennään muistikokeeseen.” ”Mennään vaan, mutta sinä tulet kans kokeeseen.” Rauhoittuihan se tilanne, vaikka vähän aikaa oli meillä hiljaista.

Puhelin hälytti, näkyi olevan sellainen soittaja, joka ei ainakaan kahteen vuoteen ollut soittanut. Otin puhelimen ja menin toiseen huoneeseen. ”Pentti Linkola täällä, mitenkäs olet voinut?” Alkoi miltei puoli tuntia kestänyt erilaisten vaivojen vaihto. Minä kerroin omista vaivoistani ja Pentti omistaan. Kertasimme sokeritasapainomme. ”Luin, että sinulle oli tehty jokin verisuoni leikkaus?”

Pentti kertoi nivusesta mennyn sisään ja joku aortan läppä oli vaihdettu. Hyvin toimii. Minä kerroin verenvuototautini vaivanneen ja lääkkeet siihen. ”Mitenkäs Paula on voinut?” Kertailin viime aikaisia hammasseikkailuita. ”Ei saanut pitkään aikaan syödä kuin pillillä imeä, ja sitten jotain pehmeää. Laihtuikin raukka puolessa vuodessa vallan mahdottomasti. Täytyi odottaa leuan luutumista.”
Molemmat valitimme ystävien vähentymisestä. Kuolema vie joka vuosi lukuisia tuttuja pois pelistä, jokuset sairastuvat vakavasti. Erittäin yleinen on dementia. Kysyin Sirkasta. Pentti kertoi vielä viime kesänä olleensa Sirkan kanssa käymässä kauppatorilla ja pikku liikkeissä ja kahviloissa. Nyt ei Sirkka voi enää lähteä ulos, pihaankaan. Sanat ovat kadonneet.

Vaihdoimme mukavampiin juttuihin. Kerroin Pentin nähdyn Tampereella sinfoniaa kuuntelemassa. ”Juu, Vesilahdelta tuli sellainen pieni maanviljelijä. Hän oli innokas luonto ihminen ja halusi auttaa minua kulttuuriharrastuksessa. Hän ajoi Vesilahdelta tänne, vei Tampereelle ja ajoi takaisin tänne ja sitten palasi Vesilahdelle.” ”Minä olen myös jaksanut käydä konserteissa. Väliajalla en jaksa mennä ulos salista, vaan istun tuolissani. Minulla on ollut mukavia keskusteluja siinä. Hannele on poikennut juttelemaan, ja vierustoverini on myös joskus jäänyt sanalle.”

Pentti kertoi, miten hän oli edellisenä päivänä käynyt pihan perällä huussissa. Jotenkin oli päässyt sisälle kaiteesta kiskoen. Tänään hän ei ollut uskaltanut mennä ulos. ”En voi mennä, jos en enää pääse sisälle. Jalat ovat niin huonot, että nuo muutamat talon raput ovat melkein ylittämättömät. Aikoinaan ajattelin olevan hyvä, kun rakensin tämän mökin sorakasan päälle, nyt siitä ylämäestä on tullut haitta.”

Kampesimme taas positiivisiin juttuihin. Pentti kertoi olleensa viime kesänä viimeisellä mustikan poimimis retkellään. Oli hetken poiminut kyykyssä, kun ei enää jaksanut, niin meni polvilleen ja siitä kyljelleen ja lopulta mahalleen. Näin edeten oli saanut 11 litraa kerättyä. ”Enää en uskalla mennä, jalat pettävät.” ”Jos tulee oja, ja pääset siitä yli, niin pääsetkö enää takaisin tullessa? Muistatkos ennen metsäretkellä kesällä. Kävelin metsän varjoisessa viileydessä kuumana aurinkoisena päivänä. Sitten oli ylitettävä hakkuuaukio. Sen puolivälissä kuumuus nousi jo Saharan mittoihin. Just ja just pääsi toiseen laitaan turvaan metsän varjoihin.” Kirosimme avohakkuita, nyt ne ovat vielä kaameampia. Siinä ryteikössä ei pääse hirvikään kulkemaan.

Kyselin miten hän saa ostosmatkansa suoritettua, Sipilän kyläkauppakin on lopettanut. Oli saanut sosiaalitoimistosta taksilappuja. Tyttärensä Leena oli soittanut ja järjestänyt. ”Sepä hyvä. Heikki saattoi tuoda ennen vanhaan, autolla kun ajeli. Niinhän minäkin, kun olin tulossa niin ensin soitin sinulle ja kysyi mitä tarvii tuoda. Monen moista siinä kulki takaluukussa, mennen ja tullen.”

Anustakin kysyin. Hän on kuulemma Kanaalin saarella, Sharkissa, onnelassaan, oli soittanutkin jo vaikka Pentti oli pyytänyt vaan postikorttia. Anu on aiemminkin viettänyt siellä useita aikoja. Saarella ei ole autoja, ovat asukkaat tehneet sellaisen päätöksen. Ei siellä ole teitäkään. Pienellä traktorin peräkärryllä ajetaan pakolliset siirrot. Anu oli asunut Pälkäneveden saaressa useita vuosia. Keväällä oli tuonut tavaransa pois. Uutta asumusta ei vielä ole. ”Anulla on aina ollut kovin vaatimaton mökki, siinä on sellainen vaatimus, että sisävessaa ei saa olla. Ei vanhemmillaan käydessäkään ole vesivessaa käyttänyt.” ”Voi mahdoton, on kyllä sitkeä sissi. Kerro nyt terveisä kun taas soittaa.” ”Kiitos, kerron, sano sinäkin Paulalle paljon terveisiä.”