Kesä Hyrkillä, talvi suljetulla v. 1972-73

Hyrkiltä suljetulle osastolle

Kekkonen myönsi eron upseerin virasta. Ei sitä kirjettä helppo ollut lähettää, Salosen Marja sen vastaanotti Vammalan postissa. Arvasi asian: ”Erokirjettäkö lähetät?” ”Kyllä, siitä on kysymys.” Ehkä hän ehti lukea osoitteen, Pekka ei sitä huomannut. Asia oli lopullinen, vietiin loppuun Paulan kanssa yhdessä tehdyt suunnitelmat siirtymisestä tilan hoitoon. Koputus taloustoimiston oveen Tyrvään Piirimielisairaalassa, oven aukaisu. ”Päivää.” Reipas kävely huoneen perällä olevan kirjoituspöydän eteen, Pekka kätteli Tommilan ensin ja sitten tilanhoitaja Martti Posion. Molemmat katselivat hymykarein sisään tulijaa. Palkkaus oli sillä selvä, Hyrkin saapasmontusta aloitettiin kesärengin työt. Olihan sitä edeltänyt soitto Martille, jonka Pekka hyvin tunsi entuudestaan. ”Älä hyvä poika, mitä sinä nyt, meinaatko jättää viran armeijassa kesken?” ”Kyllä, tätä olemme miettineet kaksi vuotta, olen jo erokirjeen lähettänyt.” Hyrkin maatilalla oli 50 hehtaarin pellot, niille kaivattiin kokenutta apulaista. Palkkaamista taisi auttaa se, että miehet olivat tunteneet toisensa jo useita vuosia, ja Martti tiesi, että uusi renki kyllä tulisi töissä pärjäämään. Saisihan hän samalla Taunolta ja häneltä käytännön koulutusta, kylvöstä korjuuseen.

Rasvamontulla oltiin ennen seitsemää, Tauno jo olikin paikalla aikaisemmin. Häntä hieman jännitti uusi renki, jonka työt ja tekemiset vaikuttaisivat paljon hänenkin töissään. Kohtaus oli välitön, lämmin kädenpuristus ja katse silmiin. Taunoa kyllä hymyilytti sellainen töitten vaihto, tiesi hän kuitenkin Innanmaan ja sen, että se oli kohtalainen talo. Martti saapui. ”Hae Tauno traktori kuivurilta ja laita peräkärry perään. Otamme potilaita kyytiin ja menemme perunavarastolle hakemaan siemenperunalaatikot.” ”Tules Pekka mukaan.” Potilaat kiipesivät lavalle, sinne meni Pekkakin, Tauno ajoi. Kyyti oli hieman pomppivaa. ”Jaha, tiällä ollaan sano savolaisukko kun metsään ajoi. Otetaan oppimisen kannalta, siksihän tulinkin.” Kevät oli lempeä, aurinko paistoi ja tie pöllysi. Perunalaatikot nostettiin potilasvoimin aitasta lavalle. Niille oli rakennettu kellari aitan alle. Se seisoo yhäti paikoillaan kaupungintaloa vastapäätä, kirkonpuoleisessa päässä. ”Tules katsomaan,” Martti halusi näyttää hyvin tehdyn rakennuksen. ”Katsos näitä parruja ja piiruja, kaikki puut ovat täysipuhtaita. Tällaista ei näe missään muualla. Jos tämä tulisi myyntiin, niin parempaa hirsirakennusta saa hakea, eikä Tyrväältä löydy.” ”Pekka, sinä saat ajaa takaisin. Minä hyppään lavalle.” Hyppy ohjaamoon, avaimen kääntö ja kone alkoi kiertää, ei käynnistynyt. Tauno tuli avuksi ja työnsi pysäyttimen takaisin. Massey Fergusonissa oli erilainen mekanismi kuin Fordissa. Päästiin takaisin Hyrkille. Tauno tuli sanomaan: ”Sinä kaadoit sähköpylvään tullessasi.” Tätä pekka ei uskonut, arvasi vedätykseksi. ”En kaatanut, sinä olisit huutanut lavalta niin kovaa, että minä olisin sen kuullut.”
Kylvöt alkoivat äestyksellä, jousipiikkiäkeellä kierrettiin sopiva lohko valmiiksi. Pekka kiinnitti taakse uuden koneen, lannoittimen. 50 kilon säkit oli ennalta viety pelloille sopiviin kohtiin. Siitä maasta säkki temmattiin syliin, astuttiin lannoittimen askelmalle, mäjäytettiin laatikon reunalle. Puukko vyöltä, veto säkin kupeeseen koko matkalta ja lannoite valui säiliöön. Uusi säkki maasta, taas uusi, viimeinen, maan pinnalla oleva littuun painunut säkki oli raskain. Se oli kuin jäykkä lahna, säiliöön vaan sekin kammettiin. Tauno oli aloittanut kylvön perässä. Molemmat koneet möyrivät mustan, höyryävän maan kimpussa siementäen sen uudelleen kasvuun.

