Avoveneellä merellä v. 1982

Merellä Eräveneellä

Rauman edusta alkoi uudelleen hahmottua oman veneen ruorissa. Rihtniemeen ja sen edustalle  oli purjehdittu jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Veneen syväys esti silloin menemästä syvemmälle saaristoon, fiskarilla saattoi huoleti puksuttaa missä mieli teki. Syväraumasta Meriraumalle, sisäreittiä Otanmaan, Omenapuunmaan kautta Reksaareen. Siellä oli kaupungin ylläpitämä vanha kalastajatila yöpymispaikkoineen ja saunoineen. Saaressa oli myös pitkä luontopolku, jonka pohjoispäässä melkein ollaan avomeren äärellä. Nämä matalat vedet ja sähkölinjojen alitukset olivat helppoja reittejä avoveneelle. Risto ja Aira olivat lähteneet mukaan, tarkoitus oli yöpyä Reksaaressa. Valkoinen vene kulki sukkasillaan suojaisissa salmissa, meri oli miltei tyyni, eivätkä mainingitkaan päässeet keinuttamaan saarten suojassa. ”Tässä on hyvä onkipaikka, reitti kapenee kahden saaren välissä muutaman metrin levyiseksi, ja salmessa aina virtaa. Reunoilla saa mato-ongellakin hyvin saalista. Voidaan tulla tänne toistekin, mutta nyt satamaan.” Vähäinen aukko Olkiluodon suunnalta antoi jo tuulen nousta ja aaltojen kasvaa, vene hiukan keinutteli ylityksessä. ”Nyt näkyy jo laituri, me menemme toiselle puolelle, yhteysalus käyttää tätä puolta.” Laiturissa ei ollut muita veneitä, lepuuttajat laidalle ja veneen kiinnitys kokasta ja ahterista sujuivat helposti. ”Mennään ensin tuohon rantataloon, sieltä saadaan kahvit ja sämpylät, voidaan samalla sopia yöpymisestä ja saunomisesta.” Laituri oli kunnon paaluille perustettu lankkukansinen ja leveä, siitä muutama askel kalliota ja oltiin oven kohdalla. ”Päivää, tulimme yöksi, minä soitin siitä teille aiemmin. Jos aittaan pääsemme, niin meille se sopii hyvin.” ”Kyllä vaan, päärakennuksessa on yksi porukka, mutta aitat ovat tyhjiä. Koskas te tahdotte saunan?” Neuvottelivat hetken, Aira halusi kulkea luotopolun ensin. ”Kävisikö kolmen tunnin päästä?” ”Se sopii, siellä on niin iso kiuas, että sen lämmittämiseen menee aikaa, ja häkälöylytkin on heitettävä. Vaikka on siinä sellainen peruslämpö aina päällä näin kesällä, kun saunojia riittää.” Reput heitettiin aittaan, siellä oli hyvät sängyt kahdet päällekkäin. ”Minä haluan yläpetin, niin kukaan ei nuku minun päälläni.” Vuoteista sovittiin, lähdettiin katsomaan paikkoja. Polku kulki saunan sivuitse, se oli aivan rannassa, vähäisen hietikon erottamana, hirsinen, talon kokoinen. Häipyivät metsän suojaan, männyt olivat valtapuuna, se antoi valoisan ja runsaan aluskasvillisuuden. ”Katsokaa, Vanamoja, ja tuolla, niitähän on aivan mahdottomasti. Minun kotiseudulla ne ovat hyvin harvinaisia.” Airaa ilahdutti kasvien runsaus ja erilaisuus totutusta. Polku johdatteli saaren keskelle, siellä katseltiin kiviraunioita, jatkettiin rannalle ja katseltiin tuulen nostattamien maininkien vyörymistä kivikkoon. Lokit ja tiirat leijasivat tuulessa, huimia syöksyjä ja salamana ylös siivet levällään. Tiirojen tiiir tiiir huudot ja kalalokkien kaija, kaija huudot kaikuivat. Haahkat, telkät, heinurit olivat kaikki jo hautomassa, saarilla, kivikoilla, katajien alla. Kesäkuu ennen juhannusta, uroshaahkat kerääntyivät isoiksi parviksi ulkomeren laitaan. Söivät ja uivat, mahdoton kalkatus kuului kauas niiden toraillessa valkoselkäisinä ja mustavatsaisina, suurimpina sorsalintuina Suomessa. Oneampaa huutoa saa etsiä, minkä ne päästävät pariutumisaikana, saariston tunnushuuto. Ennen heinäkuuta urokset jo lähtivät talvehtimisalueilleen eteläiselle merelle ja Tanskan salmiin.

