Aloitimme tanssimisen
Sundbergin Seppo oli ollut
Kämmäkän vihtafestivaaleilla. Me pojat kuuntelimme Kaalisaaressa
Sepon juttuja illasta. ”Minä kävin tansseissa myös Keikyän
suulissa, Tuomiston suulissa Vaununperällä, Myllymaan lavalla ja
Kotajärven lavalla. Viikolla oli vain maanantai, jolloin missään
ei järjestetty ohjelmaa.” Olimmehan päässeet tyttöjä
pyörittämään teiniliiton iltamissa, mutta nuo muut paikat olivat
meiltä käymättä. Puheista rohkaistuneina päätimme mekin
aloittaa lava-aikamme. Kerran Ellivuoren lavalla oli käyty. Siellä
järjestettiin juhannusjuhlat lavan valmistuttua. Sinne me lähdimme
polkupyörillä. Kiti, Maiski ja minä poljimme kesäillassa pian
tuon matkan. Mukana taisi olla muitakin pyöräilijöitä koulusta.
Meistä oli varminta mennä omalla kyydillä, että pääsisimme myös
halutessamme lähtemään takaisin. Meidän reissumme oli yksi
aikuisuuden riiteistä. Olimme edellisenä kesänä polkeneet
Vihattulan juhannuksen viettoon. Pyörimme isojen tyttöjen ja
poikien joukossa, katselimme viinan naukkailua hieman sivummalla,
pientä kähinää ja kuhinaa. Seurasimme perässä, kun näimme
joidenkin siirtyvän sivummalle. Olimme seuraajia, emme toimijoita.
Tanssi tapahtui avonaisella lavalla, jonka ympärillä oli kaiteet.
Sinne mentiin vain tanssimaan. Sitä varten oli ensin ostettava
lippu. Se maksoi kymmenen penniä pari. Pojat niitä ostivat
haettuaan ensin ympärillä seisovasta sankasta katselijoiden
joukosta omansa. Me katselimme ja arvostelimme parien tanssitaitoja.
Tytöillä oli kellohameita, pojilla saattoi olla tennarit jalassa.
Tukat olivat monilla pojilla vedetty tukkarasvalla komeiksi vookeiksi
otsalle tai takatukiksi. Niskaan kammatut hiukset, päältä ensin ja
sitten molemmilta sivuilta taakse vedetyt hiukset saivat oman
nimityksensä. Se oli kananperse.
Ellivuoressa ostettiin
aluelippu. Sillä pääsi koko illaksi alueelle ja sisälle
tanssimaan. Etelän puoleisella sivustalla oli esiintymislava.
Mikkiin huutava kuuluttaja esitti esiintyjät, orkesterin ja
helikopterilla tulleen Eino Grönin. Hän lauloi muutaman laulun ja
suuntasi päristen seuraavaan paikkaan. Niitä taisi hänellä olla
seitsemän sinä iltana. Menimme sisälle tanssimaan. Väkeä oli
niin mahdottomasti, tytöt seisoivat järven puoleisella sivulla.
Pojat kasaantuivat lavan keskelle odottamaan uuden kappaleen alkua.
Ensimmäiset tahdit paljastivat tulevan tanssin, oliko se nopea vai
hidas, valssia vai peräti chat chaata. Taitavat pojat olivat
eturivissä ja astuivat heti pokkaamaan haluamalleen tytölle.
Hiljaisemmat kuikuilijat muitten takaa pääsivät hakemaan niitä,
joita vielä oli jäljellä. Olin harjoitellut kotona Kitin kanssa
eri tanssit, saatoin mennä hakemaan epäröimättä mille
kappaleelle tahansa. Tutut tytöt saivat ensin tanssiinkutsun. Siinä
pyöriessä ja jutellessa seurasimme syrjäsilmällä muiden parien
tanssia. Osasimme sitten hakea sellaista tyttöä, joka oli taitava
tanssija.
Polkeminen jäi syrjään
saatuani moottoripyörän. Tyttöjen ja tanssin kutsu pääsi perille
päähäni, koko kesä kului eri lavoilla iltaisin. Keikyässä oli
pikatien viereen rakennettu uusi komea suuli. Siellä oli
betonilattia, toiseen päähän oli varastoitu heiniä, joitten
edessä soi orkesteri tai levyt. Loppu ala oli harjattu tanssijoille.
