Sattumuksia kaivettaessa -70 l

Kaivamisia kaivureilla

Työ alkoi hiljalleen sujua, kaivurin hallintaventtiilit painuivat mieleen. Niitä ei enää tarvinnut ajatella. Katseli vain kauhaa ja työmaata. Kädet tiesivät paikkansa ja sormet avasivat ja sulkivat venttiileitä, kauha totteli ajatusta. Hydraulipumpun vähäinen vuoto sen sijaan alkoi tuntua korjausta vaativalta vialta. ” Ookkos säätänyt letkunpaineita?” Osmo  tuli Pekan kaivuuta katselemaan. ”Niin mitä siis?” Asia oli uusi. ”No katsos, siinä jakotukin päällä, mistä lähtevät letkut venttiileille, siinä on sellaiset säätömutterit, joista voi säätää paineita letkuissa.” ”En oo säätäny, en edes tiennyt sellaisesta. Painetaas heti lisää painetta, tää onkin tuntunut vähän tehottomalta.” Kone sammutettiin. ”Tuopas jakoavain ja ruuvimeisseli, mä vähän katton tätä.” Traktorin kopissa oli vähäinen määrä työkaluja aina mukana, pieni kannellinen peltilaatikko. Sieltä nytkin löytyivät tarvittavat kalut. Työ olikin helppo, paineen nostaminen kävi nopeasti. ”Älä nyt kuitenkaan heti paina kauhaa mahdotonta vasten, ettei letkut katkeile. Tässä kun ei ole mitään mittausta letkunpaineelle, niin sitä täytyy  vähän kokeilla.” Pehmeä multa ja vetinen savi ei ojassa hidastanut kaivamista. Kauhan liikkeet hiukan tuntuivat nopeammilta, ainakin kauhan kääntö ojassa ja sen liu´uttaminen pohjan muotoja noudatellen kävi helposti. ”Meillä olis metsätien ojaa kaivettava tuolla kotipeltojen varrella, kerkeisikkös sinne?” ”Kyllä vain, koskas ajattelit?” Seuraavaksi päiväksi sovittiin puolilta päivin aloitus.

Pekka kokeili kaivuria vielä pellolla, missä oli vanhan isännän roskamonttu. Sinne oli kymmeniä vuosia tuotu kaikenlaista tarpeetonta romua, vanhoja hetekoita, piikkilankaa, risoja ämpäreitä, sellaista tavaraa, mikä ei kompostissa maatunut. Nyt oli aika peittää tuo monttu, ensin oli syvättävä se. Pekka pisteli montun laidalle syvemmän montun ja siirsi sitten roinat sinne. Näin oli mahdollista haudata ne niin syvälle, ettei routa tai aura toisi niitä pintaan.

”Aloitetaan tästä.” Miehet katselivat kaivuun alkamista. Kevyesti siirtyivät  pienet kivet ja ruta ojasta metsän puolelle. ”Näyttää kaivuri hyvin kykenevän vähän kiviseenkin maastoon.” Hannu oli mielissään, sillä muutoin hän olisi joutunut käsin tuon työn kimppuun. Eteen tuli aikamoinen kivipaasi, Pekka ajatteli ajoissa hellittää vetoa, ettei paine letkussa kohoaisi vaarallisen kovaksi. ”Tänne vaan kivi, sitten… voi helvetti!” Letku räjähti ja syöksi öljyä kaaressa repeämiskohdasta. ”Jumalauta, kun mä katselin, että meneepä kuin voihin!” huusi Hannu. ”Oli aika lailla liikaa painetta, kun se liikutti noin isoa kiveä vaivatta,” Osmo peesasi. Taas oli tarvetta työkalulaatikolle. Sieltä poimittiin kaksi isoa jakoavainta, rautasaha, kirves ja puukko. ”Katotaas ny, saadaanko me se reikä ohitettua, joo, on tässä varaa, täytyy ensin irrottaa letku kokonaan.” Osmo otti jakarit ja irrotti letkun molemmista päistä. Pekka otti letkun käteensä ja käveli kannon luo, letkun hän laittoi kannon päälle siten, että kykenisi katkaisemaan sen mahdollisimman läheltä reikää. Tarkka tähtäys ja hirmuinen isku kirveellä katkaisi teräsvahvisteisen paineletkun. ”Hyvin meni, minä opin tämän tavan Mäkisen Aarnelta, hänellä kun on metsätraktori, runko-ohjattava ja siinä tukkikuormain. Olen minä ennenkin tehnyt korjauksen, mutta rautasahalla nitkutettaessa teräsvahvike tahtoo purkautua, eikä sitä sitten saa liittimeen lujasti kiinni käsipelillä. Kait tekin olette saaneet korjata letkuja?” Kyllä, muttei me olla kirveellä katkottu.” ”Teillä onkin kovemmat käsivoimat kuin minulla.” Ennen liittimen asennusta täytyi kumipäällystää hieman ohentaa puukolla. Kahdella jakoavaimella loppukiristys sujui helposti. Letku kiinnitettiin paikoilleen ja työ saattoi jatkua. ”Annas kun minä vähän lasken painetta tästä,” sanoi Osmo ja kiipesi istuimelle säätötyöhön. Työ saatettiin loppuun, oja syntyi niin kuin pitikin.

