Emakkosikala vauhdissa -70 l

Porsitus alkaa

Lehdon Jussi tuli avuksi karjun kiinniottoon. Se paineli tanhuaa maantielle päin, miten olikin päässyt karkuun. Jussin talo oli Tanhuan alapäässä, Pekka ehti soittaa ennenkuin karju pääsi talon ohi tielle. Sika pysähti nähdessään Jussin edessään, käännähti ympäri, näki taas lähestyvän miehen, röhkäisi kuuluvasti ja alkoi katsella pelloille. Siinä oli Siukon kaivama piirioja, liian iso ylitettäväksi. Jussi oli ottanut mukaansa kiepin vahvaa köyttä, karjun taas pyörähtäessä päin hän pujotti ison silmukan pään yli ja etujalkojen taakse. ”Hyvä kun tulit, minä olisin saanut seurata tätä Myllymaahan saakka. Otan saparosta kiinni ja alan työntää.” ”Ei se tule pelkällä työntämisellä, vartoos nyt kun minä tempaisen köyden olkani yli ja kevennän etupäätä.” Pekka työnsi, Jussi veti ja sika kiljui. Työntämällä sai kyllä peräpäätä ilmaan, mutta kun sika painoi etusorkkansa tiukasti maahan, ei se liikkunut. Jussin saadessa köydellä etuset osin ilmaan, oli sian pakko liikkua, muutoin se olisi kaatunut kontilleen. Vauhtia siinä oli pidettävä, hiukankin löysää etupäässä, niin sorkat iskeytyivät juntturaan Tanhuan soraan. Isännät painalsivat yhteistyössä vankkaa vauhtia sika välissään kohti karsinaa. ”Voi helvetti,” Pekka puuskutti, ”miten se pääsikin karkuun, aiturihan tämä on, piti olla jalostuskarju ja poispäin menee.” ”Se on vielä niin nuori, vastahan me se haettiin Loimaalta.” Porsituksen saattoi aloittaa omilla emakoilla, niitä taas ei kannattanut pitää, ellei saanut niitä tiineeksi hyvällä spermalla. Siitä syystä miehet olivat käyneet jalostussikalasta ostamassa kunnon karjun alun. Kaupan teko oli vaivatonta, heille esiteltiin sikalan tilat ja esiteltiin sukulinjoja. ”Kyllä karjun on oltava sellainen, että siltä saadaan mahdollisimman suuri porsaluku, mutta turha sitä on toivoa lihasioista kasvatetuilla emakoilta. Ei niillä päästä huippulukuihin. Joskus voidaan kyllä onnistua, mutta sitten voi käydä niin, että tulee porsaita niin, etteivät nisät riitä. Tähän taas jalostuksessa kiinnitetään huomiota.” Jalostamon isäntä jutteli osaamistaan isäntien istuessa keittiön pöydän äärellä kauppakahveilla. ”Tästä saatte paperit karjunpojan suvusta ja tuottoluvuista. Tässä on vielä otettava huomioon liha-läskisuhde, millaisia porsaita syntyy, pitkäselkäisiä vai lyhyitä patukoita, nämä meidän siat on jalostettu silmälläpitäen pitkäselkäisyyttä.” Pekka suoritti maksun, kyseli vielä asutuksesta. ”Siinä onkin ensimmäisellä kertaa oltava varovainen. Emakko on vietävä karjulle silloin, kun sen pimppi on kuin mansikka, paisunut ja punainen mansikka. Emakko antaa, jos on kohdillaan. Uusi karju saattaa innoissaan koetaa astua pään puolelta. Silloin emakko heittää karjun selälleen, ja se saattaa menettää mielenkiintonsa kokonaan. Vielä on annettava nimi uudelle karjulle.” ”Se on Jussi.” Jussia nauratti.

Karjunpojalle oli tehty iso oma karsina uuteen osaan. Sieltä se saattoi vahtia kaikkia ympärillään olevia emakoita ja niiden kiimaa. Kunkkukin tuli käymään. ”Sinulla on täällä hyvät tilat tehtynä, ja katsos, karjukin on jo kasvamassa. Minulla on navetassa kans pari emakkoa, ne minä keinosiemennän. Vähän kyllä astma hidastaa minun toimiani, mutta pidän suun edessä liinaa. Se vähän helpottaa.”

