Kilpailua lausunnassa ja kirjoittamisessa - 60 l

Henkiset kilpailut

Aittalahdessa pidettiin koulujen väliset kisat. Sinne oli kutsuttu osanottajia pitäjämme rajojen ulkopuoleltakin.  Jokipohjan Anni niistä meille kertoi. Hän alkoi jaella tehtäviä niille, jotka halusivat osallistua tai joita hän ehdotti osallistumaan. Sarjat olivat ainakin matematiikka, piirtäminen, laulu ja runonlausunta. Toiset innostuivat kovasti yrittämään ja harjoittelemaan. Minäkin jostakin syystä sain ottaa osaa runonlausuntaan. Tietenkin, olihan aihe minulla aivan outo. Mietin kappaletta, tai siis runoa, minkä esittäisin. Äitini ehdotti runoa. Siinä isä jänis oli niin rohkeaa, kunnes haavasta värisi lehti. Juuri oli sanonut pojilleen: ”Ei meillä pelätä.” Samassa jo pakoon pötki. Siinäpä hyvä ja lyhyt tarina. Minä esitin sitä kotona iltaisin. Mennessämme kilpailun aattona nukkumaan kerrossänkyymme siskoni Kiti sai päähänsä, että minun runo on huono. ”Opettele toinen runo, minusta Kolme Jyvää on parempi.” ”No enhän minä sellaista osaa ulkoa, ei siitä mitään tule.” ”Se on hyvin helppo, minä opetan.” Aloin kuunnella ja toistaa runoa hiljaa Kitin perässä. Monta kertaa sain sitä toistella ennen nukahtamista. Kouluun oli tullut outoja oppilaita, silloin näin ensimmäistä kertaa Hiedanmaan sisarukset Putajasta. Olimme alakerroksessa yläluokassa. Saimme katsella ja kuunnella toisten esityksiä. Brita Hiedanmaa lausui myös runon minun jälkeeni. Kolme Jyvää meni kyllä oikein, mutten kait osannut eläytyä, tulin toiseksi Britan jälkeen. Loppu menee muisteluksen puolelle, minusta Liuhalan Tommi osallistui lauluun ja Kalliomäen Auli piirustukseen. Matematiikassa taisi olla Talolan Eeva-Liisa, hän oli meistä nopein ja tarkin laskija.

Saavuttaessani toisen tilan ajattelin tämän homman kyllä sitten minulle riittävänkin. Kunta alkoi järjestää jokaisena vuonna omia henkisiä kilpailujaan uudella kauppalantalolla. Sinne eksyin äitini hoputtamana kirjoituskilpailuun. Istuimme suuressa valtuustosalissa, mistä meitä osallistujia jaettiin eri huoneisiin. Me kirjoittajat saimme pienen huoneen jossain sivussa pihan puolella. Meitä oli siinä kymmenkunta toivorikasta yrittäjää. Kouluumme oli tullut kolmannelle luokalle Kalskeen Leena Lauttakylästä. Hän sopeutui heti hyvin joukkoomme vilkkaana ja iloisena tyttönä. Nyt hän oli mukana yhtenä osallistujana. Meillä oli paperit ja vihot edessämme, tehtävät oli annettu ja Hongiston neiti laittoi oven perässään kiinni. Vilkas Leena oli jo ehtinyt osoittaa kirjoittamisen taitojaan koulussa. En ole kysynyt, taktikoiko hän vai muuten vaan ei hiljentynyt kirjoittamaan. Hän puhua pölisi muitten kanssa. Se yllätti minut ja vaikeutti keskittymistäni aiheeseen. Helppoa kirjoittaminen minulle oli, mielikuvitus laukkasi aina kaukana edellä, hiljaisuudessa. Palasimme saliin jätettyämme työt arvosteltaviksi. Kirjakaupan omistajat Hongiston sisarukset suorittivat jyvityksen. Leena sai ensimmäisen palkinnon, minä tulin toiseksi. Tunsin tyytyväisyyttäkin kävellessäni pokkaamaan alpakkalusikkaa.

