Naapuriapua -70 l

Kunkku

Pienessä kylässä autettiin mielellään naapuria.  Käytiin usein vaan juttelemassa, kuukauden aikana oli ainakin kerran morjestettu jokaista. Näin tuli juteltua suunnitelmista ja vaikeuksista, iloista ja murheista.
”Tarviitko apua?” Kuului helposti, saatettiin tarjota omaa konetta tai työsuoritusta kysymättäkin. Yhteishenki kasvoi eikä kateudelle jäänyt tilaa.
Kunkku oli ostanut huutokaupasta useita hehtaareita kasvavaa heinää Karkusta. Hän tarvitsi sitä lehmien rehuksi talven varalle. Omat pellot eivät tuottaneet heinää riittävästi, niissä täytyi viljellä myös kauraa ja ohraa. Siatkin vaativat osansa viljasadosta. Kunkku oli päivät töissä Vammalan kirjapainossa, senkin tähden oma työpanos kiireaikaan oli rajallista, tunnit loppuivat vuorokaudesta kesken.

”Mennääs katsomaan Karkkuun, mitä minä olen ostanut.” ”Joo, hypätään autoon vaan” Peltosarat olivat Ellivuoreen johtavan tien varressa Rautaveden länsipuolella. Siinä kohdin tie oli kapeaa ja mutkaista santatietä ylämäkineen ja alamäkineen. Oikealla puolella mäen laella oli Kunkun pellot. ”Ohoh, katohan vaan, aika määrän olet ostanut, paljonko tässä on?” Pekka katseli heinävainioita jotka laskivat mäeltä kolmeen suuntaan. ”Onhan tässä, monta hehtaaria.” Ei Pekka enempää kysellyt, näkihän tuon. ”Mitenkäs olet ajatellut korjata tämän kaiken?” ”Kyllä se niitetään ja laitetaan seipäälle, saan kai sinulta lainaksi, jos tarviin?” ”Totta kait, tarviitko apua seivästyksessä?” ”Minä alan niittää tätä heti kun ehdin, sitten minulla on kyllä seipäälle iskijöitä, mutta on se aika urakka. Ajattelin, että sinä olisit minun apuna ajettaessa kuivat heinät navetan latoon.”

Pekalla oli kotona vielä muutama hehtaari heinää itselläkin. Hän kävi niittämään. Kesä oli vuorostaan kuiva, ja heinä jätettiin luokolle. Kahdessa päivässä se kuivui, kun sitä oli välillä kaksi kertaa pöyhitty. Korjuuta varten Pekalla oli heinähäkki, traktorin nostovarsiin kiinnitettävä. Sen kun laski luokon edessä alas, niin häkin pitkät piikit häkin päältä nousivat ylös mahdollistaen tukevan heinämäärän peruuttamisen häkkiin. Maata vasten oli vahvat suorat piikit, melkoisen pitkät. Ne oli hitsattu kiinni pyöreään vahvaan tankoon, joka maata vasten liukui hyvin heinämaalla. Kun häkki oli peruutettu täyteen heiniä, Pekka nosti sen ilmaan, ja samalla yläpiikit laskeutuivat heinän päälle kuin avonaiset kourat. Tällä menetelmällä Pekka ei tarvinnut pellolla muita apureita.

Taas oli käyty Kivirannassa. Nyt oli tarve vahvasta nailon köydestä, kolmisen kymmentä metriä pitkästä. Pekka laittoi navetan vintillä plokin kiinni kurkihirteen, kiepautti köyden sen kautta ja veti molemmat vapaat päät ajosillalle. Heinähäkki peruutettiin niin ylös ajosiltaa kuin mahdollista. ”Ei tämä ajosilta kestä enää hevostakaan, pakko pysätä tähän,” huusi Pekka Osmolle ja Hannulle. Veljekset olivat ajatelleet, että jos Pekka ajaa puuosan päälle, niin ei se kestä. Osmo auttoi Pekkaa sitomaan köyden toisen pään heinäkuorman ympäri, toinen kiinnitettiin traktorin vetokoukkuun.   Pekka laski häkin maahan, jolloin koura aukeni, ja alkoi varovasti  hilata heinäkuormaa ajosiltaa pitkin vintille. Sinne kuorma päätyi ilman hikeä. Pekka pysäytti traktorin ja kiipesi vintille katsomaan. Osmo ja Hannu heti irrottivat köyden ja alkoivat hangoilla siirtää heinäkasaa päätyseinän viereen. ”Kyllä minä vähän katselin kurkihirttä että kestääkö se vedon,” tuumi Osmo. ” ”Sen päällä on niin hirmuinen koko katon paino, ettei se liikkuisi vaikkei sitä olisi edes naulattu ollenkaan kattotuoleihin.” Kyllä Pekkaakin oli vähän jännittänyt. Kuorma oli kuitenkin hyvin saatu ylös.
Seuraava kuorma olikin sitten jo niin iso, kuin häkkiin ikänä mahtui, ja köysi katkesi. ”Se siitä sitten, ostin Kivirannan paksuimman köyden, mutta heiko oli sekin, voi piru.”
Työt jatkuivat ja nyt oli sitten Osmon aloitettava hankoaminen ajosillan puolivälistä, ylisillä jatkoi Hannu. ”Ei tätä toista kertaa näin enää tehdä, päätyikkunasta ja traktorin lavalta viedään seuraavat heinät” Näin Pekka päätti tulevaa vuotta varten.

