torstai 12. tammikuuta 2012

Savustusuuni 1996

  Savustusuunin muuraus

Palasessaan Turun reissultaan Pekka äkkiä keksi, mitä olivat ne Taivassalossa nähdyt savupiiput pihoissa. Ne olivat samanlaisia kuin kalastajilla, savustusuuneja, pienempiä vain. Tietenkin, missään ei näkynyt aukkoa, se oli taloon päin. Alla olisi tuli ja ritilät suoraan päällä.
 -Hei Pentti, nyt se selvisi millainen siitä sinun savustusuunista tulisi. Pekka alkoi vuolaasti selittää sitä Pentille.
- Kuinka paljon siinä tarvitsisi kaloja kerralla saada savustettua? Pentti mietti sitä, ei kai kovin paljoa, joka tapauksessa myytävänä olisi pääasiassa pyöreitä kaloja, Lisäksi sitten perattuja kuhia ja isoista hauista ja kuhista fileitä.

Uunista tehdään sellainen savupiippu, pohjamitoiltaan vaan suurempi kuin ne nähdyt, mutta huomattavasti pienemmät kuin Salosella ja Reilimolla. Kun siitä tehdään niin korkea, saadaan siihen useampia ritilöitä päällekkäin. Kalaa kyllä mahtuu sellaiseen aikalailla. Täytyy laatia tiilien mukaan jakopiirustus. Siitä se sitten alkaa selvitä.

Pekka piirteli kotona malleja, kävi ottamassa tiilistä mittoja ja päätyi mielestään osuvaan malliin. Sianojat Sammaljoelta tulivat kylään ja Pekka esitteli mallinsa, piirsipä sen vielä ruutupaperille, Anja nappasi paperin mukaansa, olivat juuri muuraamassa saunalleen tulisijaa ulos, tässä olisi oiva uuni. Savustusuunin kupeeseen voisi vielä muurata tavallisen rillin.

Pentti oli jo antanut luvan uunin muuraamiseen. Oli vaan ensin kysynyt, mitä se tulisi maksamaan, ja savustaisiko Pekka sitten kaloja. Hän kun ei itse tietenkään ehtisi sitä tehdä, Pekka lupasi saada sellaisen aikaan kahdella tuhannella markalla, siinä olisi vain tarvikkeiden hinnat. Työ tulisi ilmaiseksi. Katseltiin pihassa uunin paikkaa, Pentti päätti sen olevan saunan päädyssä. Siinä oli sopiva tila, poissa jaloista.



