Juomisia ja sattumuksia
Viikonloppuisin
oli tapana ottaa kännit. Jos ei aina niin maata kaatavat, niin
kuitenkin jonniinmoiset. Useimmissa vieraspaikoissa suvaittiin
nesteet
vaikka
eivät itse sitä olisi käyttäneetkään. Innanmaassa vierailijat
saivat osakseen tuota kestitystä, mikäli vain kurkku vielä kostui.
Viikolla oltiin visuja. Kyllä arki-iltoina ahkerasti kyläiltiin,
mutta kurkut pysyivät kuivina. Tarjoomukset olivat kahvia ja
pipareita sekä nisusta, joskus saatiin voileipiäkin, ainakin
silloin, kun talossa oli leivottu kakkoa. Silloin yleensä ei viety
erillisiä tuomisia, kahvipaketti silloin tällöin. Tahti muuttui
lauantaisin. Silloin käytiin ensin Alkossa ja mentiin tuomisten
kanssa. Yhdessä nämä tuliaiset tuhottiin, lisää oli isäntien
varastossa riittävästi.Monesti painuttiin ensin saunaan, otettiin kovat löylyt ja parit oluet. Saunan jälkeen huouttiin kesäisin pihalla, juotiin kahvia, paistettiin makkaraa tai kyljyksiä, sekä otettiin napantereita. Viikon työt käytiin läpi, missä oli onnistuttu ja missä oli ollut visaisempia kohtia.
Innanmaassa
istuivat Harri, Anja, Pekka ja Paula. ”Onkos sinulla vielä kossua,
tuo pullo on jo otettu?” ”No perkules, ei nyt oikein ole, päässyt
harvinainen sattumus.” ”Ei hätä ole tämän näköinen, kyllä
miehet ennenkin iltaisin ja öisin saivat haluamansa. Oletkos sinä
koskaan hakenut pimeää pulloa?” ”No olen, mutta huonolla
menestyksellä. Kerran oltiin Houhajärven Kasinolla saunomassa.
Jarkke ja Antti sekä minä. Ilta kun kului, niin juotava loppui.
Silloin lähdettiin pullon hakuun, Jarkke tiesi Roismalassa asuvan
romaninaisen, jolta miehet saivat tarvitessaan apua. Minä en silloin
ollut juomavuorossa, joten lähdin kuskiksi. En enää ole varma,
saimmeko me viinaa. Jarkke rohkeana kävi soittamaan ovikelloa.”
”Eikös
tuolta Kotajärvenmaasta saisi, Maunohan kävi kait täälläkin
yhtenä yönä.” ”Kävi kyllä, istui tosa keittiön pöydän
pääsä, kun minä sinne menin herättyäni kolinoihin. Mauno oli
aikas kännisä, halusi lisää ja kertoili vanhoista juomingeista
talosa. Ei silloin saanut mitään, mutta jaksoi tunnin verran
tarinoida. Kyllä varmaan pullo saadaan, mitäs kello on?” ”Ei se
ole kuin yli kymmenen.” ”Sitten mennään, minä ajan.” Matka
alkoi Kotajärveä kohti, sinne johti pieni tie, yhäti pienempänä
jatkui, mutkainen ja mäkinen. Talo oli tien vieressä, Pekka
hurautti päädyn taitse pihaan. ”Noustaan tästä keittiön
rappuja, siellä vielä palaa valo.” Ulko-ovi aukeni, miehet
haparoivat pimeässä eteisessä keittiön ovelle. Vaimeasti
kopauttivat muutaman kerran ja vetivät oven auki. Keittiön pöydän
päällä paloi vaimea lamppu, sen kellertävässä valossa nuokkui
tuolillaan entuudestaan tuntematon mies. ”Terve, tultiin Maunoa
katsomaan.” ”Jaa, kas, ei ole Maunoa nyt hereillä.” Seinän
vieressä oli peti, siinä näkyi joku nukkuvan.
”Saisitkos
tuon hereille, jos se on Mauno?” ”Jaa,a Mauno nukkuu.” Miehet
istahtivat tuoleille hereillä olevaa miestä vastapäätä. Siitä
he näkivät myös nukkuvan. ”Shhh, ei herätetä emäntää, se
nukkuu tosa toisesa huoneesa, voi olla että heittää meidät
pihalle.” Silloin nousi Mauno istumaan, harittava katse tapasi
miehet, pyyhkäisi suupieltään puhtaaksi. ”Jaa Innanmaan isäntä,
ei ole, Innanmaan isäntä, mitäs keitetään kahvit.” ”Kuule
Mauno, ei nyt kahvia, väkevämpää tarvittais.” Mauno veti ilmaa
hampaiden välistä, pyyhkieli silmiään. ”Innanmaa tuli käymään,
istuu tosa, ei kuule, ei kukaan muu, mutta Innanmaa. Niin mitä sinä
tarttet?” ”No viinaa tiätenkin, kait sulla on?” ”Viinaa,
jaa, ei kyllä muut, haes kuule Janne sieltä konttuurin kaapista.”
