Pentin puhelu

Puhelimessa

• Eipä ole montaakaan keksintöä viimeisten sadan vuoden ajalta, joita voisi huoletta käyttää. Minä kyllä en tarvitse kuin jokusia. Vanha äitini on kyllä eri mieltä. Hän on alkanut kirjoittaa minulle niistä muutoksista, joita pitää hyvinä. Hänellä onkin perspektiiviä asiasta lähes yhdeksänkymmenen vuoden ajalta. Niitä muisteluita on mielenkiinnolla jo odotettukin. Pentin ajatukset risteilivät pienen pienen toivon ja kaikenkattavan toivottomuuden ylitselyövän laineen välillä.
• Talvella jaksaa vielä ajatella, tarmoa riittää toimintaankin. Kesällä koittaa taas tylsämielisyyden tila. Kuitenkin silloin muut ihmiset heräävät toimintaan ja vaativat minulta kaikenlaista osallistumista ja lausuntoja ties missä. Monta kertaa niistä joudun luopumaan, sanottavaa ei synny, masentavaa aikaa. Järvelle on taas lähdettävä. Pentti soitti Pekalle, juttelivat ensin edellisen päivän kuvauksista ja kalojen myynnistä.
• Kävit Annelillakin illalla, näin sen kun olin Sääksmäki-Talolla kokouksessa. Painalsit hevosella talon nurkan ympäri ihan rappujen eteen.
• Joo, Anneli on kyllä lomalla, mutta kävin kalakaupoilla naapureissa. Ajattelin, ehtisitkö tai viitsisitkö käydä suutarissa Koskissa. Hakisit sieltä minun talvisaappaani ja varasaappaani. Ne ovat siellä laitettavana ja kait valmiina. Toisit ne lähemmäs, saan ne sitten vaikka teiltä.
•  Kyllä vaan, se hoituu samalla kun haen Paulan töistä. Missä se suutari on?
• Se on siinä Sääksmäentiellä, missä alkaa Valtakatu, niissä kolossaalisissa kerrostaloissa, missä on kukkakauppakin.
•  Onko se linja-autoaseman lähellä?
• Ei kun ennen, ensimmäinen tai toinen talo, en minä muista kumpi. Siinä kuitenkin, missä suutari pilppoi ja pätki minun valjaani.
• Ai niin Roopen päitset.
• Siinä juuri. Kuvaajat eivät enää tulleet vaivoikseni jäälle tänään, vaikka niin luulin. Menevät tytärtäni katsomaan. Siellä on tyttärenpoikani kipeänä, kuulin toimittajalta. Soitin sinne illalla, kuume oli jo laskenut, Kuulin puhelimitse, miten nuori herra raivosi kiukuissaan. Oli leikkinyt koiran kanssa vetämällä sitä hännästä, ja raivostui, kun koira veti häntänsä pois. No, tyttäreni kertoi heillä nähdyn valkoselkätikkaparin. Se oli pesinyt rantakoivikossa. Siinä on sellaista soistuvaa lahokoivua ja muuta puuta. Tikkoja on pesivänä Suomessa tavattu 20 paria. Lintutieteilijät olivat heti tulleet sinne kuultuaan tästä. Olivat onnistuneet pyydystämään ne verkoilla rengastusta varten. Iän määritys oli uroksella -94 v. Poikueesta, naaras -94 tai -95 v. poikueesta. Tarkkaan oli yksilöt tutkittu. Naaraan iän määritys oli ollut vaikeampaa, sen lenninsiivissä kuviointi on vaaleampi, mikä vaikeuttaa määritystä. Näin tarkkaan kuitenkin tikat Suomessa tunnetaan. Tavallisesti ne pesivät vasta kaksivuotiaina.
  Pekka kuunteli ja koetti pysyä vauhdikkaan kuvauksen mukana. Uusi pesintä oli iloinen asia, vaikka kokonaisuutena olikin aihetta pessimismiin. Kuuluihan maakunnasta ääniä, jotka kertoivat metsänomistajien ampuvan heti tikan tavatessaan sellaisen. Puhumattakaan metsänkaadosta, sellaisestakin, että puut jäävät kaikki lahoamaan maahan. Ei sillä ollut mitään väliä, kunhan tikka vaan saatiin pois. Pentti jatkoi jutusteluaan, oli hyvällä tuulella, vaikka äänensä olikin hentoisen oloinen.
  Minun on vielä maksettava sinulle sen toisen kuhan hinta takaisin, kuvauksessa se jäi minun taskuuni. Saat sen sitten kun tapaamme. No, mutta, no hei. Pentti lopetti puhelun tavanmukaisiin sanoihinsa. Koskaan ei voinut tietää hänen kiireitään. Puhelu saattoi kestää puolikin tuntia ilman kiireen häivää tai sitten se oli yllättävän lyhyt, muutama lause, jos sitäkään. Aina se kuitenkin loppui sanoihin- No mutta..., mikäli toinen ei ensin ehtinyt ensin lopettelemaan, mitä tapahtui ylen harvoin.