”Se on paha se astma, onko sinulla siihen mitään lääkitystä?”
”Ei ole, se on sellaista, ne maksaa, ja onko niistä apua. Nyt tiedän itse mihin kykenen, ei tule äkkinäisiä yllätyksiä.”
”Onhan se niinkin.” Pekalle oli myös alkanut tulla yliherkkyyttä lihasonnien kanssa, kävi lääkärilläkin hengityksen takia. Nuori tyttö oli ollut vuorossa, katseli ja kuunteli, sanoi sitten: ”Teidän täytyy pysyä poissa navetasta.”
”Jaaha, kukas sitten sonnit harjaa ja hoitaa?” Ei ollut avuksi tuollaiset neuvot silloinkaan.
”Oletkos sitten koskaan astuttanut aikaisemmin?”
”No en, kaupungissa niitä harvemmin pääsee tekemään,” Pekkaa hieman harmitti.
”Karjulla on sitten se saparo kuin pora. Se tunkeutuu kiertämällä emakkoon. Isännän tehtävänä on katsoa, että pora osuu oikeaan reikään. Muutoin tulee vaan paskaa.”
”Jaa kiinni soiroon, niin hevosilla joskus tehdään.”
”No et sinä kyllä siihen kerkiä, emakon on oltava rauhallisesti paikoillaan, jotta hyppy osuu oikeaan mittaan.”
”Mennääs kahville.”

Tyrväällä Katarassa oli kova sikafarmari Hannu. Hän oli jo vuosikymmeniä kasvattanut omia porsaitaan, lisännyt pinta-alaa ja rakentanut aivan uusia sikaloita. Sieltä Innanmaahan haettiin emakon alut. Emakot ja sikatilat olivat erinomaisessa kunnossa, Hannu ei sietänyt mitään poikkeamaa rutiineissaan, jotka olisivat heikentäneet sikojen oloja ja siten tuottoa. Tilalla oli emakko porsinut, sähköihin oli tullut vikaa, lämpölamppu sammui. Sähkärin oli pitänyt olla jo työmaalla, Hannu hermostui. Mikä lie häntä viivästyttänyt, mutta Hannu oli häntä vastassa vastasyntyneet porsaat käsissään, aukaisi siitä pannunpesän luukun ja paiskoi porsaat sisään uuniin. ”Ei niistä kuitenkaan enää olisi mitään tullut, kun kerran myöhästyit, ne paleltuivat.”

Pekalle hän oli myötämielinen, antoi neuvojaan ja oli tyytyväinen uudesta sikafarmarista. Kirjat tehtiin ja rahaa vaihdettiin keittiössä, punaisessa maalaistalossa aivan sikaloiden kupeessa. Hannu valitteli, ettei hänellä ollut aikaa keitellä kahvia, hänen apulaisensa oli sairaana. ”Ei mitään, älä sellaista sure, tulen minä vastakin taloon.”

Ensimmäisen emakon kiima alkoi punaisena ja paksuna. Tämä olikin itse kasvatettu lihasiasta ja jätetty taloon. Sillä oli vankka pitkä selkä, siihen Pekka ihastuikin. Loimaan Jussi oli valmiina karsinassaan, emakko oli annillaan ja meni kerkeästi eteenpäin pelkistä taputuksista kylkiin. ”Jahas, portti auki, nyt olisi kyllä hyvä olla apuri, joka siirtäisi Jussia sivummalle alkuun, mutta näillä mennään. Katsos, emakko hiukan aristaa, Jussi tulee päälle, no perkele, se ehti hypätä pääpuoleen.” Pam, emakko kumautti päällään ja niskallaan Jussin kyljittäin maahan. ”Siitäs sait, kun et katso mitä teet, ootas nyt, kun ohjaan sinut tänne toiseen päähän.” Emakko oli taas paikoillaan, Jussi sai haistella mansikkaa ja heti perään astumaan. ”Ääh sinun kanssasi, oli ruskea reikä.” Pekka näki Jussilla tosiaan olevan sellaisen korkkiruuvin. Jussi oli innokas uuteen yritykseen, nyt onnistui. ”Taisi siemenet mennä oikeaan paikkaan, nyt Jussi jää yksin. Saattelen emakon takaisin karsinaansa.”

