Vinssau -70 l

Naapuriapua

Virtasen Matti soitti illalla: ”Matti täällä terve, kuule, kun sinulla on traktorissasi vinssi ja nostopuomi, niin ehtisitkö huomenna meille vähän jelppiin?” ”Joo kyllä vaan, mistäs on kysymys?” ”No katsos kun Osmo kaatoi päivällä traktorinsa metsässä, ja se tarttis saada pystyyn.” ”Älä perkele, kävikö pahasti?” ”No ei siinä mitään muuta ole, ei pojan käynyt mitenkään. Meillä vaan jäi sitten metsäajo kesken, niin että jos sulla olis aikaa niin nostettas traktori ensin ja pojat sais sitten vinssata sun koneella tukit kasalle. Niillä kun alkas olla kiirus, yhtiö hosuu niitä tien viereen, vaikken minä kyllä tiedä mikä hätä tässä on, niillä on puita ajamatta edellisen savotan jäljiltä.”

Miehet saapuivat Volgalla pihaan, purkautuivat ulos, Matti, Osmo ja Hannu. ”Minä sitten kunnioitan sinua, sinä kun ajelet niin vaatimattomilla autoilla.” Matti katseli Pekan sen kertaista autoa, Volkkarin pakettiautoa, jossa oli ajettu etukulma lyttyyn. ”Joo, ei talossa kannata itseensä mitään satsata, pääsee näilläkin. Vettenrannasta soittivat ja käytiin tämä hakemassa Nokialta. Tämä oli ollut Tapsalla huollossa aiemmin, sitten isäntä pamautti kolarin ja hermostui tähän. Tapsa sanoi mulle, että mennään hakemaan se mulle, hän tuntee auton ja tietää sen kunnon hyväksi. Hän lupasi helposti korjata etukulman sopivalla ajalla. Nyt sitä vaan oikaistiin etupyörän päältä irti, että pääsee ajamaan. Ei tämä minua haittaa.” ”Mutta lähretääs sitten, kuka ajaa traktorin, minä täytin tankin aamulla. Minä en kyllä täristele sillä tietä pitkin.” ”Kyllä meidän Hannu ajaa, mennään me autolla.”

Kotajärven maassa oltiin perillä. Volga ajettiin parkkiin tien poskeen, miehet lähtivät nousemaan kallion rinnettä polkua pitkin syvemmälle metsään. Kilometrin verran oli matkaa, Hannu surrasi Pekan konetta perässä. Se ei ollut aivan helppoa, maantieajossa ääni oli kopissa hirveä, ja mesäajossa sen ratti iski käsille armotta, jos ei osannut pitää peukaloa samalla puolella kuin sormia. Ohjaustehostinta ei ollut ja jokaisen kiven tai kannon vääntö etupyörästä iski läpi rattiin saakka. Siinä oli vaarana peukalon vaurioituminen pahastikin. Tulivat kalliotöppyrän laelle. Siinä makasi Belarus kyljellään, tukkikoura katolla oikosenaan. ”Millä sinä tämän sait kaatumaan?” ”No kas kun minä vähän siirsin konetta tukki kourassa, ja katselin vaan tukkia sivulla, enkä huomannut kiveä toisella puolen takapyörän edessä. Siitä vaan keikahti kun pyörä nousi kiven päälle ja koura painoi lisää.” ”No voi perkele, ja pystyyn pitäis saada, millais mä oikeen mallaan tätä, täytyy saada puomi nostamaan suoraan takaa, etten minäkin kaadu. Varros nyt vähän, minä ajan tän” Pekka sai ajettua traktorin suoraan poispäin kaatuneesta toverista. ”Oliskos se tässä?” ”Ei ole hyvä minun mielestäni,” Osmo jäi katselemaan, ”Siinä on nyt sellainen vaara, että sun traktori voi keikahtaa selälleen kovassa vedossa, mitäs jos ajaisit traktoris vähän vinoon, ei paljoa.”

