Treeniä ja telinevoimistelua v. 1964-67

Telinevoimistelua oppikoulussa

Koulumme tilat alkoivat olla ahtaat, oppilasmäärä kasvoi hurjaa vauhtia. Koulussa haluttiin eroon liikkuvista luokista, opetusvälineet ja luokat olivat riittämättömät, kalusto oli kulutettu loppuun. Vanhaa nelikerroksista kouluamme oli taas aika suurentaa. Elimme hetken välitilassa, kunnes uusi ja upea lisäsiipemme valmistui. Meistä se oli aivan mahdottoman tilava ja komea. Erityisesti juhlasali herätti hämmästystä. Se oli miltei kaksinkertainen vanhaan verrattuna. Rehtorimme esitteli ylpeänä saavutusta, saimme samalla tiukat ohjeet käyttäytymisestä ja omien luokkiemme kaluston hoitamisesta. Uudet pukuhuoneet ja suihkut olivat heti täydessä käytössä. Me pojat saimme juosta kierreportaita voimistelutunneille. Portaat oli suojattu vinottain asetetuilla lankuilla, joten saatoimme melkein salaa loivaista saliin ja takaisin. Sali oli niin suuri, että sen keskeltä laskettiin väliverho jakamaan tila kahtia. Yleensä tytöt olivat salin kirkon puoleisessa päässä yhtaikaa meidän kanssamme. Joskus Uurron Ritvan tamburiini kuului meidän puolelle. Miilunpalon Eino opetti meille telinevoimistelua, samoin Uurron Alpo.
Minua alkoi rekki kiinnostaa. Kävin suutarilla teettämässä itselleni nahasta rekkihanskat. Ne tulivat kämmenpojan ja kahden keskimmäisen sormen suojaksi. Otteen pitämiseksi meillä oli käytettävissä magnesium jauhetta. Voimakkaassa heilahduksessa pidettiin rekistä kiinni minkä kerittiin, ja nahat käsissä olivat kovilla. Hanskat auttoivat hyvin. Ensimmäinen liike oli rekillä kieppi taaksepäin. Sen kaikki oppivat, toiset hitaammin. Siinä oltiin rekillä kädet suorina tanko vatsan kohdalla. Siitä oli sitten pienellä vauhdilla ja jalkojen eteen heittämisellä kiepautettava kerran ympäri. Piti vielä pysähtyä samaan alkuasentoon. Kokeneemmat auttoivat siinä kriittisessä vaiheessa tuuppaamalla lantiosta. Seuraava opeteltava oli kippi. Siinä rekki oli hieman korkeammalla, siihen hypättiin kiinni roikkumaan molemmilla käsillä. Jalat ponkaisemalla rekkiin kiinni nilkkojen tasalle samalla käsin vetämällä ylöspäin potkaistiin jalat suoraksi yläviistoon. Käsien vedon ollessa sopiva vatsa otti rekkiin kiinni ja jalat takaisin palatessaan kiepauttivat ylävartalon rekin päälle. Tässä olikin sitten jo opettelemista. Yläruumis aina valahti taaksepäin, eikä kääntynyt rekin päälle. Toisilla meni parikin vuotta opettelemiseen.

Minä harjoittelin Reposen Pertsan kanssa yhä parempaa suoritusta. Molemmilla oli riittävästi voimaa käsissä ja koordinaatio toimi, opimme nopeasti perussuorituksen. Talvi-Ojan  Aarne alkoi  pitää telinevoimistelukerhoa iltaisin. Minä olin siellä aina kerran viikossa mukana. Aarne oli rauhallinen koulun käynyt upseeri. Hän alkoi sitkeästi harjoitella rekillä takakieppiä. Siinä noustaan rekille selkä päin heilahduksen avulla kädet suorana ja takamus rekin tasalla. Ei se onnistunut minulta eikä Aarnelta. Kippiä sen sijaan harjoittelimme yhä paremmaksi. Siinä aluksi otetaan heilunta eteen ja taakse, ja eteen heilunnan ollessa miltei lakiasennossa suoritetaan liike. Aloin harjoitella kippiä ilman heiluntaa. Siinä nostetaan nilkat kiinni rekkiin riipunnasta. Siinä syntyy pieni liike taakse. Takapuolen liikahtaessa taaksepäin jalat ponkaistaan suoraksi eteen, rekki tulee kuin itsestään lantioon kiinni. Siitä levollisesti annetaan jalkojen heilahtaa alas ja taakse. Oikein jännitettynä yläruumis kiertyy rekin yläpuolelle. Heiluntoja ei tarvita, liike on harmooninen ja kaunis. Opimme molemmat tämän tavan.Kallion Markku tuli kerran kavereittensa kanssa kerhoon. "Mitä sinä täällä teet?" Markku uteli. Ponkaisin kipin paikaltani eikä enää kyselyt jatkuneet.