Kaivinkone oli helppoa ja nopeata irrottaa traktorin perästä, kaivuuvarsi edessä kauha maahan, koneen jalat molemmin puolin myös maahan, irrotus nostovarsista ja työntövarresta, hydrauliikkaletku irti pikaliittimestä ja siihen se jäi odottamaan. Pekka oli päättänyt käydä Vammaksen tehtaalla korjauttamassa ölypumpun. Siellä oli luvattu korjaus, tekiväthän he samaa pumppua itsekin Vammaksen kaivuriin. Osmo tuli mukaan. ”Siellä on tuttu porttivahti, niin päästään sisään.” ”Kyllä minä sinne soitinkin, täytyy käydä ensin terävässä päässä.” Miehet pääsivät tehdasalueelle. Kävelivät oikealla olevalle talolle päästäkseen johtajan puheille. Siellä asia selvisi, työnjohtaja ottaisi työn vastaan. Kävely ulos ja takaisinpäin, konehallin ovesta sisään. Katselivat ympärilleen, rautaa oli seinät täynnä. ”Kyllä täällä valmistetaan vaikka mitä, katso noita raaka-aineen määriä. Tuolla on kaivurin osia pitkin lattioita.” Konemiehenä Osmon silmä tarttui moniin yksityiskohtiin. ”Täältä voisi saada Vammaksenkin helposti, näitkö niitä kaivurin puomia tuolla ulkona. Ne olivat käytettyjä, painuneet jo puoliksi maan sisään heinikkoon.” ”Katselin niitä, mutten tajunnut mitä ne oli.” ”Ei ne taida kuitenkaan niitä mitään halvalla myydä, olis ne jo muuten aikaa sitten menneet.” ”Ei taida olla tarvetta rahalle.” Pumppu luvattiin viikon päästä.

Siukon Rauno kaivoi piiriojat urakkasopimuksen mukaan. Katselivat yhdessä rajalinjaa Saunanojan kohdalla, Pekka Valto ja Rauno. ”Minä ajattelin siirtää laskuojan tähän meidän rajalle, kun se nyt menee tuossa minun puolellani yhden saran leveyden päässä. Salaojituksessa saan sitten lohkot yhtenäiseksi.” ”Kaiva siihen vaan, eihän se mitään muuta, oja vaan perkaantuu. Hyvä vaan kun täällä Vaununperälläkin jotain tapahtuu.” Seuraava kohta oli mutka Ojansivun kohdalla. Siellä ei oltu kotona. Pekka käski kaivaa ojan niin, että se olisi kokonaan hänen puolellaan, ei ainakaan tulisi sanomista. Rajakivi oli kaatunut, ja se jätettiin rauhaan, oja tuli aivan sen viereen, ja kivi jäi kokonaan Ojansivun puolelle.

Ojat oli kaivettu ja maksettu, kun Ojansivun vanha emäntä kinkkusi kylään. ”Päivää, minun mielestäni täytyy tarkastaa tuo rajalinja meidän välillä.” "Päivää, tarkastetaan vaan, mites olitte ajatellut?” ”Otetaan pitkä naru, ja vedetään se tuolta tanhuan alapäästä suoraksi meidän kulmaan, missä kivi on.” Älkää nyt hyvät ihmiset, ei sellaisella narulla ole mitään virkaa. Kuusisataa metriä pitkä naru, kuka sitä kannattelee, ja minne se luiruaa, ei sellaisella konstilla rajoja tarkastella. Sitä paitsi raja on ihan kohdillaan, eiväthän kivet ole liikkunut mihinkään.” ”Valtteri sitä aina kynnöllä syksyisin siirsi auralla meidän puolelle. Minä haluan nyt tarkistaa sen.” ”Itsekin tiedätte, että rajalinja avataan yhdessä, niin että se työ maksetaan puoliksi. Nyt minä maksoin itse kaikki, ettei vaan tule riitaa. Ei sitä rajakiveä ole ikinä siirretty.” ”Jos se narutarkastus ei kelpaa, niin minä vaadin maanmittarin paikalle.” ”Voi hyvät ihmiset teidän kanssanne, viisikymmentä vuotta olette katselleet sitä samaa rajaojaa, ja nyt se sitten olisikin väärässä paikassa, kun minä perkasin sen, ja omalle puolelleni kaivatutin.” ”Maanmittari.”

