125 cc Tähti moottoripyörä -60 l

Ensimmäinen moottoripyörä

Kiitolinja pysähtyi postin pihaan. Kuljettaja alkoi työntää sieltä pyörää ulos. Katselin toimintaa kiinnostuneena. Vanhempani olivat olleet puheissa helsinkiläisten tuttaviensa kanssa. Puheeksi oli tullut PA:n omistama 125 kuutioinen moottoripyörä. Helvi kertoi, että riitojen päätteeksi hän oli vielä voinut viimeisiksi sanoiksi ottaa esille motskarin, joka oli autotallissa ja siitäkin jouduttiin maksamaan 80 markkaa vuokraa. PA oli valmis luopumaan pyörästään. Sitä nyt pyöritettiin pihalla. Salosen Pekka ehti siihen ensimmäisenä. Hän ehdotti, että kuunnellaan vähän sen ääntä, työnnetään sitä alamäkeen vaihde päällä. Me työnsimme, minä sarvissa ja Pekka tarakalta työntäen. Vähäinen prutina kuului, onneksi pyörä ei käynnistynyt. Siirsimme pyörän autotalliin. ”Sinun täytyy nyt sitten lukea liikenneopas ja mentävä kokeisiin saadaksesi ajokortin,” tuumasi isäni. ”Tee siihen ensin kiinnitettäväksi valkoinen kolmio, pääset sitten harjoittelemaan ajoa.” Minä kävin sahaamaan vanerin palasesta kolmiota, koetin saada siitä tasasivuista, sitten hain Tähdöltä pienen purkin valkoista maalia ja sudin. Pyörän takalokasuojaan sain sen kiinnitetyksi parilla pikku pultilla.

Pyörän malli oli Venäjällä tehty Tähti merkkinen 125 kuutioinen kovaperäinen kevyt pyörä. Väriltään se oli harmaa, tankki oli punainen. Ennen ensimmäistä käynnistämistä avasin sytytystulpan, putsasin sen ja laitoin avaimen paikoilleen, käänsin virran päälle, tulpan sytytysjohdan päähän ja aloin polkea saadakseni näkyviin kipinän. Tulppaa täytyi silloin painaa sylinterin jäähdytysripoja vastaan, mutta varoa itse saamasta sähköiskua. Kipinä syntyi. Bensiiniä tankkiin, venttiili auki, minä aloin polkea käynnistyskampea. Helppoa se ei ollut, mutta viimein se hörähti käyntiin. Hirmuinen savu pakoputken päästä, minä hikisenä pyörän selkään. Polkaisin ykkösen silmään, nostin hieman kytkintä ohjaussarvessa, oikeastaan päästin sitä kahvaa takaisin kiinni päin. Pyörä säksähti matkaan pihassa. Minun täytyi vielä käydä rekisteröimässä pyörä nimiini ja saada ajo-opettelulupa. Kirkon viereisessä talossa Kirkkokadulla oli katsastusinsinööri Reposen toimisto.
Ostin kioskista Liikenneoppaan, ja aloin lukea sitä ensimmäistä kertaa. Opettelin kaiken huolella, eritoten liikennemerkit ja väistämissäännöt. Menin ajokorttikokeen kirjalliseen osaan, sain eteeni liuskoja, joissa oli valmiina kysymyksiä ja paikka vastauksille. Aikaa meillä oli tunti. Mitä helvettiä, mitä tässä tarkoitetaan, siis kun, niin eikö vai oiko. Kysymykset olivat kuin kylähullun tekemät. Oli miltei mahdotonta saada selvää, mitä kysymyksissä haettiin. Liikennemerkit kyllä osasin. Reponen palasi toimistoon, tarkasti ensin toisen yrittäjän paperit ja ilmoitti hänen läpäisseen kokeen. Sitten oli minun vuoroni. "Tässä on nyt yksi virhe liikaa, sinun täytyy tulla uudestaan." Olin varma osaamisestaini, kiukuissani menin kotiin ja kerroin tapahtuneen. Äiti heti tiesi sen olevan vaikean kokeen. Minä siihen: "Ei se olisi vaikea, mikäli olisin tiennyt noista kysymysten kaksoiskieltävän luonteen." Isä sanoi noita kysymyksiä kyllä myytävän harjoittelua varten. Tuli sekin tieto sitten minulle. Toisella kerralla en tehnyt yhtään virhettä. 

