Merikalastusta v. 1982

Kalastusta merellä

Erävene osoittautui hyväksi ostokseksi. Se kantoi hyvin kuusikin miestä varusteineen, jos mukana oli neljä, niin kaikki saattoivat kalastaakin. Ari toi ystävänsä Matin Raumalle viikonlopuksi. Matti asui Hyrylässä, kuului paikalliseen metsästysseuraan ja oli innokas kalastaja. Hän teki itse uistimensa ja pilkkinsä, maalasi ja koristeli ne mieleisekseen. Tuusulanjärvi oli matala savipohjainen sameakin vesi, jossa kuitenkin kuhat viihtyivät. Kunnon kalastaja kierteli ympäri Suomea aina sesongin mukaan, keväällä aloitettiin tulvivissa joissa onkiminen, edettiin etelästä pohjoiseen, säyne oli himoittu saalis. Siitä edettiin aina syyskalaan saakka, siikoja myrskykalastuksessa Helsingin rannoilla ja saarissa. Heinäkuussa kuhaa verkoilla, syksyllä hirvenmetsästykseen, sitä ennen fasaanien ja sorsien ampumiseen, joskus kyyhkyjäkin koetettiin. Riistahoitotyöt päälle.

Ovikello soi. ”Terve, tultiin kalaan.” ”Morjens morjens, sisälle, olipa kiva kun tulit, ja Arikin mukana.” ”Joo, tultiin miehissä, meillä on nyt ilta aikaa, kun aamulla lähdetään merelle.” Tulivat sisälle, juotiin kahvit ja otettiin napanterit. ”Kyllä sinulla on täällä erikoista, tuo lamppukin. Tai eihän se lamppu ole vaan kruunu. Siinä poltetaan vain kynttilöitä, näkeekö niillä mitään?” Vartoos vähän, kun ilta tummuu, mä olen poistanut lamput valaistuksesta miltei kokonaan, tuolla katonrajassa kuvun alla on yksi, sellainen pikainen yleisvalo. Muuten täällä poltetaan kynttilöitä. Niitä on yleensä sellaiset 10-12 kappaletta, antavat kodikkaan valon. Tuossa seinällä on kynttilälampetit sohvan päällä, kumpaankin menee kaksi kynttilää.” ”No jo on, missäs telkkari on, katsellaanko sitäkin kynttilällä.?” ”Sitä laitetta ei meillä ole.” ”Ihanko totta?” ”Kyllä, minä en itse kerkiä sitä katselemaan kun opiskelen, ja meille kun tulee vieraita, niin me seurustelemme keskenämme.” Istuivat kerrostalon kuudennessa kerroksessa, ikkunoista näki kauas itään, länteen päin oli keskustan rakennuksia ja linja-autoasema. Pekka nosteli sohvan edessä olevalle pöydälle lasit, aluset niiden alle ja vodkapullon tuolin jalan viereen. Sopivat siivut kaadettiin lasiin, kukin sai lantrata halunsa mukaan. ”Kippis, kalaonnea ei saakaan toivottaa.” ”Minnes me mennään aamulla?” ”Minä ajattelin tuonne saariston avomeren puolelle, siellä on sellaiset salmet ja saarien välit, että sieltä pilkillä ahventa.” ”Näytäs merikortista, minä vähän katselen.” Pekka toi kortin, se levitettiin pöydälle ja kaikki kumartuivat sen puoleen. ”Tuossa kaupungin laiturissa on vene, Poroholman vieressä. Siitä lähdetään etenemään länttä kohti tästä, näiden saarien vieritse. Tullessa koetaan verkot, ne ovat täällä.”

