Kesän kuluessa v. 1996

Kasvimaalla ja kävelemässä Vanajalla

Kesä soljui kauniina ympärillämme. Pentillä oli istutettu kasvimaata, papuja, kaalia, herneitä, perunoita... Sade vaan pilasi nousevan oraan, kova savinen maa liettyi, eikä pavun ja herneen pallukkapäinen sirkkalehti kyennyt nousemaan kuorettuneen maan läpi. Kuokalla varovasti rapistellen Pentti koetti vapauttaa taimia. Työ oli tuskallisen hidasta. Hyttyset purivat armottomasti sankkoina parvina perkaajan hikistä selkää. Ei Pentti niitä huiskinut pois. Työ siitä vain olisi häiriintynyt. Antoi imeä, kävi vain välillä juomassa ja samalla tallin ovea vasten hinkkaamassa selkäänsä nautinnollisesti. Päivä toisensa jälkeen. Kävin tätä työmaata katsomassa ja Lotta oli mukana. Pentti oli tavallista paremmalla tuulella, leikki Lotan kanssa, joka juoksi onnellisena Penttiä ympäri. Anneli työnteli kottikärryjä leveälierinen hattu päässään.

-Lähtisitkö kävelemään tuonne eteenpäin kanssani, näyttäisin sinulle paikkoja. Samalla voisimme käydä katsomassa yhtä kalan savustusuunia, jutteli Pentti yllättäen. Mielelläni lähdin. Aurinko paistoi metsätielle, jonne tuuli ei lainkaan päässyt. Lotta pinkoi välillä edellämme, välillä takanamme. Ohitimme Pentin naapurin, koirat haukkuivat.

- Tuolla oikealla minulla oli nuoruudessani pieni mökki laudoista. Oikeastaan se oli vain sellainen koppi. Paikan isäntä antoi minulle luvan sen pystyttämiseen, sanoi, että rakenna se rantaan. En minä sitä siihenkään aikaan rantaan halunnut, tuossa metsikössä se oli. Nyt sekin on purettu.

Rannat olivat aivan tyhjät kaikista mökeistä. Nythän kaikki paikat on rakennettu täyteen valtavia huviloita. Jatkoimme eteenpäin pienen peltotien poikki ja tulimme Kariniemen huvilan alueelle. Pentin isä oli sen rakennuttanut. Nykyään se on Valkeakosken kaupungin kesäsiirtolana. Oikaisimme pienen metsikön halki. Siinä olivat ilmeisesti pystyssä viimeiset Pentin nuoruudenaikaiset männyt. Siksi me siitä kuljimmekin. Pentti kertoili leikeistään milloin suuren ladon kupeella, milloin metsässä. Tulimme tielle, käännyimme oikealle rantaan, kun kuulimme Lotan haukkuvan. Ajattelin sen saaneen rusakon ylös. Huutelin, ei vastausta. Kävelimme eteenpäin, tulimme asunnolle, joka

oli rakennettu somaan niemeen. Suurin osa niemestä näkyi olevan täytemaata Pentti kertoi tämän olevan kalastustilan. Rannassa talon takana oli savustusuuni. Se oli muurattu kahitiilestä, kookas noin puolitoista kertaa puolitoista metriä pohja-alaltaan ja yli miehen korkuinen. Etuosa oli avonainen ovella peitettävä. Sisälle johti kiskot kalavaunua varten.

-Ei tämä käy ollenkaan malliksi. Aivan liian suuri, sanoin laittaen muistiinpanovälineeni taskuun. -Eihän me tällaista voida laittaa. Tännehän menee kalaakin sisälle aivan mahdottomasti. Pentti ei tuntunut olevan samaa mieltä, muttei hän mitään puhunut.

Lotta ei ollut tullut, lähdin sitä katsomaan. Samassa paikan isäntä tuli pakettiautollaan paikalle. Pentti jäi hänen kanssaan juttelemaan. Palasin tiehaaraan, missä näin Lotan viimeksi ja aloin vislata. Ei vastausta. Edessäpäin

näkyi Mälkiäisten kylä. Jokunen koiranhaukku sieltä kuului. Lähdin kuitenkin palailemaan takaisinpäin välillä huudellen. Pentti sai minut kiinni ennen Kariniemeä. Hän tuntui olevan todella huolissaan

-Ai jukolauta, olisiko se mennyt mäyrän luolaan? Millä me sen sieltä löydämme.

- Luultavasti se on kotona, osaahan se haistaa jäljet.

Peltotiellä kosteassa kohtaa oli koiran paluu jälki kohti kotia. Sanoin Pentille Lotan menneen tästä, tullessa se ei ollut pyörinyt tässä. Pentti pysähtyi palatessa naapurin vanhaa emäntää katsomaan, minä menin perille. Lotta juoksi vastaani portailta. Anneli sanoi sen tulleen tunti sitten ja istuneen tiiviisti paikallaan hänestä välittämättä. Pentin palattua hän haki pakastimesta meille jäätelöt. Istuimme kuumassa auringossa tallin edessä niitä syömässä. Anneli esitti kutsun saapua sadonkorjuujuhlaan heille. Mielelläni lupasin tulla.

Keskikesällä Pentti oli poissa. Kävin silloin tällöin katsomassa tai soittelin, aina autiota ja lukko ovessa. Kerran sain postikortin Saksasta. Allekirjoituksena P. Siinä kerrottiin pyörämatkasta läpi Saksan, ja miten se maa on Euroopan vilja- liha, ja -munavarasto, ihmiset ystävällisiä ja työteliäitä.

Tiesin kyllä Pentin menneen Turkuun, mutta Saksanmatka oli taas yksi pakomatkoista kesäisestä Suomesta. Silloin Pentillä on pahimmat ahdistuksensa, kaikki tuho, minkä hän on omin silmin kyennyt seuraamaan jo yli kuudenkymmenen vuoden ajan, näyttäytyy alastomimmillaan. Sitä silmitöntä tuhoa hän pakenee, pääseepä sitä edes katsomasta. Kesäinen Suomi ei anna hänelle mitään ilon aiheita. Talvella on toisin, lumi peittää armeliaasti kaiken, kalastus jäällä vie katseen pois tuhosta, maisemat ovat lähes hänen lapsuutensa veroiset. Mökkejä vain on tullut joka paikkaan. Onneksi nekin ovat talvella autiot ja hiljaiset. Kesän linturetketkin ovat harventuneet, lintujen äänet alkavat häipyä korvan kuulumattomiin, pesimälinnusto on ratkaisevasti muuttunut, lajirikkaus on ohentunut, sadat, tuhannet ennen niin elämää täynnä olleet tutut paikat ovat hiljenneet. Mistä siitä sitten nauttisikaan. Metsänhakkuut ovat saavuttaneet maan joka kolkan, erämaita ei enää ole, liikenteen äänet kaikuvat kaikkialla. Tätä pakoon pääsee vain talvella lumen vaimentamalle Vanajan selälle tai kesällä kiertämällä Euroopan viimeisiä luonnontilaisia alueita.

Vuoden ylivoimaisesti onnettomin päivä on Pentille jäiden lähtö.