Talo Reilassa v. 1985

Kahitiilinen talo

Kandinpaperit taskussa. Tiivistunnelmainen kevät, jolloin alkoi kesä, syntyi parit kaupat, alkoi muutto ja purjehdus. Työpaikka seuraavaksi talveksi oli santsipaikka, alkaisi elokuun lopussa Normaalikoulussa. Oli aika myydä Sorkantien kerrostaloasunto ja muuttaa hieman syrjemmälle. Muutama hyvä paikka olikin kiikarissa, eivät toteutuneet. Ilmoitus lehdessä vei Pyhärantaan, 25 kilometrin päähän keskustasta. Huotoasemayrittäjä oli tehnyt konkurssin. Oli ehtinyt rakentaa itselleen asunnon, josta joutui nyt luopumaan. Rantatietä ohi Unajan, Rihtniemen, Reilan, meri väikkyi oikealla, jäi metsän taakse ja pilkahti taas näkyviin. Siinä tien vieressä se seisoi. Uusi tiilitalo, viisi huonetta, takkahuone, pukuhuone, pesuhuone, sauna, kaksi autotallia l:n muotoisessa siivessä, öljylämmitys, oma vesi ja viemäri, suuri piha. Keittiöön astuttuaan Pekka teki ratkaisun, hän ostaa talon, käveli vielä läpi muut huoneet ja ihastui yhä enemmän. Tien puoleisista ikkunoista näkyi meri, lahti pisti siinä kohtaa pitkälle sisämaahan. Ratkaisua helpotti osakkeen myynti samassa tilaisuudessa talon kauppiaalle. Mukavat naapurit, kutsuivat heti pihoisinsa, antoivat vihanneksia, lainasivat viikatettaan, ottivat omakseen. Huoneiden kalustus kävi sopuisasti, suuri olohuone, ikkunat pihalle. Sinne laitettiin sohva, kaapit, tuolit, viherkasvit. Tien puolelle nurkkahuoneeseen talonpoikaiskaapit ja keräillyt talonpoikaisesineet. Seuraavaan huoneeseen sänky, seuraava oli vierashuone. Vielä oli saatava tuolit ja pöytä takkahuoneeseen, nekin olivat valmiina tulleet muutossa. Autotalli oli suuri, kahdet ovet veivät samaan avaraan tilaan, niitä ennen oli pannuhuone. Vieraita kutsuttiin, sukulaiset, tuttavat, kaikki ihastelivat asuntoa.

