Tarinointia ja työntekoa -70 l

Kesäpäivän tarinoita

Matti oli Virtasilla kotona. Hän oli saanut Innanmaasta kukon, Villen, sillä ehdolla, että sitä ei laiteta pataan. Kanat olivat siellä munineet aikansa, eikä talossa ollut aikaa sulkasadottaa niitä. Siitä olisi tullut liian pitkä tauko tuotantoon. Pekka niitä kanoja sitten myi sellaisille, jotka ostivat niitä muutamia kymmeniä tai jokusen sadan verran. Kyllähän ne munisivat taas, kun olisivat uusineet sulkansa ensin. Taisi viimeisissä kanoissa olla valkovatsuria, se ei ostajaa haitannut. Laitettiin kanoja pakkaseenkin, mutta työ oli iso eikä siitä paljoa kostunut. Kukkoja oli alun perin ollut viisi. Niistä pääsi kolme heti ruokapöytään, kunhan olivat ensin kasvattaneet helttansa komeaksi. Muusta niitä ei aikaisemmin kanoista erottanutkaan. Toisilla kanoilla kun oli tapana pyrkiä polkemaan muita. Kukon kasvettua voimansa tuntoon se lopetti sellaiset leikit nopeasti. Viimeisenä lähti Ville Virtasille. Heillä oli pieni kanala, ulkona vähäinen tarha kesäksi, nelisenkymmentä kanaa. Ville oli siellä paimentanut laumaansa jo pari vuotta.

”Tuus ny kattoon, Ville on komia kukko. Sen kannukset ovat jo kasvaneet ympäri. Olen antanut niiden olla, kun ei siitä ole haittaa ollut.” ”Katos vaan, ei taida enää tuntea.” Pekka katseli entistä kukkoaan. Tärkeänä se tepasteli ja vartioi laumaansa. ”Ei tänne parane kanahaukankaan koettaa, Ville kyllä kurmottaisi sen. Meillä oli kerran muutama kana ja niitä vahti nuori kukko, olivat pihatarhassa. Siihen lennähti onneton kanahaukka, taisi olla vallan keväällinen poikanen. Tarrasi kiinni kanaan, joka räpisteli ja parkui kamalasti. Kukko hyökkäsi hätiin, lennähti haukan niskaan alkaen nokkia. Haukalla ei ollut voimia viedä kanaa mennessään, kun kukko piru istui selässä. Irrotti otteensa ja aikoi taistoon. Kukko vallan hurjistui, haukka jäi alakynteen ja yritti karkuun. Ei kukko laskenut sen vertaa, että olisi polo päässyt lentoon. Juoksi sitten pitkin tarhaa kukko perässä. Lopulta pääsi  verkon raosta toiselle puolelle ja ilmaan. Kyllä kukko pörhisteli ja huitoi siivillään ja kiekui.” Pekasta oli aina hauska kuunnella Matin ehtymätöntä juttuvirtaa. Vanha isäntä oli elänyt pitkän työteliään elämän, ollut mukana politiikassakin ikänsä, kova kommunisti niinkuin poikansakin. Ei siitä koskaan puhuttu, politiikasta. Mitä se olisi hyödyttänyt, vastakkain kova kokoomuslainen ja ankara kommunisti. Parempi vain pysytellä tärkeämmissä asioissa. Putkahtihan se joskus esiin, mutta vain silloin, kun Matti kertoi sattumuksista Vammalan puolue-elämästä. Ei Pekalla varsinaista asiaa ollut, tulipahan vaan kesän kuumuudessa pyöräilleeksi. Matti jatkoi: ”Otin viimekeväänä Oittisen Einon töihin tuonne metsäpellolle. Sinne oli kasvanut aikas lailla pajuja pellon reunoille. Siitä olimme talvella vieneet vähän tukkeja sahalle, senkin alueen Eino lupasi siivota. Menin sitten katsomaan parin päivän päästä. Eino oli siivonnut hakkuun jäljiltä puut ja oksat kasoihin. Tarkka on niinkus tiedät. Näkyivät varikset vievän isompia oksia pesän rakennukseen kuin mitä Eino suori pinoihin. Oli siellä plaani puhdas. Minä sitten käskin Einoa putsaamaan pellon ojat ja tulin kotiin. Vartoilin vähän, että Eino saisi työnsä valmiiksi, mutta viikon päästä minun oli käytävä pelastamassa hänet. Einon työ oli niin hidasta, että teki pajuista selvää hitaammin kuin mitä se kasvoi. Vesurilla katkoi yksitellen sellaisia risuja, että minä olisin viikatteella ne vetänyt. Sinne olisi hukkunut koko mies syksyyn mennessä.”

