Lisätienestit opena -70 l

Opettajana

Vuosi 1974 oli saatanallinen. Vettä satoi kesäkautena niin, että vain neljä kuivaa päivää osui kesäkuukausina Vaununperälle. Herne ylävainiolla ja ohra alavainiolla menetettiin melkein kokonaan. Lisäksi Sydänmaan lohko osittain. Riuttan Jussin kanssa kävivät asioilla Vammalassa. Takaisin tultaessa Nuupalan kylää lähestyttäessä Pekka sanoi: ”Täytyy ruveta nyt tuon fyysisen työn lisäksi ryhtyä käyttämään henkistä pääomaa.” Jussi hätkähti, ”Niin miten sitten?” ”Menen Vammalaan sijaisuuksia tekemään. Sijaisista on puute.” ”Ai niin, kyllähän sinä sellaiseen pystyt.”

Puku oli päällä ja kravatti kaulassa kun hän veti Muistolan koulun ulko-oven auki. ”Missäs täällä on opettajien huone?” ”Päivää, olen englannin opettajan sijaisena neljä viikkoa. Missähän minun luokkani on?” ”Istu nyt siihen ensin, vai niin Louhivuoriko sinut pestasi?” ”Kyllä vaan. Soitin hänelle, ja sanoin tulevani sijaisuuksia tekemään tarvittaessa, mutta mieluummin kaikkea muuta kuin englantia. Niinpä hän sitten ilmoitti tämän kielipestin minulle. Koetetaas sekin sitten hoitaa.”

Luokka käytiin katsomassa, sinne oli aina haettava luokka, joka oli vuorossa. Tilaa käytettiin vain kielten opiskeluun. Kello soi sisälle. Pekka käveli luokkaan, sinne oli luokanvalvoja jo saattanut oppilaat. ”Päivää!” ”Kas, vastasivat,” tuumi uusi ope astellessaan katederin taakse. ”Nyt pitäisi sitten kaikki täst eteenpäin puhua englanniksi, päiväkirja aluksi. Good day, I am the new teacher, your`s own teacher is ill. I am Pekka, first, can somebody show me the book uou are learning?” Puhuessaan ope katseli hämmästyneenä oppilaiden sujuvaa seurustelua keskenään ja kävelyä pitkin luokkaa. ”No jopas, onpas muuttunut opetus. Eikä kellään koko koulussa ollut pukua ja kravattia kuin minulla, ei rehtorillakaan. Farmarit vain ja villapaita.” Taas tultaessa kouluun kulku kävi aulasta toiseen kerrokseen. Siinä oli ohitettava luokka, jonka oppilaita Pekka oli jo opettanut. Niinpä hän vinkkasi luokalle marssiessaan sen ohi. Kaikki oppilaat siitä luokasta pyrähtivät ohi ja ylös englannin luokkaan. Tunti sujui hyvin, kunnes luokan oma ope tuli kysymään: "Sinäkös minu oppilaat veit? Ihmettelin, kun luokka oli tyhjä, sinun oppilaasi ovat tuolla toisessa luokassa." "Aah, anteeksi, tämä kävi vaan niin sulavasti, tottelevaisia oppilaita sinulla."
Sijaisuus oli lisäksi kiertävä, välitunnilla oli ajettava kunnan toiseen päähän, Sammaljoelle ja Illoon. Niissäkään kouluissa ei uusi ope ollut koskaan käynyt. Löytyivät kumminkin. Oppilaat olivtäydellä at miellyttäviä, häiriköitä ei lainkaan, kukaan ei kiusannut toisiaan. ”Mikäs tässä on opetettaessa. Olisi vielä hauskempaa, kun saisi puhua suomea. Sanon kyllä Louhivuorelle, että uutta kielipestiä on minulle turha tarjota.” Kauaa ei Pekka saanut olla vapaalla, kun koulutoimistosta taas soitettiin. ”Menisitkö kevätkaudeksi Sammaljoelle luokanopettajaksi? Siellä on johtaja sairaslomalla. ”Kyllä vaan, mutta en minä johtajaksi rupea.” ”No ei tarvitse, siellä toinen opettaja hoitaa sen.” Niin alkoi täydellä vauhdilla kulku koululaitoksen palveluksessa. Sammaljoella luokkana oli yhdysluokka. Pekan oli pakko opetella harmoonilla edes välttävästi soittamaan. Laulutunnilla oli saatava lauluissa alku oikealle korkeudelle. Sitä hikoomista ja polkemista, vielä päivän päätteeksi kuljetusta vartoovat tytöt halusivat tulla laulamaan open johdolla. Hannikaisen Alpo oli antanut Pekalle laulusta viivan, ei mennyt Joulupukki lasten laulu sen häävimmin. Mutta nyt oli pakko yrittää, häpeän tunne alkoi hiljalleen hellittää. Matematiikan tunnit olivat alkuun samalla tasalla kuin laulu. Koululaitoksessa oli seitsemänkymmentä luvulla hirmuinen vasemmistoaalto. Kaikki hyvä tuli idästä ja Itä – Saksasta. Joukko-oppi piti olla autuaaksi tekevä metodi. Kirjat olivat kyllä kotona luetut, mutta tuo tyhjä joukko ja mikä kuuluu mikä ei mihinkin joukkoon, oli se aika pyöritystä. Tavatessaan varsinaisen opettajan koetti Pekka kysyä tuosta ihmeellisestä opista. ”En minä ala sitä sinulle opettamaan, tässä täytyisi käydä läpi kaikki alusta alkaen.” Luokan edessä hän sitten piirteli taululle joukkoja, ympyröitä, kuuluvia ja kuulumattomia, oppikirja selvitettiin kevääseen mennessä. Lapset ovat hyvin elastisia.

