Kohti Hankoa v. 1985

Purjehdus jatkuu, hätäsatama

Raumalta lähtö alkoi yksinpurjehduksena. Vene oli uusi, sitä testattiin kevään mittaan lähivesillä. Purjeet olivat hyvät, venymättömät ja istuvat, juokseva riki kunnossa, köysistö uutta. Kaasupullo oli täynnä, putket pentryyn tarkastetut, lämmitys valopetroolilla Wallas 1600 koneella toimi hyvin. Polttoainetta mahtui tankkiin 50 litraa, sillä kykeni tarvittaessa ajamaan noin sata tuntia. Tunteja oli vasta muutama. Lähtö laiturista oli koruton, heilautus vain ja oltiin oman maailman keskellä. Purjeiden nosto Petäjäksen edessä kävi rutiinilla, iso ja genua 2 keulaan. Jalusvinsseinä oli Lewmarin 40. Ne Pekka oli edellisenä kesänä hakenut Tukholmasta Arin ja Ossin kanssa. Matka oli hauska ja kostea. Helsingistä noustiin laivaan, Ytty oli baarissa viinurina. Häneen oli tutustuttu, asuttiin Sorkantiellä samassa rapussa. Veneen ilmoittaminen purjevenerekisteriin puhelimitse aiheutti väärinkäsityksen. Osoitetta selittäessään hän sai vastauksen: ”En ymmärrä, mikä se on?” ”No katsos, sellaiset mitkä lehmällä on mahan alla, sorkat…” ”Minä olen ulkomaalainen, enkä tiedä mitä lehmän mahan alla on!” Haah, oli pakko nauraa ja aloittaa alusta. Rekisteriin päästiin. Laivassa miehet saivat hytin, Ytty sen hommasi, sitten baariin ja syömään. Otettiin napanterit, kuunneltiin tumman heiluvalanteisen naisen lauluja. Otettiin napanteria ja aloitettiin taputtaa laulun tahdissa. Tap tap tap tap, Pekka iski takapotkuja, Ari ja Ossi tahtia, jiihaa huudot iskivät hermoon. Kukkahattutädit yrittivät sihistellä, he muka kuuntelivat laulua, ruotsinlautalla. Syönnin jälkeen siirryttiin takaisin baariin. Ytty oli hyvällä tuulella ja kaatoi mitä tahtoi laseihin. Pullo pyörähti käsissä, korkki lensi roskikseen, pitkänokkainen valutuskorkki tilalle, lasi toisessa kädessä, mittalasi toisessa, viina osui kaarena. ”Et sinä taida tuota mittalasia tarvita.” ”No en, mutta näin alkuillasta käytän. Yhtiö pitää kirjanpitoa myydystä viinasta, mutta ei me koskaan tappiolle jouduta. Meillä on tasauslastia aina.” Baari meni kiinni, yökerho avasi. Miehet siirtyivät sinne, Yttykin, vaikka hänellä alkoi vapaa. Hän meni tiskin toiselle puolelle ja alkoi tarjota miehille. Ensin hän laittoi pyyheliinan tiskille. Otti sitten vodkapullon, laittoi kolme lasia liinan päälle ja alkoi korkealta joustavin liikkein kaataa katkaisematta laseihin. Joku juopunut toope siinä hermostui, ja sanoi ilmoittavansa päällystölle, kun viina vähän heilahti ohi. ”Kyllä vainenkin, ilmoita vaan mitä haluat. Minä täällä teen työtäni mulkuista välittämättä.” Miehiä laajemmaltikin nauratti, narisija katosi. ”Kyllä näitä aina välillä on, me sitten laitamme niitä putkaan, jos käyvät vaivaksi, vartijat kyllä ovat nopeita tarvitessa.”

Keltainen vaakkuva auto miehet kyydissään alkoivat ajaa Tukholmaa mielensä mukaan. ”Kyllä me sopiva kauppa löydetään, kattokaas vaan.” Pekka ajoi. Löytyihän se, venevarustekauppa. Vinssit maksoivat noin puolet Suomen hinnoista. Niillä saatiin hyvin matka maksettua. ”Kattokaas nyt, tonne meidän pitäisi päästä, mistäs me löydetään oikea ramppi.” Ajoivat väärään ramppiin. ”No perkele, kyllä me takaisin pääsemme.” Pekka pyöräytti auton takaisinpäin, matkaa oli parikymmentä metriä yksisuuntaista vastavirtaan. Melkein pääsivät perille, kun sieltä tuli riikinruotsalainen herrasmies, pysäytti autonsa ja alkoi viittoilla. ”Älä äijä siinä viittoile, me mennään nyt sinne, kunhan menet edestä pois.” Ruotsalainen viittoili nyt kahdella kädellä, tuonne, tuonne, ditåt, ditåt. Muuta liikennettä ei ollut, miehet antoivat periksi, Pekka käänsi taas auton. Pääsivät takaisin laivalle. Helsingissä autokannella jono heidän takana oli pitkä, viereiset jonot olivat  jo menneet. Torvet alkoivat soida hätähousujen piipatessa. Rauhallinen startti ja ohjeen tullessa ulos ramppia pitkin. Laiturilla oli poliisit. Syvä sisäänhengitys, tarkkana ajo, eivät pysäyttäneet, muita näyttivät puhalluttavan, olivat kai juopon näköisiä.

