Ostos v. 1974

Sateisen kesän seuraus

Kuivurin rakennus valmistui, Salama ja Hannu lähtivät muihin töihin, varusmiehet takaisin armeijaan. Tilatut koneet saapuivat, Pämpiltä vaakaelevaattori, Hankkijalta pystyelevaattori. Kaatomontun perään valettiin elevaattorille oma syvennys. Sinne Pekka pulttasi kiinni alaosan nostokoneesta. Lähetyksessä oli vielä putket ylös ja alas, hihnaa monta metriä, nostokuppeja irrallaan kymmeniä sekä pultit niiden kiinnittämiseksi hihnaan. Kaiken ylimmäksi tuli torniin valuraudasta tehty jakopää. Siitä voitiin säätää mihin vilja menisi. Yksi päivä meni istumisessa ja kuppien kiinnittämisessä hihnaan. Työ oli yksitoikkoista pultin paikoilleen laittoa ja mutterin vääntämistä. Tuli se valmiiksi, hihnan sovitus punaisiin putkiin, sekä ylhäällä että alhaalla oli kuulalaakeroidut kääntöpyörät, joiden yli hihna kulki. Työ oli kevyttä, siihen asti. Jäljellä oli jakajan ja sähkömoottorin hilaaminen torniin. Ne olivat yhdessä köntissä ja painoivat niin paljon, että ensin näytti olevan mahdotonta yksin sitä hilata ylös. Salama oli kyllä tehnyt hyvät tikapuut, niitä myöden Pekka kiskoi jakajan tornin ensimmäiselle tasolle. Siihen loppuivat tikkaat, ylös oli vielä matkaa miehen mitan verran. Käsivoimat eivät riittäneet suoraan nostoon, paikallaan pitelemiseen ja kiinni pulttaamiseen. Pekka kiersi hamppuköyden kattotuoliin naulaamansa laudan takaa, toisen pään hän kiinnitti jakajaan. Alkoi hidas hivuttaminen, köydestä veto alaspäin ja kädellä tukien jakajaa ylöspäin liikkui lasti nykäyksittäin lähemmäs paikkaansa. Vielä täytyi ponnistaa kaikki voimat koneen pitämiseksi ylhäällä ja siirtämiseksi sivuttain sellaiseen kohtaan, että ensimmäisen pultin sai ruuvattua paikoilleen. Silloinkaan ei voinut vielä hellittää, täytyi saada toinenkin pultti toiselta puolen kiinni, ennen kuin saattoi huokaista. Hiki valui ja paholaiset lensivät, mutta periksi ei annettu. Suunnattoman tyytyväisenä Pekka ruuvasi viimeisenkin pultin kiinni, jäi märkäpäisenä katselemaan tornin ikkunasta  alapuolella olevia peltojaan, edessä kulkevaa Vaununperän raittia ja kulkijoita siellä.

Pellot olivat niin märkiä, ettei siellä pystynyt etenemään oikein millään. Herneet täytyi kuitenkin saada seipäiltä korjattua latoon. Traktori ei pystynyt millään etenemään seipäiden välistä ja vetämään peräkärryä. Onneksi taloon oli saatu hankituksi uusi kärry. Harri oli neuvonut menemään Sammaljoen sepälle, siellä kyllä syntyisi sellainen peräkärry viljalaidoilla kun tarve on. Taas oli ensin asiaa Vauranojan romuliikkeeseen. Sieltä löytyi ehjäperäinen kuorma-auton runko, jossa oli vielä vaihdelaatikko paikoillaan. Se raahattiin sepälle ja esitettiin toiveet. Kärry valmistui, seppä käski tulla traktorilla paikalle. Siellä pajan edessä hiekalla seppä laittoi kärryn kiinni, nivelakselin paikoilleen, voimansiirron päälle ja ajoi parisen metriä. Hiekkaan jäivät pyörien jäljet molemmista koneista, traktorista ja kärrystä. Kaikki kumartuivat katsomaan jälkiä. Pyörät olivat jättäneet kauniit kuviot hiekkaan, molempien koneiden pyörät pyörivät samaa tahtia. Jos näin ei olisi ollut, sepän laskut olisivat olleet viassa hammasrattaita kohdistettaessa ja pyörät olisivat laahanneet tai pyörineet liikaa. Joko Fordissa tai kärryssä.