Ajoin ensimmäiseksi pihasta vasempaan, Marttilankatua puhelinyhtiön, Osuusteurastamon, PYP:n ja poliislaitoksen ohi suoraan sillalle. Nostelin vaihteita jalkapolkimesta ylemmäs, neljä vaihdetta kaikkiaan. Jatkoin Tyrvään asemalle, siellä oli suuri tila kääntää ympäri. Hiukan jo hiki helpotti, kykenin hallitsemaan jarrutuksen, kytkimen ja kaasun. Ajoin takaisinpäin. Postin kohdalla jatkoinkin matkaani Puistokadulle Osuuskauppa Sastamalan ravintolan ohi. Siinä näin sivusilmällä olevan katselijoita, varmaan tuttujakin, en kyennyt katsomaan. Nostin kuitenkin käteni tervehdykseen ja jatkoin torille.

Nyt laajeni kulkemani tienoo, alkuun Lauttakylästä Tampereelle. Takajousia siinä pyörässä ei ollut, kuljettajalle oli jousitettu satula. Kovaperäisyys oli otettava huomioon epätasaisilla ja kuoppaisilla teillä ajettaessa. Etupyörä nyökkäsi jousien ja iskunvaimentimien varassa pehmeästi, takapyörä pomppasi ilman vaimennusta kuopasta ja antoi aikamoisen iskun, jos ei pitänyt varaansa. Helpoimmin niistä selvisi joko istumassa tiukasti tai nousemalla jalkatappien varaan seisomaan. Puolikyykky oli tuhoisa tapa. Tulin Lauttakylästä kohti Vammalaa. Vauhtia oli niin paljon kuin kone antoi. Äetsän kohdalla näin montun tiessä. Kevensin vähän. Takapyörä iski siinä vauhdissa takapuoleeni niin lujaa että silmissä musteni.
Jukka ja Rauno olivat saaneet mopot aikaisemmin, päristelimme Kiikkaan, Illoon, Pärnänmaahan, Kaltsilaan, Kärppälään, Karkkuun. Bensa oli halpaa ja aikaa meillä oli. Minä saatoin kortin saatuani otta takaritsille matkustajan. Sitä ei kyllä matkustajan perse kestänyt ilman tyynyä, koska siinä oli vain rautakehikko, mihin saattoi istahtaa. Tulimme syksyn liukkaalla Rauno takana istuen Liekorannasta kohti siltaa museon kohdalla. Ennen huomaamista etenimme kyljellämme liukuen nopeuden juurikaan hiljentymättä. Pyörä lipsahti alta pois jäätyneessä urassa. Noustuamme pystyyn totesimme olevamme ehjiä, ei ollut edes sattunut. Rauno haki tyynyn, asetti sen tarakalle ja taas mentiin. Jukan kotipihassa oli santakasa. Olimme taas kolmistaan lähdössä seikkailuihin. Minä tietysti keksin ajaa motskarilla santakasan yli, tavoitteena saada etupyörä ilmaan. Vuorotellen ajoimme, santakasa levisi ja pärinä oli kova. Ikkunasta Jukan äiti vielä evästi meitä ollessamme lähdössä: ”Jukka ei sitten saa ajaa!” Minä lupasin.
Pääsiäisen tullessa alkoi meillä loma koulusta. Jukka ja Rauno olivat kertoneet menevänsä yhdessä telttailemaan Pääjärvelle. Sovittuna päivänä he päristelivät mopoillaan Pohjolanjärven tietä perille. Minä olin sopinut tulevani heitä katsomaan Ilkan kanssa, me taas majoittuisimme omaan telttaamme. Illalla ajaessamme tie oli vielä sen verran jäässä, että se kantoi meidät. Seuraavana päivänä lämpö oli pehmittänyt tien päällä olleen lumen. Mopot pärjäsivät kevyempinä hyvin, me emme Ilkan kanssa kyenneet ajamaan, tie sohjoontui painomme alla. Koetin monta kertaa päästä ajamaan, mutta kun meitä oli kaksi päällä, ei se onnistunut. Minä työnsin pyörää eteenpäin. Silloin lumipolanne kantoi ja eteneminen kävi hyvin vaan kovin hitaasti. Etenimme koko matkan Ilkan kanssa kävellen reput selässä ja työntäen satapiikkistä. Vasta isolle tielle tultuamme saatoimme taas ajaa.
Tuo ei jäänyt viimeiseksi kävelyksi pyörää työntäen. Olin ollut Tampereella ja paluumatkalla illalla pyörä sammui vähän ennen Ekon kylää. Moottori lakkasi pyörimästä, jokin esti sen. Vaihde vapaalla aloin sitten työntää pyörää, Lipun ohi, Haunian ja Kataran talojen ohi. Edessä oli kolme kilometrinen suora ennen Sallia ja ylämäkeä Kukkuriin. Mäen pääsin istumaan vapaalla, työnsin taas, A mielisairaala, Pikku Berliini, Tynnyrimäki, Marttilankatu, Yhteislyseo ja koti. Puolipuristimen pultti oli irronnut ja kiilautui sylinteriin estäen männän pyörimästä.

