Töitä
tilalla
Fordson
Majoriin rakenneltu juontolaite toimi hyvin. Tilan metsäkauppa oli saatettava
päätökseen lanssilla mittauksessa. Metsäyhtiön mittaajat tulivat paikalle. ”Näkyy
olevan mitat hyvin näkyvissä päissä, taitavat pitää paikkansa.” ”Kyllä pitää,
mutta tarkasta nyt jokunen, siitä näkyy sitten loput, ovatko kohillaan.” Yhdestä tukista mitattiin pituus, oikein oli.
Kaulain tukin niskaan, mittamies huusi tuloksen, laskija merkkasi sen ylös ja
kuutiojalat kertyivät valmiiseen määrään tilin maksamista varten. Yhtiö maksoi
ajallaan Tyrvään Säästöpankkiin, siitä meni samalla lukkotilille lain määräämä
vakuus uudistustyötä varten. Hakkuun jälkeen metsälaki vaati uusien taimien
istutuksen määräajassa. Metsänhoitoyhdistys hankki tilalle puun taimet. Kun taimet oli istutettu, kävi Salli katsomassa metsän uudistusalalla, että taimet olivat lähteneet kasvamman. Sitten hän vapautti lukkotililtä pääosan rahoista. Loput vapautettiin seuraavana vuonna, kun oli tehty tarvittavat paikkaukset.
Taimet olivat alkuvuosina paljasjuurisia, mutta niiden istutus saattoi mennä koko alalta pilalle taimien mykkyrään jääneiden juurten takia. Luultiin taimien kasvattavan kyllä uudet juuret. Se luulo maksoi tuhansien ja taas tuhansien metsähehtaareiden heikkona kasvuna ja laatuvirheellisinä puina tähtitieteelliset tappiosummat metsänomistajille. Pottitaimen kasvatus pelasti tästä kurjuudesta. Pekka oli käynyt useissa istutetuissa metsissä. Jo autolla ajettaessa näki, oliko istutus tehty paljasjuurisilla taimilla. Varsinkin männyissä oli tuolloin joka puun tyvessä lenko. Puu oli suoristanut vinoon polkaistut taimet, lenkouden lisäksi metsän lannoituksen seurauksena puuaines kasvoi höttöiseksi räkätavaraksi, jolla ei ollut mitään tekemistä rakennuspuuna. Sellaisen puun saattoi raavas mies kiskaista parikymmenvuotiaana maasta ylös. Juuret olivat samassa kippurassa kuin istutettaessa. Pottitaimien käyttö poisti tämän haitan. Lisäksi ne sallivat istutuksen isännälle sopivaan aikaan, sillä ne oli helppo pitää laatikoissa ja turveruukuissa elossa kastelemalla. Oli siinä pieni haittakin. pottitaimet oli kuljetettava kyljen sivulla laatikossa, jonka kantonauha kiskoi niskaa vinoon. Toisessa kädessä kannateltiin putkea, jonka läpi taimet laskettiin maahan vakoon, joka putken pään polkemisella oli saatu aikaan.
Ismo oli
saanut ladon huopakaton urakoinnin valmiiksi. Hän oli tehnyt työn kotoaan
käsin. Pekka ja Paula olivat sopineet tilan vuokraajien kanssa, että he
luopuvat viimeisestä vuokravuodestaan. He olivat asuneet Innanmaassa
piharakennuksen päähän rakennetussa huoneen ja keittiön asunnossa. Kiikassa oli
heillä katsottuna oma pieni tila, jonne he saattoivat muuttaa. Näin jäi sivurakennus
tyhjäksi hetkeksi. Ismo halusi puhua siitä Pekalle. ”Minä haluaisin muuttaa
tuohon piharakennukseen. Käykö se?” Pekka oli ilahtuneena heti valmis siihen. ”Sepä
mainiota, sinä voisit sitten työllä maksaa siitä vuokran, joka kyllä sovitaan.”
