Humalisjärven mökki -70 l

Humalisjärvellä saunassa

Lehtimäen Heikki rakensi itselleen rantasaunan Humalisjärven rantaan. Järvi oli pieni noin viiden hehtaarin suuruinen metsälampi. Sinne johti vain pieni mutkainen metsäpolku, juuri ja juuri autolla kuljettava. Järven yli johti useiden talojen kapeita metsäkaistoja. Etelälaidalla oli komeat kalliot, niitä jatkui vielä itäreunalle, siitä eteenpäin pohjoisrannalla oli soista rantaa, joka kohosi parinkymmenen metrin päässä hiekansekaiseksi mäntykankaaksi. Antilan Paavo sinne ensimmäisen mökin rakensi, aivan polun päähän somasti kallion kainaloon. Mökki oli laudasta tehty, toisessa päässä sauna. Heikin palsta oli seuraavana, tässä kohdassa komeana kalliona kohoava puuton pahta. Rakentaminen kävi nopeasti, Heikki oli kaikkeen työhön kykenevä kirvesmies ja taitava Lehtimäen isäntä. Mökki tuli pystyyn kuin välähdys. Olivat olleet Ilmin kanssa Pekan ja Paulan höylähirsisessä mökkisaunassa Liekosaaressa. ”Onkos sinulla tähän vielä piirustukset, kuka ne teki?” ”On kyllä, jossain kotona, Välimäki ne piirsi, minä toimitan ne sinulle. Katsos, kesäsauna tulee tehdä näin, jokaisen lattilaudan väliin sormen mentävä rako. Näin ilma aina piisaa, on raikasta ja kosteaaa. Kiuas kyllä jaksaa kesällä lämmittää.” Saunoivat kaikin ja arvostelivat ratkaisut hyviksi. Heikin saatua piirustukset antoi hän ne Markukselle, Paulan veljelle. Hän oli tottunut asioimaan kauppalan rakennusvirastossa, saikin luvat saman tien valmiiksi.

Järvelle ei tehty uutta tietä Antilan mökin takaa, siellä oli korkea kallio. Vieraiden tuli kulkea kalliolle ja kiertää Antila ja sitten laskeutua kohti Lehtimäen mökkiä. Näin loppumatkasta tuli hieman pitempi ja hengästyttävämpi. Muutamat kerrat oikaistiin suoraan rantaa myöten, aivan Antilan varpailta. Lehtimäet sitten sopivat, ettei siitä kuljeta. Pekka parkkeerasi autonsa järven rantaan pienelle levennykselle, Lehtimäkien auto siinä jo olikin. ”Mennääs, annas mulle mun kassini.” ”Tässä, mennään kiertotietä.” Pekka ei välittänyt ohjeista, Antilan saunalla ei ollut ketään. Astuessaan rannalla eteenpäin Ilmi huusi: ”Pekka, siitä ei tulla!” Ei muu auttanut, ympäri vain ja kallion kautta perille. ”Ei siitä saa kulkea, olemme sen sopineet.” ”Ei mitään, itsehän siitä yritin, vaikka tiesinkin sen kielletyksi. Ei siellä taidettu olla paikalla.” ”Juodaan nyt ensin kahvia, Heikki vielä lisää puita kiukaaseen.” Hän tulikin samassa tervehtimään. ”Muistatkos vielä, kuinka Pekka kerran lauantai-iltana tuli meille lypsyaikaan?” Heikki alkoi kertoa juttua Paulalle. ”Hänellä oli päällään puku, suoraan kun juhlista saapui. Minä koetin sanoa, että taitaa vähän tarttua lehmän paskan haju. Pekka vaan istahti lypsyjakkaralle, nojasi päänsä lehmän kylkeen ja alkoi harjoitella lypsyä. Sanoi vaan että kaikkien viljelijöiden on osattava lypsää.” Heikkiä vieläkin nauratti. ”Kyllähän Pekka sitten lopulta lehmän tyhjäksi sai, sankko vaan kohisi,” Ilmi hieman kehaisi. ”Kaikkea hullua se aina tekee, minä saan koettaa vähän hillitä, muttei se yleensä kuuntele,” Paula hymysuin torui.

