Lattian ja seinän teko -70 l

Sikalan lattiaremontti ja seinän muuraus

Antti käytti täryporaa. Navetassa purettiin sontaluukkujen kynnyksiä. Hänellä oli keltainen paita, rukkaset kädessä ja kuulosuojaimet päässä. ”Miten leikkaantuu?” huusi isäntä koneen hieman hellittäessä. ”Tässä on nyt sellainen iso kivi, mikä menee seinän alle. Se on vaan piikattava poikki.” Jyrinä jatkui. Samaan aikaan oli käynnissä valutyöt ruuman uuden seinän perustuksissa. Laudoitus oli paikoillaan, betonimylly pyöri navetan päädyssä. Markus oli avuksi rakentanut laudoista kottikärryjä varten kulkutien. Sitä pitkin kärryt liikkuivat reippaasti, liikaakin. Pekkaa laulatti ja hyvästä mielestä hän pisti pieneksi juoksuksi kottareiden kanssa. Markus heti puutui siihen. ”Älä juokse, eivät ne ole sellaista varten rakennettu, kevyesti naulatut tilapäiset rakenteet.” Keskityttiin taas huolellisemmin töihin, oikeassa Markus oli. Perustukset tulivat valettua.

Antti oli sisaruksista nuorin ja eniten Valtterin kaltainen. Hän oli tarkka rahoistaan,vakaa ja rauhallinen. Hänellä ja sisarellaan Pulalla oli hyvät välit. Piharakennuksessa oli yläkerroksessa päädyssä pieni kamari. Se oli jäänyt vapaaksi Jokisten lähdettyä. Ismo asui alakerran hellahuonetta. Paula sopi Antin kanssa asumisesta kamarissa. Näin hän aina välillä kykeni auttamaan tilan hoidossa, usein viikonloppuisin. Antin asumisesta ei oltu sovittu vuokraa, ei siitä ollut ainakaan puhuttu Pekan kanssa. Antti alkoi seurustella keikyäläisen tytön kanssa, ja kamari alkoi käydä ahtaaksi. Eihän Keikyälle pitkä matka ollut ja matka taittui hyvin Antin Ford Taunuksella. Kamarissa ei ollut ruoanlaittomahdollisuutta, ja usein Antti iltaisin söikin talon väen kanssa. ” Kuule Antti, sinä olet nyt asunut tuolla kamarissa yli puoli vuotta, eikä sitä ajasta ole sovittu mitään vuokraa.” Pekka aloitti keskustelun asiasta. ”Ei siitä mitään maksua voi mennä, ei siitä Paulan kanssa ole sovittu.” ”Ei minunkaan kanssani, mieti sitä juttua vähän.”

”Paula, Pekka meinaa ottaa minulta vuokraa asumisesta kamarissa, oli esittänyt kuukausvuokraa.” ”Ei sellaista tehdä, ilmaiseksi sinä siellä saat olla, minä puhun siitä.”
”Mitä sinä sellaista Antille menit esittämään.” ”Onhan tässä kaikilla menoja, eihän vallan ilmaiseksi voi asua.” ”Me ei mitään maksua oteta.”
Siihen oli Pekan tytyminen. Ei hän sitä niin kauhean tosissaan ollut esittänytkään. Antin käynnit harvenivat, hän viihtyi Jussinpellossa hyvin, kunnes muutti pysyvästi Keikyään.

Sikalan remontissa hän oli vielä mukana lattian valussa. Ruuman osalta työ oli selkeää, mitään ei ollut tiellä, valun tasoittaminen seinästä seinään kävi joutuin. Pinnan hiertäminen tasaiseksi ja kaatojen teko karsinoiden päihin oli hieman tarkempaa. Kaadon ei tarvinnut olla iso eikä aivan suora, kunhan pidettiin huoli siitä, ettei mihinkään kohtaan jäänyt kuoppia virtsan laimikoida. Ruokintapöytä jätettiin ennalleen, ainostaan pöytään upotetut ruokintakupit valettiin pinnan tasalle. Pöytä nousi niin paljon lattiatasosta, että viiden sentin styroksit mahtuivat hyvin valun alle. Ne oli pian leikattu ja asetettu paikoilleen. ”Kuinkas paljon minä tätä kuraa laitan, siis paksuutta?” Jokke oli kärrärinä. ”Minulla on tällainen viiden sentin paksuuden mittari tässä, viittä senttiä olen aikonut laittaa, kun siihen tulee vielä vähän verkkoa, niin hyvin se kestää.” Mittari oli vain puinen keppi, jonka toiseen päähän viiden sentin kohdalle oli naulattu poikkipuu. Sitä tökkäämällä näkyi hyvin valun paksuus.

