Sunnuntain
lintukierros
Laulujoutsenet ja kanadanhanhet Pinteleellä.
Lämpö oli
tulvahtanut maahamme tuoden valtavat muuttolintuparvet levähtämään
pelloille ja rannoille. Hyppäsimme vaimon kanssa autoon kiikarit ja
kamera valmiina. Olin koko talven napsinut kuvia talomme äärellä
ruokailleista linnuista. Nyt piiri laajeni. Olin perjantai iltana
ajanut Vuolteen siltojen kautta, vesi alkoi tehdä voittoa jäästä.
Siinä se istui, Pikkuvuolteella elämäni ensimmäinen Pikkujoutsen.
Tunnistus oli varma, kamera kotona. Edellisellä reissulla olisin
voinut kuvata hirviemon ja vasan, liikennekin olisi sen sallinut,
vaan ei ollut kalustoa mukana.
Ensin ajoimme
pikatielle ja kohti Vuolteen siltoja. Annilan kohdalla pysäytin
autoni pölyn lentäessä pysäkiltä. Oikealla huomasin kaksi
joutsenta, ja edellinen pikkujoutsen pakotti tarkistamaan. Otin
ikkunasta muutaman kuvan, laulujoutsenet siinä lepäilivät.
Taavetin lahdella oli
liikennettä, Vuolteen sillalla oli jo kolme autoa pysähtynyt tien
sivuun pienelle liittymälle. Mahduimme sinne mekin. Tervehdimme
lintutarkkailijoita, toisilla oli kiikarit, toisilla kamera. Ylitimme
tien alajuoksun puolelle. Virrassa oli sorsia, kauempana pari
joutsenta. Pikkujoutsenta en nähnyt. Äkisti Tampereen suunnasta
tullut auto survaisi jarrut pohjaan ja kiljunnan säestämänä
miltei pysähtyi. Jälkeeni tullut mies oli jäänyt reunaviivalle
seisomaan ja katselemaan. Huh. Komensin nojaamaan polvillaan aitaan,
minkä tekikin. Siinä kohdassa tuli samassa auto myös H-linnan
suunnasta, ja tie kävi kapeaksi pysäköidyn auton takia. Se oli
miltei viivan päällä, siis laittomassa paikassa.
Me läksimme,
muutaman kuvan sain. Sillalla tuli vastaan leveästä kuljetuksesta
varoittava etuauto. Ajoin yli, ja pysäytin niin lähelle kaidetta
kuin saatoin. Kaksi hurjan leveätä säiliötä sieltä tuli
laveteilla vastaan. Katselin, että osuuko, mutta enhän voinut vain
kadota ojaan hyppäyttämällä autoa. Rekkakuski sitä näytti
edellyttävän sormimerkeistä päätellen.
Pikkuvuolle oli
tyhjä, jatkoimme Pälkäneen tietä tavoitteena Pinteleen sula.
Kelopirtillä kävimme munkkikahveilla. Sulassa näkyi useita
sorsaparvia, ei kovin suuria. En voinut kuvata niitä vastavalon
takia. Kukon tiehaarassa oli hyvä levike autolle, otin kameran ja
aloin laskeutua alas rantaan. Lumet olivat sulaneet edelliseltä
käynniltä, saappaissa oli hyvä edetä. Puitten takaa koetin
katsella virtaan, olisiko siellä kuvattavaa. Ei näkynyt. Jatkoin
pientä mökkiä kohti ja kurkkasin varovasti nurkalta. Kas, siinä
aivan rannassa oli laulujoutsenia, pariskunta. Napsin niistä kuvia
niiden soudellessa rauhallisesti virrassa.
Laulujoutsenet virrassa.
Sitten näin alajuoksun
puolella kaksi kanadanhanhea. Istuksivat jään reunalla. Minun
täytyi edetä puiden suojassa aivan rantaan. Siinä oli valtavia
haaparunkoja, työnsin kameran rungon sivua hanhia kohti. Siinä ne
istuivat, hieman puiden oksat haittasivat tarkennusta. Taisivat
sitten havaita liikkeen rannasta, toinen alkoi hitaasti siirtyä
veteen, jolloin toinenkin seurasi.
Kanadanhanhi laskeutuu virtaan.
Edemmällä Pinteleen sulassa näin
räpiköintiä, hiukan aikaisemmin olin nähnyt ison petolinnun
hahmon oksien takaa. Sitä en pystynyt kuvaamaan. Räpiköijäkin oli
liian kaukana. Ajattelin siellä olevan loukkaantuneen hanhen.
Kanadanhanhet soljuivat ylävirtaan. Kohtasivat joutsenet kaikessa
rauhassa. Puitten oksien lomitse sain niistä useita hyviä kuvia.
Kalasääsken kynsissä saalis, joka ei meinaa nousta millään.
Pinteleen räpiköijä
oli sillä välin lähestynyt paikkaani, ja sain kamerani
tarkennettua sinne, tietämättä mikä siellä oikein oli.
Palasin autolle.
Anneli siellä oli juttelemassa, oli tullut pyörällä ja nähnyt
automme. Anneli kysyi minulta, olikos se petolintu merikotka.
Vastasin, etten ollut saanut varmaa havaintoa. Lähdimme
paluumatkalle, Harhalan sillalla pysäytin ja kuvasin sorsia,
nokikana, heinäsorsa, telkkä. Niitä oli mäen puoleinen kaislikko
täynnään. Vaan hieman liian kaukana kameralleni.
Kotona aloitin heti
ruokailtuani katsella kuviani. Se on usein reissun paras puoli,
katsella mitä yllätyksiä siellä satojen laukausten seassa olisi.
Niin nytkin, suurentaessani kuvaani räpiköijästä havaitsin siinä
olevan kalasääski hirmuinen saalis kintuissaan. Hiukan oli
onnistunut nousemaan veden pinnasta, ja jaloissa näkyi tumma möykky.
Heti sen jälkeen lintu katosi puiden taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti