Partiotaipaleelta -50-60 l

Ystävykset

Partio alkoi kiinnostaa. Vammalassa toimi tuolloin Tyrvään Metsänpojat. Heillä oli kokoontumispaikkana Uuden kaupungintalon kellarissa pieni kahden huoneen tila. Sen perimmäinen huone oli sisustettu hienosti hirsisillä seinillä, se olikin kovin tunnelmallinen Koloksi nimetty paikka. Me pikkupojat olimme ensin liian nuoria suoraan partiolaisiksi, mutta sudenpentuihin me pääsimme. Muistan ohjaajinamme olleet kaksi tyttöä, he tuntuivat olevan meistä jo aikuisia naisia, vaikkeivät olleet meitä kuin viitisi kuusi vuotta vanhempia. Toinen heistä oli Hännisen Anja, vaalea hyvin miellyttävä ohjaaja. Hän meni myöhemmin naimisiin Levorannan Matin kanssa. Anja opetti meille ensimmäiset partiotaidot, ja vei meitä poikia retkille, ensin Emmanmäkeen ja sitten oikein pitkälle metsään, Akankivelle saakka. Se on Marttilan kaupunginosassa, jossa siihen aikaan ei ollut yhtäkään rakennusta eikä oikeen tietäkään. Silloin kuulimme toisesta suuresta kivestä, Äijänkivestä. Se oli niin kaukana, ettemme sinne Anjan johdolla menneet. Kivi sijaitsee nykyisen Tampereen tien toisella puolella, levähdyspaikalla, ja on nykyäänkin varsin huomattava siirtolohkare. Kaiken sen mitä Anja meille opetti, olen täydellisesti unohtanut, muistan vain ihailleeni hänen taitojaan. Toinen ohjaajamme saattoi olla Kaloisen Leena, mutten enää saata olla varma.

Tästä alkoi partiotaipaleeni, jota sitten jatkui katkeamattomana aina armeijaan menooni saakka. Ensimmäinen lippukunnan johtajamme oli Kosken Lauri. Hän kertoili meille pojille käynnistään Brasilian sademetsässä, jonne oppaat veivät matkalaiset. Mieleeni jäi Laurin leppoisa kuvaus matkasta viidakkoon alkuasukkaita tapaamaan, tapaamista ei syntynyt, koska ohjaajat pelkäsivät mahdollisesti ammuttavia nuolia. Olin aivan mykistynyt. Vasta jälkeenpäin sain lukea Laurin purjehtineen sodan jälkeen Atlantin yli pienellä purjeveneellä muutaman kaverinsa kanssa. Siitä on jäljellä joitain valokuviakin, eräässä niistä Lauri voimistelee maston vantissa kaksin käsin ojentautuneena vaakasuoraan veneen partaan yli.

Ensimmäinen vartionjohtajani oli Kaasalaisen Kari, samassa vartiossa muistan olleen hänen nuorempi veljensä Erkki. Meidän lippukunta isännöi piirin partiolaisten yösuunnistusta. Rata oli vedetty nykyisen pikatien itäpuolelle. Meillä oli valvottavana yksi rasti yhden pellon kulmalla. Siellä oli myös vähäinen heinälato, jota saatoimme pitää tukikohtanamme. Rasti merkittiin paikoilleen, muistaakseni siinä myös paloi myrskylyhty. Odottelimme suulissa makaillen kilpailujen alkua. Muistan ajatelleeni kattoon katsellessani, että minulla lippa ottaisi vastaan, jos sieltä hirsi niskaan tippuisi. Kari totesi lakoonisesti, ettei taitaisi paljoa iskua heikentää. Pikatie oli tuolloin rakenteilla, sen ura oli jo raivattu maastoon ja osin myös pohjustettu ja sannoitettu. Kävimme sitä uraa ihmettelemässä. Se oli silmiimme valtavan leveä, ajattelin, ettei sen leveämpää tietä tarvisi ikinä tehdä. Olihan se sen aikaisiin santateihin verrattuna kaksinkerroin leveämpi.
Pimeän laskeuduttua alkoivat kiiltomadot kierrellä peltoa ja meitä. Toiset törmäsivät suoraan rastillemme ja tarjosivat tarkastusta varten karttojaan. Siihen tuli merkitä suunnistajan käynti, joka sitten maalissa näytettiin kilpailun valvojille.