Oli kulunut kolme kuukautta, kolme viikkoa, kolme päivää. Porsaiden piti syntyä. Nisistä koettamalla maitoa ei vielä tullut illalla. Aamulla näky oli surkea. Emakko oli pystyssä, porsaista näkyi muutamia riekaleita häkin laidoissa. Synnytys oli käynnistynyt, porsaat oli syöty. Näin joskus pääsee tapahtumaan, emakko saattaa olla kipeä, eikä siedä porsaitaan, jotka kulkevat ympäriinsä nisiä etsien. Emakko sitten haukkaa kiinni, kun kärsä vaan yltää. ”Tästä tuli teurassika yhdellä kertaa, jos ei vain ole kuumeessa. Huonommin minun kävi kuin Kunkun, hänellä emakko synnytti kolme porsasta. Oli se kolme enemmän kuin ei mitään. Onneksi tuolla on uudet emakot astutettuina, ne ovat Hannulta ostetut, ei kyllä kannata itse ottaa lihasioista jalostukseen. Katsotaan, miten niillä onnistuu.”

Emakot olivat porsineet eläinlääkärin avustuksella. Nisistä oli tullut jo maitoa, mutta synnytys ei ollut käynnistynyt. Valkama saapui, koetti maidon tuloa ja sanoi auttavansa alkuun. Hän pesi kätensä huolellisesti, riisui oikean käsivartensa paljaaksi ja veti siihen sellaisen kertakäyttöisen kumihansikkaan, että se ulottui yli olkapään. ”Minun täytyy päästä kohtuun ensimmäisiin porsaisiin kiinni ja vetää ne ulos, niin synnytys käynnistyy kyllä." Esiliina edessään Valkama alkoi työntää sormiaan sian emättimeen. Käsine oli vielä voideltu, joten käsi luiskahti sisään. Hiljalleen hän työnsi syvemmälle, kunnes koko käsivarsi oli sisässä. Emakko seisoi rauhallisena häkissään, vain aluksi se kiljaisi. Hetken päästä ensimmäinen porsas liukui ulos lääkärin vetäessä sitä sorkasta. ”Tämä on tehtävä kolmessa tunnissa maidon herumisesta. Joskus istukka irtoaa, mutta synnytys ei käynnisty ja porsaat tukehtuvat. Minä otan vielä toisen, sitten pitäisi tulla itsekseen.” Niin kävikin, kaikkiaan neljätoista piukean punaista kurttukärsää imi ahnaasti ensimmäisen kerran maitoa emakon maatessa kyljellään häkissään. ”Minä näytän sinulle vielä hampaiden leikkuun, niin osaat sen sitten itse tehdä. Porsas syliin vasemmalla kädellä, pihdit oikeassa kädessä, hiukan autat suuta auki näin ja naps naps, torahampaiden päät poikki. Ne ovat terävät, ja saattavat rikkoan nisän, kun ahneesti kilpailevat siitä.”

”Tuo nyt kyllä on helppoa, mutta tuosta synnytyksen käynnistämisestä en tiedä.”
”Minä jätän sinulle kasan hanskoja ja liukastusainetta, joka samalla desinfioi.”
”Jaha, jätä nyt sitten niin on tarvitessa.” Ensikertaisilla emakoilla kävi näin, niitä Pekka auttoi alussa. Kahvikutsuilla hän kertoi mielellään tarinaa, kun oli ollut emättimessä olkapäätä myöten. Ennen ei ylettänyt. Silloinkin oli kurotettava sormenpäillä pienen sorkan ympärille, luut pienessä jalassa taipuivat, sitten saattoi hitaasti vetää ulkoilmaan uuden tulokkaan. Porsituksesta tuli rutiinia, pikkuiset vaativat vain vähän huomiota, lämpölamppu karsinan sivussa oli välttämätön, sinne ne heti painautuivat kasaan syötyään ja muutaman loikan otettuaan. Emakoiden maate menoa seurattiin aluksi tarkoin, ettei pieniä nasuja jäänyt alle. Osasivat kyllä alusta asti varoa nuo jalostetut eläimet. Porsaat saattoi siirtää omiin karsinoihinsa kasvamaan.