Uurron Alpo piti meille kuntopiiriä ja testit päälle. Siinä oli kahdenkymmenen sekunnin aikana tehtävä vuorollaan etunojapunnerruksia, penkin yli hyppelyä, leuanvetoa ja kahden köyden avulla katossa käyntiä. Suorituksista laskettiin pisteet. Köysikiipeily oli minulle erittäin helppoa. Köysi kummassakin kädessä vuorovedolla edettiin kattoon ja tiputtauduttiin alas. Siitä sai kaksikymmentä pistettä. Jokiniityn Olli oli vahva jässikkä ja ankara keihäänheittäjä, Virtasen Sakarin kanssa molemmat harjoittelivat painon nostoa. Heillä olikin koulun lihaksikkaimmat vartalot. Kiipeämisessä kattoon täytyi jaloilla potkia mukana oikean rytmin löytymiseksi, silloin ylös pääsi melkein puoli-ilmaiseksi. Pillin vihellyksestä minä kapusin ylös ja pudottauduin nopsasti alas aina välillä hidastaen vauhtia köysistä. Aikaa oli ja aloin kiivetä toista kertaa. Pääsin kaksi kolmannesta matkasta kun pilli soi. Leuanvetoa treenattiin välituntisin. Meillä oli siinä sama porukka aina koettamassa. Ensimmäinen veti yhden leuan, muut perässä. Sitten kaksi leukaa, sitten kolme kertaa, niin pitkään kun vain jaksoi. Parhaimmillamme vedimme kolmetoista kertaa, siihen aika yleensä loppui. Siinä tuli silloin kiskottua sellaiset kahdeksankymmentä kertaa leukaa. Seuraavalla välitunnilla taas sama treeni. Uurron laskiessa kuntopiiriä vedin kaksikymmentäyksi leukaa. Jokisen Juha innostui myös leuanvetoon, hän veti kolmekymmentäkaksi kertaa. Juhasta tuli niin väkevä, että hän veteli voimanostoja rekillä useita perälläin. Minä harjoittelin renkailla samaa liikettä. Siinä riipunnasta nostetaan suoraan kroppa ylös kädet suorana renkaan päällä. Nuutilan Kari kerran näki minun harjoitteluani. Hän tokaisi, että kahden vuoden kuluttua se voi onnistua. Lisäsin treeniä, vedin toistakymmentä nostoa yhteen syssyy
 Rainion Kari oli myös taitava telinevoimistelussa. Hänen kanssaan aloimme harjoitella puolijättiläistä. Siinä lähdetään rekin päältä kädet suorina, ponnahdetaan taaksepäin ja heilautetaan kädet suorina edessä pisteeseen, mistä vielä päästään takaisin alas ja taakse. Harjoittelu ei ollut tehokasta, meiltä puuttuivat matot. Oikeastaan sen liikkeen harjoitteluun olisi pitänyt olla vaahtomuovikasa, siihen olisi ollut turvallista pudota. Ollessani rekillä huusin Tessukalle: ”Katsos, näin tehdään puolijättiläinen.” Läksin liikkeelle ja siihen muisti katkesi. Miilunpalon Eino oli katsellut minun lentoani käsien irrottua ja alastuloani kovalle permannolle niskoilleni. ”Kuoli.” Eino kertoi minulle myöhemmin ajatelleensa. Ojansivun Olli kertoi minun pamahtaneen lattiaan, sitten nousseen istumaan aivan harmaana ja vaipuneen takaisin maahan. Olli siinä oli ensimmäisenä toipunut ja hän toimitti ambulanssin kutsumista. Niin tapahtui, minut vietiin aluesairaalaan. Siellä heräsin sängystä. Siinä päädyssä olivat vanhempani ja muutama luokkatoverini, ainakin Niemelän Juha ja taisi siinä Tessukkakin olla. Kertoivat sitten minulle, mitä oli tapahtunut. Vuosia meni, ennen kuin sain muistettua tuohon huutooni saakka, siitä eteenpäin en ole päässyt. Aluksi en edes muistanut koko päivän tapahtumia. En saanut nousta petistä moneen päivään. No, hätähän minulle tuli, pulloon oli helppo pissata, mutta maaten en suostunut isompaa hätääni tekemään sänkyyn. Toisena yönä oli sitten koetettava löytää vessa. Hipsin hiljaa käytävälle ja aloin etsiä, lopulta minua onnistikin, suoritin varsin äänekkään istunnon. Valitettavasti olin löytänyt hoitajien huoneen vessan, kiinni jäin.