Meillä oli vuokrattuna Sallin tilalta Vehmaan niemen edessä oleva pieni kalliosaari. Siellä oli silloin sievä mökki ja sauna. Olin matkalla illalla mökille, ajoin Sallin pihan läpi rantaan menevää tietä. Pam, minä tipahdin etuhaarukan irrotessa eteen ja alas, kasvoni löin rekisterikilpeen, nenäni vinoutui. Silmälasit särkyivät ja repäsivät haavan oikean silmäni alle. Pääni löin maahan. Etuosa pyörästä oli irtipoikki rungosta. Pääsin ylös, veri pursusi silmän eteen, laitoin käteni tukkeeksi ja palasin kohti Sallia kävellen. Pääsin sisälle ja vereni pestiin kasvoista, varoitin pesemästä haavaa. Sain kyydin sairaalaan. Isä hoiti pyörän kappaleet kotiin.

Pian nuori mies parani. Aloin miettiä pyörän kohtaloa. Mietin, voisiko sen hitsata. Kävin Tommin autokorjaamolla kysymässä hitsausta. Kyllä sen voisi tehdä. Kiikutin pyörän korjattavaksi. Tommi hitsasi etuhaarukan kiinni runkoon kahden lattaraudan avulla. Saatuani ehjän pyörän takaisin, minun täytyi maalata sitä kauniimmaksi. Hain taas Tähdöltä kahta eriväristä maalia ja maalarinteippiä rullan. Ollessani maalaamassa bensatankkia autotallissa sinne pyrähti Rönkön Maiski. Hän kyseli, miten saan tarkan rajan kahden maalin väliin. Minä näytin miten se teipillä tapahtuu. ”Ai niin tietenkin, kyllä minä nyt sen ymmärrän.” Kesä jatkui ja myös minun postin kantoni. Tuolloin minulla oli kantopiiri neljä, se alkoi sillan pohjoispuolelta Kallialaan. Ajoin siellä taas motskarilla, olin tulossa pitkää mäkeä alas. Pam, pyörä oli taas kahtena kappaleena. Löin taas nenäni rekisterilaattaan, nyt se oikeni. Olin pitkän aikaa maassa, siihen juoksi joku nainen. Muistan hänen olleen vieressäni pitkään tekemättä mitään, ennenkuin minä aloin könytä ylös. Silloin hän auttoi minua ja puhui minulle. Postireissu jäi kesken.

Minulla oli taas pihassa moottoripyörä kahtena kappaleena. Postia jakamaan menin nyt polkupyörällä. Muistan sen epävarmuuden ja ikäänkuin haarukan pettämisen alamäessä, kädet tuntuivat myötäävän ohjaussarvien ollessa kuin kumia. Tätä kesti syksyyn saakka. Kävin Vauranojalla. Kysyin olisiko hän kiinnostunut ehjästä moottorista ja kahdessa palassa olevasta rungossa. Hän tuli katsomaan sitä, maksoi viisi markkaa.