Märkä kesä v.1974

Hernepelto

Lännen Tehtaat ilmoittivat tekevänsä sopimuksia viljelijöiden kanssa herneestä. Tarkoituksena oli, että viljelijä muokkaa pellon, kylvää herneen ja tehtaalta tulee korjuukone puimaan ja kuorma-autot, jolla sato siirrettäisiin tuoreena suoraan tehtaalle. Aikaa siihen saisi kulua korkeintaan puolitoista tuntia. Tehtaalla herne menee suoraan purkitukseen. Aikaraja on sen tähden, että tuore hernekuorma alkaa kuumeta ennen pitkää, ja menee pilalle. Pekka kiinnostui asiasta ja soitti tehtaalle. ”Terve, olen kiinnostunut teidän sopimusviljelystä herneen osalta.” ”Sepä on mukavaa, mutta missäs te sanoittekaan asuvanne, Vammalan Vaununperällä, katsotaas. Voi valitan, siirtomatka on puoli tuntia liian pitkä. Emme voi tehdä sopimusta.”

Pekka alkoi kuitenkin kiinnostua herneestä. ”Kuules Paula,  sillä herneellä on monia hyviä ominaisuuksia. Yksi on se, että sen juuristo kasvattaa itse typpeä, sitä jää vielä puinnin jälkeen maahankin. Näin herne toimii maanparannuskasvina. Herneellä on myös kova hinta, kun sitä saa myydyksi siemeneksi. Lajittelutähteet käyvät jauhettuna erinomaisesti rehuksi. Minä taidan kylvää keväällä hernettä.” Mistäs sinä siemenen ajattelit saada?” ”Hankkijalta, kävin sitä jo tiedustelemassa, kylvö käy hyvin tavallisella kylvinkoneella.” ”Mikäs siinä sitten, en minä sitä mitenkään vastusta.”

Talossa oli vaihdettu traktori viisitonniseen Fordiin. Siinä oli tehdasasennuksena koppi päällä, se korvasi vanhan Majorin vanerikoppeineen. Pekka ja Heikki sen olivat käyneet ostamassa. Se ostosreissu olikin venynyt tavallista pidemmäksi. Ensin oli ajettu Pekan Minillä Poriin. Siellä oli aikomus käydä kauppaa John Deerestä. Heikki piti sitä kunnon traktorina. Semmi hyppäsi mukaan, lyhyt oli matka Poriin kolmissa miehissä. Perillä lampsittiin Lipsaselle toiseen kerrokseen konttoriin. Vähän Pekkaa kyllä arvelutti, sillä missään ei näkynyt traktoreita. Ei tietenkään, koska niiden maahantuonti oli jo ehditty lopettaa. Äijät palasivat autolle. ”Minä ajan Tampereelle Komille, kyllä sieltä sopiva käytetty löytyy”, tuumi Pekka autossa. ”Mennään vaan, kyllä minä matkassa pysyn.” Semmi tuumasi jäävänsä pois kyydistä Vammalassa.

Tampereella mentiin sitten Komille, siellä oli aina suuri määrä traktoreita, heillä oli myös Fordin edustus. ”Päivää, katteltas käytettyjä traktoreita.”
”Sitten olette sopivassa paikassa, minkähänlaista?” ”Jos löytyisi viisitonninen.” ”Kyllä meillä yksi on, siitä on jo kaupat tehty, mutta isäntä ei ole sitä vielä luovuttanut. Se on Kurussa.” ”Kyllä sitä täytyy ensi päästä katsomaan.” ”Lähdetäänkö heti? Minulla on auto tuossa, mennään sillä.” ”Mennään vaan, vai mitä sanoo Heikki?” ”Joo, loppuun asti vaan, ei minua nyt ihan heti kotona tarvita.”
Kurusta löytyi traktori ja isäntä, kaupat sovittiin myyjän kanssa, vanha tulisi vaihdossa, hinnat sovittiin. Myyjä ajoi takaisin Tampereelle, miehet vaihtoivat autoa ja ajoivat kotiin. Pekka istui keittiön pöydässä syömässä, kun traktorin myyjä kaarsi pihaan. Leipää pureksien Pekka meni pihalle, missä myyjä jo istui traktorin päällä, oli sen käynnistänyt ja kokeili nostolaitetta. ”Tämähän on koottu malli.” huusi hän melun yli, laittoi vaihteen silmään ja kokeili vaihteita. ”En minä siihen mitään ole laittanut, samanlainen se on kuin ostettaessa.”