Retket muodostivat partiotaipaleemme ytimen, kesällä ja talvella. Peltosen Rauno oli tullut minun luokalleni, samoin Kuoppalan Jukka. Tutustuimme paremmin toisiimme partiossa. Niiltä ajoilta minulla on tallessa muutama kuva, Rauno istuu kuusen vaakasuoran oksan päällä, ja Jukka seisoo oksan vieressä, joka siinä kohtaa kasvoi suoraan ylös. Tuota kyseisen leirin pitopaikkaa en enää saata muistaa, useamman päivän me sielläkin olimme, partiopuvut päällämme.

Lippukuntamme sai uuden johtajan, hän oli Häkkisen Kalevi, muualta paikkakunnalle saapunut. Olimme silloin Houhajärven leirimajalla saunomassa ja yöreissulla. Kosken Lauri kertoili Häkkiselle lippukunnastamme ja siitä, mihin hänen tulisi kiinnittää enin huomionsa. Meillä oli tapana tehdä retkiä Pääjärvelle. Siellä ei tuohon aikaan ollut kuin yksi rakennus aivan järven eteläpäässä. Me olimme saaneet metsäyhtiö Rauma Repolalta vuokrata sieltä kauniin kallioisen niemen leiripaikaksemme. Olin jo edennyt vartionjohtajaksi, minulla oli joukko hieman nuorempia poikia siinä, joita minä sitten vuorostani vein retkille ja opetin erätaitoja. Lippukunta piti kesäleirin Pääjärvellä, meidän vartiomme telttanpaikka oli aivan niemen päässä kallion kainalossa. Siinä oli Aaltosen kaksoset, Matti ja Eino, Haapasen veljekset Jussi ja Mikko ja Pietilän Ari meidän teltassa. Noiden päivien aikana opin erottamaan kaksoset toisistaan. Ei ero iso ollut, mutta kun heidät näki aina yhdessä, niin erotti Matin olevan hivenen pyöreäkasvoisempi. Eskon Markku oli myös vartionjohtaja, ja meillä oli kova otatus siitä, kumman vartio olisi edellä milloin missäkin kisassa. Esko rakenteli meille pilkkalaulun, jota sitten kävivät meille ilkkumaan. Taisivat silloiset leirin johtajat sen tavan lopettaa. Tällä leirillä rakensimme kivistä ison kiukaan lähelle rantaa, ja aloimme pitää siinä tulta. Parin tunnin jälkeen tulen lakattua savuttamasta ja sammuttua nostimme teltan sen päälle. Se oli korkea puolijoukkueen teltta. Siinä meillä oli sauna, paiskoimme löylyä ja juoksimme uimaan useita kertoja. Tuon kauniin niemen kalliolle rakensimme hirsistä komean majan. Siihen tuli iso takkahuone ja sivuun sauna. Monet talkoot täytyi pitää, ennen kuin se tuli valmiiksi. Lehtisalon Jukka rakenteli siihen eteen komeat kiviportaat.

Oli meillä kesäleiri kerran Säkylän Pyhäjärven rannalla. Meidät vietiin sinne kuorma-autolla tavaroinemme. Vanhemmat pojat suorittivat polkupyörämarssin leirille ja takaisin. Telttamme pystytettiin järven erääseen niemeen metsän keskelle. Siellä meillä oli kaiket päivät erilaisia kilpailuita. Yhdessä monitaitokisassa minä saavutin toisen palkinnon. En kuitenkaan saanut palkinnoksi varattua puukkoa, koska se annettiin kolmanneksi tulleelle, hän kun oli hukannut oman puukkonsa. Omaa palkintoani en enää muista. Ehkä tästä tapahtumasta sitten juontaa juurensa minun puukkojen keruun harrastukseni. Niitä taitaa olla jossain sadan paikkeilla. Muurasimme jokainen teltallinen rannalle kivisen savella muuratun uunin. Vierailupäivänä niissä paistettiin lettuja, muistan Prusin Antin vaimonkin olleen silloin paistamassa meidän uunilla.

