Lauantai-iltaisin -70 l

Juomisia ja sattumuksia

Viikonloppuisin oli tapana ottaa kännit. Jos ei aina niin maata kaatavat, niin kuitenkin jonniinmoiset. Useimmissa vieraspaikoissa suvaittiin nesteet

vaikka eivät itse sitä olisi käyttäneetkään. Innanmaassa vierailijat saivat osakseen tuota kestitystä, mikäli vain kurkku vielä kostui. Viikolla oltiin visuja. Kyllä arki-iltoina ahkerasti kyläiltiin, mutta kurkut pysyivät kuivina. Tarjoomukset olivat kahvia ja pipareita sekä nisusta, joskus saatiin voileipiäkin, ainakin silloin, kun talossa oli leivottu kakkoa. Silloin yleensä ei viety erillisiä tuomisia, kahvipaketti silloin tällöin. Tahti muuttui lauantaisin. Silloin käytiin ensin Alkossa ja mentiin tuomisten kanssa. Yhdessä nämä tuliaiset tuhottiin, lisää oli isäntien varastossa riittävästi.
Monesti painuttiin ensin saunaan, otettiin kovat löylyt ja parit oluet. Saunan jälkeen huouttiin kesäisin pihalla, juotiin kahvia, paistettiin makkaraa tai kyljyksiä, sekä otettiin napantereita. Viikon työt käytiin läpi, missä oli onnistuttu ja missä oli ollut visaisempia kohtia.

Innanmaassa istuivat Harri, Anja, Pekka ja Paula. ”Onkos sinulla vielä kossua, tuo pullo on jo otettu?” ”No perkules, ei nyt oikein ole, päässyt harvinainen sattumus.” ”Ei hätä ole tämän näköinen, kyllä miehet ennenkin iltaisin ja öisin saivat haluamansa. Oletkos sinä koskaan hakenut pimeää pulloa?” ”No olen, mutta huonolla menestyksellä. Kerran oltiin Houhajärven Kasinolla saunomassa. Jarkke ja Antti sekä minä. Ilta kun kului, niin juotava loppui. Silloin lähdettiin pullon hakuun, Jarkke tiesi Roismalassa asuvan romaninaisen, jolta miehet saivat tarvitessaan apua. Minä en silloin ollut juomavuorossa, joten lähdin kuskiksi. En enää ole varma, saimmeko me viinaa. Jarkke rohkeana kävi soittamaan ovikelloa.”

”Eikös tuolta Kotajärvenmaasta saisi, Maunohan kävi kait täälläkin yhtenä yönä.” ”Kävi kyllä, istui tosa keittiön pöydän pääsä, kun minä sinne menin herättyäni kolinoihin. Mauno oli aikas kännisä, halusi lisää ja kertoili vanhoista juomingeista talosa. Ei silloin saanut mitään, mutta jaksoi tunnin verran tarinoida. Kyllä varmaan pullo saadaan, mitäs kello on?” ”Ei se ole kuin yli kymmenen.” ”Sitten mennään, minä ajan.” Matka alkoi Kotajärveä kohti, sinne johti pieni tie, yhäti pienempänä jatkui, mutkainen ja mäkinen. Talo oli tien vieressä, Pekka hurautti päädyn taitse pihaan. ”Noustaan tästä keittiön rappuja, siellä vielä palaa valo.” Ulko-ovi aukeni, miehet haparoivat pimeässä eteisessä keittiön ovelle. Vaimeasti kopauttivat muutaman kerran ja vetivät oven auki. Keittiön pöydän päällä paloi vaimea lamppu, sen kellertävässä valossa nuokkui tuolillaan entuudestaan tuntematon mies. ”Terve, tultiin Maunoa katsomaan.” ”Jaa, kas, ei ole Maunoa nyt hereillä.” Seinän vieressä oli peti, siinä näkyi joku nukkuvan.

