Trabant

Moottoripyöräily vaihtui Trabantiin

Salosen pyöräliike Uosson liikenneympyrän eteläpuolella, aivan teiden risteyksessä myi monenlaista nuoria poikia kiinnostavaa, mopoja, moottoripyöriä ja autoja. Ajelin sinne pälyilemään. Norton jymähteli harvanlaisesti yhdellä sylinterillään. Pyörän kumu oli niin suuri, etten saattanut ajaa missään tulematta havaituksi. Vanhemmillani oli Liekosaaressa siltojen eteläpuolella mökki. Tullessani yöllä kotiin hiljaisen Vammaskosken yli seurustelureissuiltani Vaununperältä havahtuivat he pyörän jytkeeseen veden kantaessa äänen saareen ja mökkiin. Pyörän jousittamaton takapää alkoi olla liian kova tyttöjen kuljettamiseen.
Sisällä liikkeessä katselin asiakkaitten kaupankäyntiä, osien ostelua ja jutustelua myyjien kanssa. Salonen alkoi kehua pihalla olevaa pyörää, menimme miehissä sitä katsomaan.
”Tämä on mahdoton peli. Katselin kuinka mekaanikko veti asvalttia rullalle viidenkymmenen metrin matkalta kaasuttaessaan Kallialaan päin. Hän oli Tsekeistä, Jawan tehtailta. Oli käymässä ja laittoi tämän hirmun kuntoon.” Punainen Jawa nojasi tukeensa. Olimme ajaneet Jawoja, 200 kuutioista kaksitahtista tärriäistä, kolmesataakuutioista astetta kovempaa kaksitahtista. Uusi pyörä oli viisisatanen ja nelitahtinen. Sellaista emme kukaan olleet ennen nähneet.
”Näitä tuotiin Suomeen vain 50 kappaletta. Pyynikki ajoissa niillä ajettiin, vartokaas kun kutsun mekaanikon paikalle.” Piharakennuksessa työskenteli vanhemman puoleinen mukava monttööri. Hän saapui käsiään trasseliin pyyhkien.
”Jaa on pojilla mieli uudesta pyörästä. Tämä onkin kova peli, tsekkiläinen avasi moottorin ja laittoi kaiken kuntoon, kuunnelkaas ääniä.” Hän polkaisi pyörän käyntiin ja tanner alkoi täristä pyörän kumeasta voimasta. Asia oli selvä, minä halusin sen. Koeajo Kallialaan ja takaisin varmisti kaupan. Norton jäi Salosille. Takahuoneessa kirjoitettiin vekseli. Näin Salonen varmisti aina saatavansa. Ei sitä pankkiin viety, minä maksoin säännöllisesti lyhennykseni, viimeisellä kerralla vekseli vedettiin pöytälaatikosta ja revittiin nähteni roskiin. Pääsin näkemään miten raha-asioita hoidellaan. Olin ajatellut hieman hiljaisemman, huomaamattomamman pyörän ostoa, sain kaksinkertaisen jyrymyllyn. Pyörä käänsi kaikkien päät jylistellessäni Vammalan katuja. Ylioppilaskirjoituksetkin olivat häiriintyneet minun kouluun ajosta. Kävimme tulevan vaimoni kanssa Tampereella Ratinassa katsomassa yleisurheilun SM kisoja. Pyörän saimme mukavasti parkkiin ihan portin viereen. Kypärät käsissä astelimme katsomoon. Se oli aivan täynnä, myös Vammalasta ja Tyrväältä. Pitkä letka autoja ajeli pikatietä kotiin päin, me siellä jonossa kiltisti. Sarkolan ahteen alla minä väänsin pyörän lentoon kilometrisen ylämäen alkaessa. Syöksyimme jonon ohi kuin linnut.