Ensimmäinen yö veneessä yksin. Pujon jälkeen mutkaisessa salmessa oli Merenkävijöiden poiju. Siihen sopi pysähtyä, saattoi kuitenkin joutua lähtemään, jos merenkävijä sattui poijua tarvitsemaan. Se ei kipparia huolettanut, tuulen alta oli hyvä lähestyä, kevyessä vedossa iso alas ja sen painaminen kannelle sujui nopsaan. Genua vielä hieman veti, arviointi vauhdin hidastuessa, jalus irti, tuuli päästi otteensa purjeesta, nopea astelu keulaan puoshaka sekä ankkuriköysi kädessä, kumarrus poijun kohdalla, haka kiinni lenkkiin, köyden pään haka kiinni poijuun. Veneen vauhti pysähtyi, tuuli alkoi painaa hieman takaisinpäin. Ankkuriköyttä päästettiin muutama metri poijusta, sitten knaapiin kiinni. Keulapurje laskettiin kannelle löysään kasaan, se muutamalla mustekalalla kiinni mantookiin, vielä ison laskostaminen puomille, jota dirkki, puomin perässä oleva nostin, piti vaakatasossa irti kannesta. Muutamalla lenkillä iso kiinni, ja kippari pääsi valmistamaan illallista. Kajuutassa, oma vene, varustus, proviantti, onnistunut manööveri, lämmin ruoka, yksi olut. Makuupussissa nukuttiin heti kuin kehdossa, kevyessä keikutuksessa. Lokkien kirkuna neljän aikaan herätti matkaajan. Nautinnolliset venytykset, ulos lämmöstä, laidalle ja loikka mereen. Vesi puristi unen, suola pesi silmät, levät haisivat uuteen päivään.