Harri oli nopea. Sammaljoelle syntyi siinä paikassa savustus- ja rillausuuni. Pekka kävi sitä katsomassa. Hyvin siinä siiat savustuivat. Tulen piti olla aika pieni, etteivät kalat palaisi.
Tämän uunin näkeminen selvensi Pekalle loput kysymykset , joita olivat mm. luukkujen teko. Peräkärryyn lastattiin tiiliä ja valmisbetonia pari säkkiä. Sovittuna päivänä aloitettiin perustuksenteko. Pentti oli siinä innokkaasti mukana. Tiilillä mitattiin perustuksen mitat, lapiolla kaivettiin kovaa savea. Syntyi suorakulmainen kuoppa, leveämpi kuin syvempi. Laudoista nakuteltiin kuoppaan kehikko sisäpuolelle niin, että kaivetun maan ja laudoituksen väliin voitiin valaa sokkeli. Pentti toi kottikärryt ja pari ämpärillistä vettä sekä alkoi sekoittaa sementtiä.
-Tämän homman minä osaan, tässä ei tarvita järkeä, sanoi Pentti. Pekka taivutteli harjateräksen pätkiä sopiville mutkille sokkeliin, ja pisteli lapiolla betonin paikoilleen. Sokkelista tuli hiukan korkeampi kuin maan pinta, olisi saanut tulla vielä korkeampikin, mutta betoni loppui.
Kesä oli ollut tavanomaisen masentunutta aikaa Pentille. Uunin muuraus antoi oivaa virikettä ja olihan se eteenpäin valmistautumista, samalla jotain uutta. Ei hän oikein tainnut uskoa siitä olevan erityistä hyötyä. Sanoikin Pekalle tehneensä kallimpiakin virheinvestointeja. Pekka tuumi uunin maksavan talvessa itsensä, vaikka Pentti sanoi uuden verkonkin pystyvän kuolettamaan itsensä vasta kymmenessä vuodessa, Pekka sanoi uunin hoitelevan kymmenien verkkojen saaliin samanaikaisesti.
Sokkelin kuivuttua alkoi muuraaminen. Kottikärryissä sekoitettiin kuivalaasti, Pentti taas sekoitusmestarina. Hänelle oli tullut vieraita, Jehovan todistajia. Oli kuitenkin tullut pihalle töihin.
-Olkoon Anneli heidän kanssaan sisällä, Mukavia ihmisiä he ovat, vaikka heidän aatteensa uskonnollinen puoli on ihan älytön. Pekka oli samaa mieltä. Laastia lensi sokkelin päälle ja tiiliä perään. Ensimmäinen varvi oli helppo. Sitten täytyi alkaa miettiä tiilien jakoa. Joka kierroksella oli tiiliä katkottava ja aseteltava saumoja lomittain. Neljä kerrosta syntyi sinä päivänä. Muurauksen edistyessä sinne tiilien lomaan oli aseteltava luukkujen saranoita varten pultit, ritilöitä varten tukiraudat, luukkujen sulkemista varten koukut. Muutama viikko siinä kului aikaa, uuni kohosi hiljalleen yli heinikon.