Janne könysi pystyyn, huojui komeron ovelle, nosti sieltä pullon ja
antoi sen Maunolle. ”Kyllä minulla Innanmaalle on, täsä.”
Karhuviinapullo iskeytyi pöytään. ”Ei meillä myydä mitään
viinaa.” Kuului emäntä sittenkin heränneen. Mauno ei siitä
hätkähtänyt, määräsi hinnan ja miehet palasivat autolleen.
Riuttan
Jussi oli rakentanut itselleen ankaran työmaan. Vammaksen hitsarina
hänellä oli ammattimiehen työpaikka. Palo veti kuitenkin
puutarhurin ammattiin. Vaununperän tiehaarassa oli sopiva tila, pari
hehtaaria peltoa, metsänrajassa kunnon lähde, siihen alkoivat Jussi
ja Irma rakentaa kasvihallia. Asuivat pienessä keltaisessa talossa
tontin reunalla. Sinne Paula ja Pekkakin tulivat lauantai-iltana
kyläilemään. ”No hei, otetaas taas,” Jussi kaatoi laseihin
Votkaa ja päälle vähän Spraittia. Laseja nosteltiin reippaasti.
”Mikset sinä Pekka rakenna kaarihallia sikalaksi, siinä olisi
kulut minimissä ja tila maksimissa.” ”Kyllä kyllä, mutta siat
tulee sellaisesta hallista seinän läpi.” ”Tietysti sinne
rakennetaan karsinat puusta.” ”Rakennetaan vaan, mutta sika aina
karkaa, ja silloin se on seinästä läpi.” ”Haa, sinä Pekka et
uskalla rakentaa perinteestä poikkeavaa.” Jussi kailotti ja nauroi
kuuluvasti. ”Kyllä tuotantorakenteissa on ensisijalla
turvallisuus, milläs me saatais sata sikaa pellolta kiinni,
tulisitkos juoksemaan niitä kiinni?” Ja Jussi nauroi. Lasit
täytettiin taas. ”Ottakaas nyt, minulla on lasi jo tyhjä.”
Kirkkaisiin laseihin tuli taas kirkasta viinaa ja kirkasta laimia.
Pekalla alkoi mennä päähän, koetti juoda Jussin tahtiin. Naiset
joivat varovaisemmin, eivät ottaneet lisää. Irma huolehti
tarjoomuksista ja hymyili miesten juomiselle. ”Miten on, oletkos
ajatellut vetää putken tuolta Vaunujoelta kastelua varten?” ”Olen
minä ajatellut, mutta sähkömoottori on siihen hommaan liian
kallista, sinne täytyisi pystyttää tuulimoottori.” ”Oletkos
lukenut siitä mallista, että pyörivä osa olisi sellainen tynnyrin
näköinen, ei enää siipiä.” ”Olen kyllä, siinä on parempi
hyötysuhde.” ”Siinä tuuli ottaa paremmin kiinni kuin siivistä.
Tuleeko siiven iskusta aina voimaa, vai onko siinä tyhjäkäyntiä
sen pyöriessä?” Kahvit oli juotu ja käntyt syöty, sikala
rakennettu, vähän oli vielä kesken tuulivoimalan rakentaminen.
”Hei Turtiainen, älä nuoku, otetaas taas.” Jussi kaatoi lasin
taas täyteen. Skoolasivat, ja Pekka putosi lattialle. ”Saamari,
sinulla on kieroa viinaa, kun se näin heittää. Mutta Irmalla on
sitten komeat sääret.” Pekka alkoi haroa Irman jalkoja, ei
päässyt pystyyn, eikä Irmakaan antanut silittää sääriään.
”Jussi perkele, sinä olet kaatanut minulle kaatoviinaa. Ei nyt,
Paula, tules avuksi, ei tässä mun auta, jää se voimala nyt
kesken, koetetaas päästä kotiin.” Paula tuli avuksi, kannatteli
horjuvaa Pekkaa. ”Kiitos nyt vaan kestityksestä, tulette sitten
meille ensi kerralla.” Pihalla Paula jätti auton paikoilleen, saisi sen sitten aamulla hakea. "Mikä siinä Jussin viinassa oikein oli?" "Et huomannut, että Jussi kaatoi aina sulle viinaa lasin täyteen ja itselleen vaan vähän ja lantrinkia lopun."
Kotimatka
alkoi kävellen lauhassa yössä.
Olipa hieno loppuhuipennus, kuin "ihmisiä suviyössä". Tunnelmaa.
VastaaPoistaRehellinen kuvaus aikansa "viinapolitiikasta", semmoistahan se oli, mutta reilua ja konstailematonta. Nykyhommeleista ei pystyisikään kertomaan näin lämminhenkistä tarinaa.