Talvella olimme aina hiihtolomalla talvileirillä, välillä Pohjolanjärven maassa välillä Kaltsilan maastossa, mukana oli aina teltallinen tai kaksi poikia, Muurosen Jarmo, Väätäisen Kari, Eskon Markku, Kallion Markku ja Jorma, Tarjamon Päivö, Turkka Liljeblad, Pötryn Erkki ja Tauran Jokke ja monet muut.
Kävimme myös itse opiskelemassa lisää, Vaivion metsäkoululla juurikurssilla ja minä olin sitten runkokurssilla seuraavana talvena. Silloin oli lippukuntamme johtajana Ilmarannan Tauno, hän seurasi Pinomäen Untoa. 
1957 oli suurleiri Hangossa. Sinne tuli osanottajia ympäri Eurooppaa. Leirimme oli kuivalla mäntykankaalla, meitä oli liki kaksikymmentä Metsänpoikaa, Markku, Jarmo, Aaltosen Seppo, Väätäisen Kalevi, Liuhalan Tommi, Allinniemen Osmo. Minä jouduin vierailupäivänä perunateatteriin. Olin jättänyt väliin keittiövuoroni. Se taas johtui siitä, etten ollut saanut siitä tietoa. Niinpä me sinne määrätyt jouduimme kuorimaan kukin ämpärillisen perunoita, ennen kuin olimme vapaat. Erityisesti iltanuotio monine kansainvälisine ohjelmineen jäi mieleen. Katselimme englantilaisten, ruotsalaiste, saksalaisten, ranskalaisten poikien esityksiä istuen santamontun loivilla rinteillä. Vierailupäivänä paikalla kävi myös tasavaltamme presidentti Urho Kekkonen, myös hänestä on kuva leiriltä albumissani.
Yhdessä kuvassa näkyisi olevan myös Kuoppalan Jukka. Meillä oli Ilves leirin tunnuseläin, portille oli rakennettu suuri rakennelma, joka oli päällystetty savella, ja siihen muotoiltiin suuri ilveksen pää. Se oli huomattava nähtävyys.

Ylistenjärvellä olimme kesäleirillä Haukkavuoren kupeessa. Meitä oli kielletty menemästä uimaan muuten kuin luvalla valvonnan alla. Varmasti aiheellinen ohje meille rasavilleille. Meidän teltassa majailivat myös Laineen Harri ja Bäckmanin Ilkka, toisessa teltassa oli myös ohjaajanamme toimiva Raskun Risto. Keittäjänämme toimi tomera vanhempi nainen, saimme käskyn poimia mustikoita. Kaikilla oli pakki ruokailuastiana, se oli jokaisen saatava täyteen. Muutamat jukurit tietenkin laittoivat sammalta pohjalle ja marjoja päälle. Kyllä koko niemi raikasi, kun keittäjä meille huusi. Mustikkasopan kuitenkin saimme. Minä olin tuohon aikaan lukenut Yrjö Kokon kirjoja, hänellä oli eräässä kirjassaan ohje ja kuva poromiehen suopungin tekoon. Lasso tehtiin siten, että lähes koko nuora kiedottiin käteen yhdeksi suureksi silmukaksi. Toiseen päähän oli poronluusta veistetty sellainen kaksoislenkki, jonka pieneen puoleen suopunki kiinnitettiin ja sitten isommasta lenkista vedettiin koko nuora miltei läpi. Heitettäessä pidettiin vyyhteä heittokädessä ja suopungin vapaata päätä toisessa kädessä. Lasso lensi siis yhtenä isona silmukkana suopungin luistaessa lenkkiä pienemmäksi. Sen osuessa poron sarviin vedettiin nopeasti lenkki tiukalle. Lännen miehillä oli aivan toinen tekniikka. Siellä heitettiin pientä jäykkää silmukkaa, loppuosa lassosta vain purkautui vyyhdestä toisesta kädestä. Minulla ei ollut luuta käytössäni, niinpä tein tuon silmukan kuvan mukaisesti puusta. Ilkan kanssa harjoittelimme kalliokiipeilyä lasson avulla. Silmukka heitettiin ylärinteellä olevan kielekkeen ympäri ja aloitettiin nousu tukeutuen nuoraan. Ilkka kysyi minulta: ”Kestääkö tämä lenkki.” ”Tietenkin kestää, minä tein sen aivan mallin mukaan.” Tietenkin se petti naksahtaen, kun Ilkka laski painonsa sen varaan. Materiaalin lujuuslaskelmat olivat hieman pielessä. Me myös keitimme maltaita, siitä oli määrä saada kaljaa seuraavana päivänä. Meillä kiehui mallaskattila tulella kivien varassa. Laineen Harri alkoi nostaa sitä pois. Hänellä oli käsissä kaksi oksaa, jotka hän työnsi kädensijoiden sisään ja alkoi varovasti nostaa kattilaa. Hyvin nousi aina Harrin vyötäisten korkeudelle, silloin kattila pyörähti ja kaikki kuuma liemi kaatui hänen syliinsä. Harri veti kerran henkeä sisäänsä ja hyppäsi parilla loikalla järveen. Palovammoilta vältyttiin. Harrin noustessa ylös sanoin hänelle, että hän meni ilman lupaa uimaan.