Tällä uudella yhdistelmällä oli nyt käyttöä herneitä haettaessa. Pekan oli pakko kytkeä peräkärry vetämään samalla kun Fordinkin pyörät vetivät.Pienellä vaihteella hitaasti jauhautuivat molempien pyörät jankkoon saakka, sitten alkoi yhdistelmä edetä pellolla herneseipäiden väleissä. Päiväkausia ajettiin hitaasti hernesatoa suojaan. Latoon tuli kootuksi valtavat aumat kahdelle seinälle. Tilalla oli vanha puinen puimakone, Sampo. Oli se usein ollut vanhalla isännällä, Valtterilla, käytössä. Olipa Pekkakin ollut mukana puimassa ruista tuolla koneella. Ruiskuhilaat  nostettiin pellossa käsin, ensin sidottiin lyhteet, sitten koottiin lyhteet yhteen kuhilaaksi tähkät ylöspäin keskelle. Vielä lopuksi yksi lyhde taitettiin kuhilaan katoksi, niin että vesi juoksisi kuhilaan kylkiä myöten eikä pääsisi tuhoamaan homeella sisustaa. Sitominen tehtiin samalla rukiilla, otettiin kourallinen tähkäpäisiä olkia, jaettiin se kahtia niin, ettei olkia kuitenkaan vallan erotettu toisistaan, vedettiin sitten kourallisen puolikkaita erilleen olkien suuntaisesti. Sitten pyöräytettiin muutama kerta kuin köyden teossa, sujautettiin sidelmä lyhteen taitse, pyöräytettiin kerta päät toistensa ympäri ja työnnettiin loppupäät sidelmän alle.

Se osa herneistä, mikä oli saatu seipäille, oli turvassa ladossa. Peltoon jäi vielä hehtaarikaupalla hernettä ja ohraa. Sydänmaalta saatiin kaurasato talteen Jokisen Antin puimurilla. Vaikeaa se oli, mutta kaurat saatiin kotiin. Ne kipattiin elevaattorin monttuun, josta ne valuivat alhaalla olevasta luukusta pystykuljettimelle ja sieltä vaakakuljettimeen ja sitä pitkin laariin. Siellä vilja oli lapioitava koko laarin mitalle tasaiseen paksuuteen. Samoin laareihin saatiin kotipellosta ylämaan ohrat. Puhallin painettiin käyntiin, valtava ilmamäärä ohjautui käytävään ja sieltä avonaisesta luukusta niiden laarien alle, missä oli kuivattava vilja. Monena päivänä ja yönä pyöri tuuletin, vilja kuivui riittävään kosteuteen säilyäkseen talven yli.

Pellot olivat niin märät, ettei kyntökään luonnistanut . Oli pakko odottaa pakkasten koprauttavan peltoa kynnön kantavaksi.

Posiot, Ulla ja Antti tulivat käymään, muassaan heillä oli ensimmäinen lapsensa Matti, joka taisi tuolloin olla kolmivuotias. Lauantai-iltaa istuttiin kamarissa. Paula oli laittanut päivällisen, keittänyt perunat, kypsentänyt lihan, leiponut kakon ja pytkyn, laittanut viilin valmistumaan. Hieman ennen vieraiden tuloa ehdittiin saunomaan. Sauna oli navetan tien puoleisessa päädyssä. Sinne mentiin prännin ja pukuhuoneen kautta.