Isot pojat olivat omilla autoillaan. Niiden ympärillä kävi tauolla
melkoinen kuhina. Naukkuja otettiin melko huolettomasti,
järjestysmiehiä kyllä oli, mutta vasta poliisien ilmestyminen sai
joukkoon ryhtiä. Autot olivat Skodia, Mosseja, Pobedoja. Olipa
mukana jokunen Volgakin, Vartburg ja Ifa. Muutamia länsipelejäkin
oli, Opel, Volkkari, Pakardi ja Letukka. Niiden kuskeilla oli varma
flaksi saatolle. Katselin yhden auton takarengasta. Siinä oli iso
palkeenkieli, sisäkumi paistoi aukosta. Hurjaa vauhtia sekin vaan
päästeli Lauttakylän suuntaan tyttöjä kyydissään. Minä en
edes kysynyt ketään kovaperäiselle rautasatulalle istumaan. Meille
riitti tanssiminen ja lavojen tunnelma. Olimme keskellä tapahtumia.
Lauttakylän Ripovuorellakin kävimme. Se oli komealla mäellä
Huittisten peltoaukeiden päällä.
Seurojen talolla
vietettiin joka vuosi Vammalan yrittäjien vuosijuhlaa. Sinne saimme
mennä täytettyämme viisitoista vuotta. Ilta päättyi tansseihin.
Tietenkin olimme siellä muitten joukossa. Haimme tyttöjä, kaikki
olivat tuttuja, koulusta tai muuten. Se ei tuntunut lainkaan niin
jännittävältä kuin tanssit eri lavoilla ja seuraintaloilla.
Näissä Vammalan tilaisuuksissa, Seukulla ja koululla opettelimme
yhdessä tyttöjen kanssa.
Muualla maailmalla meidän
oli osattava uusien tyttöjen kanssa. Kyllä tytötkin tarkkailivat
poikien taitoja ja osasivat välttyä epätoivottujen hakijoiden
kutsusta.
Me jatkoimme myös
kotihippoja, niitä pidimme ensimmäseltä luokalta alkaen. Kävimme
toistemme kotona kutsuttuina vieraina. Alkuun oli hieman
naposteltavaa ja limpsaa tai mehua, levyjen tahdissa aloitimme myöhemmin
tanssit. Tällöin myös opeteltiin yhdessä ja edistyneimmät
opettivat aluksi muita. Väätäisen Kalevilla, Kaitasen Jarmolla,
meillä postin tiloissa, myös Koskelon talossa tanssittiin. Muurosen
Jarmo, Tammisen Marja, Kallion Leena, Jokisen Jatta, Rönkön Maiski,
Erikssonin Irmeli, keitä kaikkia niissä kävikään. Sain kutsun
Pethmanin Esalta tulla heidän hippoihin, samaa porukkaa näissä
tilaisuuksissa kävi, vaihtoakin tietenkin oli. Hiukan ennen tuota
iltaa Esa tuli pyörällä minua vastaan Suvannon kirjakaupan
kohdalla. Hän jarrutti, tuli luokseni ja sanoi: ”Ei sinun
tarvikaan tulla meille.”
Tapasin Esan koulumme 90
v. Juhlissa. Hän huomasi minut käytävällä, missä olimme
tauolla. Hän ryntäsi eteeni mikrofoni kädessään ja kysyi minulta
tavanomaisen typerän kysymyksen tervehtimisen sijaan. Ei ollut Esa
viisastunut. Väistin taakse.
Tarina huokui sellaista tunnelmaa, että oli kuin olisi ollut mukana (paitsi että en ollut ollut, tanssilavakulttuuri jäi minulta lähes kokematta aikoinaan, harmillinen vajaus). Tarina tihkui nuoruuden ihmeellisyyttä, semmoista salaperäistä odotuksen kihelmöintiä, aikuisuuden portille pääsemistä....
VastaaPoistaHyvä muistelus, tuttuja nimiä. Siellä kaikilla oli varmaan mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana. Kotihippoihin joskus pääsin, oli jännää.