Kaupat pitivät, ja Pekka jäi odottamaan traktoria. Se luvattiin heti toimittaa, kunhan isäntä Kurusta sen luovuttaa heille.
Tuotiinhan se, mutta vasta kun Pekka meni Tampereelle vaatimaan traktoriaan. ”Minä olen kaupat tehnyt teidän kanssa viistonnisesta, eikä minulle kuulu teidän välienselvittely myyjän kanssa. Jos traktori ei liiku, minä joudun nostamaan prosessin. Minulla on tehtynä lumen aurauksesta sopimus Vammalan kaupungin kanssa, enkä voi enää odottaa.
Soittivat liikkeestä Kuruun, sieltä tuli isäntä omine vaatimuksineen käymään, marssi suoraan johtajan huoneeseen. Asiat sujuivat.

Herne oli kylvetty. Pekka sai Kiri lajiketta, lyhytvartinen ja runsassatoinen herne. Sitä hän kylvi 8 hehtaaria. Herne iti nopeasti ja alkoi kasvaa. Taivaalta tuli vettä, herne alkoi työntää lehtiä, kukat ilmestyivät valtavan kasvuston sekaan. Silloin oli aika ruiskuttaa herneen kääriäistä vastaan. Se täytyi tehdä illalla kymmenen jälkeen, etteivät mehiläiset eivätkä muutkaan meden syöjät vahingoittuisi.
Kuivurityömaa oli parhaassa vauhdissa, lavat olivat valmiina, tornia suunniteltiin. Herne kasvoi kuin ukkospilvi, ja satoi aina vaan. Palot olivat valtavia, herneitä niissä aina vähintään kuusi, seitsemän. Laskipa Pekka Kymmenenkin, ennätys oli kaksitoista hernettä palossa.

Vaununperällä oli joutilaita poikia, pyöräilivät välillä katsomaan työmaata. Silloin Pekka keksi, mitä he voisivat tehdä. ”Kuulkaas, kiinnostaako teitä ansaitseminen, minä annan teille puolet saaliista, jos keräätte ja käytte torilla myymässä herneitä.” Kyllähän se pojille sopi, monena päivänä olivat poimimassa ja myymässä. Pekka sitä katseli, ja kyseli olivatko pojat saaneet myytyä, ja oliko rahaa kerääntynyt. ”Sinne torille tuli joku mies, ja hän vaati meiltä torimaksua myyntipaikasta, ei kassaan sitten paljon jäänyt.” ”Jaha, tietenkin torivalvoja otti omansa, nyt tehdään niin, että te saatte pitää kaiken tulon, mitä vaan onnistutte saamaan. Jaatte sen sitten keskenänne.” Pojat poimivat vielä useita säkillisiä herneitä.
Hernettä oli usein joku naapuri katsomassa ja maistelemassa. Pekan ja Paulan vieraatkin aina kiärrätettiin pellon kautta, saivat syödä kyllikseen.

Miehillä oli kuivurilla tauko. Tanhuaa pitkin tuli kaksi sähkölaitoksen miestä. Molemmilla oli kädet täynnä palkoja, joita pistelivät suihinsa. Miesten ollessa kohdalla Pekka kysyi: ”Miltäs maistui, minä myrkytin ne viime viikolla?” Thyi puts sylkivät herneet suustaan ja menivät vikkelän näköisiksi. Olisihan Pekka antanut heidän riipiä tarpeekseen, jos olisivat ensi kysyneet. Omavaltaisuus kismitti, ja siksi päätti antaa miehille opetuksen. Ruiskutushan oli tehty ajat sitten, kukkimisvaiheessa.
Vaikutti siltä, ettei herne ollenkaan lakkaa kasvamasta, lehdetkin olivat kämmenen kokoisia ja tummanvihreitä. Tuleentuminen alkoi, lehdet kellastuivat, palot kutistuivat ja herneet hiukan pienenivät, vielä hetki, ja oli aika puida. Jussi tuli puimureineen hernemaan laitaan. ”Näyttää niin kovin vetiseltä, mahtaako tämä onnistua?” Ei onnistunut. Jussi koetti monesta kohtaa päästä puimaan, mutta maa oli niellyt liikaa vettä, lisäksi hernekasvusto oli niin valtava, ettei se päästänyt maata kuivumaan. Puimuri upposi jankkoa myöden eikä edennyt muutamaa metriä enenpää. 