”Saisitkos tuon hereille, jos se on Mauno?” ”Jaa,a Mauno nukkuu.” Miehet istahtivat tuoleille hereillä olevaa miestä vastapäätä. Siitä he näkivät myös nukkuvan. ”Shhh, ei herätetä emäntää, se nukkuu tosa toisesa huoneesa, voi olla että heittää meidät pihalle.” Silloin nousi Mauno istumaan, harittava katse tapasi miehet, pyyhkäisi suupieltään puhtaaksi. ”Jaa Innanmaan isäntä, ei ole, Innanmaan isäntä, mitäs keitetään kahvit.” ”Kuule Mauno, ei nyt kahvia, väkevämpää tarvittais.” Mauno veti ilmaa hampaiden välistä, pyyhkieli silmiään. ”Innanmaa tuli käymään, istuu tosa, ei kuule, ei kukaan muu, mutta Innanmaa. Niin mitä sinä tarttet?” ”No viinaa tiätenkin, kait sulla on?” ”Viinaa, jaa, ei kyllä muut, haes kuule Janne sieltä konttuurin kaapista.” Janne könysi pystyyn, huojui komeron ovelle, nosti sieltä pullon ja antoi sen Maunolle. ”Kyllä minulla Innanmaalle on, täsä.” Karhuviinapullo iskeytyi pöytään. ”Ei meillä myydä mitään viinaa.” Kuului emäntä sittenkin heränneen. Mauno ei siitä hätkähtänyt, määräsi hinnan ja miehet palasivat autolleen.

Riuttan Jussi oli rakentanut itselleen ankaran työmaan. Vammaksen hitsarina hänellä oli ammattimiehen työpaikka. Palo veti kuitenkin puutarhurin ammattiin. Vaununperän tiehaarassa oli sopiva tila, pari hehtaaria peltoa, metsänrajassa kunnon lähde, siihen alkoivat Jussi ja Irma rakentaa kasvihallia. Asuivat pienessä keltaisessa talossa tontin reunalla. Sinne Paula ja Pekkakin tulivat lauantai-iltana kyläilemään. ”No hei, otetaas taas,” Jussi kaatoi laseihin Votkaa ja päälle vähän Spraittia. Laseja nosteltiin reippaasti. ”Mikset sinä Pekka rakenna kaarihallia sikalaksi, siinä olisi kulut minimissä ja tila maksimissa.” ”Kyllä kyllä, mutta siat tulee sellaisesta hallista seinän läpi.” ”Tietysti sinne rakennetaan karsinat puusta.” ”Rakennetaan vaan, mutta sika aina karkaa, ja silloin se on seinästä läpi.” ”Haa, sinä Pekka et uskalla rakentaa perinteestä poikkeavaa.” Jussi kailotti ja nauroi kuuluvasti. ”Kyllä tuotantorakenteissa on ensisijalla turvallisuus, milläs me saatais sata sikaa pellolta kiinni, tulisitkos juoksemaan niitä kiinni?” Ja Jussi nauroi. Lasit täytettiin taas. ”Ottakaas nyt, minulla on lasi jo tyhjä.” Kirkkaisiin laseihin tuli taas kirkasta viinaa ja kirkasta laimia. Pekalla alkoi mennä päähän, koetti juoda Jussin tahtiin. Naiset joivat varovaisemmin, eivät ottaneet lisää. Irma huolehti tarjoomuksista ja hymyili miesten juomiselle. ”Miten on, oletkos ajatellut vetää putken tuolta Vaunujoelta kastelua varten?” ”Olen minä ajatellut, mutta sähkömoottori on siihen hommaan liian kallista, sinne täytyisi pystyttää tuulimoottori.” ”Oletkos lukenut siitä mallista, että pyörivä osa olisi sellainen tynnyrin näköinen, ei enää siipiä.” ”Olen kyllä, siinä on parempi hyötysuhde.” ”Siinä tuuli ottaa paremmin kiinni kuin siivistä. Tuleeko siiven iskusta aina voimaa, vai onko siinä tyhjäkäyntiä sen pyöriessä?” Kahvit oli juotu ja käntyt syöty, sikala rakennettu, vähän oli vielä kesken tuulivoimalan rakentaminen. ”Hei Turtiainen, älä nuoku, otetaas taas.” Jussi kaatoi lasin taas täyteen. Skoolasivat, ja Pekka putosi lattialle. ”Saamari, sinulla on kieroa viinaa, kun se näin heittää. Mutta Irmalla on sitten komeat sääret.” Pekka alkoi haroa Irman jalkoja, ei päässyt pystyyn, eikä Irmakaan antanut silittää sääriään. ”Jussi perkele, sinä olet kaatanut minulle kaatoviinaa. Ei nyt, Paula, tules avuksi, ei tässä mun auta, jää se voimala nyt kesken, koetetaas päästä kotiin.” Paula tuli avuksi, kannatteli horjuvaa Pekkaa. ”Kiitos nyt vaan kestityksestä, tulette sitten meille ensi kerralla.” Pihalla Paula jätti auton paikoilleen, saisi sen sitten aamulla hakea. "Mikä siinä Jussin viinassa oikein oli?" "Et huomannut, että Jussi kaatoi aina sulle viinaa lasin täyteen ja itselleen vaan vähän ja lantrinkia lopun." 

Kotimatka alkoi kävellen lauhassa yössä.