Paraisilla pysähdys, oli tulossa etappimatkaajia. Vesku ja Kirsi purjehtisivat Hankoon mukana. Yksi yö oli jo mennyt tuulta pidellessä. Vähäisessä satamassa oli muitakin odottajia, isotkaan moottoriveneet eivät liikkuneet. Uudet matkaajat saivat keulahytin omakseen, tavarat oli purettava kasseista kaappeihin. Pekka ei sallinut punkkien ja sohvan päällä olevan irrallisia esineitä. Kaapeissa ja laatikoissa ne pysyisivät kovassakin kelissä Paikoillaan, eivätkä pyörisi pitkin pilssiä ja turkkia jaloissa. Kiti tuli myös, hän sai kajuutan sohvan omakseen yöksi. ”Tässä olen katsellut jo yhden yön, aika tuuli on. Kuunnellaan vielä kahdentoista sää, päätän sen jälkeen.” Samoin tekivät muissakin veneissä. Tiedotus lupasi tuulta kymmenen solmua, se oli kovahko, mutta vene kestäisi sen hyvin. ”Keulaköysi irti Vesku, minä hoidan perän.” Moottori pyörähti hiljaiseen käyntiinsä, pieni nykäys ja peräkin oli irti. ”Ajamme ensin koneella tuon salmen läpi, tutkailen ja katselen sen jälkeen, nostammeko purjeet.” Aallot olivat nousseet parin päivän ajan, ajautuneet salmeen, työnsivät harjoillaan vaahtoa, joka tuulessa pärskähti keulasta veneilijöiden niskaan. Kaikilla oli pelastusliivit päällään, istuivat sitloorassa molemmin puolin, Kippari seisoi pinna kädessään, kartta toisessa ja kiikarit kaulassa. ”Katsos, nostavat purjeita käännyttyään vasemmalle saarten suojaan,” Vesku olisi mieluusti käynyt myös purjeiden nostoon. ”Mennääs ny ensin tonne käännökseen saakka, niin nähdään.” Edessä oli aukko, tuuli painoi kaakosta, saaret antoivat hieman suojaa. ”Nostetaan purjeet.” Gastit hoitivat hommansa, vene ohjattiin suoraan tuuleen, ison nyörit puomilta irti, kajuutan katon takareunalla oli ison nostinvinssi. Siihen nostinta kaksi kierrosta ympäri ja vetoa molemmin käsin. Mastolla ratsastajat nousivat uraansa myöten, ison ylähelan reiässä oli nostin aina kiinni, siitä se kulki maston huipun helaan, sieltä alas maston juureen, plokin kautta kantta pitkin kajuutan vinssille. Viimeiset tiukkaukset, nyt oli käytettävä vinssin voimaa, jottei purje olisi jäänyt roikkumaan vekeille tuulen paineesta. Keulaan nostettiin tavallinen fokka, sen jalustus tiukkaan, kokan kääntö alaspäin niin että tuuli pääsi kiinni purjeisiin, kaallistus, moottori seis. Kuului tuulen huuto, kokan kohina, tuntui veneen keinunta, sen vahva selviytyminen aalloista, paine peräsimessä. Kaikki siirtyivät tuulen puoleiselle sivulle sitloorassa, istuivat kannen korokkeella jalat penkeillä. Haahti saavutti seitsemän solmun nopeuden. ”Aika vauhti, vaikka ollaan näin kallellaan.” ”Tuulta on tarpeeksi puskemaan pulleaa kylkeä veden läpi, hiukan lisää, ja meidän täytyy reivata.” Kippari valmistautui ison reivaamiseen yhdellä reivillä. Sitä varten oli asennettu valmiiksi yksiköysijärjestelmä. Siinä köysi kulki purjeen maston vieressä olevasta vahvistetusta reiästä kajuutan kannen takaosaan vinssille. Toinen köysi kulki purjeen takaliesmassa olevan vahvistetun reiän kautta puomin takaosan plokiin, maston plokiin ja kannen takaosan vinssille. Näin kippari saattoi irrottaa isopurjeen nostimen paikaltaan, kiskoa purjeen alas mastoa pitkin ensimmäiseen reiviin. Vielä täytyi kiristää puomiliesma, sekin kävi samoilta jaloilta. Näin ei kenenkään tarvinnut nousta kannelle. Veneen kulku tasottui hieman, tuuli yltyi. Jatkettiin muitten veneitten perässä, sielläkin toiset reivasivat purjeitaan pienemmiksi. ”Valmistautukaa keulapurjeen vaihtoon, laitetaan myrskyfokka.” Gastit hyppäsivät hakemaan myrskypurjeen. Se oli vahvasta kankaasta neulottu tavallista paljon pienempi purje. Sitä ei ollut aikaisemmin tarvittu tositoimissa. ”Nyt ylimääräiset kajuttaan, ettette ole tiellä.” Kiti ja Kirsi laskeutuivat kajuutan vinossa olevia portaita alas, päät jäivät näkyviin aukosta, ilmeet olivat jännittyneitä. Kippari tarkasteli merikorttia. Täytyi katsoa reitiltä sellainen kohta, missä vene voitaisiin kääntää tuuleen. Siinä kohtaa ei saanut olla kareja tai kiviä, Vapaata vettä tarvittiin, koska heti käännöksestä vene syöksyisi vauhdilla reitin sivuun, ennen kuin vauhti hidastuisi ja keulapurje voitaisiin vaihtaa. Vielä tarvittiin vapaata vettä reitille palaamiseen. ”Tuon karin jälkeen on käännös, tarviitte vielä turvavaljaat, ne on laitettava liivien päälle. Mantookiin ei saa kiinnittää, mastolla on sopiva hela, siitä ylettyy hyvin, keulamies laittaa kiinni etuhelaan.” Kaikki oli valmiina, Pekka käänsi veneen tuuleen, gastit astuivat suoristuneelle kannelle, valjaat kiinni ja sitloorasta kippari irrotti keulan nostimen. Nopsaan purjeen kääriminen jalkoihin, irrottaminen ja purjeen työntäminen sitlooraan ja kannen alle ketjussa. Myrskypurje kiinni nostimeen, jaluksien sitominen paalusolmuilla ja paluu mastolle. Purje alkoi nousta, vene oli käännettävä tuuleen, se tarttui kiinni, läväytti sen voimalla vekille. Vesku käytti voimiaan nostossa, jalka lipesi märällä kannella, selkä nitkahti. Ei hän peräksi antanut, vaan nosti keulan ylös. Kippari oli tuntenut käännöksessä peräsimen jumittuvan hieman. Se oli puukkoperäsin, laakeroitu yläpäästään, alapää vedessä oli vapaana. Peräsimen edessä oli pieni evä, skegi. ”Saas nyt nähdä, antoiko siellä jokin periksi, vai oliko se vaan jotain muuta.” Pekka palasi väylälle. Merikorttia katsottuaan näki reitin kääntyilevän hyvin kapeissa karikoissa ennen Hankoa. Tuuli lisääntyi, vene kallistui taas entiseen mittaan, alapuolen parras alkoi kastua. Eteen kiikaroidessaan kippari näki pärskeiden ylittävän karit reitin molemmin puolin. Pinna tuntui taas jäävän kiinni tuulen kaikella voimallaan vääntäessä venettä kallelleen, peräsimestä oli pidettävä kaksin käsin vastaan, selvä kynnys tuntui. ”Kuunnelkaas kaikki. Olen päättänyt keskeyttää etenemisen, laskemme purjeet ja ajamme koneella hätäsatamaan. Peräsimessä tuntuu olevan jotakin vikaa, en tiedä vielä mitä, mutta eteneminen tuohon tuuleen edes koneella on liian riskipeliä.” Niin tehtiin, kone käyntiin, saaren suojaan, tiivis tarkastelu merikortista. Hätäsatamia olisi kaksi lähellä, toinen mantereella, lähempi saaressa. Oli valittava mantereen puoleinen, jotta Vesku ja Kirsi voisivat seuraavana päivänä jatkaa bussilla eteenpäin. Taalintehdas odotti.