Vierailu Tampereen paloasemalla v. 2018

Viivi Lönnin piirtämä paloasema

Meille oli järjestetty tutustuminen Tampereen pääpaloasemaan. Katsoin edeltä tiedot Vikipediasta. Viivin töitä olen aiemminkin ihaillut, Jyväskylässä ja Tampereella. Upea Tuomiokirkkomme on myös Viivin piirtämä, samaa hakattua graniittia on senkin ulkoseinässä.

Lähdin ajoissa ja tarkoitukseni oli mennä st1 asemalle tankkaamaan. Olen jo monta viikkoa yrittänyt hyötyä bonus kortistani, kerran olin väärällä asemalla, kerran olin oikealla asemalla, mutta en saanut alennuksia, Shellistä. Asema on pikatien varressa Lempäälässä. Pumpulla työnsin bonuskortin aukkoon, kone käski kääntää syöttö suunnan. Minä käänsin, kortti tunnistettu. Haa, no nyt, ajattelin ja työnsin pankkikortin perään. Näppäilin pin koodin ja aloitin tankkaamisen. Silloin kone ilmoitti, ettei korttiani ole hyväksytty. Sinne meni taas bonukset, polttoaineen sentään sain.

Finlaysonin kupeessa Satakunnan kadulla on kansallismaisemamme, punatiilistä kaunista muurausta ja karkeaksi hakattua graniittia Kurusta. Jugend oli esillä monien eturivin arkkitehtiemme töissä, Tampereellakin on 10 kohdetta, jotka ovat Viivin piirtämiä.

 

Kokoonnuimme pihalla, meitä valui siihen yli kaksikymmentä henkeä, jokusen tunsinkin ennalta. Alkuun ihailimme kauniita alkuperäisiä ovia, jotka oli piirretty kaaren muotoon siten, että jokaisesta ovesta oli suora kulku portille. Ovet oli tietenkin piirretty hevosille ja niiden vetämille palovaunuille. Sisällä katsoimme, missä oli pidetty hevosia, josta hälytyksen tullen ne astuivat halliin, ja katosta laskeutui valjaat. Hevoset kuulemma jännityksen nostaessa adrenaalia veressä pissasivat hallin lattialle ollakseen valmiina sotaan tulta vastaan.

Nykyiset paloautot mahtuvat hyvin ovista ja paikalleen hallissa. Meille esiteltiin paloautojen varustusta. Kokonaispaino on 50000 tonnia, koneissa on yli kolmesataa hevosvoimaa, ja ne voivat kiitää sataa viittäkymmentä. Kyytiin mahtuu ohjaamoon ajaja ja johtaja, takana on pieni koppi neljälle palomiehelle. Savusukeltajia ja pinnan alle sukeltajia varten on hiukan isommat tilat, jotta räpylät saadaan jalkaan. Varustuksia on isosta puhaltimesta Aku Ankasta tuttuihin kirveisiin, moottorisahoja, leikkureita, kankia ym. 

Hallin takaseinässä on edelleen alkuperäiset Jugend puuovet, jotka kapenevat kauniisti yläosastaan. Samoin kaartuvat karmitkin. Ovet oli maalattu vaalean vihreällä värillä yli koko pinnan, ja ne näyttivät aivan kuin äsken maalatuilta, 1907.

Paloautojen vieressä oli lattialla hampurilaisia, palomiesten saappaat ja haalarit kasalla niin, että palomies voi suoraan astua saappaisiinsa ja vetää haalarit ylös. Kaikkialla oli tiukka siisteys ja järjestys. Hälytyshän voisi tulla koska tahansa, ja silloin myös esittelijämme olisi hypännyt paloautoonsa ja karauttanut muiden mukana tulta päin.

Astelimme pihalle ja toiseen rakennukseen, jossa sijaitsi ambulanssien tallit. Niitä meille tuli esittelemään nuori nainen, ensihoitaja. Hän kertoi hieman auton varustuksesta ja omasta työstään. Ennen palomiehet olivat hoitaneet ensiavun potilaille. Nykyisin siinä toimii lääkinnän ammattilainen. Saimme kuulla erilaisista hälytyksistä, lyhimmillään matka on jatkunut vain portille, kun on jo tullut peruutus. Sitten on vuorokausia kestäneitä sotia, joissa on vain miehistö vaihtunut autojen pysyessä paikoillaan. Nykyään autoissa on vesi ja vaahto paikoillaan, eikä enää tukeuduta kaupungin vesijohtoverkkoon. Sitten tuli hälytys. Kaiuttimista kuului millaiseen tehtävään valmistauduttiin. Se ei kuitenkaan koskenut meidän esittelijöitämme. Hauskana yksityiskohtana meille kerrottiin, että palomiehet sanovat tulevansa kotiin, kun he palaavat talleille. Näimme vielä kuuluisan tangon, joka edelleen on käytössä miehien kiiruhtaessa toisesta kerroksesta autoille.

Kävimme myös kellarikerroksessa palomuseossa. Sen olivat rakentaneet eläkkeellä olevat palomiehet. Sinne oli paljon pelastettu esineitä ja valokuvia, hieno kokonaisuus. Kiitimme opastamme raikuvilla aplodeilla.

Kävelimme asemalta sillan yli Plevnaan syömään.

Paluumatkalla huomasin Pikku Vuolteella taas joutsenen, jota arvelin pikkujoutseneksi. Käänsin auton, ajoin tien sivuun ikkuna auki ja kamera valmiina. Joutsen oli uinut puiden taakse, ja minä nousin autosta. Laskeuduin rinnettä ja näin sen uivan, laukaisin muutaman kerran ja yritin edetä hyvälle hollille. Niitä olikin kaksi, näkyivät hyvin. Otin asennon ja laukaisin. Etsin oli musta, ja siinä luki: Lataa akku.