Markus oli vannottanut siskoaan istumaan takapenkillä kiinni pitäen ja kallistamaan kurvissa minun mukaisesti. Lähdimme Innanmaasta. ”Pidä kiinni minusta.” Ei sillä ollut vaikutusta, Paula istui takanani kädet sivuillaan. ”Sinä putoat sieltä, jollet pidä kiinni.” Uskoiko hän? Praaam, lähdin reippaasti. Pam, Paula putosi tielle. Nousi kuitenkin vielä takaisin. Myin pyöräni Collianderin Petterille. Hän avasi moottorin, siellä oli kampiakselin lukitukseen käytetty rautalankaa. Petteri nauroi minut nähdessään: ”Siellä oli sellainen Turtsu patentti.” ”En minä avannut moottoria, kyllä se oli tsekkiläinen korjaus.”

Menimme naimisiin, häälahjarahoilla ostimme Saloselta takapihalta käytetyn Trabantin. Itä-Saksan pahviauton, siinä oli sateenvarjokahva vaihdetankona kojelaudassa, kaksitahtinen hirveästi savuttava moottori ja tilaa neljälle. Markus kysyi minulta, tiedänkö miksi sillä on huippunopeus 80 km/t. ”Tikka lentää seitsemääkymppiä, ei pääse nokkimaan.” Savuttaen ja säksättäen ajoimme Lehtimäkeen näyttämään peliä Ilmille ja Heikille. Mummu oli myös pihassa kurvatessamme pienen töppärän yli navetan viereen. ”Taisi tulla hieman savua perässä,” huolehdin pakokaasusta. ”Kyllä maailmaan savua mahtuu,” tokaisi mummu. Katselimme hetken Trabantin ihmeellisyyksiä ja lähdimme kahville. ”Mihis te nyt sitten aijotte mennä uudella autolla?” ”Kunhan nyt kattellaan, tai olen minä ajatellut Ruotsin retkeä, jos auto pysyy kasassa. Perämeren kautta ympäri, Vaasasta laivalla ensin yli.” Heikkiä nauratti. ”Siellä ei sitten taida tulla toista samallaista vastaan. Virtanen siellä ensin sellaisella ajoi jonkun vuoden. Sanoi, ettei toista näkynyt.” ”Mitä semmosen on väliä,” ihmetteli Ilmi, ”kunhan matkasa taittaa.”

Auto palveli hyvin, bensaa ja öljyä tankkiin ja vähän vaihdelaatikkoon. Paula ja Pekka ajelivat pitkin Tyrväätä. Yhdellä retkellä ratti tuntui hemppaavan klappia. Kotona sitä katseli. ”Kappas, tässä on ohjausakseli kiinnitetty jatkoon rautalangalla. Siinä on nivel vähän kulunut ja sitä on vahvistettu. Eipä mitään, minä nyörin siihen uuden ja vahvemman rautalangan.” Helposti työ kävi, tongeilla vääntäen tiukkaan klappi hävisi kokonaan. ”Tästä tulikin hyvä, täytyy nyt seurata, kauanko pikakorjaus kestää.” ”Oliko siellä jotain rikki?” ”Ei, vähän vaan löysällä.” Ei niitä miesten asioita aina vaimoille niin selostettu. ”Posiot ovat kutsuneet meidät Houhajärven Kasinolle lauantaiksi. Kysytäänkö heitä mukaan, jos kerran lähdemme.” ”Kysytään vaan.” Antti oli tavannut suloisen soittajatytön Tampereelta. Pekka ja Paula poikkesivat kerran illan päätteeksi Kasinolle, sieltä avasi oven yöasussaan Ulla. Morjensteli reippaasti tuntemattomia tulijoita. Antti selosti sängystä vieraat. ”Ai Turtiaiset, kiva nähdä, tuletteko sisälle?” ”Ei nyt, tullaan uudestaan, poikettiin vaan Sianojilta tullessa tuolta Sammaalta.”

Siitä oli jo vuosi aikaa, olivat tykästyneet parit toisistaan. Nyt olisi ehkä vuorossa ulkomaan matka. Saunomisen ja uimisen lomassa sitä aloitettiin suunnitella.