Syksy sai, puinnit oli tehty, oli kynnön vuoro. Martti pyysi Pekkaa iltaisinkin kyntämään, se olikin mukavaa työtä. Maa kääntyi kauniisti. Aurat oli säädetty oikein ja siihen asti kynnettiin kunnes tuli pimeä. Aamulla jatkettiin, Martti tuli tutkimaan jälkeä. ”Katsos, tules Pekka tänne. Tässä, katsos aloitusta, tämä on pari metriä edempänä kuin tuo toinen aloitus.” Martti asteli mittaillen jaloillaan jälkiä. ”Tässä samoin kuin kaikessa muussakin työssä täytyy pyrkiä siihen, että kaikki vaiheet tehdään siten, että pelto tulee tasaisesti työstettyä. Tässä tulee yksi ylimääräinen kytö, kun et ole lähtenyt samasta linjasta. Se näkyy sadossa epätasaisuutena. Sama on äestyksessä, yhtä paljon muokataan kaikkialla pellolla.” Asia valkeni, Pekka oli kyllä oppinut teknisesti eri koneiden käytön ja huollon. Sen sijaan äskeisen kaltaiset keskustelut ja opetukset olivat pakostakin jääneet vähemmälle. Käydessään Houhajärvellä Posion mökillä saunomassa Pekka aina nosti näitä kysymyksiä esille. Kokenut Martti myhäili tyytyväisenä ja jakoi mielellään tietoaan saunan kuumuudessa. Antin kanssa pakenivat löylyistä ja hyppäsivät laineille jäähtymään.

Innanmaan vuokralainen pitäisi vielä talven sopimuksestaan kiinni. Keväällä alkaisi talossa uusi isäntä oman kylvönsä. A mielisairaala haki hoitajan sijaista sopivasti syksyksi. Pekka vaihtoi maamiehen vaatteet hieman siistimpään asuun, ilmoittautui toimistossa ja aloitti mielisairaalan hoitajan työn. Työ oli varsin kevyttä, lähinnä valvomista ja potilaiden ohjailua ruokailuun, ulkotöihin, kortinpeluuseen tai muuhun vapaa-ajan viettoon. Hyrkin paremmat potilaat olivat jo tulleet tutuiksi, hehän olivat aina mukana maatöissä tarvittaessa. Traktorilla mentiin kesäsaunaan ja uimaan. Potilaat pitivät kovin näistä reissuista. Eniten heitä joutui auttamaan saunassa. Tukan pesu ja varpaiden kynsien leikkuut kuuluivat hoitajille. Uusi tyttö tuli mukaan töihin. Hän joutui mukaan saunottamaan miehiä. Hieman häntä aluksi hirvitti alastomien miesten varpaiden leikkuu.
Työt jatkuivat A mielisairaalan suljetulla osastolla, nykyisessä kaupungintalossa. Sen toisessa kerroksessa Kukkurin puolella oli miesten osasto. Siellä olivat ovet aina lukossa. Vaaleankeltaiset kiviseinät olivat imeneet sisäänsä vuosikymmenien elämän hajut ja kulumisen. Pekka soitti kelloa ovella. Aukaisemaan tuli Kari, osaston hoitaja. ”Terve, me emme olekaan ennen tavattu, sinä tulet meille talveksi auttamaan.” ”Kyllä vain, terve terve.” Kari johdatti ympäri osastoa, katsottiin yleiset tilat ja erikseen lukittavat putkat ja yösijat. Viimeiseksi mentiin toimistoon. Osastolla oli sairaanhoitajana Karin vaimo, mukana oli vielä muita hoitajia, sekä miehiä että naisia. Ensimmäinen työ oli paskahousun pelaaminen potilaiden kanssa. Hoidokit olivat siinä erittäin taitavia. Voi sitä naurua, joka seurasi heidän voittaessaan hoitajat. Pekka oppi tuntemaan heidän tapansa, osasi toki pelata, mutta ei kokenut voittamista tärkeänä. Päivittäin pidettiin henkilökuntapalaveri. Osaston mieslääkäri veti sitä, siinä käytiin läpi edellisen päivän kulkua, potilaiden kuntoa ja reagoimista, uuden päivän suunnittelua ja lääkitystä. Joskus näissä istunnoissa kysyttiin myös Pekalta mielipidettä.
 Nuo lukitut huoneet olivat alkuun painostavat, kevääseen mennessä sinne meno oli vain tavallista työtä.  Henkilökunta piti välillä saunailtoja. Siellä olivat yleensä kaikki mukana. Ilmapiiri oli avointa, kukaan ei ollut vaivaantunut omista peloistaan tai tuntemuksistaan. Saunottiin, syötiin makkaraa ja juotiin kaljaa, uitiin ja painuttiin kotiin maate seuraavaa työpäivää varten. Harvoin kukaan siellä humaltui. Miehillä ja naisilla oli tietenkin omat pukuhuoneensa. Naisten huoneesta kuului huutoa ja miehen ääniä. Tiesihän Pekka keitä siellä oli. Ainoastaan osaston lääkärillä oli riittävästi itsetuntoa mennä naisten huoneeseen. Äänet voimistuivat, nainen kuului kieltävän ja käskevän miestä ulos. Silloin oli mentävä apuun, ovi auki, tilanteen arviointi, ”Lähdes nyt ulos täältä, tytöt haluaa pukea rauhassa.” Eihän apuhoitajan viransijaisen puheella ollut vaikutusta. ”Autas nyt Pekka vähän, saan päälleni.” Käden vienti lääkärin olalle ja ohjaava ote ei auttanut. Tällä oli olutpullo kädessä ja muut asiat mielessä. Ei siinä auttanut muu, Pekka koppasi miehen syliotteeseen ja alkoi nostaa häntä ovien ulkopuolelle. Lääkäri alkoi huutaa: ”Täällä käydään käsiksi, herrajumala, minuun käydään käsiksi!” Ote piti, taapersivat yhdessä ulos.