Pojat, Hannu ja Osmo olivat tekemässä remonttia talon alarinteen puoleisessa päädyssä. Siellä oli autotalli ja hyvät tilat varastolle. Volgaa korjattiin. Se oli nostettu pukkien päälle, Osmolla oli siellä hitsattavaa. Talosta laski rinne eteenpäin jyrkkänä. Sitä vielä korotti autotallille tehty penger. Siitä näkyi hyvin kylälle ja tielle. Alangon Matin talo ja navetta olivat tien toisella puolella peltojen takana. Vähäinen metsikkö esti Lehtimäkeä näkymästä. Oikealla oli Jarkon talo, samalla puolella tietä. ”Tuus kattoon, mä olen siivonnut sivuhuoneen ja tehnyt sinne hyllyt.” Hannu meni edellä. ”Katsos vaan, pysyy nyt tavarat paremmassa järjestyksessä.” Hyllyille oli kasattu varaosia ja suodattimia. ”Ei tää vielä ole valmis.” ”Saisit tulla minullekin tekemään saman työn piharakennukseen. Talli on aivan kaaoksessa.  Ei sieltä mitään löydä, tavaran hakeminen vie pidemmän ajan kuin sitten itse työ. Kuulin tuolla Heikiltä, että olisit hankkinut hydraulisen nostimen, traktoriin letkulla kiinni.” ”Joo, kyllä on sellainen, se nostaa varmaan viisi-kuusi tonnia.” ”On sitten aikas peli. Kuulekkos, pihaan tuli traktori.” ”Niin kuuluu, kai se tänne alas osaa.” Miehet siirtyivät ulos. Lehtimäen Fordi sukelsi näkyviin kulman takaa, heilauttivat tervehtiäkseen. Heikille tuli kiire kopissa. Hän koetti polkea jarrua, mutta sen alle oli vierähtänyt korjattavaksi tuotava laturi. ”Perkele, minä ajan tuon Volgan perään, maksan sitten vauriot,” Heikin oli tehtävä päätös nopeasti, joko ajaa rinteestä alas tai sitten päin. Samalla hän sotki jarrua minkä kerkisi. Laturi pyörähti pois polkimen alta. Foordi seisahtui aivan hetkeä ennen törmäystä sannan roiskuessa takapyöristä. ”Sinäpä vauhdilla tulit.” Osmo oli katsellut tuloa auton takapyörien välistä maatessaan selällään. ”Niin tulin.” Heikki kertasi tapahtunutta. ”Olisin varmasti mennyt ympäri tuossa rotkossa.” ”Mitäs, hyvin tässä kävi,” tuumi Osmo hilattuaan itsensä pystyyn. ”Tulkaas miehet sitten huomenna meille nostamaan piharakennuksen painunutta seinää sillä uudella tunkilla. Onko siinä pitkäkin letku?” ”On sitä viisi metriä, kyllä se piisaa.” Asia oli sillä selvä. Pekka pyöräili kotiin elikoitaan ruokkimaan. ”Tulihan tällekin päivälle jotain, saadaan rakennus suoraan huomenna.”