Biologiaakin käytiin läpi toisen opettajan, kirkkoherra Antti Heikkilän sisko, luokassa. Hän oli sen saanut tehtäväkseen miesopettajalta. Tämä ei halunnut puhua mitään ihmisen lisääntymisestä. Pekka senkin tunnin sitten sai hoitaakseen. Lukioaikana oli lyseolla käymässä Kanteleen Lauri, pidetty lääkäri. Hän oli juhlasalissa selostanut kaikille miten naisten munasolut ja kohtu muodostavat ikäänkuin ihmisen muotoisen kokonaisuuden. Lauri seisoi kädet levällään sivuilla. ”Sormet ovat kuin munarakkulat, käsivarret ovat kuin munajohtimet ja ruumis on kuin kohtu.” Selväksi tuli, Pekka seisoi luokan edessä kädet sivuille ojennettuna, heilutti sormiaan ja aloitti. Läpi käytiin kuukautiset, erektiot, siemensyöksyt. Siittiöiden uimakilpailut ja hedelmöityminen. Ehkäisy, sukupuolitaudit. Oppilaat istuivat aivan hiljaa ja kuuntelivat, posket hehkuivat opettajalla ja oppilailla kilpaa aina kun tuli puhe kohdalle. Koulun keittäjä oli viereisessä keittiössä kokkaamassa. Hän sanoi tunnin jälkeen:”Ei ole lapset koskaan olleet hiljaisempia kuin äskeisellä tunnilla.” ”Nämä asiat ja laulu läpikäytyinä, ei tule enää mitään hankalaa vastaan.”

Seuraavana syksynä tuli pesti Vaununperälle koko vuodeksi opettamaan. Se olikin sopiva työ, lyhyellä matkalla, aiheet käyty jo kertaalleen melkein kaikki läpi. Monet lapset olivat entuudestaan tuttuja, opettajan kanssa oltiin hyvät tutut. Välituntisin istuttiin keittiössä juttelemassa ja juomassa kahvia, naurettiin Pekan hulluille jutuille. ”Mistä se nyt puhui,” oli yleisin kysymys. ”Pyramideista ja niiden rakentamisesta,” saattoi toinen nauraa. Opettaminen kävi kuuntelumenetelmällä, tuntien aiheet tulivat käsiteltyä kertomusten muodossa. Koettipa opettaja saada nivottua oppiainetta käytännön elämäänkin. Matematiikan tunnilla hän aloitti: ”Koulun keittolaan tuotiin kaksi säkkiä perunoita. Yksi säkki painoi kaksikymmentä kiloa. Montako kiloa keittolaan tuotiin?” Opettaja kysyi Heljältä, hän oli kauppiaan tytär. ”Mistä minä sen voin tietää paljonko keittolaan perunoita tuotiin!” ”Jaaha koita tässä nyt sitten,” mietti Pekka. Onneksi musiikin avuksi oli äänitettyjä kasetteja, niissä olivat kaikki kirjan laulut. Niitä lauloivat reippaat lapsikuorot. Siitäkään ei ollut apua, kun oli aloitettava nokkahuilujen soittoharjoitukset. Silloin oli itse osattava näyttää, miten sormitus meni. Kappaleetkin oli soitettava malliksi. Onneksi ne olivat melkoisen helppoja. Koulussa oli vielä pimpparautoja, tamburiineja ja ksylofoneja. Jouluksi oli saatava ohjelmaa. Edistyneimmät kykenivät sooloesityksiin. Koko luokka sai sitten esittää nokkahuiluilla ja lyömäsoittimilla harjoitellun yhteisnumeron. Suurimpana numerona oli näytelmä. Sitäkin varten oli olemassa opaskirjat vuorosanoineen ja rekvisiitaohjeineen. Pekan luokka oli aivan täynnä, kaikki oppilaat, vanhemmat ja kyläläiset saapuivat paikalle. Ihana Joululoma alkoi.