Kunkku oli saanut heinänsä kuiviksi, ja miehet aloittivat sen ajon seipäiltä kotiin. Molemmat laittoivat viljalaidat peräkärryynsä. Peräkanaa täristivät Valmetti ja Fordi heinämaalle, matkaan meni vähän yli puoli tuntia. ”Jahas sinä saat sitten aloittaa, minä menen vastaanottamaan.” Muutama seipäällinen heitettiin yhdessä kuormaan, ja Pekka nousi traktorinsa lavalle. Ensin jo lavalla olevat heinät Pekka siirsi lavan nurkkiin, saman tien Kunkku latoi tulemaan lisää heinää. Hän myös ajoi traktoria eteenpäin. Ajo tapahtui kahden seiväsrivin keskeltä, jotta alhaalla olija pääsi mahdollisimman vähillä siirroilla. Heinää kertyi, aurinko porotti ja vihneet ja roskat liimautuivat hikisiin vartaloihin. Pekka siirsi heinät aina nurkkiin ja laitoihin, näin saatiin lavalle mahtumaan mahdollisimman paljon heiniä, koska kuorma ei kaventunut laitojen tasalta. Heinää voitiin lastata jopa vähän yli laitojen. Lopuksi tallattiin viimeiset heinät keskelle lukoksi. Näin sivuilla ja edessä ja takana olevat heinät saivat painokseen lukkoheinät. Pekka kapusi alas, ja yhdessä he sitoivat kuorman. Pekka laittoi köyden laidan ulko- ja alapuolella oleviin koukkuihin aloittaen etukoukusta. Sitten hän heitti köyden toiselle puolelle Kunkulle. Hän taas puolestaan laittoi köyden kulkemaan ensimmäisestä koukusta. Sitten hän tiukkasi. Pekka juoksi Kunkun avuksi, otti köydestä lavan kyljessä kiinni ja huusi: ”Hiiop!”, ja veti minkä jaksoi ponnistaen jalkansa laitaan. Kunkku veti vapaata köyttä niin paljon kuin sai tulemaan, ja teki solmun koukun ympäri. Sitten seuraava köysi kiinni ja vielä kolmas peräpäähän.

”Jahas, juodaas vähän,” tuumi Kunkku. Hänellä oli kahvivehkeet mukana. Miehet istahtivat pellolle traktorin varjoon, joivat kahvin ja huilasivat tovin. ”Nyt tehdään toisin päin, minä hyppään sitten lavalle.” Näin täytettiin Valmetin lava ja köytettiin kiinni. Perätoukuria ajettiin traktorit  Vaununperälle ja purettiin latoon. Siihen purkuun osallistui Marja-Leenakin. Hän myös kahvitti miehet, ennen kuin he lähtivät uuteen hakumatkaan. Useampia päiviä käytettiin heinän ajoon. Lopulta urakka oli valmis.

Kunkku oli Pekalle uskollinen ystävä, ei kieltänyt apuaan, ei liioitellut Pekan pyytämisessä talkoisiin. Pohjalainen hän sitä vastoin oli luonteeltaan, jyrkkä ja ehdoton mielipiteiltään. Hän olisi halunnut alkuun keskustella politiikasta, mutta siitä Pekka pidättäytyi kokonaan. Eiväthän he samoja ehdokkaita käyneet äänestämässä, mutta ei edes silloin sivuttu politiikkaa. Samanlainen suhde oli Pekalla Osmon ja Hannun kanssa. He olivat vakaumuksellisia vasemmistolaisia, isänsä myös politiikassa ikänsä mukana. Ei kertaakaan puhuttu näistä asioista kymmenen vuoden aikana. Hannu jokusen kerran yritti Virtasilla esittää omia ajatuksiaan viime sodista, mutta niistäkin Pekka kieltäytyi. Tämä oli tietoinen valinta Pekalta. Riitahan siitä olisi piankin tullut, äärilaitoja kun edustivat. Näin säilyi ystävyys ja leppoisa tunnelma aina tavatessa.