Aamu oli sees ja kirpakka. Kadut olivat autioita aikaisten kulkijoiden ajella. Auto pysähtyi hietikolle laitureiden viereen. Nosteltiin eväät ja onget laiturille. ”Onhan sulla tässä näpsäkkä vene, mikäs moottori sulla siinä on?” ”Volvo diesel, kymmenen hevosvoimaa, kesä ajettu.” ”Se vie tätä venettä vielä pitkälle.” Astukaas veneeseen, Ari keulaan, Matti keskelle ja minä jään kippariksi. Liivit päälle ja mennään.” Avainta kääntämällä Volvo hyrähti ja kevyt putputus alkoi kuulua. ”Ari, keulaköysi irti.” Vene peruutti ulos toisten veneitten välistä, Pekka veti peräköyttä sisään, irrotti sen poijusta ja kasasi köyden tuhdon alle pois tieltä. Suunnattiin kokka ulos, satama jäi vasemmalle, Heinästä tavoitettiin ja Nurmesta. Reitti oli tuttu, merikorttia seurattiin, saaret lipuivat sivuitse. ”Tähän minä ajattelin ensimmäiseksi, tässä on sopivasti , karikko alla.” Matti pyysi saada kortin käteensä, katseli sitä ja tiirasi ympärilleen. ”Ajetaas vielä, tässä on liian matalaa. Mennään eteenpäin niin, että tämä salmi ja mereltä tuleva aukko ovat kohdakkoin. Siinä näyttää olevan vettäkin tarpeeksi.” ”Matti on kova poika näissä hommissa,” tuumi Ari hymyillen. Valittuun kohtaan osui hieman tuulen nostattamaa aallokkoa, vene köykki ankkurin varassa. Kilpailu alkoi. Pilkit uitettiin veteen, syvälle. Virtaus vei keveitä pilkkejä mukanaan. Arin ja Pekan oli vaihdettava raskaampiin saadakseen vieheen laskeutumaan tarpeeksi. Matti kiskaisi ensimmäisen ahvenen ylös. ”Kas tässä, aika peto, olisiko yli kaksisataa grammaa.” Puhuessaan hän jo irrotti kalan ja saman tien viehe oli taas pyynnissä ennen kuin toiset olivat saaneet omiaan veteen. Nykyttivät, hiljaa ja kovaa, lyhyitä ja pitkiä vetoja, aivan sama. Matti veti kalat. ”Tällaista se on aina Matin kanssa,” tuumi Ari, samassa hänelläkin tärppäsi. Tulos siltä paikalta oli kahdeksan vastaan neljä, Matti vastaan muut. ”Tämä paikka on tyhjä, mennään eteenpäin.” Ankkuri ylös, alkoi ajo kohti etelää. Saalista tuli hiljakseen, ämpäri oli puolillaan ahvenia. ”Tässä voisi kokeilla heitellä vähän, tuosta kaislikon reunasta voisi saada hauen.” Pilkit nostettiin vedestä, muilla ei heitto-onkea ollutkaan, Matti kasasi onkensa. ”Nyt hiljaa, anna veneen mennä tuulen myötä, Ari, voit hieman olla airoissa.” Vaihtoivat paikkaa, Ari tuli keskipenkille. Vapa heilui, siima viuhui, tarkat heitot haravoivat kaislikon reunaa veneen lipuessa Arin auttamana. ”No ei, eipä tässä ollut, heitän vielä.” Silloin pieni puikkari tarrasi kiinni. Se sai armon mennä kasvamaan. ”Mä lasken ankkurin, tässä on hyvä paikka, haluatteko syödä veneessä, vai menemmekö maihin?” ”Mennään maihin, on tukevampi istua.” ”Kattele sinä vähän pohjaa keulasta, minä päästän ankkuriköydestä hiljalleen, kait siitä pääsee.” Nousivat rantaan, kalliota ja kiviä. Aurinko paistoi siihen kalliolle, olivat vähäisessä salmessa, kahden saaren välissä. Kahvit juotiin termareista, valmiit voileivät upposivat, söivät kylläkseen. Matti ja Pekka kävivät kyljelleen lämpimälle kalliolle, torkkuivat siinä, haistoivat meren, levän ja tunsivat auringon, kuulivat lokit. Rannasta kuului huuto: ”Minä sain, mulla on kiinni iso!” Ari oli alkanut virvelöidä ja kohta oli hauki kiinni. menivät toiset siihen jännittämään saaliin saantia. Ari kelasi ja päästi siimaa, hiljalleen selkä alkoi näkyä kirkkaassa vedessä. ”Kävele ylemmäs maihin, minä otan siimasta kiinni.” Pekka tarrasi siimaan, alkoi vetää siitä kiihtyvällä voimalla, tasaisella vedolla, veden pinta rikkoutui, hauki sinkoutui kivikkoon. ”Katos, taitaa olla kaksi kiloinen,” Matti arvioi. ”On se ainakin kolme,” Tuumi Ari.