Ensimmäinen kesä meni purjehtiessa Saaristomerta, vapaana aikatauluista, paikoista tai tuulista. Sinne mentiin, minne mukavasti tuulella pääsi, siellä oltiin yötä, minne matka vei, aamulla edelleen. Tuttuja purjehti mukana usein. Juhannuksena Naantalissa seuraamassa presidentin lipun nostoa Kultarannassa, kirkossa kuuntelemassa Naantalin Musiikkitapahtuman konserttia. Ulos merelle, Jurmoon ja Utööseen. Talveksi vene Rauman Pursiseuran telakalle, kippari Seminaarinmäelle luokanlehtoriksi. Toiminta ALTRY:ssä yliopistolla oli voimakasta. (Akkojen Luvalla Tai Ilman.) Pelattiin lentopalloa, pidettiin illanistujaisia, osallistuttiin eri juoksukilpailuihin, juostiin Raumalta Poriin, Karhu-viesti. Talo osoittautui hyväksi ostokseksi, kunnes ovikello soi illan kynnyksellä. Pekka avasi, päivää. ”Päivää, kukas te olette, ja mitä te teette tässä talossa?” ”Tjaa, minä ostin tämän, asun nyt sitten omassa talossani.” ”Ette te voi asua täällä, tämä on ulosmitattu.” ”Kyllä pankissa paperit tehtiin, oli ratsarit ja kaupanvahvistaja.” ”Mennääs sisälle selvittämään tätä.” Laitilan nimismies astui keittiöön, pyöritti päätään, katseli ympärilleen. ”Tätä ei olisi saanut myydä, minulla on ainoana oikeus toimia tämän ulosmitatun omaisuuden kanssa. Minä määrään teidät asumaan tässä talossa ja hoitamaan sitä huolella, kunnes pakkohuutokauppa pidetään.” ”Kyllä nyt tuli minua kovempi kaveri taloon, ei täällä olisi kukaan nimismiestä pienempi pärjännytkään. Tässä on nyt vaan sellainen asia, että minä olen tehnyt luovarit osakkeestani, tämän talon myyjälle.” ”Se on teidän ja pankin välinen asia, mutta neuvon toimimaan nopeasti, ettei osaketta kaupata edelleen, silloin se menetetään.” ”Minä soitan heti pankkiin, hetkonen.” Pekkaa vielä nauratti, kun hämmennys pankin puolella lisääntyi. Sopi kuitenkin tapaamisen heti seuraavaksi päiväksi. Nimismiehen kanssa tehtiin suunnitelma, hänen täytyi panna huutokauppa toimeksi. Näytöstä sovittiin, että se olisi juuri ennen huutokauppaa, joka sitten pidettäisiin autotallissa. Pankissa oli selvitetty asia, myyjällä oli pakkohuutokauppa edessään, talo oli hukkaamiskiellossa, mutta ennen sen voimaantuloa hän oli käynyt hakemassa ratsarin kirjaamosta. Aikaikkuna kaupalle oli kolme tuntia, sillä kaupantekotilaisuudessa ollut kaupanvahvistaja vielä soitti viime töikseen virastoon. Talo oli rasituksista vapaa, sillä hetkellä ilmoitus ei ollut vielä kirjaamossa. Osakekirjat olivat vielä pankissa, kaupat peruttiin ja kirjat otettiin haltuun. Myyjän oli lähdettävä perheineen toisaalle, osake myytiin muualle. Toista välityspalkkiota ei Pekka maksanut. Kiinteistöfirma sitä vinkui vielä kuukausia, turhaan.

Kesä oli asuttu ja purjehdittu, syksyllä oli huutokauppa. Nimismies soitti ovikelloa, astui sisälle ja veti oven perässään kiinni. Piha oli täynnä uteliaita ja ostajia. ”Olkoot nyt vielä ulkona, minä annan aikaa viisi minuuttia ennen kaupantekoa, meillä on puoli tuntia aikaa, käydään läpi, mitä tehdään.” Paikalla oli myös pankinjohtaja, hän kertoi pankin vaatimuksen: kaksisataakuusikymmentä tuhatta markkaa. ”Minä avaan, pankin edustaja ilmoittaa pohjan, sinä korotat sitä hieman, minä lyön kiinni. Onko tämä nyt selvä, aloitetaan.” Ovi avattiin, väki tuli sisälle saappaineen oven täydeltä, muut menivät autotalliin. Pekka mietti huutoaan ja muita ostajia, voisihan siellä olla kovapintaisia miehiä ostoaikeissa. Talosta hän oli maksanut kolmesataakaksikymmentä tuhatta markkaa. Se oli nyt mitätöity, joten olihan siinä varaa vielä kuusikymmentä tuhatta. ”Avaan pakkohuutokaupan,” … nimismies luki viralliset kuulutukset, nosti päätään, katsoi hitaasti joukon läpi, ”pankin vaatimus laillisista saatavistaan on kaksisataakuusikymmentä tuhatta markkaa, pankin edustaja vahvistaa sen, onko muita huutoja?” Äijät olivat hiljaa, Pekka laittoi viisituhatta päälle. Hetken katselu, kateita ei ollut, pam, Pekka sai talonsa. ”Pyydän vieraita poistumaan talostani, nimismies ja pankinjohtaja voivat vielä tulla kahville ja pieneen paperivoimisteluun.”