Vanhat sontakourut olivat ehjät, ne saivat olla vanhoillaan, valu tuli vain niiden laitaan. ”Tässä onkin ollut aika taistelu,” tuumi Jokke kärrätessään kuorman vanhan ruuman oven kohdalle. ”Hyvä tästä tulee, kun kura tasataan. Täytyy ottaa pitkä lauta, jotta voi katsoa kaadot tasaisiksi. Jääkö tähän uuden oven kohdalle kynnystä?” ”Ei jää, minä sitten kolalla työntelen paskat ja kuset pihalle, ei jää siihen sitten lillumaan.” Vuroon tuli syöttöpöydän toinen puoli. Se kävi jo tottuneesti. Pekka ja Antti olivat laudoittaneet sinne takaseinälle keskelle uuden alustan vesisäiliölle. Osmo oli auttamassa putkitöissä.

”Ompas nämä käyneet kovan taistelun keskenään,” tuumi kauppias vesijohtoliikkeessä. Sinne oli viety vesipumpun sähkömoottorilta lähtevä kytkinosa ja sen vastakappale. Niissä oli kaksi metallitappia, ja ne tuli yhdistää paksulla rättilaikalla. Siinä oli neljä reikää, joihin tapit tulivat. Laikka sitten toimi iskunvaimentimena pumpun pamahtaessa käyntiin. Pekka ei moista laikkaa tiennyt olevan olemassakaan. Ei siellä sitä ollut hänen aikanaan. Laikat oli vaan vedetyt rautalangalla yhteen. Ne taas langat löystyivät, ja tapit alkoivat hiertää itseään olemattomiin. Lopulta voima ei enää millään välittynyt pumpulle. Uudet laikat ja välikappale olivat helpot asentaa.

Aamulla Pekka saapasteli uudella pinnalla. Näky oli vallan siisti, lattialla. Seinät vartoivat kohennusta. ”Jahas, miten minä tällä ikkunaseinällä menettelen, kun lähtö on vino, no, ehkä tasoittamalla kuralla sen vaateriin, eihän sika sitä niin katso, mutta kaikki kaksijalkaiset kyllä. Tuolla sontakourujen kohdalla sensijaan lattia on seinän viereltä vaaterissa. Töihin vain, mylly pyörimään.” Isäntä oli yksin työmaallaan, myllyyn santaa, perään laastia ja vettä, pyöräytys kunnolla ja lasti kottikärryyn. Tiilet olivat kauniita keltaisia harjattuja ja kakkoslaatua. Ne olivat puolet tavallisen tiilen leveydestä. Muurauskauhalla laasti lattialle, kärjellä vaon veto keskelle laastia ja tiilen läppäys päälle. Pientä kauhan päällä naputtamista ja passilla katsottiin suoruus. Seuraavaan tiileen sipaistiin kauhalla toiseen päähän hiukka laastia, sen tasoitus kädessä, ja tiili paikoilleen, laasti päässä pusertui edellisen tiilen päähän. Muuraus ei ollut kovin vaativaa, takana oli seinä, mikä ohjasi tiiliä, samoin siitä näkyi vaakatasot, ja kulmaan lopetettiin. Sikala alkoi näyttäytyä komealta. ”Voi helvetti, kun tulisi hieno, jos muuraisin kattoon saakka, mutta tässä on pitäydyttävä, muutoin työmaa olisi mahdoton. Ikkunoiden ja ovien yläpuolet aiheuttaisivat lisää työtä. Kyllä tästä hyvä tulee näinkin.” Illalla Paulan tultua töistä hän kävi katsomassa työmaata. ”Kyllä on liian hienoa sioille, tuollainen seinä olisi meillekin komeaa.” ”Kyllä vaan, tämä nyt oli halvin tarjous tiilitehtaalta. On tässä vielä tekemistä, karsinoiden laidat, ovet, ruuman seinän muuraus, parvelle minä laitan ison siilon läpi katon, niin että saan sinne myllyllä jauhot ja kottikärryn suppilon alle, niin ruokinta onnistuu mukavasti.” ”Minä keitin jo perunat, mennään syömään.”