Näin tehtiin, kyllä Osmolla varmasti oli eniten kokemusta näistä töistä. Veljekset olivat olleet yhdessä Ruotsissa metsätöissä hakkuulla. Moottorisahalla ajetaan rungon kylkeen kaatolovi siihen suuntaan, mihin puu on tarkoitus kaataa. Siitä tulee sellainen V:n muotoinen aukko kylkeen. Sitten aloitetaan kaadon sahuu vastakkaiselta puolelta hiukan kaatoloven pohjasahausta korkeammalta. Kun sahaus on edennyt laipan leveyttä hieman syvemmälle puuhun, niin asetetaan sellainen teräksestä tehty kaatovänkä loveen. Vänkä on alle metrin mittainen vankka muotoon prässätty teräsvarsi, alapäässä siihen on hitsattu levy, hiukan vinoon varteen verrattuna, se sopii sahausloveen. Yläpäässä on viisto kädensija, toisella puolella kuin kiila. Varresta saa hyvän otteen kumisen kädensijan ansiosta. Sitten jatketaan sahausta, puu alkaa hieman elää, vänkällä väännetään lisää ja puu alkaa kaatua. Sahuri nappaa sahan pois, vänkä tippuu paikalleen, puu kaatuu ja metsä rytisee.

”Osmo oli siellä nähtävyys, kävivät häntä katsomassa herratkin. Toivat mukanaan uuden vänkän, antoivat sen Osmolle ja jäivät katsomaan.” Hannu kertoili juttujaan. ”Osmo sitten sahasi lovea, asetti vänkän loveen ja väänsi sen poikki.” ”Et perkele vääntänytkään, on se niin lujaa rautaa, olen minäkin sillä vääntänyt.” Osmoa nauratti. ”Kyllä se menee poikki, jaloilla vaan nostaa, ja kun puuta ei ole sahattu vielä pitkälle, niin katkeaa.” ”Kyllä Osmo katkoi niitä varmaan kaksikymmentä, olin minäkin katsomassa.” ”Millä helvetillä se on mahdollista?” ”Kun on sopivan mittainen vääntäjä, ja jaloissa voimaa, ei se selällä katkea.”

”Ruvekkaas ny hommiin,” touhusi Matti, ”Päästään täällä töihinkin.”

Pekka siirtyi traktorin taakse, Mossen perä hytkytti tyhjää, Hannu veti vaijerin paikoilleen kaatuneen koneen kattokulmaan. ”Pysyykö se siinä!” huusi Pekka, Hannu ja Osmo viitoilivat että anna mennä vaan. ”Sinne ei sitten mene kukaan alle, ennenkuin traktori on pystyssä! Tästä lähtee.”

Vivulla kiristi Pekka Mossen rumpujarrua, se otti pehmeästi kiinni, tasauspyörästö pakotti kelan liikkeelle ja vaijeri alkoi kelautua rummulle... ”Nyt alkaa olla kireällä, mä lisään voimaa!” Pekan oli pakko taiteilla jarrun kanssa siten, ettei sitä voinut kiristää aivan kiinni, silloin olisi vaara, että vaijeri katkeaa nykäisystä. ”Nytkähti, nyt alkaa nousta!” Näkihän sen, jännitys nousi ja kone nousi, oli jo kylki irti maasta ja alkoi tasaisesti oieta pystyyn. ”Voi saatana, pois sieltä!” Osmo tarrasi kopin kulmaan kiinni ja alkoi työntää minkä jaksoi, hän oli aivan kyljen alla. Pekka veti jarrusta hermostuneena niin tasaisesti kuin suinkin, vaijeri kelautui sisään, vielä hetki, ja traktori oli pyörillään.

”Op perkele, mitä menit sinne alle, kuallu oisit, jos vaijeri ois katkennu, tai mun hitsaukset pettäny.” Matti tyynnytteli, ”Hyvin siinä kävi, Osmo vaihtaa nyt öljyt, niin tai siis lisää öljyt koneeseen. Hannu voisi aloittaa vinssaamisen.” Mikäs siinä sitten. Hannu otti vaijerin pään ja tukkisakset käteensä, harppoi ensimmäiselle tukille, kiinnitti sakset ja alkoi palattuaan vetää sitä lanssille. Siitä Osmo sitten veisi ne tukkikärryillä tien viereen. Ensimmäinen tukki tuli hyvin. Hannu aloitti toisen vedon. Puomi oli jotenkin sivussa, vaijeri luiskahti puomin päässä olevalta pyörältä pois. Ei sitä kukaan huomannut. Veto oli kova, tukki painoi, ja vaijeri napsahti poikki.

”Se oli semmoinen tämän päivän työt, ei näissä hommissa aina onnistu, mennään kotiin.” Matti oli niin paljon jo nähnyt, ettei hän ollut moksiskaan. Nuorempia miehiä harmitti.