Syötiin keittiön pöydän ääressä. Siihen nostettiin perunavati, lihakastike, maito, vastaleivottu kakko ja ruisleipä, astiallinen voita, suolaa, sinappia, olutta, puolukkasurvosta, omenahilloa, juustoa, lihaleikettä. Otettiin lisää perunaa ja kastia, seurusteltiin, syötiin ja juotiin. ”Miten teillä on puinnit edistyneet, olen lukenut lehdistä, että sateet ovat tuhonneet monin paikoin satoa?” ”Osa on saatu pelastettua, mutta hirmuinen tappio on tulossa. Ihan selvää on, ettei tästä selvitä pankissa käymättä. Jos nyt tulisi edes sen verran, että saadaan se pois, mitä olemme peltoon panostaneet, siemen ja lannoitus sekä polttoaineet. Työpalkkaa ei varmasti tule. Lisäksi on vielä investoinnit, koneet, kuivuri, rakennukset, salaojat.” ”Kuulostaa aika hurjalta.” ”Niin, muttei se ole koko totuus tässä, useimmat investoinnit on tehty koko sille viljelyajalle, mitä me taloa pidetään, kolmekymmentä vuotta. Kunhan siihen mennessä velka olisi vähissä. Se on jo nyt selvää, että tästä vuodesta tulee raskaasti tappiollinen.”

Syönnin jälkeen mentiin kävelemään tanhuaa pitkin. Pekka esitteli kuivuria ja peltoja. Erityisesti hernemaa oli kiintoisa. ”Katso nyt näitä palkoja, millaisia sormen pään kokoisia herneitä, lehdet niin syvän vihreitä että ovat miltei mustia. Mennään syömään.” Vieraat johdateltiin siihen kohtaan peltoa, josta oli poimittu herneitä tuoreena. ”Tästä saa ottaa niin paljon kuin jaksaa. Tässä ovat olleet kylästä muutamat emännät poimimassa. Minä olen maksanut markan litralta. Niitä on sitten myyty torilla kaksi markkaa litra. Pojat ovat huvikseen siellä myyneet. He saivat ensin myyntipalkkaa markan litra, he olivat itse poimineet herneet. Ei siitä oikein tullut mitään tulosta pojille, niin minä sitten annoin heidän pitää kaiken sen, mitä pystyivät hankkimaan. Kyllä täällä on poimijoita käynyt, mutta yleensä he tallaavat enemmän kuin poimivat. Odotan syksyä ja kyyhkysen muuton alkua, kuinka valtavat parvet tänne lentääkään. Herne on niiden herkkua.”

Palailivat sisälle, sinne oli Paula ehtinyt kattaa kahvipöydän. Hyvin se kävelyn jälkeen maistuikin. Pullapytky teki kauppansa. Matti pyöriskeli nopeilla jaloillaan kurkkimaan uusia paikkoja, Ulla koetti pysyä perässä. ”Anna nyt sen Matin mennä, mitä täällä voisi sattua, tottuupa vähän.” Pekasta Ulla hyysäsi liikaa, mutta turha sitä oli sanoa Ullalle. Niinpä he painelivat välillä peräkanaa aika ravia, huoneesta toiseen, ulos ja sisälle. Hyvin kaikki kävi, ei Matti mihinkään itseään satuttanut. Olipa vaan reipas ja utelias lapsi.
”Kuule Ulla, jos minä hankin itselleni viulun, niin annatko minulle tunteja?” Tämä ajatus oli hiljalleen voimistunut märkänä kesänä. Normaali vuoden kierto oli nyt vähän pysähdyksissä, ei voinut kuin odottaa. Pekalla oli aikaa ajatella jotain muutakin. ”Juu, kyllä minä vaan aloitan, ei sinulla sitä viulua vielä ole?” ”No ei, mutta olen minä Hannikaisella käynyt Harrin kanssa katselemassa. Harri tarvitsi pianoa, samalla minä kyselin viuluja.” ”Älä sitten kenkälaatikkoa osta, ei sitä kukaan jaksa kitkuttaa.” ”On siellä sellainen ostettava, maksaa neljäsataa markkaa, kai sillä voi aloittaa.” ”Ei se ole paljoa, mutta katsotaan sitä sitten.”

Turtiaiset matkasivat vuorostaan Tampereelle Posiolle kylään. Pekalla oli uusi viulu mukanaan.