Mökin pystytys -70 l

Mökki Humalisjärvelle

Innanmaan metsäpalsta meni seitsemän kilometrin mittaisena kapeana kynttilänä yli Humalisjärven. Leveyttä oli palstalla sillä kohtaa noin kaksikymmentä metriä. Isojaon aikaan maan pellot oli jaettu uudestaan isoihin lohkoihin kullekin viljelijälle. Aiemmin kylän pellot olivat jaetut kapeisiin sarkoihin, ja kukin viljelijä omisti niitä useita kymmeniä. Näin kaikki saivat sekä hyvää että huonoa maata. Metsät olivat olleet yhteisomistuksessa ja valtion metsinä. Jako hajotti vanhan ryhmäkylä-muodon koko maasta. Isännät rakensivat uudet talonsa vainioittensa ääreen kauas toisistaan. Kallialan kylässä Vammalassa talot ovat vielä säilyneet vanhoilla sijoillaan. Näitä taloja sanottiin kantatiloiksi. Ne joutuivat väestön kasvaessa luovuttamaan maitansa torppareille. Näin syntyivät Vaununperän ja Myllymaan talot. Innanmaa on Kampin talon vanha torppa. Itsenäiseksi se oli lunastettu jo 1860 luvulla. Maanmittari jakoi kylän viljelijöille osuuden suuresta kantatilan metsän laidasta. Jotta kaikki saisivat tasapuolisesti metsää, kalliota, suota ja lampia, piirsi hän kynttilöiksi nimitettyjä kapeita ja pitkiä sarkoja.

Lammen rannalle olivat jo rakentaneet Antilan Paavo ja Lehtimäen Heikki saunamökkinsä. Eivät ne aivan ensimmäisiä mökkejä Tyrvään metsäjärvien rannoilla olleet. Monet kesän ja talven eräretket Pekka oli näille pohjoisen Tyrvään järville tehnyt. Ne olivat rakentamattomia ja tiettömiä, Lattiot, Kyynärjärvi, Ritajärvet, Pääjärvi. Samoin olivat metsät hakkaamattomattomina huojuneet omassa rauhassaan. Ei ollut teitä, ei metsäautoteitä, ei paljon polkujakaan.

Yhtäkkiä kaikki räjähti, se sai alkunsa metsäteiden raivaamisesta. Kaikkialle alkoi päästä autolla, salot tulivat saavutettaviksi, järvet rakennettaviksi. Hetken päästä ei Etelä-Suomessa enää ollut sellaista metsää, mihin ei moottorisaha ylettynyt.

Ismo oli suulissa nostanut kehikon tasakattoon. Kaksi vuotta siihen meni. Tarkkaan oli varaukset kohdillaan, nurkkasalvokset kuin taltalla tehdyt. Purkutyömaalta oli säästetty ikkunat, niitä saattoi nyt käyttää. Pekka oli päättänyt, että pirttiin tehtäisiin vain yksi ikkuna veden puolelle. Toinen olisi pienempi saunan puolella. Markus oli lupautunut tekemään piirustukset rakennuslupaa varten. Valmiit kuvat kainalossaan hän marssi rakennustoimistoon ja esitti asian. Lupa saatiin, mutta rakennuksen tuli olla 100 metriä rannasta. Paikka katsottiin lammen pohjoselta rannalta, toiselta puolen kuin missä jo rakennetut mökit olivat. Sieltä oli tehty metsäautotie Humalikkaalta Pääjärven maastoon. Tie ohitti rannan noin 80 metrin päästä.

”Ei helvetti me mitään rakenna tien tolle puolen, tänne se täytyy saada, rannan puolelle.” Pekkaa harmitti moinen määräys. ”Kyllä sitä voi esittää, mutten tiedä meneekö se läpi,” mietti Markus. ”Katso nyt, miten hyvä paikka tässä on, seitsemänkymmenen metrin päässä rannasta. Hiekkainen töyräs ennen soista rantaa.” ”Kyllä kyllä, mutta lupa edellyttää toista paikkaa.” ”Minä kutsun mittamiehet paikalle, katsotaan, mitä he saavat aikaan.”

