Kaivurin hankinta ja opettelu 1974

Kaivuri

Ilmoitus Maaseudun Tulevaisuudessa, Myydään traktorikaivuri, synnytti Pekassa tarpeen saada sellainen. Kyseessä oli traktorin perään kiinnitettävä hydraulinen pienehkö kaivuri. ”Sepä olisi soma laite, ja lisäksi hyvinkin tarpeellinen, kävisi sillä omien pellon ojien kaivuu, voisi sillä kaivaa naapureillekin,” tuumi Pekka ääneen keittiön pöydän ääressä. ”Mitä, ei meillä mitään sellaista tarvita.” Paula oli heti vastaan, niin kuin vastusti muutakin rahan menoa. Hän oli tarkempi taloudessa, Pekka ajatteli suurpiirteisemmin.

Aikaisin aamulla jyrähti Fordson Major. Pekalla oli pitkä matka edessään, yli Vammaskosken sillan, pitkin pikatietä Huittisiin, kääntö Helsingin tielle ja sitä pitkin aina Punkalaitumelle vievän tien risteykseen Murronharjulla. Siitä oli vielä matkaa oikealle santatietä pitkin useita kilometrejä. Pekka kaarsi maatilan pihaan. Vasemmalla oli iso konehalli ja navetta, oikealla rintamamiestalo päärakennuksena. ”Päivää, onkohan tämä se talo, mistä saa traktorikaivurin ostaa?” ”Kyllä se tuolla on, mennääs katsomaan.”

Konehallin seinustalla olikin useampia kaivureita. ”Teillähän täällä on paljon kalustoa, onko teillä oikein ammattimaista kaivuuta?” ”Ei niin sitäkään, kyllä tietysti kaivamme silloin tällöin muillekin, pääasiassa itselle. Täällä ovat pellot niin tasaisia, että valtaojat on pidettävä syvinä ja luistavina kuivatuksen vuoksi. Miten sinä olit ajatellut kaivurin kuljettaa, kun olet pelkällä traktorilla liikkeellä?” ”Kyllä minä ajattelin sen viedä ajamalla, kunhan ensin kiinnitätte sen tuonne perään.” ”Ei siitä kyllä varmaa kauppaa tehty, sanoin vain, että kiinnittäminen on mahdollista.” ”Niin minä kyllä ajattelin, kauppa syntyy vain sillä ehdolla, että saatte kaivurin kiinni.” Pekka oli valmis ajamaan takaisin traktori tyhjänä mutta lompakko täytenä. ”No tehdään sitten kaupat kone kiinnitettynä, pojjaat saa sen tehdä. Aja tuonne halliin, minä aukaisen ovet.”

Paikalle tuli kaksi vantteraa vähäpuheista miestä, ilmeisesti miehen pojat, vaikkei siitä mitään enää puhuttu. Miehet olivat ennenkin tehneet koneremontteja. Ei heiltä pitkään mennyt, kun traktoriin oli pultattu tarpeellisen osat kiinni. Ne oli niin sovitettu, että montaa reikää ei tarvinnut osiin porata. Siivapyörän paikalle kiinnitettiin hydraulipumppu. Se tuotti koneen käydessä hydrauliikkaöljylle tarvittavan paineen. Paineinen öljy kulki putkissa ja sai männät liikkumaan. Ne taas liikuttivat kaivurin varsia ja kauhaa. Lisäksi kaivurissa oli molemmin puolin maajalat, joilla tasattiin kaivuri ja traktori työasentoon.

Miehet käskivät Pekan peruuttaa traktorin kaivurin eteen, laittoivat letkut kiinni ja alkoivat sovittaa kaivuria paikoilleen. Paine letkuissa mahdollisti sen, että kaivuria saatiin nyt liikkumaan ne muutamat kymmenet sentit, mitkä vielä tarvittiin, jotta pultinreiät ja nostovarret osuivat kohdilleen. Pekka katseli ja opetteli, olihan hänen osattava irrotus ja kiinnittäminen tehdä itse kotona.

”Nostaa nyt vaan sitä kytkintä.” Miehet pitivät etäisyyttä, he olivat olleet valmiina vain nostamaan kaivurin lavalle. Pari tuntia siinä korkeintaan kului, kun Pekka nosti kaivurin yläasentoon ja aloitti paluumatkan.

