Pontikkaa ja kaljaa v. 1975

Pontikan ja kaljan keittoa

Kivirannan Rautakauppa. ”Onko teillä mellotettua kupariputkea?” ”Mitäs pontikkaa ne pojat nyt aikovat keittää kun tarviitte taipuvaista putkea, on meillä sitä tuolla varastossa.” ”Ei, kyllä se menee muuhun tarkoitukseen, tarviin sellaiset kolme metriä.” Tauno arvasi kyllä oikein, muttei sitä voinut sanoa. Viljelijät olivat viimeksi 1800 luvulla saaneet oikeuden polttaa viljaa viinaksi. Silloin siitä sai myymällä enemmän kuin viljasta. Valtio antoi luvan vain siitä syystä, kun tiloja oli tullut paljon autioiksi, eikä niiltä tietenkään saatu silloin minkäänlaisia veroja. Pontikkaa oli kyllä saanut ostaa Keihäsen Kalevin seiväsmatkoilla, Kihniön Kipakkaa.

Putken kanssa Pekka ajeli Tapanin autokorjaamolle. ”Terve, nyt minulla olisi sinulle erikoistilaus. Se täytyy tehdä hieman salaisesti.” ”Älä, mitäs nyt olet keksinyt?” ”Katsos, tässä on pehmeää kupariputkea, kierretään se kierrejousen muotoon. Sitten sinä hitsaat sellaisen isomman putken  sen ympärille. Kupariputken pätkät täytyy jäädä esiin molemmista päistä. Siitä tulee lauhdutin.” ”Mitäs siinä sitten lauhdutat, aiotkos pontikkaa keittää?” ”Kyllä vastaus on kyllä.” Tapani ryhtyi työhön. Haettiin sopivan paksuista putkea, katkaistiin se mittaansa ja leikattiin päätypalat. ”Nyt täytyy laittaa kierrokset kupariin, se onkin helppoa.” Kupariputki kierrettiin hieman ohuemman putken päälle tiukkaan. Siitä sitä oli sitten hyvä venyttää uuteen putkeen sopivaksi. ”Pidä sinä hieman kiinni, minä hitsaan päädyn kiinni, pyöräytä sitä vähän.” Työstä tuli hyvä. Pienet pätkät kuparia pistivät esiin molemmista päädyistä, kierreosa oli sisällä. Päihin hitsattiin vielä toisetkin putkenpätkät, nyt tavallisesta raudasta. Sisälle tuli työmiehiä. ”Mitä ihmettä te nyt teette?” ”Tästä tulee Foordiin pakoputki, siihen tulee vesivaippa äänen vaimentamiseksi.” ”No tulee siitä ainakin luja.”

Edellisellä viikolla Pekka oli Harrin kanssa tallissa katselemassa romukasaa. Sieltä pilkisti ruostumattomasta teräksestä tehdyt lypsykoneen kannut. ”Katsos, onkohan tuossa vielä kansikin tallella?” Olihan siinä, ja hyvä tiivistekin paikoillaan. ”Saisikos tästä säiliön kompressorille, tuossa näyttää olevan vielä imukonekin?” Nostivat kappaleet lattialle ja alkoivat tutkailla niitä. ”Tässä koneessa on mäntä, se aiheuttaa alipaineen alas mennessään, toisesta päästä ilma pakenee. En osaa sanoa, paljonko painetta se kykenee kehittämään.” ”Se riippuu moottorin koosta, että se jaksaa pyörittää ilmaa yhä enemmän säiliöön, kyllä tällä varmasti helposti 5 baria saadaan kokoon.” Romujen melominen oli molemmille isännille mieluista puuhaa. Erityisen taitavia siinä olivat Virtasen miehet. 70-luvulla ei kellään ollut rahaa, mutta töitä oli tehtävä, kaupasta ostettiin vain aivan välttämätön. Vammalassa oli kolmekin romuliikettä, ne kaikki olivat tulleet tutuiksi miehille. Vuoronperään niissä vietettiin kesäisiä päiviä työn lomassa, Vauranojalla ja Hellmannilla enimmäkseen. Kehitettiin uutta tai korjattiin vanhaa.