Talven varalle oli vielä saatava leppäpuita. Ensin Pekka
ajatteli Pentin saavan niitä jostain läheltä, vaikka Lehtimäen Sepolta. Sepolla ei kuitenkaan ollut leppiä, se selvisi, kun hän kävi katsomassa muurauksen edistymistä. Pekka oli kerran hakemassa 3 v. vanhaa sontaa Kantalan Liisan ja Viitasen Erkin kanssa, kun Pekka huomasi leppärankapinon tienlaidassa. Liisa sanoi niiden olevan heidän puitaan, ja lupasi niitä siitä kyllä saatavan. Sattui vielä Hannu, Liisan poika ja Kantalan nykyinen isäntä tuleman traktorilla vastaan, ja Pekka sai lopullisen luvan. Hinnaksi määrättiin savukalaa, Peräkärryllisen leppiä Pekka toi seuraavalla terralla Linkolaan muuraamaan tullessaan. Pentti niitä puita ihmetteli, ja lupasi tulla hakemaan seuraavan kuorman.
Pekka alkoi taas muurata, Pentti seurasi joka kiven laiton paikoilleen, kyseli välillä, miten lakeinen saadaan pysymään, mutta ei lainkaan pyrkinyt neuvomaan. Se olikin ensimmäinen kerta, kun Pekka teki Linkolassa jotain, ja Pentti tyytyi katsomaan ja auttamaan. Olihan se mukava tunnustus luotta-muksesta työhön. Lakeista varten Pekka oli hakenut lattarautoja, joiden varaan tiiliä alettiin sovittaa. Viimeiseksi laitettiin vielä savupiippu, neljä varvia korkea nysä, ja savupelti sisään. Muuraustyö oli tehty. Uuni seisoi saunan kupeessa komeana, punaisena. Nyt se jo näkyi heinikon ja puupinon takaa, Pentti oli alkanut pieniä rankapinoa ja latoi puut riviin uunin eteen. Uunin kohotessa kohosi rankapinokin, eikä uunia ollut näkynyt rapuille ennen kuin nyt sen valmistuttua.
Luukut ja ritilät vielä puuttuivat. Pekka oli käynyt korjauttamassa autoaan Kosken korjaamolla kolmostien varressa. Siellä isä ja poika tekivät töitä, Uunista puhuessaan Pekka oli maininnut ritilät, ja Makka oli luvannut tuoda sopivaa ainetta Tampereelta. Niistä sitten leikeltiin ja hitsattiin sopivat ritilät, ja samalla kaikki muu tarvittava rautatavara. Makka teki työn asevelihintaan. Pekka lupasi tuoda savukalaa palkaksi. Luukkuja varten oli käytävä Mattilan koneistamossa Kemmolassa. Ne tehtiin puolentoista millin teräksestä. Niiden paikoilleen laitto oli helppoa. Pentti piteli luukkua paikoillaan, Pekka porasi siihen reiän saranan reiän läpi, laittoi reikään pop-niitin ja pusersi sen tiukaksi. Niitit olivat melko lujia, ja Pentti alkoi niitä puristaa pihdeillä. Paukahtaen niitit katkesivat ja tiukkaantuvat lujasti luukkuun ja saranarautaan. Tulipesälle tuli oma luukku, ja kaloille omansa. Ritilöitä mahtui neljään kerrokseen, niiden koko oli noin 70x80 senttiä. Tulipesän ja savustuspesän välille laitettiin vielä rasvapelti. Pentti tahtoi siihen porattavan reikiä, joista savu pääsisi kulkemaan. Pekan mielestä ne olivat tarpeettomia, muuta porasi niitä parikymmentä ja sanoi niitä Pentin reiiksi, Penttiä nauratti. Uuni oli koeajoa vaille valmis. Pekka olisi vielä halunnut kalkita sen, muttei Pentti antanut. Olisivat vain huonot saumat hieman peittyneet, mutta Pentin mielestä uuni sopi näin samaan tyyliin talon kanssa, sielläkin uunit olivat muurauksen jäljiltä punaiset. Pentti toi pakkasesta muutaman peratun lahnan ja yhden suutarin. Niillä oli määrä kokeilla uunin toimivuutta. Kalat olivat suolaamattomia, mutta Pekka väitti niiden suo-laantuvan hyvin suolaliuoksessa kuumina. Ainakin Sianojilla siioista oli tullut sillä lailla hyviä.

Tuli alle ja kalat ritilälle. Pekka arveli savustuksen kestävän parisen tuntia. Savupelti pidettiin auki, jotta uunissa olisi hyvä veto. Hitaasti kalat kypsyivät. Niitä kurkittiin vähän väliä. Se oli virhe. Uunin lämpötila laski aina luukkua avattaessa. Puolentoista tunnin kuluttua Pekka otti kalat pois. Niitä alettiin heti maistella puupinon päällä. Suolavatiin vaan kastettiin ensin. Ei suolaantunut tarpeeksi, uudelleen veteen. Kalat olivat valjuja, Pentti sanoi niiden olevan kuin paistettuja, ei ollut väriä eikä oikein savun makuakaan. Taisivat olla raakojakin, nippa nappa. Eipä näyttänyt alku hyvältä.

Päätettiin kokeilla seuraavalla kerralla tuoreilla suomupäällisillä kaloilla.


Piha tallin ja verkkosaunan välissä, pilkekasojen takaa pilkistää savustusuunin yläosa

2 kommenttia:

  1. Ei jää tämän uunin muuraus jälkeen Antti Hyryn Uunista! Kiintoisaa, että Pentti oli ensin epäilevä uudistuksesta, mutta kun Pekka "vei läpi" hankkeen, niin innostus nousi. Jatkossa saataneen lukea, löytyikö oikea kuumuus, savustusaika, lastumäärä, suolausmenetelmä....

    VastaaPoista
  2. Luetuin juttuni, jo yli tuhat on täällä käynyt. Suuri osa taitaa olla tullut Kotiverstaan kavereilta. Mukavalta se tuntuu.

    VastaaPoista