Suulissa mökkiä alettiin merkitä ja purkaa, siinä oli Markus mestarina. Ikkunan aukot tehtiin pokien mukaan, kattotuolit otettiin taapelista, samoin lattiavasat. Kuorma kasattiin käsin traktorin lavalle siirtoa varten.

Mittamiehet saapuivat paikalle, katselivat ympärilleen, mistä saavat nollapisteen mittausta varten. Pekka näytti heille suunnittelemaansa paikkaa tien rannan puolella. ”Kattokaa nyt itsekin, eihän tonne voi rakentaa, tien taakse. Kyllä tässä matkaa on järvelle, ei hirsimökki täältä kenenkään silmään pistä.” Mittarit alkoivat olla samaa mieltä, soittivat puhelun toimistoon. ”Täällä on sellainen paikka, ettei oikein voi laittaa mökkiä niin kauas rannasta, täällä on tie este. Meistä se sopii hyvin vähän alemmas, siinä on kyllä puustoa suojelemassa lampea.” Niin merkittiin mökin paikka uuteen paikkaan kunnan papereissa ja maastossa. Mittarit iskivät paalunsa töyrääseen. Pekka kovin kiitti heitä. Mittarit lähtivät. Samassa traktori pamahti käyntiin, etukuormaaja alhaalla Pekka ajoi ensimmäiseksi paalut huit helvettiin ja tasoitti rakennuspaikan. ”Sanoinhan heille, ettei siihen kannata niin tarkkaan merkitä, kait heidän se kuitenkin tartti tehdä. Mitäs, hiekkamaa, helppo tasata. Tähän sitten saa Markus kehikon pystyttää, minä menen taas kerran kertaamaan, nyt Niinisaloon.”

Palattuaan mökkityömaalle oli siellä rakennus pystyssä, ulko-ovi paikoillaan, se oli purkutyömaalta. Oven aukaisu johdatti pieneen kapeaan eteiseen, vasemmalle oli tehty sauna. Sen ovi puolestaan oli vanha navetan prännin sisäovi jauhohuoneeseen. Lasit olivat myös paikoillaan. Puuttui enää piippu ja lämmitysmuuri, sekä kiuas. Lattioita varten tilattiin viiden tuuman lankusta höylätyt laudat Stormista. Pekka vei sinne puukuorman, josta Lidströmin saha sitten höyläsi lattiat. Muurarit olivat tarpeen, kaiken muun Pekka tekisi itse, mutta piippu oli hyvä antaa ammattilaisille. ”Morjens, kerkiätkö vähän muuraamaan, mulla on tuolla Humalikkaalla pieni mökki, sinne tarvittais piippu?” ”Älä perkele, koskas sä sellaisen olet tehnyt?” ”No minä en varsin mitään tehnyt, apulaiset sen teki.” ”Jaa, onko se hirrestä” ”On se, siitä meijerin plikkojen talosta Vammalasta kasattu.” ”Sinäkös sen puritkin, kattelin sitä kyllä ohi ajaessani, kukas sen salvokset teki, et kait sinä?” ”No en, Ismo sen teki meidän suulissa, kaksi vuotta siihen meni.” ”No sitten minä ymmärrän, ettei siitä mitään näkynyt eikä kuulunut aikaisemmin. Kyllä minä vaan tulen piipun pystyttämään, laitatkos siihen kiukaan ja kamiinan?” ”Kiuas kyllä, mutta mutta pirttiin tulee kiertoilmauuni tiilistä.” ”No se täytyis kans muurata sitten?” ”Ei, jätetään se pois, minä muuraan sen itse.” ”Jaa sinä? Missäs sinä olet oppinut muuraamaan?” ”Kotona muurattiin ruuma umpeen sikalaa varten, siinä minä vähän katselin sitä.” ”Sen minä näinkin, minä muuraan sen piipun sulle, mutta minä tartten siihen kaverin.” ”Totta kai, ota kenet haluat.” Muurari Riutta otti huolekseen piipun. Kiikan tiilitehtaalta Pekka haki traktorilla tiilet ja Kivirannasta sementin.

