Linkola väärinymmärrettynä -90 l

Wuoren kirja

Käydessään taas kerran kirjastossa Pekka sai käteensä Matti Wuoren kirjan: Titanicin kansituolit. Mieshän oli mitä suurimmassa määrin Suomen johtavia älykköjä ja toimipa vielä vuoden Greenpeacen maailman puheenjohtajanakin. Pekka otti kirjan lukeakseen.

Illalla nojatuolissaan hän tyydytystä tuntien kävi eri ajanjaksoja Wuoren elämästä läpi. Niistä kävi selkeästi ilmi hänen ajattelunsa kehitys. Yksilö hän oli aina ollut. Maailman tilasta hänellä oli valtavan laajat ja omakohtaiset tiedot. Wuorihan antoi haastattelun Suomen Kuvalehteen puheenjohtajuutensa jälkeen. Valitettavan kuvaava lehtimiesten myyntiponnisteluille oli se, että pääpainon sai Wuoren mahdollisuus ostaa toimiva ydinkärki. Järkevänä miehenä Wuori oli peruuttanut kaupat. Kuvalehti kuitenkin nosti tämän mahdollisuuden pääasiaksi.

Kirjassa oli yllättäen luku Pentti Linkolasta. ”Loistavaa, toisen älykön luonnehdinta.” Luku tuotti kuitenkin pettymyksen. Miten tämän tasoinen mies tyytyy kertaamaan yleisön hellimiä kauhukuvia Linkolan ajatuksista. Lisäksi hän laittoi sellaisia ihmisten lahtaamisjuttuja Linkolan suuhun, joita ei ainakaan missään hänen kirjallisessa tuotannossaan ole ollut.

”No niin, taas tuomitaan mies huhujen ja muiden puheiden perusteella. Miten on mahdollista, että Wuori kritikoi kokonaisen luvun verran Linkolaa ottamatta edes selvää onko hän edes sitä mieltä. Sama juttu aina, kansa luulee Linkolan olevan lahtaamassa pääosan maailman väestöstä, Wuori oli vieläpä keksinyt määränkin, 95 %. Naurettavaa, ensin esittää kauhuskenaarion omasta päästään ja sitten alkaa sitä kritikoida.”
Pekka päätti kirjoittaa Wuorelle lukijakirjeen, lukeneeko sitä tai ei.

Pentti poikkesi pyörällään Pekalle. Oli myynyt viimeiset ahvensa Pelkosille naapurissa. ”Terve, tuletko sisälle, keittelenkö teetä?”

”Ei tarvitse, minä olen pitkän päivän ollut ihmisissä, kaoja oli niin vähän, että minulla oli aikaa poikkeilla kahvilla ja teellä useammassakin paikassa. Nyt alkaa jo olla kiire kotiin.” Pentti tuli kuitenkin sisälle hetkeksi juttelemaan, hän sai suklaata palasen.

 ”Luin juuri Wuoren kirjan, siinä oli luku sinustakin. Oletko lukenut sen?”

”Kumman, Faustin vai Titanicin?”

 ”Aloitin Titanicista.”

”Luet siis oikeassa järjestyksessä, minä en ole niitä kumpaakaan ehtinyt vielä lukea.” ”Sinusta oli taas sama pyövelitarina. On se kansaan levinnyt. Jokainen on varma mielipiteestään, vaikkei ole kuullut kuin huhuja sinun ohjelmastasi. Wuorikin väitti sinun ajavan elitismin asiaa. Minä kirjoitin hänelle, haluatko lukea?” Pentti otti liuskan ja luki päätään puistellen tekstin.

”Olet sinä tämän oikein laittanut, en minä missään ole sanonut, että 95% väestä pitäisi tuhota. Sitäpaitsi Wuorikin myöntää liikakansoituksen olevan suurimpia uhkia luonnon tasapainolle. Tasapainoon pääseminen vaan tuntuu mahdottomalta. Lähetä vaan, kyllä Wuori sen varmaan lukee, voit saada palautettakin.”

Pekka kaivoi kirjahyllystä teoksen esille.
”Tässä on se luku, jos haluat sen lukea.”
”En halua, tulisin vaan pahalle päälle.”
Pekka mietti miten vaikeata onkaan saada minkäänlaista, vähäistäkään sanomaa maailmanlaajuisesti läpi, ihmisten tajuntaan. Vieläpä niin, että se olisi oikein, edes sinnepäin. Ihmisillä on synnynnäinen taipumus muodostaa mielipiteensä asioista, joista he eivät tiedä totuuden murentakaan. Mutta niinhän se on, että kaikki suodattavat informaation omiin maailmanselityksiinsä istuviksi. Hällä väliä, onko sillä totuuden kanssa mitään tekemistä. Kaipa he vaan koettavat varjella omaa päänsä sisällä olevaa pieltä palloa puhkaisulta. Eläkööt sitten kuplassaan onnellisena. Synkimmistäkin huolista ulkomaailmassa päästetään sisään vain sinne sopiva siru. Useimmiten sekin valheellisena, valheellisuus itsekin tietäen. Mutta kun siinä kuplassa on niin mukava elää.

Sääksmäellä 16. huhtikuuta 1996

Hyvä Matti Wuori

Olen saanut suurella tyydytyksellä seurata Teidän esiintymisiänne, lausuntojanne, artikkeleitanne ja viimeiseksi olen lukenut kirjanne Titanicin Kansituolit. On hämmästyttävää, miten voimakkaasti selväjärkiset analyysinne maailman tilasta ja akuuteista ongelmista ovat vaikuttaneet ajattelevan kansanosan toimintaan. Toimijoiden ja poliitikkojen työn erittely erityisesti kirjanne ensimmäisessä ja viidennessä luvussa on vastaan sanomatonta. Ajattelemanne ja kirjoittamanne teksti on vuosien edetessä ollut suurena virkistyksen lähteenäni.

Kasitellessänne Linkolan ajatuksia ihmiskunnan määrästä Teille tulee enemmistön hellimä harhakuva Vanajan kalastajan mietteistä. Tarkistin tietoni keskustelemalla Linkolan kanssa asiasta tänään. Hän ei ole koskaan esittänyt ihmiskunnan 95% tuhoamista. Kaikkein vähiten hän ajaa elitismin asiaa. Elämän monimuotoisuus, siis myös erilaisten ja eritasoisten ihmisten heterogeeninen populaatio on hänen tähtäimessään.
Sen sijaa Te mybös kirjoitatte ihmisen lajina olevan todellinen vaara muulle luonnolle. Vaara syntyy holtittomasta määrästä. Tätä määrää Linkola kritikoi oikeutetusti.

Minusta Teillä kaikesta huolimatta on ihailtava optimismi kieltäessänne luvun lopussa ihmisessä lajina olevan tuhon aiheet, biologinen valuvika. Se juuri ihmisessä luonnon osana on, lisääntyä ja lisääntyä, kaiken irti saatavissa olevan itselle kahmiminen, järjettömästi, sanoisinko eläimellisesti, ajattelemattomasti, ehkä osin seuraukset tajuten, kuitenkin laumana tuhoon kulkien. Vika. Osan ajattelu, osan tajuaminen ei riitä. Johtajamme kuljettavat meitä enemmistön suuntaan vääjäämättömästi.

Pekka Turtiainen

37700 Sääksmäki