Ismo sanoi närkästyneenä, ettei se käy. ”Minä haluan asunnon niin, että maksan
siitä käyvän vuokran. Työ on sitten erikseen.” ”Olkoon niin kuin haluat. Vuokra
on sitten viisikymmentä markkaa kuukaudessa.” ”Ei se käy, ei se ole käypä
vuokra, minä joutuisin siinä kiitollisuuden velkaan, ja se rajoittaisi
vapauttani.” ”No hemmetti, minä saan kai itse määrätä asunnon vuokran.” ”Niin
saatkin, mutta minä saan määrätä hyväksynkö minä sen.”Taimet olivat alkuvuosina paljasjuurisia, mutta niiden istutus saattoi mennä koko alalta pilalle taimien mykkyrään jääneiden juurten takia. Luultiin taimien kasvattavan kyllä uudet juuret. Se luulo maksoi tuhansien ja taas tuhansien metsähehtaareiden heikkona kasvuna ja laatuvirheellisinä puina tähtitieteelliset tappiosummat metsänomistajille. Pottitaimen kasvatus pelasti tästä kurjuudesta. Pekka oli käynyt useissa istutetuissa metsissä. Jo autolla ajettaessa näki, oliko istutus tehty paljasjuurisilla taimilla. Varsinkin männyissä oli tuolloin joka puun tyvessä lenko. Puu oli suoristanut vinoon polkaistut taimet, lenkouden lisäksi metsän lannoituksen seurauksena puuaines kasvoi höttöiseksi räkätavaraksi, jolla ei ollut mitään tekemistä rakennuspuuna. Sellaisen puun saattoi raavas mies kiskaista parikymmenvuotiaana maasta ylös. Juuret olivat samassa kippurassa kuin istutettaessa. Pottitaimien käyttö poisti tämän haitan. Lisäksi ne sallivat istutuksen isännälle sopivaan aikaan, sillä ne oli helppo pitää laatikoissa ja turveruukuissa elossa kastelemalla. Oli siinä pieni haittakin. pottitaimet oli kuljetettava kyljen sivulla laatikossa, jonka kantonauha kiskoi niskaa vinoon. Toisessa kädessä kannateltiin putkea, jonka läpi taimet laskettiin maahan vakoon, joka putken pään polkemisella oli saatu aikaan.
Kuukausimaksuksi
sovittiin sata markkaa kuussa. Ismolla oli päälle vielä yksi ehto: ”Minä en
sitten mene navettaan. Minä tiedän sen, että jos minä kerran sinne menen, niin
sitten minä saan olla siellä aina.” Niin sovittiin. Metsän istutus sen sijaan
sopi hyvin hieman ihmisaralle Ismolle. Pekka tiesi hänet niin varmaksi ja
korkeamoraaliseksi työn tekijäksi, että hän antoi Ismon tehdä senkin työn
tuntitaksalla.
Kuivurityömaa
alkoi valmistua. Hannu ja Salamatimpuri olivat tehokkaita kirvesmiehiä,
kuljettimen torni oli kattoa vaille. ”Millainen tästä katosta tehdään? Tässä on
kaksi mahdollisuutta, joko harjakatto tai vinokatto,” kyseli Salama. ”Miltäs se
sitten tieltä päin näyttää?” ”Vinokatto voidaan tehdä siten, että korkeampi
puoli on tielle päin” ”Se ratkaisee asian, teet sitten vinokaton.” Salama alkoi
sahata ja naulata. Vinokatto tehtiin tietenkin tornia leveämmäksi. Siitä tuli
helvetin ruma.
Hah hah haa! Olipa taas hauska tarina melkoisine persoonineen.
VastaaPoistaTuo metsänistutustietous oli mielenkiintoista, vai niin, vai semmoinen oli pottitaimen tulon tausta. Hyvin kerrottu, ymmärsi sen tältä pohjalta tyhmäkin.
Tämä historia vuokra-ajasta ja uudesta Kiikka-kuviosta? Ehkä Vaununperän tilan hankinta ja luopuminen siitä ja Kiikka-tilanne ja uudet suunnitelmat saavat lisäselvitýstä jossakin myöhemmässä tarinassa!?!