Kohti Naantalia v. 1983

Uudestakaupungista Naantaliin

Lyökin kohdalla väylä etelään kapenee, luotsiaseman komea torni vahtii kulkijoiden menoa. Kippari muisti pikkupoikana ohjanneensa Göi nimistä Metsolan Eeron puuvenettä. Eero oli itse mennyt veneen takakannelle katselemaan ja kiikaroimaan luotsiaseman suuntaan. Edessä oli vähäinen kari, ja reimari. tuolloin reimari näytti karin paikan. Nykyään reimari näyttää reitin. Merikorttia katseltuaan Pekka päätti reitin menevän karin vasemmalta puolelta, suuntasi sinne, kun kuuli ankaran karjahduksen: ”Mitä helvettiä, sinä ajat väärin, ja luotsitkin katselevat meitä.” Vähäinen vastarinta kaatui. "No voi hemmetti, taas väärin, mikä tässä oikein on.” Hai vene kulki tällä kerralla oikeaa reittiä. Uuteenkaupunkiin vei kaksikin eri reittiä, Hai ohjattiin ensimmäiseen, toinen olisi alkanut hieman etelämmästä, isoille laivoille tarkoitettu syväväylä.

Pakkahuoneen ranta oli erinomainen satamapaikka, suojaisa lahti, jonne ei tuuli mistään päässyt yllättämään. Kahvila ja veneilijöiden palvelupiste olivat kaikkien veneilijöiden suosiossa, etelästä pohjoiseen ja toisinpäin matkattaessa. Kippari ja gasti jättivät veneen laituriin ja kävivät kaupungissa kävellen. Matka suuntautui kauppaan ja provianttia ostamaan. Kahvien juonnin jälkeen pakkahuone jäi vanaveteen, samoin Iso- Vehanen ja vähä-Vehanen, suuret saaret avomeren laidalla. Kippari oli ensimmäistä kertaa oudoilla vesillä. Reitti oli tullut tutuksi ainoastaan merikorteista. Ilma oli kesäinen, maatuuli puhalsi kohtalaisella voimalla, neljää-viittä solmua. Hai nyökkäsi oikealle kapean kylkensä varaan, kippari istui sitlooran sivusarjan kapean laidan päällä pinna kädessään. Polvilla oli merikortti, muovitaskuun taiteltuna, penkillä kiikari ja kolmiolevy suunnan mittaamista varten. Hyvissä oloissa sitä ei monesti tarvittu, mutta nyt oli sekin tehtävä. Veneen looran etuseinässä oli kompassi, josta sitten katsottiin veneen kulkema suunta, asetettiin keula kartalta mitatun suunnan mukaisesti. Suunnan pitäminen sivutuulessa oli helppoa, pinna oli kevyt käsitellä, vene oli hyvin suuntavakaa pitkän ja raskaan kölinsä ansiosta. Merikortista katsottiin kuin suunnistuksessa saaret, salmet, merimerkit, reimarit, linjataulut. Niistä oli koko ajan oltava selvillä, ajaa ei voinut, ellei tiennyt missä vene oli. Linjataulut ovat maalle rakennetut puiset taulut, jotka päällekkäin ollessaan näyttävät reitin, väylän keskilinjan. Tauluissa on keskellä leveä pystysuora punainen raita, laidat ovat keltaiset. Veneestä katsottiin tauluja, siirryttiin sivuttain sen verran, että punaiset linjat tauluissa osuivat päällekkäin. Silloin varmuudella oltiin oikeassa ja turvallisessa paikassa väylällä. Niin kauan, kunnes reitti taas kääntyi, ja sehän kääntyy Suomen rikkonaisessa saaristossa jatkuvasti. Uudet linjataulut olivat joko edessä väylällä tai väylän takana. Kortista oli etukäteen katsottava, missä taulut olivat. Moottoriveneellä ajo oli helppoa, purjeveneellä aina silloin, kun saattoi purjehtia luovimatta. Vastatuulessa tilanne muuttui, se olisi edessä Kustavin Ströömiin tullessa. Iso Hylkimys ja Iso Varestus ohitettiin, kohta edessä oli Katkuru ja Katanpää, joiden välistä Ströömi alkaa. Se on pitkä ja kapea kalliovajoama, kaakon suuntaan. Rannalla pohjoispäässä on Lypyrtti ja kirjallisuudesta kuulu Alastalon talo. ”Katsos, tuolla tuo valkoinen iso talo, sen pirtissä laivaisännät istuivat kokouksiaan pitämässä, päättämässä laivan rakentamisesta. Kustavin kirjastonhoitaja Volter Kilpi siitä kirjoitti menestysromaanin.” ”Ei näytä niin merkittävältä paikalta, kiva tieto.” ”Meillä alkaa hieman purjejumppaa, tuuli ei ole kokonaan vastainen vielä, päästään ohi tuosta kapeasta salmesta ja sen jälkeen voidaan vetää Katanpään rantaa kohti ennen vendaa.” Hai kallistui hieman syvempään, maininki loppui kapeikkoon. Auringonottajat kallioilla nousivat istumaan purjeet nähdessään ja vilkuttivat iloisesti. ”Kääntyy, nyt!” Pekka painoi pinnan kädellään styyrpuuriin mennessään puomin ali toiselle laidalle. Gasti irrotti keulapurjeen jaluksen just silloin, kun paine fokasta hellitti, kumartui salamana puomin alta paapuurin laidalle ja alkoi kiskoa jalusta sisään, ensin vapaana, sitten jalus vinssin ympärille kaksi kierrosta kiertäen. Vinssin päälle kampi, jolla veivaten fokka kiristettiin tiukkaan, löysä pää jaluksesta kiinni knaapiin. Isopurjetta ei tarvinnut jalustaa, se kääntyi puominsa varassa, ja puomi oli kiinni jaluksella levangissa. Jalus oli vedetty tiukkaan jo Ströömiin ajettaessa. ”Katso virtauslankoja!” Kippari komensi gastia. Molemmissa purjeissa oli keveitä lankoja kiinni molemmilla puolilla. Niistä näki miten tuuli kulki purjeen pinnan ohi. Yleinen ohje oli, että lankojen täytyi osoittaa suorana taaksepäin. Silloin ohi virtaava tuuli kulki aivan pinnan suuntaisesti ja antoi maksimivoiman veneen eteenpäin viemiseksi. Lankojen erilaisesta kiemurtelusta, tai peräti eteenpäin lepattamisesta trimmaaja osasi säätää purjeiden kireyksiä. Vastatuuleen ajettaessa molemmat purjeet vedettiin niin tiukalle keskilinjalle kuin mahdollista. ”Ylemmät langat fokassa lepattavat, alemmat ovat oikein.” ”Emme nyt välitä siitä, alalangat ovat tärkeimmät.” Vene syöksyi tuulessa noin viittä solmua, lokit sen edessä nousivat laiskasti siivilleen, Tiirat leijailivat mereen laskeutumatta, muutama tavi ja sotka pyörrälsi sulavasti pinnan alle. ”Uusi käännös tulossa, kääntyy nyt!” Samat manööverit, laidalta toiselle sujahdettiin peräjälkeen, vene halukkaasti kääntyi takaisin toiselle halssille, kumartui kyljelleen ja lisäsi vauhtiaan. ”Onneksi tämä Ströömi on niin syvä aina rannoille saakka, että tässä pystyy kryssimään melko vapaasti. Tarkkana vaan täytyy olla muiden veneilijöiden takia, he eivät osaa ennakoida purjehtijan käännöksiä, paitsi purjehtijat.” ”Mites sitten väistetään, jos ollaan törmäämässä?” ”Se on aika selvää, moottorilla kulkija väistää aina purjeilla kulkevaa, paitsi siinä tapauksessa, että purjevene menee kovempaa ja on ohittamassa moottoria. Silloin purjehtija väistää.” ”Jaa isoja laivojakin, että ne väistää?” ”Periaatteessa kyllä, mutta en minä lähtisi ruotsinlaivaa luffaamaan kivikkoon, samoin ammattikalastajat ja yleensäkin ammattiliikenteessä asia on toisin. Enempi siihen on tullut sellainen käytäntö.”

