Tampereen konsertti

 

 

 

 

Tampere Filharmonia

27.4.-18

Hirmuinen Mahlerin sinfonia no 2 c-molli, lava ääriään myöten täynnä, laulajat lauteilla ja käyrätorvipartio sekä trumpettipartio soittivat seinän takaa ja yläaitioissa. Allegro maestoso alkoi jymähtäen, siirtyi nopeasti heleään tunnelmaan. Oboe soi Laatokan vuonossa niemen takaa. Hyvin vaikuttavat soolot. Huilut olivat aavistuksen verran terävämpiä ja kuulaampia. Mahler oli säveltänyt sinfoniaansa koko maailman. Sen kuunteleminen tauotta kaksi tuntia nostivat tunnelmat korkealle. Aivan ääneti hyvin keskittyneenä istuimme lumoutuneina. Heti aloituksesta näkyi Rouvalin taianomainen johtaminen. Kaikki kulminoitui hänen keveään liikehdintäänsä ja loistaviin käsiinsä. Santtu-Matias Rouvali on maailmantähti jo nyt, tällaiset esitykset vahvistavat meidän pelkomme, hänet musiikki vetää syliinsä suuremmille areenoille.

Kiintoisa kohta oli jousien näppäily. Altot ottivat soittimensa käsiin kuin kitaran. Ykkös- ja kakkosjouset näppäilivät toiset jousi kädessään, osa laittoi sen syliinsä. Kohta oli myönnytys karnevalistiseen puoleen. Useat kohdat kaikissa viidessä osassa antoivat jousille täyden vallan. Bassot aloittivat jyrähdyksellä ta ta taa, hyvin nopeassa kolmijakoisessa tempossa. Muu jousisto

sävähti täysillä vastauksen, puhaltimet tulivat mukaan, mutta tällä kertaa jäivät taakse. Aivan erinomainen, yhtäaikainen aloituksissa ja diminuendo ja forte osuuksissa, ja trumpetit valloittivat meidät. Oboen lisäksi klarinetit taituroivat yksin ja yhdessä. Oboen kaukainen lumoava kesän sointi vei voiton. Vetopasuunat antoivat soittimiensa tulvia pehmeähköä ääntään, trumpetit vastasivat teemaan, ääni oli asteen verran metallisempi. Fagotit taituroivat tuuban kanssa.

Kuoro asteli lavalle ensimmäisen osan jälkeen. He istuivat toisen osan, jolloin kaksi illan solistia tulivat esiin ja asettautuivat harppujen eteen. Paikka oli virhe. Loistavat laulajat, kaikesta äänestään ja taidostaan huolimatta jäivät orkesterin alle. Etenkin kohdissa, missä kuoro myös lauloi. Ivonne Fuchs mezzosopraano aloitti yksinäisellä soololla. Tumma ääni soi paksuna, erinomaisena kuuloaistimuksena yli salin. Hänen ääntänsä jäin kaipaamaan heti. Sopraano Silja Aalto aloitti orkesterin kanssa. Ääni kantoi vain osittain saliin. Erinomaisen kaunista laulua olisin kuunnellut enemmänkin, mutta loput esitykset soivat kuoron ja orkesterin kanssa. Heidän paikkansa olisi ollut lavan edessä.

Ensimmäinen osa osoitti säveltäjän huiman taidon viedä kertomusta eteenpäin, hän oli ladannut siihen kaikki. Muissa osissa sitten varioitiin tunnelmia, hiljaisista käyrätorvista jopa viiden patarummun totiseen jyrinään. Kolme patarumpalia antoi sellaisen tunnun, että tässä kulkee voittajien vaunu. Tiina Laukkasen kädet antoivat palikoille sellaisen tremolon, jossa niiden pehmustettua valkoista pallopäätä ei erottanut kuin yhtenäisenä nauhana ylös alas. Peter Fodor säesti ja antoi välillä oman näytteensä soolonakin. Lyömäsoittimista sinne patarumpujen taakse siirtyi tarvittaessa yksi soittaja. Niinä kohtina mikään ei voinut vastustaa voittoisan orkesterin etenemistä.

Kuoro oli jälleen huimassa iskussa, sellainen näytös ja kuulotapahtuma suodaan meille vain harvoin.

Rouvalin käsien laskiessa viimeiset nuotit kuulumaan jäimme hetkeksi epätietoisiksi mitä tehdä. Aplodit olivat hurjat, minä tempauduin vierustoverini kanssa seisomaan, komensin edessä istuvat ylös, ja aalto kiersi salia, kunnes kaikki taputtivat seisaallaan. Solistit, kuoron johtaja ja kapellimestari saivat tulla uudelleen ja uudelleen kiitettäviksi. Orkesteri seisoi ja nautti työstään ja sen palkinnosta, minkä pystyimme antamaan.