Yli Ahvenanmeren v. 1983

Kihdin ja Teilin ylitys

”Saaristomeri on maailman ihmeellisimpiä paikkoja. Välimeri häviää saarien määrässä ja monimuotoisuudessa, Karibian merialue samoin. Ainoastaan Tyynen meren saaristot, Melanesia ja Micronesia vetävät sille vertoja. Meidän onneksemme vuoden keskilämpötila on liian kylmä suurelle turismille, saamme melko rauhallisina purjehtia uskomatonta saaristoamme.” Gasti kuunteli kiinnostuneena kipparin selostusta. He olivat vielä sisäsaariston suojissa, päivän päätyttyä he olisivat Ahvenanmaalla. Tuuli oli taas laskenut. Kauniilla ilmoilla keskikesällä niin tapahtuu usein. Väylä oli kapea saarien salmissa. Hai kulki juuri ja juuri ohjattavissa, mentiin saaren rantaa ympäri, toinen saari oli aivan vieressä, kallioineen. Gasti istuskeli maston etupuolella siihen nojaten, he näkivät sen yhtaikaa. Valtava Ruotsinlaiva tuli vastaan. Sen punainen kylki kohosi huimana veden rajassa istujien silmissä. ”Katoppa, onneksi olemme aivan väylän reunalla,” Pekka kohottautui hiukan, käänsi vielä keulaa kulkemaan kauemmas laivasta. Lähes äänettömästi jättiläinen kääntyi saaren takaa väylää nuollen purjehtijoiden suuntaan. Hetken näytti siltä, että täytyisi kolauttaa kuiville, jotta pääsisi alta pois. Moottorin ääni kuului vain vähäisenä suhinana, paksua mustaa savua tuprusi piipusta, ketään ei näkynyt, kukaan ei vilkuttanut. Pekka katsoi laivan nostattamia aaltoja, ne nousivat korkeina laivan sivulta, alkoivat nopeasti lähestyä venettä. ”Pois sieltä kannelta! Heti tänne sitlooraan, minä otan aallot kohtisuoraan. Muuten vene heiluisi holtittomasti sivuttain.” Gasti loikkasi suojaan, kippari käänsi heti laivan perän ohitettua heidät, jyrkästi vasempaan. ”Onneksi meillä on edes vähän vauhtia, nyt ne tulee!” Veneen keula oli suoraan aaltoja vastaan, etummainen nosti keulaa kuin hississä, aalto meni alta, vene suoristui ja nyökkäsi uudelleen aallon mennessä ohi. Samassa seuraava aalto nosti keulaa, seuraava, ja seuraava. Vettä roiskui hiukan sivuille, sitä pärski kannellekin, aallot menivät kohti rantaa aiheuttaen siellä myrskyn kaltaisen veden pyörteilyn ja raastamisen. Kippari käänsi veneen taas väylän suuntaan, sieltä lähestyivät peräaallot, nyt väylän suuntaisina, mutta pyöreämpinä. Hai selviytyi niistä vaivatta. ”Hyvin kävi, se oli opetus tähystyksen tärkeydestä.”