Tuuli alkoi moinata yllättäen Kustavin kylälaiturin kohdalla, pitkässä salmessa tuulen puolen ranta kohosi korkeaksi, esti puhurien pääsyn alas rantaan. Edessä lossi vei kulkijoita salmen yli. Purjehtijoiden vauhti vei vielä eteenpäin, korkealla mastossa iso keräsi vähäiset puuskat tehokkaasti, ja he pystyivät ohittamaan lossin reitin turvallisesti. Tämän jälkeen eteneminen oli ehkä solmun, puolentoista luokkaa. Lisäksi tuuli alkoi ennakoimattomasti pyöriä, meri alkoi tyyntyä, maininkeja ei ollut. ”Jahas, katsotaas nyt sitten, pääsemmekö illaksi Naantaliin, ehkä Iniön aukosta saamme taas tuulta. Minä koetan päästä tuonne vasemmalle lahden pohjukkaan, siellä näyttää olevan talas ja laituri, vähän ränstyneet kylläkin. Sitten ei tarvi pelätä häätäjiä.” Hai kulki aivan pystyssä, tuulella ei ollut voimaa kallistaa venettä, matka kuitenkin jatkui. Takaa alkoi kuulua moottorin ääni. Se läheni, miehet heiluttivat, huusivat ja ajoivat vauhdilla laituriin, jonne pysähtyivät. ”No niin, siinä meni sen paikan rauha, olkoon, mennään muualle. Minä otan kuitenkin legin aivan siitä edestä.” Moottorimiehet eivät älynneet kipparin aikomuksia myös pysähtyä samalle laiturille. Katselivat vain ihaillen äänettömän kulkijan balettimaista liikehdintää yhä lähemmäs. ”Terve, minnes olette menossa?” ”Koetamme olla illalla Naantalissa.” ”Me menemme kanssa sinne, olemme parin tunnin kuluttua perillä.” ”Tavataan sitten siellä,” sanoi Pekka ja suoritti vendan aivan laiturin varpailla. ”Kyllä menette äänettömästi,” ihailivat valkopurjeen liikkeitä. ”Se onkin tässä ylittämätön puoli.” Moottorimiesten mekastus kuului vielä pitkään, kunnes he starttasivat ja mörinä ja kohina saavutti purjeet, painui edelle ja häipyi.

Ströömi loppui, suuri merenselkä avautui, Laupusen luotsiasema nousi näkyviin, tuuli heräsi. Vene sai vauhtia, etuviistosta puhalsi. Pitkä aukea jatkui etelään ja Iniöön, matka jatkui Pukholman pohjoispuolelta Länsiaukkoon. ”Huomattavan suuri saari, niin komealla paikalla ettei muusta väliä, näkyy siellä mökkejä olevan. Me painummekin nyt samalla vauhdilla Velkualle ja Taivassalon rantaan. Siellä syödään, ja katsotaan jatkammeko vielä tänään Naantaliin. Rannassa saisimme saunoakin, jos sinne mennään, niin sitten olemme yötä.”