Meijerin talon purku -70 l

Hirsitöitä

Tyrvään Sanomissa oli myynti-ilmoitus. ”Myydään eniten tarjoavalle pois purettavaksi Vammalan Meijerin pihassa sijaitseva hirsinen asuinrakennus.” ”Kas vain, katsos, myyvät meijerin plikkojen asuintalon. Se on vielä jäljellä vanhoista hirsirakennuksista, ne oli rakennettu ennen kansalaissotaa. Siinä tietä lähimmässä talossa oli kuularuiskun jälkiä, kun punaiset päästivät menemään kirkon tornista sillalle. Tampereen rintama oli murtunut, punaiset pakenivat Pyhäjärven yli kohti Nokiaa ja Vammalaa. Karkun kirkossa olivat ratsastaneet sisään, kavionjäljet jäivät lattiaan. Valtteri kirjoitti alle parikymppisenä muistiin pakolaisjoukon menneen suoraan Vammaskoskesta yli, eivätkä tulleet Vaununperälle ja Myllymaahan päin. Innanmaa säästyi sodalta. Valkoiset hyökkäsivät Vammalaa vastaan sillan yli. Taksiautoilija Juho Vastiala oli ensimmäinen sillan yli päässeistä. Silloin Vammala jo paloi, pakenevat polttivat koko kylän. Jäljelle jäivät vain kenkäkauppias Jokisen talo Kirkkokadulle ja Amanda Jokisen talo torin laidalla, siellä Kiinan muurin päällä. Mitäs tykkäät, jos mä käyn tarjoomassa jotakin?” ”Käy vaan katsomassa, mutta mitään siitä ei kannata maksaa.”

 Soitto Virtasen miehille, ja he olivat heti valmiina talon katsastukseen. ”Katsos, aika komea ja ryhdissään olevat talo, kierretääs toiselle puolelle.” Meijerin työntekijöitä tarkkaili miesten puuhia. ”No nyt se kiipesi ikkunasta sisään,” parkaisivat plikat Pekan loikatessa ensimmäisen kerroksen avonaisesta ikkunasta sisälle. Osmo ja Hannu tulivat ovesta. Alakerrassa oli neljä huonetta, yläkerran vinttitilat olivat rakennetut myös hirrestä. ”Tässä on yksin polttopuuta useammaksi vuodeksi, ikkunoita ja ovia on vaikka kuinka, lautaa ja lankkua lattioissa, minä tarjoan tästä jotakin.” ”Ihmeen hyväkuntoinen näyttää olevan, mennääs vielä ja katsotaan ikkunoiden aluset.” Osmo tahtoi olla huolellinen, palasivat alakertaan ja repivät ikkunoitten alta pahvit pois nähdäkseen mahdolliset lahovauriot. ”Hyvältä näyttää, meijerillä on ollut rahaa pitää tämä kunnossa,” Hannu katseli ja tökki hirsiä puukolla. ”Tämä täytyy viedä kokonaan pois, ja tasata vielä tonttikin, pelkästään katosta syntyy hirveä määrä roskaa, pahvikatto ja sen alla päreet, mihin sinä ne ajattelit laittaa?” ”Tuossa aivan vieressä on maankaato paikka, siinä Siikasuon edessä. Täyttävät siinä rantaa, ja siihen saa maksutta kipata kuormansa.”

Miehet tekivät sopimuksen, mikäli purku-urakka tulisi heille. Pekka maksaa tarjouksen, ja Osmo ja Hannu tulevat töihin puupalkalla. Jaettaisiin kuormat, niin että kaikille tulisi hirsiä, lankkuja. lautaa, ja mitä sitä sitten saataisiinkaan. Urakka tuli heille.