Talvi taas opiskeltiin, erityisesti kasvien latinankielisiä nimiä. Niitä oli meillä sata kappaletta, jokainen oli kesällä kerännyt, kuivattanut prässissä, liimannut kartongille ja kirjoittanut suvun ja nimen pieneen lomakkeeseen paperin kulmaan. Latinaksi. Hullumpaa hommaa en ollut konsaan tehnyt. Käsittämättömiä nimilitanioita, taraksakum, violacae…, huh. Sain Litjalta kokeessa kympin, mutta mitään en siinä oppinut. Kukka kun välähti eteeni nimi tuli kuin papukaijalla. Niitä harjoittelin niin paljon, että erehtymättä tunsin kaikki, mutten suinkaan tuntenut kasveja. Tunnistin vain niiden erilaisten kukkien hahmot, jotka sitten laukaisivat päässäni nimen.

Partiotoiminta vei kaiken vapaa-aikani. meillä oli jokaisella jäsenkirja. Siihen suoritettiin ja merkittiin hiljalleen karttuvat taitomme. III luokka, II luokka ja vaativimpana I luokka. Vartionjohtajamme otti suoritukset vastaan. Pyöräilin Kukkuriin Muurosen Jarmolle, hän oli hieman vanhempana minua edellä taidoissaan. Hän kuulusteli taitojani ja merkkaili niitä vihkoon osatessani asiat. Ei hän helpolla minua päästänyt, kyse tuli ilmansuunnista, miten auringon ja kellon avulla saadaan selville etelä-pohjoinen ja siitä itä-länsi. Ensimmäisellä kerralla en huomannut iltapäivän tunnin kohdalla käyttää todellista tuntimäärää, esim kello kaksi iltapäivällä. Silloin on käytettävä aikaa neljätoista. Tämä jaetaan kahdella, saadaan tulokseksi seitsemän. Nyt on käännettävä kello vaakasuorassa siten, että seitsemän osoittaa aurinkoon. Silloin kellon kuusi-kaksitoista akseli näyttää etelän ja pohjoisen. Kaksitoista pohjoisen. Merkinnän sain välitunnilla koulussa. Muurosen Jarkke ja Väätäisen Kalevi puuhasivat usein yhdessä, molemmat olivat iloisia ja irtonaisia kavereita. Sattui heidänkin kesken hiukan otallusta, mistä sitten saikin alkunsa. Välitunnilla uittoyhdistyksen aidan vieressä Kallu alkoi huutaa Jarkelle. Minusta näytti siltä, että Jarkke esitteli voimiaan Kallulle jotensakin voimallisella tavalla. Kallu tempaisi avokämmenellä Jarkkea poskelle aikas mällin. Silmälasit hajosivat ja lensivät mäkeen. Välituntikello soi, Kallu ja muut lähtivät sisälle, minä jäin Jarken kanssa keräämään lasien kappaleita maasta. Sangat olivat poikki ja linssit irronneet. Jarken kädet tärisivät hänen niitä noukkiessaan.

Kauppalan talolla oli taas henkiset kilpailut. Kotoa oli tönitty niin paljon, että istuin salissa katselemassa mahdollisia kilpakumppaneitani. Haa, Leenaa ei nyt näkynyt, olin varma voitostani. Samassa luokassa kuin aikaisemmin saimme nyt kirjoittaa rauhassa. Reippaana jätin työni arvosteltavaksi usean muun kanssa. Alkoi palkintojen jako. Onnelliset voittajat, toiset ja kolmannet pokkasivat palkinnot suorituksistaan. Vuoroon tuli kirjoituskilpailun tulokset. Hongiston neiti julisti: ”Tänä vuonna ei ollut oikein hyvä taso kirjoituksissa, niinpä me emme jaakaan ensimmäistä palkintoa. Toisen palkinnon saa Pekka Turtiainen.” Klap, klap, ja minun oli marssittava nöyryytettäväksi. ”Siis mitä, ei jaetakaan ensimmäistä palkintoa. Minähän kuitenkin voitin, voi hyvät ihmiset sentään.” Minulla pyöri mielessä kävellä ulos ilman palkinnon hakua, mutten rohjennut. ”Jaetaankos Voiman kilpailuissakin pituushypystä vain toinen palkinto, kun Niemelän Hannu nyt hyppäsi sentin vähemmän kuin Kallion Markku viime vuonna? Vaikka voitti kisat. Ei tällaista Hongiston neitien arvostelua osaa pitää minään, lähdetään täältä sano Hakala kun sauna paloi.”