Muurarit saapuivat, katselivat piipun pohjaa. ”Hyvin olet sen valanut.” ”En minä, Markus täällä on ollut mestarina ja töissä. Kuules, minulla on yksi toivomus, jätä vatupassi tänne alas ja muuratkaa piippu vähän sillai, ei sen tartte niin prikulleen olla.” Riutta alkoi nauraa, ”mitä sinä nyt, ettei passia, ei helvetti, kyllä siinä työssä passi tarvitaan.” ”Mitä hullua, olette te jo niin monta piippua muurannut passin kanssa, että voisi yksi tulla ilmankin.” ”Älä sinä Pekka naurata, me aloitamme nyt.” Ei saanut Pekka tahtoaan läpi. Vähän se häntä harmitti, vaikka oli sen arvannutkin. Ammattimiehet olivat ylpeitä työstään, ja tekivät aina parhaansa. Siihen ajatteluun ei sopinut huojuva piippu. Niinpä siitä tuli suora.

Seuraavaksi oli asiaa Tyrvään Kirjakauppaan. Käytyään kirjastossa etsimässä Pekka löysi mukavan uunin mallin yhdestä kirjasta. Siinä oli selostettu sanoin ja piirustuksin jokainen tiilikerros alusta pitäen. Sellainen piti saada itselle. Tilaamalla se onnistui. Siinä oli useita malleja, isoja ja pieniä tulisijoja. Tämä nyt muurattava täytyi valita paikan ja taitojen mukaan. Pekka aloitti. Tiilet olivat samoja piipputiiliä, kuran hän toi kotoa, siellä kun saattoi kuran sekoittaa myllyllä, saavi vain traktorin perään ja muuraamaan. Alun tiilijako oli selvä, pohja muurattiin umpeen. Seuraavassa kerroksessa täytyi jo jättää tulikanavat sivuille ja piippuun uunin takaa. Työ eteni hitaasti, lopuksi oli aina putsattava savukanavat märällä harjalla. Näin saatiin laastin roiskeet tasoitettua savun hyvin kulkea. Seuraavaksi jätettiin pesän tila avonaiseksi, kunnes päästiin pesän lakeisen tasalle, se muurattiin umpeen. Sen takareunasta tuli ja savukaasut nousivat ylös, laskeutuakseen sivukanavia myöten alas ja uunin takaa yhdessä piippuun.
Työ oli mukavaa, aika tarkkaa, mutta perinteistä käsityötä, missä heti näki kättensä jäljet. Useita päiviä siinä kului, uunin pesän laidoille Pekka muurasi tulitiilet. Samalla täytyi sovittaa suuluukku paikoilleen. Silloin Pekka huomasi pienen virheen muurauksessaan. Tulitiilet kavensivat suuaukkoa hiukan liikaa, joten viimeiset tulitiilet oikealla sivulla täytyi hieman kaventaa. Pahus, kun se harmitti. Työ oli kyllä helppo muurarin vasaralla naputella, mutta jäi siitä jälki.
Mökin ovessa ei ollut lukitusta, siellä sai vapaasti käydä katsomassa, ketä vaan kiinnosti. Ei talossakaan koskaan ovea lukittu. Yleensä siellä olikin Valtteri paikalla, mutta jos hän tuli muitten mukaan, niin oven eteen laitettiin pieni luuta nojolleen. Olipa Pekka sanonut naapureilleen, että hänellä on autossakin avaimet aina virtalukossa. Saa siitä sen lainata tarpeeseen, ei tartte kysellä, ainakaan yöllä.
Höylätyt lattialankut olivat valmiina peräkärryssä. Niitä sovitellessa paikoilleen täytyi kulkea ilman saappaita, jottei tullut jälkiä ennen lakkausta. Päivässä ne tulivat paikoilleen, sai siinä katsella uutta pirttiä ja hohtavaa lattiaa.

Palatessaan seuraavana aamuna lakkapurkin ja siveltimen kanssa oven aukaistuaan katseli Pekka savisten kumisaappaitten jälkiä yli lattian.

Kolmekymmentä viisi vuotta kului, kävin mökkiä katsomassa. Hyvin on hoidettu, maalattu, piippu pellitetty, sähköt vedetty. Kurkkasin ikkunasta, uuni on purettu, tilalla sievä valurautainen hella. Ikkunat on ennallaan, oven puolella pieni saunanikkuna, järven puolella pieni neliruutuinen, kaksi seinää kovaa hirttä.

Ovi sisälle ja saunan ikkuna.