Sisällä Valtterikin tuli samaan pöytään syömään. Häntäkin kiinnosti remontin edistyminen. ”Kun sinä nyt muutat jauhohuoneenkin sikakarsinaksi, niin missä sinä sitten pidät sikojen jauhot?” ”Minä olen miettinyt sen niin, että otan kuivurista suoraan peräkärryyn ohrakuorman. Sitten minä peruutan kuorman tuohon vanhan pikkulan kohdalle. Siinä on jo hyvä seinä, se on ollut suojassa katon alla. Minä valan vielä siihen betonista lattian. Sitten siihen muurataan uusi ulko seinä, samoin väliseinä. Vasaramylly antaa jauhoille sellaisen vauhdin, että minä siirrän sen suoraan putkella parvelle siiloon. Myllyyn saan viljan imulla putkea myöten. Kun nostan peräkärryn hieman pystyyn, niin jauhaminen tapahtuu niin, ettei siihen tarvi käsin koskea, valvoa vaan. Käsin säkkien nostelut jäävät pois.” ”Kuinkas se mahtaa onnistua?” ”Kyllä siitä hyvä tulee.”

Lattiat olivat valmiit, oli ulkoseinän vuoro. Se olikin vaativampi kuin Pekka oli ajatellut. Jokken kanssa sekoitettiin kura, tiilet olivat täysmittaisia keltaisia, niitä oli kasassa tulevan seinän kulmassa. ”Jaha, sitten vaan kuraa kauhaan ja aloitetaan.” ”Oletkos koskaan seinää muurannut? Siinä olen katsellut olevat jotain naruja apuna.” ”Kyllä nyt tulee ensimmäinen vapaa seinä. Kun me aloitamme tämän tien puoleisesta päästä, niin ei kulu aikaakaan, ennenkuin ensimmäiset neuvojat saapuvat paikalle. Sitten vaan kuunnellaan, miten tämä pitäisi tehdä.” Nurkka alkoi kohota. Alku oli helppoa. Muutamaa varvia korkeammalta ei enää nähnytkään silmällä seinän suoruutta. Tiilet tulivat kyllä vaateriin, mutta alkoivat pullistua hieman ulospäin. Riuttan Jussi ajoi paikalle pakettiautollaan. ”Missäs teidän langat on, millä sinä katsot seinän suoruuden?” ”On minulla luotilanka.” ”Niin ja pesuvatillako sinä vaaterin katsot?” Jussi nauroi kovaan ääneen ja alkoi selostaa ja näyttää langan vetoa muurauksen avuksi. Sitten tuli seuraava katsoja ja seuraava. Onneksi kura loppui ja Pekka sai tauon. Oli niissä ohjeissa perää, seuraavana päivänä langat laitettiin, merkittiin lautoihin tiilikerroksen paksuudet ylös asti. Kun merkit oli tehty vaaittamalla pitkällä läpinäkyvällä letkulla, tuli seinästä suoraa kahteen suuntaan miettimättä.

Heinon Rauno ja Mervi poikkesivat. ”Mitäs sinä täällä muuraat? On sinulla näämmä langat paikoillaan, mutta mikäs tässä alussa on, tässähän on hellemutka.” Rauno katseli ja nauroi, ”hellemutka, ei se täällä haittaa. Hellemutka, mitäs tuumaat, jos minä tulisin tänne avuksi muuraamaan Mervin kanssa?” ”Jo vain se sopii, onhan tässä seinää, vielä täytyy jotenkin saada katon lape pysymään ylhäällä ja suorana katsella.” ”Minä olen katsellut, miten muurarit sen tekevät, siinä täytyy sillain heittää kura niin, että kauha lopussa on alassuitten, kura jää tiilen päälle. Jos siinä hidastelee, niin kura tippuu maahan.”

Pekka oli taas saanut kutsun kertausharjoituksiin, se tuli nyt kesken muurauksen. Ei hän koskaan ollut kieltäytynyt, eikä työ nytkään tullut esteeksi. Rauno ja Mervi kävivät useampana päivänä ja saivat seinän valmiiksi talkooapuna.