Eipä tällaista olisi osannut ennustaa, kuivien kesien jälkeen sadetta aivan ylen määrin. Eivät puimurit muuallakaan päässeet kunnolla pellolle. Koko eteläinen Suomi paini saman ongelman kanssa. Valtiovaltakin heräsi viljelijöiden vaikeuksiin. Päättivät antaa varuskunnista apua viljan korjuuseen. Pekka soitti Hämeenlinnan varuskuntaan ja puhui siellä komppanian vääpelin kanssa. ”Nyt olisi niittokykyisille miehille töitä. Mahtaisiko sieltä löytyä?” Vääpeli lupasi kahdeksan miestä. Heidät olisi sitten majoitettava ja ruokittava ja vielä vähän perään katsottava. ”He tulevat puolen päivän junalla Tyrvään asemalle, sieltä käytte hakemassa heidät.” Vielä keskusteltiin pienestä korvauksesta poikien työstä. Se tulisi sitten postissa.

Sovittuna päivänä Pekka ja Osmo olivat autoillaan poikia vastassa asemalla. Sieltä he tulivat asepuvuissaan ja reput selässään. Innanmaassa tehtiin tilanneselvitys. Pojat majoittuivat sivurakennukseen, siellä oli huone ja keittiö, patjat olivat lisävuoteina. ”Vessaa ei teille ole, käytte tuossa navetan päädyssä puuceessa, ruoan saatte talon puolesta. Töitä tehdään seitsemästä aamulla viiteen illalla. Vapaa-aikana ilmoitatte minulle, jos haluatte kaupunkiin, minä vien, mutta takaisin saatte tulla omin nokkinenne. Kukas teistä on niittänyt ennen?” Yhdenkään käsi ei noussut. ”Jaha, täysiä ummikkoja. Ei se mitään, työ on helppoa mutta raskasta. Aamulla aloitetaan.”
Pekka oli ostanut uusia rautavartisia viikatteita Kivirannasta kuusi kappaletta. Talossa oli ennestään niitä kaksi. Samoin oli ostettava vielä hankoja, samat kuusi kappaletta. Heinäseipäitä talossa oli yli kahdensadan, lisää oli haettu Kunkulta ja Lehdon Jussilta. Lisää saataisiin, mikäli niitä tarvittaisi.

”Tämä on työmaa, hernettä niitetään ja laitetaan seipäälle, aika tarpomista sen on märässä pellossa, mutta ei muuten saada satoa talteen. Jaetaan joukko kahteen, puolet aloittaa niiton, muut jakavat seivästämisen ja hankoamisen. Puolelta päivältä vaihdetaan ryhmiä. Nyt on tärkeintä, ettette huiski toisianne kintuille viikatteilla ettekä pistä toisianne hangoilla. Minäpä näytän ensin niittoa, rauhallisia vetoja kiertäen koko kropalla, ei pelkillä käsillä, ne väsyvät muuten.” Pekka aloitti niiton, vaivalloista se oli, mutta sujui kyllä. ”Seuraavaksi seiväs pystyyn, rautakangella reikä, nyt uppoaa hyvin, ja kuoppaan seiväs näin, sitten jalalla hiukan tallaten seipään ympäriltä. Hanko käteen, luokon nosto piikkeihin ja varovainen laitto seipäälle. Alimman pulikan on oltava paikoillaan, mutta ylempi laitetaan vasta sitten, kun kasa ylettää sen reiän tasalle. Seipäitä pystytettäessä katsokaa vähän rivin suoruutta, ei se niin tarkkaa ole, muttei niitä saa ihan mielivaltaisesti laittaa, että pääsee traktorilla väleistä kulkemaan.

Niin alkoi varusmiesten niittotalkoot. Pian Pekka joutui hommaamaan lisää seipäitä ja sitten taas lisää. Pellolle kasvoi mahtava seiväsrivistö. Viikon työn jälkeen pojat olivat saaneet pystyyn 1200 seivästä. Tällaisesta työstä Pekka palkaksi antoi pojille kyytejä kaupunkiin niin paljon kuin vain halusivat. Pahempia vaurioita ei tullut ainakaan hänen korviinsa. Ruokaa saivat syödäkseen, iltateet keittivät itse, talosta tuli siihenkin leivät ja voit, sauna lämpeni joka päivä.
Pois lähtiessään sanoivat pojat olevansa oikein tyytyväisiä viikkoonsa. Ei ollut kouluttajat käskemässä, ja iltaisin pääsivät aina kylille. 

Tulihan sieltä varuskunnasta sitten laskukin. Sen Pekka laittoi roskakoriin.