Innanmaan pihan laidassa menivät muutamat naapurin sarat aivan piharakennuksen ja sikalan nurkalta. Pekka kysyi niitä Innalta vuokralle, aikoi siihen perustaa emakoille kesäkarsinan. Pohja oli vankkaa heinämaata, joten se sopi hyvin tarkoitukseen.

”Moro Jussi, tulisitko minulle vähän talkoisiin, tehtäisi emakoille pintalaudoista suojakoppi, yhdeltä sivulta auki.”

”Koskas se tehdään, voin tulla vaikka heti.” Talossa oli kosolti karppua ja pintalautaa sirkkelin jäljiltä. Niistä syntyi puolessa päivässä siedettävä koppi, pohjalle paljon olkia.
”Siitä tuli niin hieno, että tekisi melkein mieli itse nukkua siinä.”
”Kyllä vaan siinä saat nukkua,” Pekkaa nauratti. Vielä jaettiin sarat keskeltä kahtia, laudoista rakennettiin aitaa piikkilangan lisäksi muutama kierros maata vasten.
”Hyvä tuli, huomenna siirrän emakot laitumelle.”
”Tarviitkos siinä apua niinkuin Jussin kanssa?”
”En, minä rakennan tähän laudoista solan tuolta sikalan aukolta laitumen portille, kyllä ne siitä tepsuttavat itsekseen. Mennääs kahville.”

Sola oli valmis, päivä oli kuuma ja pilvetön. ”Hyvä tuo karsinan suoja, saavat siellä vähän varjoa, sikakin palaa keväällä jos on varomaton.” Pekka aukoili karsinoiden portteja. ”Tulkaas nyt, mennään pihalle tästä, siellä on kaunis kesäpäivä, pääsette lepäämään.” Ensimmäinen emakko köpsötteli jo myllyhuoneeseen haistelemaan, seuraava perässä. Pekka vielä aukoili viimeisiä karsinoita. ”Mennääs nyt, ei teitä teuraaksi viedä, laitumelle pääsette. Muut ovat jo pihalla.” Pienillä taputuksilla viimeisen kankuille kaikki olivat solan suulla. Siihen pysähtyivät hetkeksi katselemaan kesäluontoa, olihan kaikki niille uutta. ”Hopsan popsan, taas mennään, haistatteko, siellä murkina haisee laitumella. Emakot alkoivat varovasti kävellä solaa. Yksi teki topin aivan melkein perillä. Muut astelivat sopuisasti nurmelle aitaukseen. ”Kait sinäkin vielä menet muiden perään, noo, minä tuuppaan vähän peräpäästä.” Sika ei mennyt. ”No kas, kaunis laidun ja ihana ryhmäpesä, mennääs nyt. Jaa et mene, minä nostan vähän, vartoos kun saan takajaloista kiinni, nyt” Emakko alkoi kiljua, Pekka nosti parisataakiloista sikaa takajaloista niin korkealle kuin sai ja tuuppasi kaikella voimallaan. ”Kait yksi sika nyt menee, helvetti.” Ote lipsui sian potkiessa, ”no keskeltä sitten, otan syliin sinut, äähh.” Voimat uupuivat, sika teutaroi paikallaan, kaatui kyljelleen taistossa Pekka mukanaan, silmälasit lensivät päästä, välillä sika päällä, Pekka alla, sitten sika alla ja Pekka päällä. Senttiäkään ei matka edennyt. Puuskuttivat molemmat, toinen haki lasejaan. ”Ole siinä sitten perkele, minkäs minä mahdan, kun voimat loppui, mennään takaisin sisälle. Laitan sinulle näköalapaikan myllyhuoneen suulle, saat siitä katsella kavereitasi laitumella, jospa alkaisi mielesi tehdä muitten mukaan. Vanhaa isäntää nauratti liiterin ovella. Emakko pysyi päiväkausia ovisuussa, ei astunut ulos, ei kyllä tuupattukaan.