Seuraavana kesänä minä pidin vartiolleni oman kesäleirin samassa paikassa. Meitä oli aika joukko  Kallialan poikia. Haapasen Jussikin oli mukana. Pääjärvellä taas minä vedin lippukunnan talvileirin. Majoituimme kahteen sotilastelttaan puron varteen hiukan rannasta erilleen. Telttojen väliin pystytimme lipputangon. Sinne nostimme aina aamulla Suomen lipun ja iltaisin laskimme sen juhlallisesti. Pinomäen Unto oli silloin mukanamme, samoin Hämeen-Anttilan Matti ja Ahosen Pertti. Pertti järjesti joukolle suunnistuskilpailut.
Minä jätin vartion johtamisen, me aloitimme Peltosen Raunon ja Kuoppalan Jukan kanssa omat telttaretkemme ja järvien kiertämiset. Pakkasimme reppumme ja lähdimme polkupyörillä Houhajärvelle leirimajalle. Avaimet saimme aina kirkkoherran virastosta. Silloin oli Euroviisujen loppukilpailu ja Marion Rung oli Suomen edustaja. Meille tuli mieleen lähteä sitten jalkaisin seuraamaan kilpailua televisiosta. Kävelimme Kuoppalaan, Jukka asui omakotitalossa lähellä Roismalan risteystä, sen pohjoispuolella. Palattuamme sunnuntaina retkeltä, minä hyräilin keittiössä Tipitiitä, ja äiti heti kysyi, että missäs me oikein olimmekaan olleet.
Jukka ja Rauno olivat saaneet Sallilta luvan retkeilyyn Vehmaan niemen päässä olevalle pikkuiselle saarelle, oliko se Ristinokka. Siellä heillä oli oiva nuotiopaikka ja istumakivet siirreltynä sen äärelle. Raunolla oli siinä oikein selkänojakin. Olimme siellä kerran isommallakin joukolla, Kosken Lauri siellä piti meille kokousta. Saareen pääsi uppokiviä myöten, jos vain tunsi reitin, siihen oli raivattu soutuveneelle mentävä kanava poikki kannaksen. Varmasti mulasi, ellei tuntenut reittiä.
Tuohon aikaan kiinnostuin purjehtimisesta. Meillä oli puinen soutuvene, johon minä sain, maston postin vanhasta lipputangosta. Purjeet menin ostamaan Osuuskauppa Sastamalasta. Pyysin vahvinta lakanakangasta mitä heillä oli. Sanoin ompelevani siitä purjeet. Hieman myyjättäriä nauratti. Maston sain pystyyn veneen pohjalle naulaamaani lossin reikään. Vanttinarut kiinnitin keulaan ja perään sekä laidoille. Meillä taisi silloin olla kylässä Sammalkorven Saara, ja hän sitten äitini kanssa neuloi poljettavalla singerilla purjeet mittojen mukaan. Niitä tuli sekä pieni keulapurje, että isopurje. Koetin vielä saada aikaiseksi jonkinlaista köliä veneen pohjaan, mutta se ei onnistunut yhtä laudan pätkää enempää. Äärimmäisen innoissani sitten läksin vesille. Veneemme oli Juopporannaksi nimetyllä rannalla. Siinäkin on nyt kerrostalo. Tuuli oli vähäinen vire, se puhalsi Liekovedeltä Rautavedelle päin. Hienosti pääsin hautuumaaniemen ympäri melalla avittaen. Siitä saatoin suunnata sillalle päin. Venettä oli helppo ohjata myötäiseen, pidin jalusta kädessäni ja ohjasin perämelalla. Sillan aukkoa lähestyessäni aloin katsoa, pääsisinkö masto pystyssä ali. Virta painoi minua taaksepäin, joten pieni tuuli takaa oli helposti hallittavissa jalusta löysäten tai kiristäen. Näin pystyin hitaasti metri metriltä lähestymään arkun kokeinta kohtaa. Sillalla kulkijat pysähtyivät katsomaan yritystä nojaten kaiteeseen. ”Taitaa se siitä sopia.” Eräs kiinnostunut mies sanoi. Minä huomasin saman, kiristin jalusta ja liuuin komeasti toiselle puolelle.
Kolmisin me sitten läksimme retkelle Rautavedelle. Tarkoitus oli olla kaksi yötä ja käydä aina Ellivuoressa saakka. Oikeastaan päämäärämme oli Siinä edessä oleva saari Kutalan vuolteen alapuolella, Oksalo. Sielläkin pidettiin kesäisin partioleirejä.
Me purjehdimme ja väliin soudimme. Yötä olimme saarissa. Ellivuoreenkin me nousimme lauantai-iltana tansseihin. Sen aikainen lava oli pohjoismaiden suurin katettu lava. Haimme tyttöjä tanssimaan. Kivirannan Sinikka sanoi, että minä haisen savulta.