Kesä oli kulunut, opiskelu jatkui, syys eteni, veneet vähenivät laitureista. Ari ja Pekka jatkoivat kalastamista. Koettiin verkkoja, vedettiin uistinta. Vedet viilenivät, alkoi saada turskaa uistimella. Se oli äärimmäisen jännittävää. Tavallisesti turskaa sai vain juksaamalla syvänteistä, vanhan kansan haudoista. Niitä saattoi olla yhdellä kalastajalla tiedossa yli satakin, mistä hän elantonsa veti ylös. Ne olivat varjeltuja paikkoja. Syksyisin vähän pienemmät turskat tulivat matalampaan veteen. Ne kävivät hanakasti kiinni. Isku oli voimakas kuin pohjaan olisi jäänyt, hetken valtava rypistely ja sitten helposti antautuivat ylös. Kalastus himoitti niin, että luennoilta jäätiin pois. Se ei haitannut, pakkoa ei ollut, kyllä ne kirjoista ja muistiinpanoista selvitettiin. Aina siellä joitain istui niitä tekemässä. Sen sijaan jos oli poissa harjoituksista, ne oli korvattava. Pienessä riitteessä olivat lahdet, syvät vedet olivat vielä avoinna. Kunnes tuli pakkanen, ja yksinäinen vene killui jäihin jäätyneenä laiturissa. ”Voi perkele, tietenkin, mutta ei tässä hätää, katsotaas, joo näkyy olevan sellaista kolme-neljä senttiä vahvaa terästä, muutama kaveri apuun, ja kiskaistaan vene maalle jään päältä." Ari, Matti, Kapu, Ossi ja Pekka lähestyivät venettä kirves kourassa. ”Mä kopsuttelen ensin veneen irti, olkaa te muut vielä laiturilla.” Irroitus oli helppoa, jääkin kantoi iskijän. ”Nyt tulette tänne, levittäytykää vähän erilleen, kiskotaan näistä touveista, Ari ja Kapu olkaa te siellä laiturin päässä.” Ähellettiin, painoi se vene muutaman sata kiloa, nyt se oli saatava jään päälle. Perä kyllä nousi mukavasti, mutta sitten ahdisti. Köysillä vetäen ei jäästä saanut jaloilleen otetta, veneen laidasta nostaen jää helposti murtui. Ei auttanut, kaksi perän molemmin puolin, keulasta työntöä ja köyden kiristystä. Vene pulpahti kuin sorsa jään päälle. ”Oukkei, kovin työ on tehty, nyt vain tasapainoillaan köliraudan päällä paatti maihin. Urahdus vaan kuului, kun miehet saivat paatin liikkeelle. Vauhti nousi, joku otti jo juoksuaskeleitakin. ”Ptruu ptruu, rauhallisesti, ettei jää murru.” Ossi meni jään läpi vyötäisiään myöten, kiskaisi siitä itsensä jään päälle. Venettä vietiin vauhdilla, ettei sekin olisi pudonnut. Rantaan päästiin. ”Minä tästä lähdenkin, mulla on kotona, otan viskimoukun, etten vilustu.” ”Lähde vaan, menikö se vesi läpi asti?” ”Aivan märkä olen vyötäisiin saakka.”