Seuraavana keväänä peltojen kuivuttua alkoi ankara kiire pelloilla. Pekka ensimmäisenä ajoi äkeen pellon laitaan ja aloitti Saunanojan laidalta äestämisen. Ei mennyt kuin puoli tuntia, niin Valto oli samassa puuhassa. Miehet huutelivat traktoriensa melun yli, kumpikaan ei kuullut mitä toinen sanoi. Niin oli kiire, ettei koneita voinut seisottaa.
Pekka äesti sitä mukaa peltoa valmiiksi, että ehti sen aina samana päivänä kylvää. Hän oli käynyt Hankkijalta ostamassa uuden kylvölannoittimen. Se oli tavanomaisen sinisen värin sijaan kelta-punainen, se oli ollut tarkoitettu ulkomaan vientiin. Nyt se kylvi ja lannoitti Innanmaan pelloilla. Isäntä oli aikaisemmin, ennen äestystä heti pellon kestettyä auton painon ajanut lannoitesäkit valmiiksi kasoihin eri puolille peltoa. Vilja sen sijaan oli paperisäkeissä, eikä niitä ollut vieminen etukäteen kastumaan. Ne olivat pakettivolkkarissa, millä sitten kylvön edetessä nopsasti saatiin siemenet koneelle.

Innanmaan isäntä sai useita pyyntöjä saapua kylvämään, pikku pelloille ei tietenkään kannattanut itse kaikkia laitteita ostaa, kylvö menisi nopsasti Jukolla, ja säästyihän sillä toisen kerran ajosta. Pekka mielellään kävi naapureissa auttamassa, kunhan omat työt vaan olivat ensin tehdyt. Kunkkukin pyysi  kylvämään muutaman hehtaarin kauraa. Tokihan Pekka sen oli luvannut. Olihan Kunkku taas vuorollaan ollut Innanmaassa vänkärinä erilaisissa töissä. Pekalla oli vähäinen määrä jäljellä sen päivän tingistä, kun Kunkku tuli töistä suoraan, ajoi pellolle ja pyysi Pekkaa tulemaan kylvölle.
”Minä tulen heti, kun saan tämän kylvettyä, kone on täynnä, ei tähän montaa aikaa mene.” Kunkku suuttui. ”Kyllä minä sen tiesin, että minun niskan päällä tässä ollaan.” Paiskasi traktorin oven kiinni ja ajoi kotiinsa. ”No voi helvetti kun hän oli hätäinen, kyllä minä tämän illan aikana heillekin ehdin.”

Pekka täristeli Alangon pihaan, Kunkku tuli talosta, ohjasi navetan solaan. Siellä täytettiin kauralla viljasäiliö ja apulannalla toinen säiliö. ”Onko sinulla omaa siementä? ”Joo, viimevuotisesta seulottua, tein minä itämiskokeen, ja tulos oli hyvä. Nyt täytyy katsoa siemenmäärä, hehtaarille pitäisi laittaa sellaisen 220 kiloa, miten se tässä koneessa käy?” Pekka otti traktorista pienen veivin, jonka hän asetti koneen etupäässä olevaan hahloon, alkoi pyörittää ja laski samalla kierrokset. Vannas tiputti siemeniä maahan säkkikankaan päälle. Siitä siemenet sitten kerättiin ja punnittiin. Taulukosta voitiin sitten katsoa hehtaarille menevä kilomäärä.

Kylvö aloitettiin. Ilta oli jo kääntynyt hämyksi, puoliyö oli liki. Ensimmäinen kylvörivi sarkapellolla oli kylvetty. Sarat olivat melko lyhyitä, kymmenen metriä leveitä ja melkoisen lyhyitä. Pekka päästi aikas vauhtia, pelto oli sopivan kuiva, eikä ollut suurtakaan vaaraa vannasten tukkeutumisesta. Niinpä hän laski kylvinkoneen vauhdissa maahan ja kaasutti eteenpäin. Kunkku heilutti  jotakin. Saran päässä hän repäisi oven auki ja sanoi, ettei noin saa kylvää, menee vantaat tukkoon. Pekka kiehahti. Kylvöjä oli hän painanut menemään jo useita päiviä lähes nukkumatta. ”Helvetti, kuule Matti, jos saran päässä on yksikin vannas tukossa, niin sano vasta sitten.” ”Kone ylös ja pois pellolta!”   Kunkku oli aivan raivona. ”Äläs nyt, kyllä minä ensin kylvän.” Kone ylös!” ”Ei helvetti, kone on puolillaan, kylvetääs vaan.” ”Kone ylös, ei yhtään enää minun pellollani.” Pekka alkoi käsittää, ettei enää ollut sanailusta kyse, koetti kuitenkin saada kylvää edes koneen tyhjäksi. Kunkku kuitenkin oli järkähtämätön. Tappeluhan siitä olisi tullut, eikä Pekka tuuminut sitä järkeväksi. Hermot tiukalla ja äärimmäisen pettyneenä Pekka ajoi traktorin takaisin navetan solaan. Koneen puolikkaan tyhjentämiseen ei ollut muuta keinoa kuin kiertää käsin koekammesta. Pekka kiersi ja äänetönnä Kunkku seurasi. Pitkä tovi siinä vierähti, aikaa ei Pekka tuntenut, oli vain painostava typeryyden tunne.

Kone oli tyhjä. ”Mennään sitten kahville sisään.” ”Kuule, en minä tällaisen työn jälkeen voi tulla kahville.”

Miehet erosivat, mitä miettivätkään.