Tanssin kutsu -60 l

Aloitimme tanssimisen

Sundbergin Seppo oli ollut Kämmäkän vihtafestivaaleilla. Me pojat kuuntelimme Kaalisaaressa Sepon juttuja illasta. ”Minä kävin tansseissa myös Keikyän suulissa, Tuomiston suulissa Vaununperällä, Myllymaan lavalla ja Kotajärven lavalla. Viikolla oli vain maanantai, jolloin missään ei järjestetty ohjelmaa.” Olimmehan päässeet tyttöjä pyörittämään teiniliiton iltamissa, mutta nuo muut paikat olivat meiltä käymättä. Puheista rohkaistuneina päätimme mekin aloittaa lava-aikamme. Kerran Ellivuoren lavalla oli käyty. Siellä järjestettiin juhannusjuhlat lavan valmistuttua. Sinne me lähdimme polkupyörillä. Kiti, Maiski ja minä poljimme kesäillassa pian tuon matkan. Mukana taisi olla muitakin pyöräilijöitä koulusta. Meistä oli varminta mennä omalla kyydillä, että pääsisimme myös halutessamme lähtemään takaisin. Meidän reissumme oli yksi aikuisuuden riiteistä. Olimme edellisenä kesänä polkeneet Vihattulan juhannuksen viettoon. Pyörimme isojen tyttöjen ja poikien joukossa, katselimme viinan naukkailua hieman sivummalla, pientä kähinää ja kuhinaa. Seurasimme perässä, kun näimme joidenkin siirtyvän sivummalle. Olimme seuraajia, emme toimijoita. Tanssi tapahtui avonaisella lavalla, jonka ympärillä oli kaiteet. Sinne mentiin vain tanssimaan. Sitä varten oli ensin ostettava lippu. Se maksoi kymmenen penniä pari. Pojat niitä ostivat haettuaan ensin ympärillä seisovasta sankasta katselijoiden joukosta omansa. Me katselimme ja arvostelimme parien tanssitaitoja. Tytöillä oli kellohameita, pojilla saattoi olla tennarit jalassa. Tukat olivat monilla pojilla vedetty tukkarasvalla komeiksi vookeiksi otsalle tai takatukiksi. Niskaan kammatut hiukset, päältä ensin ja sitten molemmilta sivuilta taakse vedetyt hiukset saivat oman nimityksensä. Se oli kananperse.

Ellivuoressa ostettiin aluelippu. Sillä pääsi koko illaksi alueelle ja sisälle tanssimaan. Etelän puoleisella sivustalla oli esiintymislava. Mikkiin huutava kuuluttaja esitti esiintyjät, orkesterin ja helikopterilla tulleen Eino Grönin. Hän lauloi muutaman laulun ja suuntasi päristen seuraavaan paikkaan. Niitä taisi hänellä olla seitsemän sinä iltana. Menimme sisälle tanssimaan. Väkeä oli niin mahdottomasti, tytöt seisoivat järven puoleisella sivulla. Pojat kasaantuivat lavan keskelle odottamaan uuden kappaleen alkua. Ensimmäiset tahdit paljastivat tulevan tanssin, oliko se nopea vai hidas, valssia vai peräti chat chaata. Taitavat pojat olivat eturivissä ja astuivat heti pokkaamaan haluamalleen tytölle. Hiljaisemmat kuikuilijat muitten takaa pääsivät hakemaan niitä, joita vielä oli jäljellä. Olin harjoitellut kotona Kitin kanssa eri tanssit, saatoin mennä hakemaan epäröimättä mille kappaleelle tahansa. Tutut tytöt saivat ensin tanssiinkutsun. Siinä pyöriessä ja jutellessa seurasimme syrjäsilmällä muiden parien tanssia. Osasimme sitten hakea sellaista tyttöä, joka oli taitava tanssija.

Polkeminen jäi syrjään saatuani moottoripyörän. Tyttöjen ja tanssin kutsu pääsi perille päähäni, koko kesä kului eri lavoilla iltaisin. Keikyässä oli pikatien viereen rakennettu uusi komea suuli. Siellä oli betonilattia, toiseen päähän oli varastoitu heiniä, joitten edessä soi orkesteri tai levyt. Loppu ala oli harjattu tanssijoille. Isot pojat olivat omilla autoillaan. Niiden ympärillä kävi tauolla melkoinen kuhina. Naukkuja otettiin melko huolettomasti, järjestysmiehiä kyllä oli, mutta vasta poliisien ilmestyminen sai joukkoon ryhtiä. Autot olivat Skodia, Mosseja, Pobedoja. Olipa mukana jokunen Volgakin, Vartburg ja Ifa. Muutamia länsipelejäkin oli, Opel, Volkkari, Pakardi ja Letukka. Niiden kuskeilla oli varma flaksi saatolle. Katselin yhden auton takarengasta. Siinä oli iso palkeenkieli, sisäkumi paistoi aukosta. Hurjaa vauhtia sekin vaan päästeli Lauttakylän suuntaan tyttöjä kyydissään. Minä en edes kysynyt ketään kovaperäiselle rautasatulalle istumaan. Meille riitti tanssiminen ja lavojen tunnelma. Olimme keskellä tapahtumia. Lauttakylän Ripovuorellakin kävimme. Se oli komealla mäellä Huittisten peltoaukeiden päällä.

Seurojen talolla vietettiin joka vuosi Vammalan yrittäjien vuosijuhlaa. Sinne saimme mennä täytettyämme viisitoista vuotta. Ilta päättyi tansseihin. Tietenkin olimme siellä muitten joukossa. Haimme tyttöjä, kaikki olivat tuttuja, koulusta tai muuten. Se ei tuntunut lainkaan niin jännittävältä kuin tanssit eri lavoilla ja seuraintaloilla. Näissä Vammalan tilaisuuksissa, Seukulla ja koululla opettelimme yhdessä tyttöjen kanssa.

Muualla maailmalla meidän oli osattava uusien tyttöjen kanssa. Kyllä tytötkin tarkkailivat poikien taitoja ja osasivat välttyä epätoivottujen hakijoiden kutsusta.

Me jatkoimme myös kotihippoja, niitä pidimme ensimmäseltä luokalta alkaen. Kävimme toistemme kotona kutsuttuina vieraina. Alkuun oli hieman naposteltavaa ja limpsaa tai mehua, levyjen tahdissa aloitimme myöhemmin tanssit. Tällöin myös opeteltiin yhdessä ja edistyneimmät opettivat aluksi muita. Väätäisen Kalevilla, Kaitasen Jarmolla, meillä postin tiloissa, myös Koskelon talossa tanssittiin. Muurosen Jarmo, Tammisen Marja, Kallion Leena, Jokisen Jatta, Rönkön Maiski, Erikssonin Irmeli, keitä kaikkia niissä kävikään. Sain kutsun Pethmanin Esalta tulla heidän hippoihin, samaa porukkaa näissä tilaisuuksissa kävi, vaihtoakin tietenkin oli. Hiukan ennen tuota iltaa Esa tuli pyörällä minua vastaan Suvannon kirjakaupan kohdalla. Hän jarrutti, tuli luokseni ja sanoi: ”Ei sinun tarvikaan tulla meille.”

Tapasin Esan koulumme 90 v. Juhlissa. Hän huomasi minut käytävällä, missä olimme tauolla. Hän ryntäsi eteeni mikrofoni kädessään ja kysyi minulta tavanomaisen typerän kysymyksen tervehtimisen sijaan. Ei ollut Esa viisastunut. Väistin taakse.