Kahvia kaadettiin kuppeihin, maito oli suoraan tilalta, paksuna kermasta. Sokeria laitettiin muutama pala, sekoitus ja tuoreen pullanpötkyn kastaminen kuppiin ja sen pehmeän nisuinen maku. Pekka kovin piti talon kahvista ja pullasta. ”Mennääs me miehet ensin saunaan, otetaan kovemmat löylyt kuitenkin.” Vaatteet riisuttiin kuistin edessä pienessä tilassa saunan oven nurkassa. Siitä alkoivat raput alaspäin rantaan, siellä oli laituri. Heikki oli jättänyt rakoja lattiaan ilmanvaihdoksi kuten Pekalla. Raot olivat kapeampia, eikä niitä ollut koko lattian mitalla, ilma oli raikas. Löylyä heitettäessä lämpö kietoi saunojat huomaansa, ei iskenyt kuumana tulisesta pätsistä. ”Mennääs sitten uimaan.” ”Mennään, mutten minä ole niin kova uimari.” Heikki oli vanhan kansan viljelijä, pukeutui aina lämpimästi, välihousut heitettiin pois vasta Juhannuksesta, paita oli aina päällä ja lätsä päässä. Näin kasvojen rusketus teki jyrkän vastakohdan valkoiseen kaulasta alaspäin. Paidannapit kun olivat kaulalta auki, niin se kohta oli myös ruskettunut, sellainen v:n muotoinen kappale kaulasta. Oli Heikillä joskus helteellä lyhytpunttiset shortsit jalassa, muttei niitä koskaan pidetty kuin kotipiirissä. Totuttuun tapaan uimataitokin oli isommalti harjoittelematta, ei entiset miehet vedessä pelehtineet. Saattoivat juuri kastaa tai hiukan räpiköidä rantavedessä. Heikki kykeni kyllä pysymään pinnalla syvässäkin vedessä. ”Joko lopetetaan, saadaan naisetkin saunaan, mennään me paistamaan makkaraa.” Mökissä oli yksi savupiippu, kiuasta ja takkaa varten. Heikki oli itse muurannut piipun ja takan. Siinä paloi vähäinen tuli, hiillos oli parahultainen makkaran paistoon. ”Otas tästä lenkistä, taita itse sopiva pala.” ”Joo, kiitos, sulla onkin tätä hyvää ohutta.” Paistoivat tikun nokassa tirisevää Vammala lihan erikoista. Naiset viipyivät saunassa ja uimassa. Paula oli mielellään vedessä, pyrki aina uimaan, kun vaan retki antoi siihen mahdollisuuden. Nytkin ui selälle päin niin että miehet näkivät hänet ikkunasta. Naisetkin palailivat uimasta ja alkoivat myös makkaran paiston. ”Muistattekos, kun me oltiin Pekan kanssa täällä traktorilla, minä kävelin vierellä kun tultiin tuolta kallion yli. Siinä vähän katseltiin, että pääseekö tästä alas, pakkasta oli ja lumi maassa. Pekka arveli kykenevänsä alasajoon. Aloitti tuosta kulmasta Antilan puolelta varovasti ryömiä jyrkkää kalliota. Muutaman kerran pyörä nousi ilmaan takapäästä, mutta ei kaatunut. Sitten tultiin tuohon autojen parkkipaikan kohdalle. Minä tiesin Haapaniemen Väinön olevan hakkuilla järven toisella rannalla. Katseltiin jälkiä jäällä, Väinö oli siitä mennyt keveällä kopittomalla Fergusonilla reki perässään. Pekka ajoi ensin jäälle, katseltiin siinä, että kestääkö jää. Lähti sitten pienellä vaihteella eteenpäin. "Muistatkos, kun ryömit kopista takakautta ulos ja seisoit nostovarsien päällä?” ”Muistan kyllä, ajattelin voivani hypätä kyydistä, jos jää pettää.” ”Minä kävelin perässä ja katselin kuinka jää taipui traktorin alla. Perillä hakkuulla Väinö sitten kommentoi." ”Ei tainnut Pekalla olla kylmän veden pelkoa.” ”Joo, sellaista on ollut, ihme etten silloin mulannut.” Tarinaa toisensa perään, Heikki oli mestari. Takassa hiilos tummui, saunojien vatsojen täytyttyä noustiin kotimatkalle. ”Niin tästäkö Pekka ajoi?” ”Siitä, just samaa polkua kuin nyt menemme. Oletkos Pekka kuullut, että valtio aikoo avata metsäautotien tuolta Humalisjärven takaa menemään aina Pohjolanjärven maahan?” ”Se olisikin hyvä, minäkin saisin perämetsän hakkuut mukavasti tien varteen.” ”Sama minulla, ennen kun isä oli hakkuulla tuolla perällä, Kotajärvenmaassa saakka, niin sinne oli mahdoton matka tieltä, hevosella tuli semmoinen matka tien viereen, ettei sitä kannattanut oikein tehdä.” ”Koskas kokous pidetään, ootko siitä jo kuullut?” ”Kyllä Salli siitä sitten ilmoittaa, tien alku olisi sitten tuossa Humalisojan navetan takaa, katsotaan sitä kun mennään siitä ohi.” Saapuivat autoilleen ja ajoivat tiehensä.