Murronharjun risteyksessä Pekka päättikin ajaa Punkalaitumen kautta. Kaivurin pumppu ilmeisesti päästi vähän painetta laskemaan, sillä kaivuri laski hiljalleen yläasennosta. Se taas aiheutti sen, että etupää keveni niin, että oli vaarana ohjauskyvyn menetys. Pumppu täytyi kytkeä päälle, jotta nosto oli mahdollinen, ja siksi traktori täytyi pysäyttää. Tie oli onneksi rauhallinen Punkalaitumen jälkeen. Eräässä mutkassa Pekka kaarsi kohdalla olevan talon pihaan nostoa varten. Heti juoksi isäntä koneen luo ja kysyi, voisiko Pekka aloittaa kaivamisen, heillä oli sellainen kohta… Pekka keskeytti ukon ja sanoi olevansa läpikulkumatkalla. ”Kyllä meillä olisi ollut kaivamista enemmänkin, ja nyt kun kone jo seisoo pihassa.” Niin seisoi, mutta ei Pekka ollut valmis vielä vieraalle kaivamaan. Ei hän ollut vielä pistänyt kauhallistakaan minkäänlaisella kaivurilla. Töitä kyllä tuntui olevan.

Innanmaassa alkoi heti kaivuun opettelu. Konetta käskytettiin kymmenellä vivulla. Ne olivat kaksitoimisia, viisi kummallekin kädelle. Niiden järjestys täytyi saada aivorunkoon niin, ettei sitä työtä tehdessä tarvinnut ajatella, katsella vain kaivuria ja kauhaa ja ajatella mitä niiden seuraavaksi oli tehtävä, minne liikkua, miten syvään kuopaista. Eihän se yhdessä päivässä päähän mennyt.

Riihen takaa laski vähäinen puro Santamäen metsästä halki Innanmaan peltojen ja yhtyi tanhuan ojaan. Sitä Pekka nyt alkoi ensimmäisenä kaivaa. Hidasta se oli alkuun. Ojakauha tuntui suurelta ja liikkeiden opettelu hankalalta mutta samalla kiehtovan mielenkiintoiselta. Puro työnsi hiljalleen pientä lirua, ei siitä mitään haittaa ollut, tulipahan kauhaan nostossa hiven vettäkin.
Oja oli kaivettu. Pekka palasi pihaan. Olihan se jo huomattu, uusi kaivuri. Lehtimäen Heikki siihen ensimmäisenä poikkesi. ”Jaha, sinä olet sanonut irti sopimuksen lapion kanssa.” Heikin sanat naurattivat. ”Kyllä nyt näin kävi, kunhan vaan opin vielä kunnolla. Hyvältä peliltä tämä tuntuu, kaikki pelaa eikä öljyä vuoda.” ”Meillä olisi tarve siirtää sontapatteria kauemmaksi sontaluukun ovesta, sitä paskaa kun tulee aina niin mahdottomasti, eikä siellä patterissa ole mukava huitoa talikolla kasaa kauemmas.” ”Joo, minä tulen kyllä heti tänään, käyn ensin syömässä.” ”Ei sillä sellaista kiirettä ole, tule kun kerkiät.”

Seitsemän aikaan illalla Pekka kaartoi traktori Lehtimäen navetan taakse. Heikki hyppäsi siihen innoissaan katselemaan. Pekka aloitti, ensin sille etäisyydelle, että kaivurin varsi ylettyi ovelle saakka. Kaivurin lasku maahan ja vuorotellen molemmat tassut alas. Hydraulipumpun vähäinen läpivirtaus aiheutti sen, ettei kaivurin varsi ollut aivan vakaa, kun otteen irrotti venttiilistä. Varsi liikkui hitaasti alamäen puolelle. Sitä liikettä taas oli vastustettava venttiilin pienellä liikkeellä. Pekka tahtoi ottaa aivan oven kynnyksen alta saakka, kauha liikkui hieman levottomasti. ”Älä sitten vaan tiiliseinään kolhaise, varo sitä!” Heikki hätäili. Pekka katsoi tarkkaavaisesti kauhaa, laski sen sontakasaan alas ja toisella vivulla käänsi kauhaa sisäänpäin, jolloin se sai kitansa täyteen.

Ilmi tuli navetan nurkalle ja huusi Heikkiä heti tulemaan vaihtamaan vaatteita. Heillä kun oli kylään meno sovittuna. Eihän Heikki mihinkään lähtenyt. Sontakasa siirtyi helposti varren mitan päähän ovesta. Toisen työn katseleminen on aina kiintoisaa. Ilmi huusi toisen kerran. Silloin Heikin oli mentävä. Työ tuli kuitenkin tehdyksi.