”Kuules Pekka, oletkos ajatellut pontikan keittoa?” ”No nytkin, taisit saada aatteen tästä kannusta.” ”Joo, katsos, tämä voidaan laittaa täyteen rankkia, sitten kannu upotetaan saunan pataan veteen. Vettä lämmitetään, rankki höyrystyy ja nousee putkea pitkin tästä reiästä lauhduttimeen. Ei pala pohjaan vesihauteessa, lämpötila kyllä nousee riittävästi. Lauhduttimessa se taas tiivistyy vedeksi, tai siis pontikaksi. Vaikeinta pontikan keitossa on estää pohjaan palaminen. Silloin siitä tulee niin kauhean makuista, ettei sitä kukaan juo.” ”On se kyllä riittävän pahan makuista ilmankin . Voidaan laittaa siihen putken päähän aktiivihiilisuodatin. Siitä se sitten liruu suoraan pulloon.”

Karjakeittiö täyttyi höyrystä veden kiehuessa. Kumiputki nousi kannusta ylös katonrajaan, josta se laskeutui pään korkeudella olevaan lauhduttimeen. Sen yläpäähän hitsattuun toiseen putkeen johdettiin vesijohtovettä pienellä paineella. Kylmä vesi tiivisti höyryn vedeksi, lauhduttimen alapäästä se otettiin talteen ja kaadettiin suodattimen läpi. Jäähdytysvesi lorisi lattiakaivoon. ”Katsos näin me pojjaat vähennetään Alkossa käyntiä, maistetaas vähän.” ”Ei tästä kyllä yhdellä kerralla   kunnollista tule, on se kirkastettava kahteen kertaan, vaan aika hyvin sitä näkyy liruvan, otetaas lusikkaan.”  Ryystivät suuhunsa vuoron perään. ”Tuntuu tässä kyllä jo voimaa olevan.”  "On vaan niin pahuksen pahaa." Valmista ainetta saatiin muutama pullollinen. Vanha isäntä poikkesi pränniin, oli varmasti ikkunastaan nähnyt miesten menevän sisälle. Kävi sitten katsomassa syytä siihen. ”Jaha, täällä keitetään pontikkaa.” Kyllä hän sen oli varmaan jo aikaisemmin arvannutkin. ”Mitä tässä vähän kokeillaan.”

Seuraavalla kerralla tavatessaan viikonloppuna joivat miehet senkertaisen satsin kuiviin. ”Lasketaas hieman, mitä tämä meille maksoi, ensin rankki, sokeri, hiiva, mallas, siitä rankin teko.”  ”Kyllä siitä ei tainnut paljoa pennosia takkiin tarttua, mitäs jos panisimme vaan kiljua.” ”Ei sitä voi juoda, mutta jos se kypsyy hitaasti, niin kaljana sitä voisi ehkä ottaa.” ”Minulla onkin kotona sopiva tynnyri siihen tarkoitukseen, laitetaan viikolla poika alulle.” ”Ostetaan sitten tarvikkeet puoliksi, minä pääsen keskiviikkona illalla.” Asia oli sovittu. Poikaa aloitettiin ladata prännissä. Siihen sekoitettiin hiiva sen ollessa käden lämpöistä. Keitos kuohahti heti kovaan käymiseen. ”Mihin sinä olit ajatellut tämän pistää käymään?” ”Viedään tynnyri tuonne parvelle heiniin, peitellään sitä vähän ensin ja heiniä päälle.” Aika äheltäminen siitä tuli, jauhohuoneen kautta portaita ylös parvelle oli jyrkkä tie. Siinä täytyi toisen olla edessä ja takamies sai koko painon harteilleen. Ylös kuitenkin meni. Viikko kului odotellessa, Pekka siellä välillä kävi valvomassa. Kuunteli pientä pihinää, kuuli jos kuuli.

Lehdon Jussi tuli taloon, oli sunnuntai päivä. Harri ja Pekka toivat tynnyrin alas. Siitä laskettiin toiseen astiaan vierrettä, ruskeaa vaahtoavaa lientä. ”Otetaas tästä maistiaiset, mulla on tässä tällainen kiulu, lasketaan siihen.” Harri maistoi ensimmäisenä, ojensi kiulun Pekalle. ”Ei oikein maistu siltä, että tässä olisi alkoholia.” ”Annas kun minäkin maistan,” sanoi Jussi ja ryyppäsi tyhjenevästä astiasta suullisen ja nielaisi. ”Mitäs nämä mustat pienet papanat ovat?” Harri vilkaisi ja sanoi: ”Hiirenpaskaa.” Jussin maha kiepsahti ympäri, mutta sisällä pysyi.