Lehtisalon Jukka Ikaalisista ajoi pihaan. ”Mikä ihmeen juttu tämä on? Eihän tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ei tuollainen raja minnekään huku, molemmat viljelevät peltoaan vierekkäin. Kait se on käytävä tarkastamassa.” Seisoivat yhdessä kaatuneen rajakiven vieressä, Ojansivun vanha emäntä poikansa kanssa, Innanmaan isäntä, mittari ja apulainen. Lehtisalo katseli ääneti karttojaan, katseli maastoa ja pitkin pellon ojia. ”Kävele sinä tuonne alapäähän, siellä on kiintopiste maantien laidassa ojan päässä. Aseta sinne latta, minä katselen täältä.” Ääneti siinä katseltiin mittaustyön suoritusta, muutama kynän veto, ja Lehtisalo oli valmis. ”Minnekäs te arvelisitte rajakiveä nyt siirrettävän?” Kysymys oli Ojansivun vanhalle emännälle. ”No, tuota, kun Valtteri aina kynti sitä meidän puolelle, niin tietenkin nyt Innanmaan puolella parisen metriä.” ”Rajakivi on aivan paikoillaan, nostetaan se vaan pystyyn.” Kivi kangettiin pystyyn, se seisoi mutkassa kokonaan Ojansivun puolella. ”Minkästähden se meidän puolelle tuli?” Vanha emäntä tivasi. Lehtisaloa alkoi vähän harmittaa ja naurattaa. ”Ettekös te nyt huomaa, että oja olisi voitu kaivaa keskelle rajaa, jolloin teiltäkin olisi mennyt maata puolet ojan leveydestä. Oja on nyt kokonaan Innanmaan maalla.” ”Ai niin.” Napina loppui.

Fordson Major oli ilman kaivuria perässään. Sitä kuitenkin taas tarvittiin, ja Pekka peruutti traktorin aivan kiinni kaivuriin. Hydrauliikkaletkun yletti jo laittamaan paikoilleen, kääntö paineventtiilistä, niin kaivuria saattoi liikutella. Se oli jätetty sellaiseen asentoon, että vähäisellä kauhan työnnöllä kaivuri liikahtaisi muutamat tarvittavat sentit, jotta työntövarren voisi sovittaa paikoilleen traktorin perän hahloon. Traktori kävi tyhjäkäyntiä, Pekka työnsi kätensä traktorin ja kaivurin väliin, otti varren alapäästä kiinni, nosti sitä kohdilleen, hiven vielä työntöä, niin osuisi tappi reikään. Kaivuri oli huomaamatta kääntynyt pystyyn, se kellahti vähäisestä työnnöstä käden päälle. Saman tien pumppu painoi lisää ja katkaisi käden molemmat luut ranteen ja kyynärpään puolivälistä. ”Perkele!” Letku katkesi ja ruiskautti kuumaa öljyä ympäriinsä. Hetken Pekka luuli veren syöksyvän kädestä, rauhoittui hieman ja sai käännettyä kaivurin käden päältä. Vasen käsi oli taipunut mutkalle, kipua ei tuntunut. ”Tästä on äkkiä päästävä lääkäriin, sammutan koneen ja menen soittamaan ambulanssin.” Päässä hieman huippasi pihamaan yli kävellessä oikealla kädellä vasenta kannatellen. Numero vastasi. ”Nyt ei ole Pertti vapaana, minä lähetän heti kun voin. Oletkos itse loukkaantunut?” ”Olen.” Pekka soitti vielä taksille ja pyysi ajamaan heille sairaskuljetukseen, käveli sitten pihalle odottamaan ja kellahti nurmelle selälleen. Virtasten Volga ajoi pihaan, Hannu hyppäsi ulos ja huusi: ”Mitä on tapahtunut?” ”Käsi poikki, mennään sairaalaan.” Auton takana oli viljasäkkejä, Hannu koppasi ne sieltä hujauksessa pihalle ja hyppäsi puikkoihin. Ajettiin aikas vauhtia läpi Vammalan, torvi vaan soi risteyksissä.

Käsi sai kipsin viideksi viikoksi.