”Helvatti kun on kuuma ja pölyistä.” ”Ei auta kamalasti kiroilla, kun Vammalassa on herätysjuhlat, ja väkeä lappaa tuossa sillalla solkenaan.” ”Minä niiden juhlista, tulkoot tänne auttamaan.” Katto purkautui kovalla vauhdilla, tehtiin yläkerrasta reikä kattoon, josta oli hyvä kulkea ulos. Huopa lähti käsin kiskomalla, sitä heitettiin alla olevaan traktorin peräkärryyn. Kolmiorivat vaativat jo hiukan lapiota, kärki vaan tökkäämällä rivan alle, riuska vääntö ja rima irtosi tai katkesi. Alas menivät kaikki. Päreitä varten lapiot oikeastaan olivat, niillä puskettiin harjalta alkaen ruoteitten päältä. Ruostuneet naulat ja lahot päreet valuivat lapetta alas. ”Huilataas vähän, ei tämä karkaa, ja jos noi lähetys ihmiset ei oikein tykkää näin pyhätyöstä.” Pekalla oli eväät mukana, kahvia ja voileipiä sekä känttyä. Juomaa meni reilusti, mehua oli varattuna monta pullollista. Kaljaa oli vasta illalla, maan tasalla se oli turvallisempaa nauttia.

Perkkele, näitten kanssa menee henki, puhisivat miehet irrotellessaan kattotuoleja, keikus nyt täällä harjalla ja irrota jalkojesi alla olevia tukia, alla monen metrin pudotus. Rautakangella ja sorkkaraudalla irrotettiin naulaukset, sitten parru oli kängättävä vinoon, että vapaan pään saattoi harjalta pudottaa tasakertaan. Siitä se sitten käsin laskettiin peräkärryyn tai maahan, ellei kärry ollut kohdalla. Virtaset saivat ensimmäiset kuormat viedäkseen, toisen Hannulle ja toisen Osmolle. Pian ne matkat menivät, viitisen kilometriä suuntaansa. Talo alkoi olla aika revityn näköinen, purettu tasakertaan saakka. Nyt alkoi pöllyävä osuus. Yläpohjan eristeet oli lapioitava kärryyn. Siinä oli sammalta ja savea, hiukan puruakin. Aurinko porotti, hiki ja pöly kirjavoittivat miesten naamat rosvon mustiksi, pöly tunkeutui kaikkialle. ”Eipä ole häävi homma, mutta päästään illalla saunaan, otetaan muutama kalja ja ehkä teräviäkin, tuutteko meille?” Osmo oli sitä jo aiemmin esittänyt, sai lupauksen tulosta. Tärryyttelivät illaksi kotiin, söivät, kävivät ruokkimassa elukat ja valmistautuivat saunomaan.

”Nämä lähteekin helposti, ovat kovin harvaan lyödyt kiinni.” Hannu oli ensimmäisenä ulkovuorauksen kimpussa. ”On sitten kovaa ja kuivaa tavaraa, tämä käy hyvin polttopuuksi. Miksei johonkin värkkäämiseenkin.” Seinän jälkeen toinen, ikkunoitten ja ovien kohdalla täytyi yhden miehistä auttaa irrotusta tasakerrasta, sinne ei muutoin maasta ylettynyt.  Samaa vauhtia purettiin verannat ja komerot. Komea hirsiseinä paljastui vuorauksen alta. Siinä ei lahovikoja näkynyt, sen sijaan joitakin toukan syömiä tietenkin oli. ”Siinä se, kumpiko vie puukuorman kotiinsa, minä en tartte.” Lava tyhjeni, miehet katselivat sisällä, mihin seuraavaksi ryhtyisivät. Sisään astui myös museon hoitaja Pietilän Esko. ”Saanko vähän katsella ympärilleni, jos täältä löytyisi jotakin minun entisöimisiin?” ”Totta kai saat, katsele rauhassa, mitä nyt eniten mielisit?” ”Nämä uunit on tehty käsin lyödyistä tiilistä, sellaisia minä vähän kaipaan.” ”Selvä, me puramme seuraavaksi tuon hellan, saat siitä sitten.” Esko lähti hakemaan kottikärryjä. ”Minä otankin tämän hellan liitan ja luukut, niitä voi vielä tarvita.” Hannu sai kasata tavarat vähän hellempää kuljetusta varten. ”Katsokaas pojjaat, te ette ymmärrä mitään näitten päälle,” hän jatkoi osoittaen kaakeliuuneja. Niitä oli kaksi komeaa Turun Kaakelitehtaan uunia. Olivat koristeellisia, niin kuin tuolloin oli tapana. Pekka ja Osmo katselivat epätietoisina uuneja. Kummallakaan ei ollut tiedossa niille käyttöä. ”Jos näitä alkaa purkaa ja merkitä, siinä menee koko päivä, eikä me edes osata purkaa näitä. Kanki vaan seinän rakoon ja rymäytetään lattialla.” Pekalla ei ollut aavistustakaan siitä, että hän oli tuhoamassa kaikkein arvokkainta osuutta talosta. Esko palasi kottikärryjen kanssa ja aloitti tiilien lastaamisen. ”Tarviitko kuljetusta, minä voin traktorilla tuoda?” ”Ei tarvitse, tässä on lyhyt matka, enkä minä niitä niin paljoa vie. Mitä minä olen velkaa näistä?” ”Mitä noista, jos annat vitosen, niin päästään kahville.” Esko lähti kuormansa kanssa. Rautakanki uunin taakse ja ankara vääntö. ”Ei saamari, on tässä painoa, ei lähde liikkeelle, auttaiskos jos mä otan ylempää.” Muurin yläosa liikahti, koristetiilien yläpuolinen osa rojahti lattialle. ”Minä otan nämä koristeelliset tiilet talteen.” Hannu koetti irrottaa kaakelit toisistaan, nitkutti reunasta ja saikin ne irti, mutta pieniä säleitä irtosi reunoista. Sai hän kuitenkin haluamansa suhtkoht siistinä irti. ”Siihen muutaman kaakelin irrottamiseen meni sama aika kuin koko uunin purkamiseen, ei kannata.” Osmo auttoi seuraavan uunin kanssa, hetkessä se oli lattialla. Uunit olivat muuratut savella, mutta sidottu rautalangoilla. Siitä syystä Hannu ei saanut niitä ehjinä, kun langat päkittivät.