Purjehdus eteni Houtskärin eteläpuolelta kohti länttä, saaret alkoivat vähetä, merialueet laajeta. Suunniteltu reitti meni Jungfruskärille Storlandetin eteläpuolelta. Kihdin selkä pystyttiin näin ylittämään saarelta toiselle purjehtien. Tuuli alkoi nousta, vauhti lisääntyi, samoin toive päästä illaksi Ahvenanmaan mantereelle. Pitkillä osuuksilla täytyi suunta olla selvillä, saaret saattoivat näkyä hyvinkin matalana metsäketjuna taivaanrannassa. Kompassin mukaan mentiin. ”Ennen purjehtijat tekivät merkintälaskua edetessään, korttiin merkittiin suunta, ajoaika ja etäisyys. Loki mittasi etäisyyttä, kello aikaa ja kompassi suuntaa. Lisäksi otettiin vähän väliä suuntimia kiinteisiin kohteisiin, jotka löytyivät myös kortista. Se tapahtui suuntakehällä, meillä tykistössäkin oli sellaisia.” ”Mikset sitten nyt tee niin?” ”Täällä kykenee pitkälti ajamaan kompassin ja merikortin avulla, kunhan vaan lukee korttia oikein. Joskus on vaikea äkkiä sanoa, mikä saari tai niemi on kyseessä jossakin horisontissa. Me joudumme merkintälaskuun Teilin ylityksessä, silloin ei vastarantaa näy, kun me lähdemme Junfruskäriltä.” Eteneminen oli vauhdikasta joskin kiireetöntä. Heidän matkansa tulisi kyllä taitetuksi, muutama lisäpäivä ei haittaisi mitään. Haissa meren tuntu oli vahva, siinä oltiin niin lähellä vettä, että kättä riiputtamalla sen sai sormiinsa. Vielä yksi syy ohjasi heitä tuohon puolimatkan saareen. Siellä olisi saaristopuhelin. Niitä oli ympäri saaristoa, ne olivat veneilijöiden käytettävissä ilmaiseksi yhteydenpitoon mantereelle. Berghamnin kohdalla reitti teki tiukan mutkan komeiden kallioiden väleissä. ”Tuossa on kalastajatila, hänellä on hyvä laituri, siihen saattaa kulkijakin seisahtua, katso noita kallioita. Me jatkamme tuota solaa pitkin. Sitten edessä onkin taas isompi aukko, jonka toisella laidalla välietappimme on.” Tuuli oli pysynyt kohtalaisena, pilviä oli, mutta kevyitä ja vaaleita. Aukon ylitys oli helppoa, suunnan saattoi hyvin pitää sivuvastaisessa tuulessa. Maininki nousi hieman korkeammaksi, vene keinahteli niiden yli kauniisti purjeiden painaessa  ja vakauttaessa kulkua. Maininkien päällä aaltoilivat tuulen nostamat pienemmät aallot eri suuntaan tehden etenemisestä meripurjehdusta. Tuo äänetön, voimakas kulku ja aaltojen selättäminen antoi voimakkaan tyytyväisyyden. Purjehtiminen näytti parhaimman luonteensa, aallokko, vene ja tuuli, kaikki hallinnassa, taivutettavissa ihmisen tahtoon. Maapallon pyöreys ja äärettömyys kiteytyivät veneilijän silmissä näkyvään siniseen ympyrään ja omaan sisimpäänsä. Maa, ihmiset, kiireet ja huolet kaukana, olemattomuudessa, vene oli kaikki tarvittava.

Vähäinen lahti näyttäytyi äkisti veneen purjehtiessa viimeisiä satoja metrejä ennen kiinnittymistä laituriin. Lahden rannat olivat asumattomat lukuun ottamatta vastarannalla olevaa taloa. Sen edessä rannassa oli puinen laituri, pyöreät tolpat pohjaan iskettyinä, arkun vaakapaalut niiden väleissä ja kivet niiden sisäpuolella. Muunlainen rakenne ei meren rannoilla pitänytkään jään valtavaa painetta, eikä oikein tämäkään. Siitä olivat näkyvissä laitureiden kansirakennelmien kallistumat ja tolppien vinoudet. Talon vieressä maa oli ruohon, ketokukkien ja katajien peittämää, puita oli vain lahden pohjukassa. Lampaat pitivät maisemaa avoinna viikatteiden ja sirppien koristaessa enää seinällä ruosteisina työteliästä aikaa. ”Katsos, meduusoja, oletkos ennen nähnyt?” ”En, ja noin paljon, voiko niitä koskea?” ”Toki, näissä ei ole poltinkarvoja, ainakaan vaarallisia ne eivät ole, limamöykkyjä ja läpinäkyviä.” ”Ota ämpärillä niitä kiinni.” ”Mitä varten, näethän ne täältä.” ”Ota nyt, saan minäkin yhtä koskea.” Kippari haki ämpärin, sen sangassa olikin jo köysi valmiina. Sitä käytettiin kannen harjauksessa veden nostamiseen merestä. Tuo työ oli aina gastin ensimmäinen kunhan purjeet olivat ensin vedossa. Hän koukkasi merestä, sai heti komean meduusan saaliikseen, nosti ämpärin kannelle ja katseli tuon otuksen uintiliikkeitä sen helmojaan nostellessaan. ”God dag, kan ja ringa?” ”Godaa, jovist, här är telefonen.” ”Tack, vi ska segla till Åland, min bro är i Eckerö, ja ska hälsa han.” Kippari väänsi numeron keisari Aleksanterin rakennuttamaan postirakennukseen. ”Godaa, är min bro Mikko där?” ”Nej, han är i Marienhamn just nu, ska ja sägä hälsingar?” ”Järna, tack, ja ska segla i dag till Lemland ock sova där. Sen seglar ja till hamnen i Marienhamn.” Kippari maksoi pyydetyn summan, vaikka tiesikin puhelun olleen maksuton, ei halunnut rettelöidä. Kuuntelivat vielä yhdessä säätiedotuksen. Luvassa oli iltaan mennessä kovia tuulia lännestä. Tämä ratkaisi asian, matkaan lähdettiin heti syönnin jälkeen. Nyt avautui rannaton meri, ei maata etelässä, pohjoisessa, edessä taivas ja meri yhtyivät.