Sauna oli valtava, kuin suuren talon pirtti, keskeltä halkaistu. Rannan puolella oli ikkunat, kaksin kappalein, lattialla kulkulavot ja vastapäisellä seinällä korkealle katon rajaan nousevat lauteet. Ovisuussa vasemmalla oli tiilimuuri, nousi ylös kattoon ja kapeni välikatolla piipuksi ylös ja ulos. ”Miten täällä löylyä heitetään?” Risto oli jo valmiina alastomana  aloittamaan. ”Katsos, siinä muurin kyljessä on iso luukku pääsi tasalla, no vähän alempana. Se vaan auki ja vettä kiville. Muista varovainen heitto ensin, se ampuu sieltä vaakasuoraan takaisin.” Veneilijöillä oli perhesauna, siitä täytyi maksaa erikseen, pääsivät näin kaikki samaan aikaan, eikä saunaan silloin ollut muilla asiaa. ”Voi mahdoton tätä luukkua, siitähän laittaisi lampaan sisään, ai näin tämä menee. No, nyt minä heitän.” Risto heitti. Kiuas ei odotellut, vaan antoi heti vasteen vedelle. Huuuoooh, svoooh, löyly löi lauteille, kietoi saunojat. Uudelleen ja vielä kerran Risto heitti napollisen, jo täytyi selkää kumartaa. Ovi kävi pukuhuoneeseen ja siitä ulos. Hietikolle ja mereen. ”Tämä on kylmää, aivan helvetillisen kylmää, ei tänne voi mennä, pitäisi voida hypätä suoraan.” Ei voinut, kahlattava oli. Kun hartiat kastuivat, väheni vilutus. Mikä autuas olo taas lauteilla löylyissä. Merivesi antoi suolaisen kirpakan maun, sitä vain metalliosat eivät kestäneet, ne joutui vaihtamaan muutaman vuoden välein. Pekalle riitti, kävi vielä kastamassa ja alkoi hiljakseen kuivailla pukuhuoneen penkillä. ”Aah, nyt maistuu olut,” hän avasi ratanaulasta tehdyllä avaajalla korkin, olut vaahtosi ja vajeni. Risto ja Airakin lopettelivat, punaisina hiukan kuivattelivat ja avasivat omat pullonsa. Aira oli vaalea kikkarapää, hän kumartui seisten hieman eteenpäin ja alkoi kuivata tukkaansa. Tiuhaan hänen kätensä veteli pyyhettä, melkein kuin ravistamalla. Samalla hänen paljaat tissinsä aloittivat oman heilumisensa. Huiskis huiskis, ensin toisella kädellä ja sitten toisella. Pekka katseli toimitusta ja ajatteli, ettei koskaan ollut nähnyt niin somasti tissien tärisevän.

Raumalle olivat tulleet Lehdot ja Sianojat, vietettiin Juhannusta saaressa. Hiljaksiin satamasta ulos, saari ei ollut kaukana. Rannassa oli sopivan syvää, saatiin kokka maihin ja teltta pystyyn. Sen Pekka oli käynyt Laitilasta ostamassa, kuin pienennetty puolijoukkueen teltta. Kangas oli vettä läpäisemätöntä, hyvin sinne mahtui isompikin porukka. Miehet lähtivät viemään paria verkkoa siihen lähelle toisen saaren rantaan. ”En olekaan ennen ollut merikalassa, mitä me voimme odottaa saavamme?” ”Tavanomaiset ahvenet ja särjet, jokunen hauki, ehkä. Onhan niitä erikoisuuksia täällä, merisimppu, kampela, turska, mutta ei tästä niitä saa. Sen sijaan kalat ovat astetta suurempia täällä, näillä verkoilla. Keväällä sain aina ämpärillisen ahvenia ja särkiä, hirmu lotjakkeita, särjilläkin sellaiset kutukyhmyt, etten ennen nähnyt. Kyllä huomenna saamme kalaa nuotiolla paistaa.” Molemmin puolin saaressa oli muita lomailijoita, kauempana lisääkin telttoja. Kahvit oli juotu ja voileivät syöty, makkara vielä tirisi tikun nokassa. ”Otetaas taas, terveydeksi.” Pullon suusta hörppivät miehet, spraittia päälle, naiset sekoittivat juomat laseissa. Tämä porukka oli usein ollut yhdessä, maanviljelijöitä kaikki. Viikot töitä ja viikonloppuna viinaa. Vaihdeltiin kyläpaikkoja. Aina syötiin, saunottiin ja juotiin. Nyt juotiin. Anja häipyi. Se ei ollut tavatonta. Ei hän kauas mennyt, viereiselle teltalle katselemaan ja juttelemaan. Ei siitä kukaan hätääntynyt, ja sieltä hän tulikin. Kertoili naapureista. Naiset halusivat uimaan. Vaihtoivat uimapuvut ylleen ja kahlasivat mereen. Silloin naapurit hälyyttivät, huusivat: ”Kenen verkko tuolla on, sinne on mennyt sorsan poikanen, ja se hukkuu!” Päät kääntyivät nuotiolla. Niin oli kuin huudettiin. Mahdoton räpiköinti siellä verkossa oli. Harri ja Pekka työnsivät vikkelästi veneen vesille, moottori käymään ja ajo verkolle. Poikanen hätääntyi vielä enemmän miesten lähestyessä, riuhtoi, polki ja räpytteli verkon sitomana. Äkisti se vapautui, lähti juoksemaan veden pintaa hurjaa neliä siiven tyngillä auttaen, fläp, fläp, fläp fläp fläp. ”No sinne se meni, ei meitä enempää tarvittu. Otamma kyllä verkot nyt ylös, ei meistä kohta olisi uudelle pelastusretkelle.” Harri kävi airoihin ja Pekka laittoi havakset puikkarille. Palattuaan rannalle nousivat veneestä ja katselivat naisten kuivaamista ja pukeutumista. Anneli oli huomannut miesten katseet, veti puseron kiinni ja halusi Pekalta suudelman. ”Ei, ei, ei mitään,” hän juoksi karkuun. Päättäväinen takaa-ajaja loikki perässä, ”Kyllä maar sinä yhden suukon annat.” Pakenija hyppäsi veneeseen ja istui takatuhdolle. ”Sinä katselit ja näit miten ne roikkuivat, sillä sinä pakenet.” Karkuun ei enää päässyt.