Uunien jälkeen päästiin kattolaudoituksen ja sisävuorauksen kimppuun. Välikatto oli tehty harvinaisen leveistä helmipontatuista lankuista. Yläpuoli oli isketty kirveellä, alapuoli höylätty käsin. Se oli joskus kalkittu, ja sen jälkeen siihen oli levitetty pinkopahvi, kuten seiniinkin. Pekka alkoi ottaa kattolautoja varovasti alas. ”Näistä syntyy vielä jotakin, ovatpa komeata tavaraa.” Suuri kuorma tuli pelkistä välikaton lankuista. Niitten päälle peräkärryyn purettiin vielä lattialankut. Ne olivat myös käsin työstetyt alapuolelta ja isolla härkihöylällä höylätty päältä, Sivut olivat sahatut ja tapitetut. Sitä tavaraa meni Osmolle ja Pekalle.

Meijeri oli tilannut asfaltoinnin pihamaalleen. Miehet sitä katselivat ja aprikoivat haittako se heidän työtään. Asfaltti tuli melkein taloon kiinni kahdelta sivulta. Purku oli edennyt niin, että jäljellä olivat vain hirsiseinät ja lattioiden valtavat vasat. Pekka oli kysynyt tuttua rekkakuskia, jolla oli tukkikoura autossaan. Hirret oli päätetty ottaa mahdollisimman ehjinä irti. Rekka saapui, laittoi tukijalkansa maahan, ja sinne alle laudan pätkät. Markus oli tullut auttamaan hirsien irrotuksessa ja lastaamisessa. Ne olivat lyöty toisiinsa kiinni puuvaarnoilla, näin seinä ei lenkoillut, vaan pystyi vastustamaan yksittäisen hirren vääntyilyä. Varovasti ylimmän hirren alle sujutettiin sorkkarautaa. Sen alle oli laitettava laudan kappale, ettei alempaan hirteen jäisi rumaa jälkeä. Kun hirsi nousi sen verran, että sitä voitiin kiilata useammilla laudoilla, nousi se vaarnojen yli. Markus antoi komennon, ja rekkamies hivutti tukkikouran leuat hirren ympäri, nosti tukin ilmaan ja siirsi sen kuormaan, koko ajan välttäen kolhimasta sitä pankkoihin. Mikäli hirret osoittautuisivat riittävän hyviksi, Pekalla oli suunnitelma niitä varten. Hirsi toisensa jälkeen siirtyi kuormaan, kunnes siihen päälle nostettiin vielä lattiavasat. Hirret vietiin Innanmaan suulille ja rekkamies keplotteli ne suulin pariovista tukkikouran avulla sisälle suojaan. Seuraavaksi päiväksi jäi pohjan siistiminen.